Pienet

Sinkut II - Tammikuu 2023

31.01.2023

Aapo Pulju & Juoksukaljat: Unohduin

Napakka nimi on musiikin saralla aina eduksi, genressä kuin genressä. Jyväskyläläinen vaihtoehtoista rockia angstisilla teksteillä kiskova Aapo Pulju & Juoksukaljat jäikin kerrasta mieleen. Itse asiassa yhtye on perustettu jo vuonna 2014, mutta virallisia julkaisuja viisihenkinen poppoo on pistänyt ulos vasta kuluvalla vuosikymmenellä.

Unohduin edustaa kuuleman mukaan materiaalin tummempaa päätä, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa jossain ysärin Apulanta-viboissa rellestämistä. Jäsenistöltä löytyy kokemusta useammastakin eri tyylistä, mutta alternative- ja grungeväreet ovat tällä sinkulla esillä. Säkeistön melodia kulkee nätisti ja kun tulee aika jakaa kertsissä kyynärpäätä, niin iskuissa on päättäväistä voimaa. Säröinen kitara sotkee paikkoja asianmukaisesti ja rytmiryhmä pitää nojan kääntyneenä eteenpäin. Pinnat myös räkäisestä vokalisoinnista ja sitä tukevista taustahoilauksista, jotka osuvat tonttiin. Ei mitään vallankumouksellista, mutta toimii kuitenkin.

Mika Roth

ellaella: Ilkee
KHY Suomen Musiikki

Pieniä kirjaimia ja soundeja suosiva ellaella on uuden ajan poppia esittävä kotimainen artisti, jonka suuri esikuva on Lana Del Ray. Ensimmäiset omat kappaleet syntyivät sävyisän äänen omaavan artistin omien sanojen mukaan jo ala-asteella, mutta Ilkee on debyyttijulkaisu tämän nimikkeen alla. Historiasta löytyy toki erilaisia kokoonpanoja, joiden kanssa on keikkailtukin mitä erilaisimmissa tilanteissa, mutta nyt on koittanut yhden äänen aika.

Ilkee on omasta epävarmuudesta ja sisäisistä kapinaäänistä kertova kappale, jonka teksti paljastaa itse kertojan olevan pahin kiusaajansa. Epäillessäsi kaikkia muita, olet oikeasti itse hyvin ilkeä ja ikävä, käytiin ne pään sisäiset keskustelut sitten kuinka syvällä sielussa tahansa. Vaan ongelman tiedostaminenhan on ensi askel kohti parempaa. Sävellys ja sovitus jalostavat elektronisesti sävytetystä pehmytpopista hattaraa isolla kädellä, mikä vain lisää musiikin ja tekstin kontrastia. Dreampopmainen muoto ja haaveilevat äänimaisemat ovatkin upeaa kuultavaa yhtä kaikki, eikä melankoliselle pop-pienokaiselle osaa mitenkään olla ilkeä.

Mika Roth

Elsa Brotherus: Valomerkki
VILD Music

Elsa Brotherus on nuori helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, jonka musiikki on luonnehdittavissa moderniksi, öiseksi popmusiikiksi. Uran toisella sinkulla liikutaan ikiaikaisen ja aina yhtä puhuttelevan rakkauden äärellä. Eikä sydämen liekkejä pyritä millään tavoin pistämään kuriin tai rajaamaan, vaan tunteet saavat nyt viedä kertojaa koko rahan edestä. Mikään ei ole ihanampaa kuin rakkaimman lähellä oleminen, vaan kuinka kertoa kaikki tämä tuoreesti?

Valomerkki sijoittuu niin tekstinsä kuin tunnelmiensakin puolesta yön tunteihin, valomerkkien lähestyessä jo tanssilattian rakastavaisia. Soundien ja biittien pehmeys sametoi maisemat, Brotherus laulaa samaan aikaan täynnä tunnetta ja intiimin hiljaa. Nämä sanat on tarkoitettu vain suuren tarinan kahdelle keskushenkilölle, jotka voivat saavuttaa mitä tahansa haluavatkaan, koska mitkään valomerkit, rajat ja esteet eivät voi estää todellista rakkautta. Väkeviä ovat tunteet, eikä muoto vesitä viestiä, vaan saa uskomaan yön voimaan.

