Usva – arvaamattomuuden vapautta

Usva tuli allekirjoittaneelle tutuksi jo vuoden 2016 Closure-albumin myötä, mutta yhtyeen historia ulottuu sitäkin kauemmas. Uusin EP, Hajanaisia muistoja, nosti monella tapaa bändin aivan uudelle tasolle. Desibeli.net haastatteli kahta kolmasosaa triosta, eli vokalisti Pirta Laaksosta ja kitaristi Timo Horppua. Joten ainoastaan monitaituri Janne Kaipainen puuttui joukosta. Haastattelu aloitettiin pienellä vanhojen muistelulla, eli miten kaikki oikein alkoikaan?

Horppu: - Usva perustettiin vuonna 2011 ja ensimmäinen keikka oli vuonna 2012 Lahden Torvessa. Tarinahan kertoo, että Usvan ekan keikan lämppärinä toimi Rinneradio (niillä oli kiire seuraavan päivän keikalle Viroon, joten pyysivät saada soittaa ennen meitä). Closure ei suinkaan ole Usvan debyytti, vaikka se nykyisen kokoonpanon debyyttilevy onkin. Usva julkaisi Rising EP:n keväällä 2013. Tuolloin laulaja oli vielä Sini Pajunen. Rising EP:llä mie soitin vielä pääasiassa kiippareita kitaran sijaan.

Horppu: - Usvan perustaminen miun näkökulmasta oli eeppinen tapahtuma. Olin parikymppisenä käynyt kuuntelemassa useamman kerran artistia nimeltä Dr Robotnik. Eli siis Jannea. Katsoin häntä vahvasti ylöspäin, koska omaan korvaan hänen soundi oli monta kertaa sen aikaisten biisieni soundia parempi. Ja piru että ne biisit toimi muutenkin kuin soundin osalta.

Horppu: - Aika kului ja olin vuonna 2011 tekemässä Never Crü Oldilla EP:tä ja oltiin Jannen kanssa samoissa bileissä esiintymässä (mie Jellonanharjana, Janne Dr Robotnikina). Tiesin, että yhteinen kaverimme oli asiasta Jannelle jo maininnut, mutta uskalsin mennä kysymään Jannelta, että masteroisiko hän EP:ni. Janne tuli seuraavalla viikolla kuuntelemaan EP:n ja kuunneltuaan kysyi: tehtäiskö musaa yhdessä? Siitä se sitten lähti.



Pirta: - Minä liityin bändiin syksyllä 2013. Ennen kun olin mukana Usvassa, olin ollut feattaamassa Horpun Never Crü Oldilla. Tämän kokoonpanon “debyytti” Closure ilmestyi alkuvuodesta 2016, mutta lohkoimme ennen sitä ulos muutaman sinkun videoineen.

Kokoonpano on siis pysynyt sitten Closure-albumin samana, mutta paljon on sittemmin muuttunut. Miten matka debyytiltä nykypisteeseen on kulkenut?

Pirta: - Pitkäsoiton jälkeen, ennen Empty Facesia julkaisimme viisi sinkkua, joista kaksi (Silver City ja Burning) päätyi EP:lle. 2022 Päätettiin tehdä yksi suomenkielinen biisi, Pilkkopimeää ja sen jatkoksi alkoi hiljalleen syntyä muita. Keväällä 2023 huomattiin, että meillähän on tämän kokoonpanon 10v juhlavuosi, ja tuumattiin, että juhlistettaisiinko sitä suomenkielisellä EP:llä, julkaisu meni kuitenkin alkuvuoteen 2024.

DIY-hengessä Janne on äänittänyt, miksannut ja masteroinut kaikki julkaisut, kun taas Pirta on tehnyt kansitaiteen kahteen viimeiseen EP:hen ja Pilkkopimeää -sinkkuun.

Jos pakitetaan vielä muutama vuosi historiaan, niin loppuvuodesta 2020 oli vuorossa Empty Faces EP, jolla elektronisesti silattu poprockinne lähti kehittymään aika yllättäviinkin suuntiin. Oli lattarivibaa ja Lähi-Itää, mutta myös mitä selvintä ”länsisoundia”. EP jäi mieleen etenkin rikkaasta tyylikirjostaan.

Pirta: - Itse en pidä genrejä ja niiden välisiä rajoja kovin tärkeinä ja yleensä erilaiset yhdistelmät tuntuvatkin minulle puritaanista tyylinmukaisuutta kiinnostavammilta. Mutta on kyllä ollut haasteita määritellä tiedotteisiin yms. millaista musaa me soitetaan.

Pirta jää pohtimaan, mitä ”länsisoundi” ensinnäkään tarkoittaa? Länsinaapuriamme, vai Amerikkaa… Niin, kai hiukan sekä että. Selvempiä viittauksia angloamerikkalaiseen musiikkiperintöön. Nämä genrethän ovat veteen piirrettyjä viivoja, jos sitäkään.

