24.04.2023
Black Devils lienee yksi kovimmista Hurriganes-tribuuttibändeistä, ellei peräti se kovin kaikista. Vuosien saatossa ryhmä on ansainnut kannuksensa ja tuore Hurriganesin materiaalista rakennettu livekiekko on pistetty narulle kitaristi Janne Louhivuoren kanssa. Viime syyskuun alkupuolella On The Rocksissa äänitetty keikka keskittyy tietysti ns. olennaisiin numeroihin, mutta tilaa jää myös parille yllätykselle.
Emsalö Music
Historiassa on voimaa, useammallakin tavalla. Black Devils on kiertänyt tahkoaan jo plus 25 vuoden ajan, joten yhtye selviytyy kyllä tilanteesta kuin tilanteesta naarmuitta. Hurriganesin legendaarisen kipparin, Remu Aaltosen hahmo on elämää suurempi, eivätkä taivaan suureen rock’n’roll orkesteriin jo aikaa sitten liittyneet Cissen ja Albert olleet ainakaan vähäisempiä henkilöitä. Black Devils kunnioittaa kaikin tavoin alkuperäistä materiaalia ja sen luoneita tekijöitä, mutta silkkihansikkaita yhtye ei ole lähtenyt käsiinsä sovittelemaan.
Bändin ydintrio onkin tuttu kappaleiden kanssa ja on sorvannut niistä itselleen istuvia vetoja. Janne Louhivuori kuului 80-luvulla kahteenkin otteeseen Hurriganesin vahvuuksiin, minkä lisäksi hän on luonut soolouran ja soittanut kirjaimellisesti tuhansissa studiosessioissa. Yhdessä herrat plus muutama apukäsi ovatkin saaneet kasaan melkoisen livetallenteen, joka samaan aikaan tekee kunniaa menneille ja tuo räväkästi biisit tähän päivään ja maailmanaikaan.
Melko yleisen käsityksen mukaan Hurriganes teki kaiken oleellisen jo 70-luvulla, mutta ei elämä siihen suinkaan loppunut. 80-luku polkaistiin jo kaiken mahdollisen kotimaassaan saavuttaneen bändin toimesta käyntiin kerrassaan toimivalla 10/80-albumilla, jonka avausraita Made in Sweden saa nyt kunnian korkata juhlat ja johdattaa kuulijat oikeille vuosikymmenille. Materiaalia kuullaan tietysti runsaasti kultaiselta 70-luvulta, mutta vuoden 1981 Fortissimo on edustettuna peräti kolmella siivulla. Olihan kyseinen kiekko samalla ensimmäinen, jolla Louhivuori soitti kitaraa ja aloitti oman Hurriganes-taipaleensa.
Toinen sitkeä käsitys on se, että Hurriganes osasi lähinnä lainailla oikeita biisejä oikeissa paikoissa, eikä bändin oma tuotanto ollut niin vahvaa. Tuossakin on tavallaan pointtia tiettyyn pisteeseen saakka, mutta Ganes osasi muuntaa kaiken omalle soundilleen sopivaksi. Tyylillisesti pystyttiin kyllä varioimaan, mutta alkuvoimainen rock’n’roll oli silti se lähde, josta kaikki lopulta kumpusi. Lisäksi kelpo lohko hiteistä oli peräisin herrojen omista kynistä, eikä lainoja pystynyt juuri erottamaan originaaleista, mikä on aina asiansa osaavan orkesterin merkki.
Roadrunner on itseoikeutettu setin sulkija ja I Will Stay saa puristaa kyyneliä silmäkulmiin toisen kolmanneksen päätteeksi. Bourbon Streetin täyteläisen murea kitarasoundi ja asianmukaiset yleisönhuudatukset saavat kummasti tehoja irti lähes puhki soitetusta klassikkoraidasta, eikä vaivaantunutta vääntelehtimistä tarvitse todistaa puolin tai toisin. Klassikot ovat klassikoita, mutta Black Devils ei kohtele niitä kuten munankuoria, vaan antaa rockin roiskua ja rollin rullata. Bändi irrottelee, yleisö viihtyy ja Louhivuorikin vaikuttaa olevan kirjaimellisesti liekeissä.
Etenkin keikan alkupuolelle on jyvitetty raitoja, joita ei ole puserrettu vuosien saatossa kuiviin. Svengaava ja veivaava Chippy Cheap taitaa löytyä vain vuoden 1982 Rockin’ livelevyltä ja em. Fortissimon Round’n Around pistää myös nimensä mukaisesti kaiken mahdollisen pyörimään kaiken mahdollisen ympäri, eikä rockin perusopeista tingitä unssiakaan. Samaiselta kiekolta kajahtava Oh Rack on laskettava myös onnistumisten joukkoon.