Mika Roth

Fox Confession: Stay Gone
Lil' Beast Records

Sanotaan että jokainen meistä on kokemustensa summa, eletyn elämänsä auki kirjoitettu lokikirja. Fox Confession on yhtye, joka pystyy poikkeuksellisen tehokkaasti sekoittamaan ajan linjastot musiikissaan. Americanan, kaihomielisen suomirockin ja menneiden päivien garagen villiintyneillä takapihoilla leirään pitävä orkesteri näet kuulostaa debyyttisinkullaan hieman kaikelta edellä mainitulta, sekä niin paljolta muulta.

Stay Gone on melankolinen poprock-raita, jonka väkevä elokuvamaisuus on juuri sellaista kohtalokkaan mustavalkoista kuin klassisissa elokuvissa konsanaan. Naislaulaja osaa vetää osansa 60-luvun rakkausrockballadeja kunnioittaen, kotoisesta suomalaisugrilaisesta iskelmästä nojaa ottaen ja silti katseensa countryn kullanpunaisessa horisontissa pitäen. Sulatelkaapa noita lauseita hetki, koska tämä biisi kannattaa kuunnella sen toisen ja kolmannenkin kerran. Periaatteessa mikään ei ole uutta ja silti lopputulos räjäyttää pään raikkaudellaan, sekä uusilla kuvakulmillaan. Ja tämä on siis vasta kokeneiden jäsenten muodostaman uuden kokoonpanon debyytti. Harvoin uusi musiikki ryömii tällä voimalla ihoni alle, upeaa!

Mika Roth

Funky Finns: Rebel (feat. Bentality)
Eclipse Music

Funky Finns - siinähän sitä on otsikkoa yhtyeelle, joka luo samalla monenlaisia odotuksia. Vaan funkkaavat fennot eivät petä, eikä runsasjäsenisen revohkan nimi ole lainkaan yliampuva. Jazzin ja funkin ja rikkaissa murtovesissä seikkaileva orkesteri näet tietää kuinka ruuvata groovea ja veistää svengiä taiten, eikä mukana ole grammaakaan löysää rasvaa.

Funky Finns nousi isompaan tietoisuuteen pandemian riehuessa maailmalla ja toukokuussa olisi maailman markkinoille ilmestymässä United Soul -debyyttilevy, jonka funkeinta laitaa uusin sinkku edustaa. Vahvistukseksi jo muutenkin sankkaan joukkoon on saatu räppäri Bentality, jonka kera kapinallisuuden syvintä olemusta valotetaan. Vaan mitä on tuo funk-kapinallisuus, mistä tässä on kyse? En haista iskulauseita, kehotuksia barrikadeille noususta, tai mistään vallankumouksellisesta. Vaan ehkäpä murros syntyy sielussa, joten olisiko nyt aika suomalaiselle funk-kumoukselle? Alku ainakin olisi komea.

Mika Roth

Golden Rot: Reap What You Sow

Tamperelainen Golden Rot on vuonna 2022 perustettu rockmetalli-yhtye, joka ei ainakaan haasteita kavahda. Nelikko lataa soundiinsa enemmänkin 90-alternativen, grungen ja nu-metalin palasia, melodisuutta sorsimatta. Nais- ja miesvokalistin rahkeissa riittää ilahduttavasti niin voimaa kuin repertuaariakin, vaan mikä puolisko jää lopulta voitolle ja kuinka raikkaan sekoituksen voi kyhätä kasaan näinkin iäkkäistä palasista?

Reap What You Sow niittelee häikäilemättä siellä missä edesmennyt SubUrban Tribe muinoin vaikutti, eikä kyseisen heimon yhdeksi vaikuttimeksi osoittautunut Faith No Morekaan aivan mahdoton verrokki ole. Mikä pistää pasmat sekaisin on kuitenkin melodisuus, josta voi nuuhkia jopa Kentille ominaista virtaviivaista melankoliaa. Tuohon päälle kun lasketaan kerros Kornin angstista vääntöä ja tuskissa kiemurtelua, niin kasassa on – Golden Rot. Tekstin puolesta kyseessä on avokämmen vasten kollektiivista poskeamme, koska ihmiskunta on surullisen varmasti kypsentämässä planeettansa lunastuskuntoon. On sadonkorjuun aika, vaan kuka sitä lopulta halusikaan?