Horppu: - Olettaisin, että suurin osa sävellystyöstä ja sanoituksista Empty Facesille oli lähes valmiina ennen kun pandemia iski päälle täydellä voimallaan. Vuoden 2020 ja sen jälkeiset henkiset kolhut kuuluvat sitten Hajanaisia muistoja EP:llä. Itselleni kevään 2020 jälkeinen aika on ollut todella raskasta.

Siirtymä englannista suomeen ei ollut kuitenkaan helppo, vaikka Horppu vuosien varrella moista olikin ehdotellut. Kumpikin haastateltava tuo eri tavoin esiin sen, kuinka suomeksi esitetyt laulut asettavat esiintyjät paljaammiksi ja tunteet selvemmin näkyviksi. Olet kuin alasti yleisön edessä. Pirta korostaa myös itsekritiikin korkeaa rimaa, joka voi tosin olla positiivinenkin voimavara.

Horppu: - Biisiemme aiheet, niin minun, kuin muidenkin kirjoittamat, ovat yleensä elämän synkistä hetkistä kumpuavia. Ehkä rohkeus vihdoin riitti kokeilemaan, miten asioita käsittelisi suomeksi tässä Usvan kontekstissa.

Sanottakoon tässä kohdin sekin, että mielestäni kielellinen ilmaisunne on toimivampaa suomeksi, mutta missä määrin tekstit ovat määrääviä musiikissanne? Tulevatko sanat ennen säveliä, samaan aikaan vai satunnaisessa järjestyksessä, kun biisinne syntyvät?

Horppu: - Lähes aina Usvalla tehdään jonkinlainen tausta ennen kuin sen päälle aletaan tekemään sanoitusta ja laulumelodiaa (tai säveltämään/sovittamaan jo valmista sanoitusta). Empty Faces EP:llä tehtiin tarkoituksella lähes kaikkien biisien osalta niin, että Jannella oli jokin idea pohjalla ennen kuin mie aloin sen päälle säveltämään kitaroitani. Muuten biisit ovat lähteneet rakentumaan joko minun kitarariffien pohjalta tai Jannen syntikoiden, rumpujen tai molempien päälle.

Closurella biisit saivat yleensä alkunsa kitarariffistä ja näin pöytä saatiin kiepautettua ovelasti toisin päin.

Pirta: - Monesti saan pojilta pohjan, jota ovat säveltäneet, työstäneet ja äänittäneet ja alan kehitellä sen päälle laulumelodiaa ja joskus tekstiä, ne syntyvät monesti hieman limittäin, kuitenkin enemmän melodia edellä.

Suunnitelmissa on myös ollut pelkän komppiin tai sointuihin rakentavan aihion pallottaminen Pirtalle, jolloin mentäisiin laulumelodiavetoisesti ja tekstittäjä saisi ottaa isomman kopin. Yleisesti ottaen tekstit ovat tärkeitä, Pirta huomauttaa. Kolmikon kaikki jäsenet ovat aina tehnee jonkin verran tekstejä, vaikka uusimmalle EP:lle päätyikin nyt vain Horpun ja Pirtan tekstejä. Yhtä tiettyä ja kiveen hakattua tapaa ei siis ole, vaan toisinaan yksi tekee laulumelodian ja toinen tekstin, ihan ristiin ja erikseen. Monesti tekstiä myös muokataan yhdessä laulettavammaksi.



Pirta: - Pilkkopimeän lisäksi Hunajaisia, Hajanaisia on minun sekä tekstin että laulumelodian osalta. Susilauma on vanha kappale, jonka alkuperäinen englanninkielinen teksti on Horpun, laulumelodia Pajusen Sinin ja tekstin käännös Crab Bucketista Susilaumaksi tuli minulta. Pidin tärkeänä, että tekstin alkuperäinen ajatus pysyi kirkkaana, mutta että vertauskuvat tuntuvat suomalaiseen mielenmaisemaan sopivilta ja kieli on foneettisesti kaunista.

Alkuvuoden 2022 sinkku Pilkkopimeää on sysätty EP:n ankkuriksi, mutta ratkaisua puolustetaan ja Jannen timanttista loppusooloa halutiin korostaa. Eihän noin hienon osan jälkeen voi soittaa enää mitään. Eli vaikka modernien aikojen kuuntelutottumukset ovat etupainotteisia, niin nyt(kin) kannattaa EP kuunnella viimeiseen nuottiin saakka.

Kuten todettua, biisinne eroavat paljon toisistaan, vaikka niillä samojakin teemoja ja soundeja kuullaan. Onko vaikeaa hallita reuna-alueita, ettei meno lipsahda leveäksi? Vai voiko Usvan biisi ensinnäkään singahtaa rajoista ulos, onko rajoja ensinnäkään?

Pirta: - Ei taida olla muita kuin osaamisen asettamat rajat. Jotenkin olemme todenneet Horpun riffien, Jannen syntikoiden ja mun laulujen kuulostavan yhdessä Usvalta. Mutta myönnän jännittäneeni Hajanaisia muistoja -EP:n, tai jo Pilkkopimeää -sinkun kanssa, että kuulostaako nämä vielä Usvalta. Raskaampiahan ne ovat, se on selvää.