Mika Roth

Grave Pleasures: Society of Spectres
Secret Trees

Grave Pleasures on kotimainen isosti soivaa postpunkkia paukuttava orkesteri, joka ymmärtää myös melodioiden merkityksen. Kaksi studioalbumia ja yhden livekiekon 10-luvulla julkaissut yhtye on jostain syystä jäänyt aiemmin huomiotta Desibeli.netissä, joten moinen puute oli korkea aika korjata. Society of Spectres on tulevan kolmannen pitkäsoiton ensimmäinen sinkku, joka avaa uuden vuosikymmenen suorastaan räväkästi.

Biisi soi ylväänä ja uljaana, paisumatta kuitenkaan yli äyräidensä. Tuoreempi The Cure on helppo aistia niin laulu- kuin kitarasoundistakin, mutten silti puhuisi mistään pastissista tai perässä hiihdosta. Sanoituksen makaaberit näyt heijastelevat varmaankin aikamme synkimpiä varjoja, mutta Grave Pleasures ei tee tuskasta itseään suurempaa numeroa. Ja kun sävellys toimii ja sovitus on ruuvattu kohdilleen, on varjoissa juhliaan viettävien pimeyden voimien tarinasta helppo nauttia. Pimeys ja valo.

Mika Roth

Jonsjooel: Noise I,II;III
Kieku Records

Seuraavaksi tapahtuu yllättävä mutta mitä komein kolmiosainen taitoloikka kohti popin marginaalia Jonsjooel on suomalainen artisti, joka tunnetaan paremmin mm. Lake Jonsin moottorina, sekä muille tekemistään sävellyksistä ja tuotantotöistä. Soolona Jonsjooel leikittelee musiikin partikkeleilla ja ajaa niitä lähelle kaaosta, pitäen kuitenkin popin alkurakenteet aina jotenkin havaittavina. Debyyttisinkku onkin konstikas kuin monilukuinen otsikkonsa Noise I,II;III, mutta ytimessä on mielestäni kokeellisuuden rinnalla melodisuus ja kaikki rakentuu vakaalle pohjalle.

Pop-kummajaisen monitahoisen ja useamman sydämen ympärille syntyneen rakenteen ääniavaruudet ovat rauhoittavia, melodista kauneutta heijastelevia sekä kirkkaita. Kolmannessa osassaan äänet kumpuavat syvemmältä, astetta sekavammin ja vääristyneemmin, mutta yhä rakenteensa pitäen. Kolme osaa, kolme erilaista luentaa ja kolme kertaa rajoja ystävällisesti kumoon muksautteleva lopputulos. Haastavaa mutta lupaavaa, joten jään odottamaan sekavin tuntein myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää debyyttialbumia.

Mika Roth

Jorilee: Linnut
Soit Se Silti

Jorilee-nimen takaa löytyy helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä Jouni Tamminen, joka on tuttu mm. Romantic Vision -orkesterista. Historiaa ja kokemusta löytyy muiltakin musiikkibisneksen aloilta, mutta Linnut on soolodebyyttisinkku. Jotain kappaleen merkitysestä luojalleen kertokoon jo se, että kappaleella kuullaan mm. Ville Leinosta.

Linnut käynnistyy kovin, kovin pienenä folkpoppiksena, huomion kiinnittyessä lauluraitaan ja sen luonnonsuojelulliseen viestiin. Linnut laulavat puissaan, vielä kun niitä on, mutta huolestuttavalle näyttää planeettamme kohtalo ylhäältä tarkasteltuna. Mittaa biisille kertyy lähemmäs seitsemän minuuttia, muodon ja virtauksen hitaasti muuntuessa. Folkahtavassa alussa kuullaan vain laulua ja kitaraa. Lisää soittimia, soittajia ja laulajia liittyy hiljalleen mukaan, jolloin sanojen merkitys ja painopiste myös tavallaan muuntuu. Lopulta kasassa on samaan aikaan jättimäinen ja hiljainen kappale, jonka viesti kaikuu korvissa vielä kauan.

Mika Roth

KEHO & MIELI: Ei ajatuksia

Itse asiassa hyvinkin näppärästi nimetty KEHO & MIELI on rockin syvemmissä ja junnaavammissa vesissä operoiva helsinkiläis-oululainen trio, jonka jäsenistöstä osa on tuttua mm. Hebosagil-yhtyeestä. Debyyttisinkulla fiilikset ovat osin hyvin maalailevia ja samalla aloitetaan pohjustustyö myöhemmin talvella ilmestyvälle Magnetismi-esikoispitkäsoitolle. Mitä siis mieli kertoo ja keho tuntee, kun bändin musiikki soi ja ajatukset risteilevät?

Ei ajatuksia heijastaa nimeään hienosti, kappaleen mantramaisen ja pyörähtelevän rakenteen kieppuessa ikuiselta vaikuttavassa silmukassa. Ja silti biisi kasvaa ja kehittyy alati, pienin siirroin ja tuskin huomattavin liikkein. Virtaviivaisen soundin yhtymäkohdat postpunkin kolkkouteen ja goottirockin draamaan ovat tuskin satunnaisia, mutta yhtä lailla psykedeeliset synataustat ja ihan pikkiriikkisen noiseen kallellaan olevat vinkaisut sekoittavat ajatuksia. Osista rakentuu hypnoottinen viisiminuuttinen, joka lakaisee turhat murheet pois. Ajatonta musiikkia, joten viimeistään albumi kannattaa ottaa syyniin. Ihan jo kehon ja mielen takia.

Mika Roth

Kelepo: Sanaton (feat. Henry K)
Heimo Records

Kelepo on monessa mukana ollut oululainen räppäri, joka on osaltaan muokannut ja edistänyt pohjoisen rap-soundia. Vai oliko se Oulu nyt keskellä Suomea? Tuosta asiasta voi olla montaa ja mieltä, ja sananvapaudesta kertoo myös Kelepon uusi sinkku, jolla vetoapua tarjoaa Henry K. Sanoja ja sanottavaa mahtuu runsaasti viiteen minuuttiin. Musiikillisesti ja rytmillisesti Sanaton napsuu taloudellisella diesel-moottorilla, melodisesti, tunnelmallisestikin.

Räppäreille annetaan tilaa, mutta Joona-Aleksi Niemelinin biitit ansaitsevat oman kumarruksensa. Eturivin herrojen puhevirta on kuitenkin se pihvi, josta leikataan monta herkullista siivua. Keskustelukulttuurin kuihtuminen on surullista, kaikkien huutaessa kilvan toistensa päälle ja jokaisen tukkiessa korvansa kaikelta siltä, mikä ei sovi omaan totuuskuvaan. Lähdekriittisyys, todellinen sananvapaus ja toisten kuunteleminen ajatuksella – siinähän sitä olisi opittavaa niin päättäjille kuin massoillekin.

Mika Roth

Killhall: Fear Shaped Man

Suomalais-virolainen Killhall on raskasta, modernia ja tarvittaessa myös melodisuuteen katseensa kääntävää metallia soittava kokoonpano. Myöhemmin tänä vuonna debyyttialbuminsa julkaiseva yhtye lohkaisee ensimmäisen sinkkunsa tulevasta, vaan mistä on pelkojen kummajainen saanut alkunsa? Saatesanojen mukaan Fear Shaped Man pohjautuu lapsuuden painajaisiin, joissa valtava ihmissusimainen hahmo vaani aina jossain varjoissa pientä uneksijaa.