Horppu: - Ei Usvalla ole etukäteen määriteltyjä musiikillisia rajoja. Tehdään sitä, mikä milloinkin tuntuu oikealta. Totta kai joskus jännittää se, että kuulostaako tämä nyt tarpeeksi Usvalta. Varsinkin jos Jannen syntikoita ei ole vielä äänitetty saattaa jännittää, mutta kyllä näissä biiseissä aina on ollut joku yhteinen tekijä. Toisaalta taas omaan korvaani Pilkkopimeää ei kuulostanut Usvalta ennen kuin Pirta äänitti siihen laulut. Sen jälkeen se oli taas sektoreilla just eikä melkein.

Horppu pohtii, ettei Usvalla edes ole genreä ja Pirta muistuttaa tekijöillä olevan muitakin projekteja, joissa saa tehdä sitten ’jotain muuta’. Pirta & Jay soittaa folkpoppia, Janne soittaa rumpuja Coach & Toverit -bändissä, Horppu tekee räppiä suomeksi Jannen luodessa uudempiin siivuihin taustojakin. Eli leveyttä löytyy.

Entä kun siirrytään livetilanteeseen? Kuinka paljon kappaleita tullaan työstämään ja miten ne elävät liveversioina?

Pirta: - Keikkailemme ilomielin, mutta aika harvakseltaan. Meitä on vain me kolme, joten livenähän meillä Horppu soittaa kitaroita, Janne synaa, urkua, trumpettia ja laulaakin parissa biisissä. Minä laulan leadit. Lisäksi tulee paljon tavaraa nauhalta. Biisit voivat elää livetilanteessa instrumenttien sisällä niin, että laulua tai sooloja varioidaan, mutta kun stereotausta määrää tahdin, temmot tai rakenteet eivät elä, kuten orgaanisemmilla bändeillä.

Horppu: - Toki jotain introja ja outroja vähän muokataan. Mie soitan livenä akkaribiisitkin nykyään sähkökitaralla, joten se tuo omalta osaltani tiettyä varianssia nauhoitettuihin versioihin verrattuna. Saundi ja fiilis niissä biiseissä hieman muuttuu.

Sooloissa voi tietenkin aina antaa elon virrata, niin kitarassa kuin Jannen puhaltimissakin. Eikä taustakaan aina samana pysy. Eikä keikkataustakaan ole yksi yhteen studion kanssa, vaan alapäätä lisätään lauteille, toteaa Horppu.

Kieli on vaihtunut, joten onko luvassa käännettyjä vanhoja kappaleita, joita sitten kuullaan keikoilla uusissa vaatteissa? Susilauma nyt oli ainakin jo muunnettu vanhasta vedosta...

Pirta: - Kun teimme tätä suomenkielistä EP:tä, ehdotus vanhojen biisien kääntämisestä putkahti itseasiassa mun isältä. Ja siitä sitten alettiin pohtia, että Crab Bucket voisi olla kiinnostavaa kääntää. Se on pysynyt keikkaohjelmistossa kaikki nämä vuodet, joten olen laulanut sitä paljon englanniksi. Se on loistava biisi, eikä sitä oltu minun laulamana levytetty, joten löytyi intoa kääntää ja levyttää se.

Sen suurempia käännöstalkoita ei lupailla ainakaan nyt, mutta mitään ovia ei haluta toisaalta sulkea suotta. Loppusummauksena on todettava, että kielen vaihtuessa myös soundi tuntuu koventuneen ja kitara on enemmän pinnassa, joten kuinka tulevat julkaisut tulevat jalostamaan tekemisiänne?



Pirta: - Uuden levyn biisit lähtivät syntymään Horpun grungeriffeistä ja sitä kautta tästä tuli rokimpi kokonaisuus. Pidämme edelleen myös letkeämmistä ja pehmeämmistä kappaleistamme, reivimeiningistä, trumpetista ja etnomusiikista. Homma on siis levällään kuin jokisen eväät.

Horppu: - Ei voi etukäteen tietää mitä Usvalla seuraavaksi tehdään. Mie soitan kotona huomattavasti enemmän akustista kitaraa, kuin sähkökitaraa. Hajanaisia muistoja EP:llä on enemmän säröä ja jokseenkin yksinkertaista kitarailmaisua. Ysärin Seattle-soundi on todella lähellä sydäntäni. En yhtään pistä pahakseni sitä, että käytän kitaraa lyömäsoittimena ja tuuttaan säröisiä vitossointuja ulos vahvarista, mutta mitä on tiedossa seuraavaksi? En tiedä. Ei kukaan meistä tiedä.

Näin juttutuokio on päättynyt, mutta Usvan tarina ei pääty, sillä Horpun kitara on alkanut puhua jälleen. Herraa myötäilläkseni: katsotaan mitä tästä seuraa.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Helena Kujala