Pelko on yksi muinaisimmista tunnetiloistamme. Oikeanlainen pelko piti eläjän elävänä ja mahdollisti elämän jatkumisen, mutta tässä tapauksessa pelosta on kasvanut jotain liian suurta ja se tulee kohdata, ehkäpä jopa selättää. Biisi jyrää kuin pahin painajainen päälle, kitarariffi taklaa ilmat pihalle ja rytmiryhmän hellittämätön ryöpytys ei jätä aikaa hengähtää. Tämän kaiken keskellä vokaalit uhkuvat voimaa, mutta myös toiveikkuutta. Vaikka ympäristö on äärimmäisen raaka, keskeltä kasvaa toivon melodian pieni linja, jota pitkin voit löytää tiesi turvaan. Tai niin minä tämän biisin koin ja tulkitsin. Niin tai näin, melkoinen avaus ja lupaus tulevasta.

Mika Roth

Kingwhip: Shut Up!

Kingwhip on vasta uransa alussa, sillä huutomerkkinsä lunastava Shut Up! on rokahtavaa metallia ja metallin tuoksuista raskasrockia soittavan orkesterin esikoisjulkaisu. Eikä nelikon tarvitse kärsiä musiikillisista lastentaudeista, sillä kannuksia on ansaittu jo usean eri bändin riveissä. Tampereella ennen pandemiaa perustettu nelikko tykkää kuuleman mukaan metelöidä, eikä ysärin vaikutuksiakaan lähdetä sen kummemmin kiistämään.

Eikä peittelyoperaatioille ole tarvettakaan, sillä Kingwhip osaa ottaa pizzaansa tarvittavat lohkot niin Seattlen kuin Los Angelesinkin suunnilta, Britanniaa tietysti unohtamatta. Rockin sielusta löytyy alkuperäinen bluesin viba, punkahtavat huutopalat täydentävät kuvaa ja perinteisempi metallikin taitaa löytyä vaikutepinosta. Tärkeintä on kuitenkin se, että lopputulos kuulostaa jo nyt riittävän persoonalliselle. Pääkoukku fileeraa, kertsissä riittää vetoa, eikä melodisuus ole raskauden vihollinen vaan tärkein liittolainen. Ei tässä vielä mitään suurempia muureja murreta, mutta mukavasti kolisee jo ja vaadittu suunvuoro on täysin ansaittu.

Mika Roth

Larri Himma: Syvänmeren kala

Laulaja/lauluntekijä Larri Himma huomasi monen muun tavoin keväällä 2020 maailman muuttuneen, kenties lopullisesti. Näkyvyys eteenpäin oli sama kuin hadal-vyöhykkeellä merissä, eli osapuilleen nolla. Menneet asiat nousivat pintaan aina vuosien takaista Dave Lindholmin fanitapaamista myöten, mutta Himma ei antanut kitaransa soida vaan. Sen sijaan soolona on syntynyt ainakin sinkun verran elektronista ja lähes puhki kuulotettua singer-songwriter poppia.

Syvänmeren kala on rakennettu erittäin niukoista aineksista, jolloin jokainen ääni, efekti ja vingahdus merkitsee. Sama läpivalaisu koskee myös lyriikoita, joissa kertoja tuntuu olevan melko lailla hukassa. Ikävä on toisen ihmisen luo, mutta luultavimmin sukellus syvyyksiin rikkoo myös ajan muurit, sillä kaikki vaikuttaa jo tapahtuneen. Laivat ovatkin seilanneet pois, minkä voi aistia melankolisista taustoista. Syvänmeren kala ei voi nousta pintaan, koska moinen uhkarohkeus olisi pimeyden olennolle varmaksi kuolemaksi, mutta ehkäpä pienen palasen valoa näkisi edes joskus. Hieno kappale kaipuusta, muistoista ja niiden arvon oivaltamisesta.

Mika Roth

MEIP: The Others

MEIP-artistinimen takaa löytyy kotimainen laulaja/lauluntekijä, joka luo isosti soivaa ja tunteisiin vetoavaa poprockia elektronisilla sivumausteilla. Debyyttisinkku The Others ei kuvia kumarra, vaan tähtäin on mielestäni kohdistettu jo tässä vaiheessa suoraan stadioneille, eikä väliasemille kannata silloin jäädä jumittamaan. Moinen suunnitelma kuuluu tietysti lukemattomien muusikoiden suunnitelmiin, mutta MEIPin apuna on mahdottoman tarttuva poprock-kappale.

The Others käyttää ensimmäisen neljästä minuutista hitaaseen rakenteluun, mutta kun säröisten sähkökitaroiden tukema kertosäe lähtee ensi kertaa kohoamaan taivaalle on totuuden hetki koittanut. Isoa on, tavallaan raskastakin, ja silti niin ihanan kohottavaa. Säkeistössä massa leikataan minimiin, kunnes noustaan seuraavan kukkulan päälle ja ihaillaan sieltä aukenevia maisemia. Peruskaavaa ja tuttuja jekkuja, mutta jälleen kerran juuri oikea ainesosien suhde ja riittävän väkevä melodia tuovat potin kotiin. Tuoksahtaa hitille, eikä muuten ihan vähän. Riittävän raskasta, sopivan tarttuvaa ja ehdottomasti tunteisiin menevää.

Mika Roth

Ninjat: Älä valita

Ninjat on sopuisasti lyhentänyt nimeään ja vaikka Miekat, pommit ja heittotähdet -albumi olikin mainio posaus puskista, lähtee uusi linja groovaamaan aiempaa näyttävämmillä hyppypuvuilla. Laatusanoja on muutenkin karsittu (kaikkien osapuolten onneksi) isommalla kädellä ilman, että viestin välittämisessä ilmenisi kuitenkaan minkäänlaisia pykimisiä. Ei siis valiteta, vaan otetaan uudistuneet Ninjat avosylin vastaan sydämiemme temppeleihin ja tutkitaan Ninjojen kirjan 7. käskyn sisäistä viisautta tarkoin.

Älä valita kertoo tietysti nillittämiseen kypsymisestä, kun kukkahattu lipsahtaa pienimmästäkin töyssystä välittömästi vinoon ja parahduksia kuuluu joka puolelta. Itse biisi puksuttaa groovaten, rullaten ja runtaten, rockin ja metallin taipuessa kuin kesäisen terassin pöydälle unohtuneen lakupötkön. Isossa junttakohdassa pistetään kuorohuudot peliin, mutta homma ei karkaa missään vaiheessa lapasesta, eikä maalitaulu silmistä. Eiväthän Ninjat tietysti koskaan haparoi eivätkä riffikynät ole tylsistyneet tippaakaan, joten en valita yhtään.

Mika Roth

Sakari Juntura: Aino ja sotilas

Iskelmällistä popmusiikkia luova Sakari Juntura on laulaja/lauluntekijä, joka on hiljalleen valmistelemassa debyyttipitkäsoittoaan. Vuosina 2016–2020 komean nipun singlejä julkaissut artisti kirjoitti uusimman sinkkunsa aikoinaan hieman ennen satavuotisen Suomen juhlia, mutta herkän kappaleen aihe on myös näinä päivinä harmillisen ajankohtainen. Sota on jälleen kerran saapunut Eurooppaan ja nuorten sotilaiden pitää tarttua aseisiin.

Aino ja sotilas -kappale on mitä puhtain rakkaustarina, jossa rintamalle lähtevä nuori mies esittää kysymyksistä suurimman omalle rakkaalleen. Tuleva on hämärän peitossa, mutta ainakin kaksi ihmistä ovat löytäneet toisensa ja tietävät tunteensa. Neliminuuttinen kappale pelaa siis suurilla tunteilla, mutta pääosin akustinen muoto ja Junturan puhtaan suora vokalisointi eivät murra haurasta kuvaa. Itse asiassa toteutuksen ilmavuus ja herkkyys suorastaan yllättävät, koska jousineen kaikkineen kappale on silti pieni ja kaunis.

Mika Roth

VirusLinko: Kasvomaski

VirusLinko on nimi, jolla on aika turha etsiä verkosta tietoa. Ainakin jos siis haluat löytää nimenomaan faktoja tästä kyseisestä musiikillisesta ilmiöstä, etkä esimerkiksi. päräyttäviä salaliittoteorioita ja virutorjuntaohjeita. Nomen est omen, totesivat jo muinaiset roomalaisetkin monissa kohdin. Tässä tapauksessa Virulinko on vuonna 2020 perustettu yhden henkilön projekti, joka esittää ärhäkkää musiikkia. Muoto on karu ja palasia on niin metallista, rockista kuin hiukan punkistakin. Kasvomaski on projektin toinen virallinen julkaisu ja nimihän kertoo nytkin jo paljon oleellisesta.

Kasvomaski junttaa metallisesti riffiään ja helppohan tästä on periaatteessa kuulla suurten kotimaisten vaikutus läpi. Mutta vaikka jäljet sylttytehtaalle ovat jääneet kaikkien nähtäviksi, en kuitenkaan halua ohittaa itse biisin ansioita. Punkahtavalla kiukulla saatellut vokaalit eivät hajoa huudoksi, eikä konehuoneen tukema jytyytys soundaa liian kliiniselle, sillä sähkökitara saa kukkoilla vapaasti tunkiolla. Säkeistöistä kertosäkeeseen kuljetaan aika tuttua linjaa pitkin, mutta tarttuuhan tämä kuin – no, arvaatte varmaan.

Mika Roth

Vortex Of Thorns: Am I The Curse
Eclipse Music

Vortex Of Thorns on mustasta norjalaisesta metallista innoittunut kotimainen orkesteri. Saatesanoissa jäsenistön kooksi ilmoitetaan kaksi, Darkmosstin hoitaessa kaiken muun paitsi vokaalit. Tylyn ja asiallisen tymäkän laulut kajauttaa ainakin debyyttisinkulla Kalle, mutta toisaalta puhutaan myös artistin ensimmäisestä julkaisusta. Niin tai näin, Am I The Curse kosahtaa vaivatta tämänkertaisen sinkkukoosteen raskaimpaan päätyyn.

Norjalaisista legendoista mainitaan rohkeasti Darkthrone ja Emperor, eikä noiden juonteiden löytämiseen tarvita niinkään tarkkaa metallinenää. In Flamesinkin tavallaan ymmärrän, koska päämelodiassa on ruotsalaista vetoa ja metallin yksi puoli nojaa aika suoraan deathin mäiskeeseen. Vaan mitä ihmettä Maj Karma tekee musiikillisena verrokkina? Onhan em. melodisuudessa kiistatta pohjoista melankoliaa, mutta vuonojen maasta kokisin itse tämän kirouksen lähteneen liikkeelle. Syöverin syvyydet nostavat lupaavia tuntoja jo ensimmäisellä yrityksellä, joten nyt vain syvemmälle ja kauemmas.

Mika Roth

Willie & Isimasa: Avaruudenmies
V.R. Label Finland

Jo David Bowie pohti muinoin, mitä avaruuden älyllinen elämä mahtaisi pohtia Telluksen kansojen toilailuista. Turkulaiset Willie & Isimasa lähestyvät dilemmaa lievästi komediallisesta kulmasta, tosin traagiset huomiot sekoittuvat väistämättä mukaan. Duon debyyttisinkku sai alkunsa Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja ydinsodan uhan palattua takaisin jokapäiväiseen elämään – mitä enemmän asiat muuttuvat sitä enemmän ne pysyvät samoina.

Funkahtava rap ja kepeä rock soljuvat yhdessä kuin alkulimaolennot hitaasti kuplivassa soosilammessa, eikä evoluutio jätä palasia pulaan. Soundillisesti rikkaat perintötekijät sisältävätkin DNA-pätkiä niin popin, rockin, funkin, folkin kuin perinteisemmän räpin osista, joten monimuotoista on jo meno. Tarinan Avaruudenmies on siis saapunut jossain vaiheessa planeetallemme ja tekee reportaasia komennuksensa antaneille tahoille. Eikä kuultava ole luomakunnan kruunun ylistystä, vaan ennemminkin vain lapset kannattaisi kuuleman mukaan ottaa kyytiin. Muu karanteeniin asetetun pallon väki posauttakoon sitten itsensä taivaan tuuliin.

Mika Roth

Lukukertoja: 3122