Faces –etnofestivaalin perjantai

Kerrankin luvassa oli runsaasti reggaeta, afroa, funkia, folkia ja muuta etnompaa meininkiä, kun Faces käynnistyi kuudetta kertaa. Karjaan rauhan sanomaa julistanut festivaali järjestettiin kauniissa miljöössä Billnäsin ruukkialueella. Heti ensimmäiset vilkaisut alueeseen antoivat kuvan sympaattisesta ja pienestä festivaalista, jonka lukuiset vapaaehtoiset ja taiteilijat olivat luoneet. Suvaitsevaisuus, rauha, rakkaus, taide, musiikki, kesä ja elämän voima tuntuivat olevan kantavia tunteita koko festivaalikansalla. Mukana bailaisivat niin nuoret hipit kuin kylän omakin väki.

Perjantain festaritunnelmiin päästiin itse asiassa jo matkalla. Helsingistä Karjaalle ei tällä kertaa ollutkaan vain tunnin junamatka, vaan junaa piti vaihtaa pariinkin otteeseen ja lopuksi vielä hypätä bussiin. Onneksi tunnelma oli rento jo siinä vaiheessa eikä muitakaan viikonlopun viettäjiä tuntunut haittaavan matkan viivästyminen Pendolinon raiteilta suistumisen vuoksi. Yhteisöllisyys kasvoi ja hauska tunnelma syntyi porukan keskuuteen. Itse musiikkia festivaaleilla kuultiin neljällä lavalla. Sisällä ja ulkona olivat isoimmat lavat Inside ja Outside. Rannassa jammailtiin pienempien bändien tahdissa sympaattisella Riverside -lavalla. Restaurant –lavallakin oli kiinnostavaa musiikkia, jota pääsi katsastamaan aivan ravintolan pöydästä käsin. Välimatkat lavoilla olivat pienet, niinkuin koko festivaalialueen muidenkin kohteiden välillä, joten kaikkea pääsi näkemään helposti.

Junaviivytyksistä johtuen Pohjannaulan humpan bailailu jäi vain muutamaan biisiin. Kansa oli kuitenkin heti innoissaan ja jamit päällä. Biisien kalevalalaisuus ja vahva suomalaisuus henkivät soitossa ja tunnelma ulkolavalla oli korkealla. Kuusumun Profeetta oli ensimmäinen pääkohde festivaalilla. Bändi soitti sisälavalla, mikä sopi tunnelmaan hyvin. Ulkona paahtanut helle olisi ollut mukavampaa, mutta rauhallisen eteerisissä tunnelmissa pysyttiin ehkä paremmin sisätiloissa. Tällä kertaa Kuusumun Profeetta soitti hitaamman keikan, vaikka välillä progeiltiinkin aika rankasti. Harmoninen istuskelumeininki ja elämän pohtiminen olivat vallalla persoonallisen laulaja Mika Rätön hoilottaessa intohimoisesti. Yhdeksän hengen bändillä saksofoneineen ja trumpetteineen oli hyvä meininki vaikka aivan festarin aloitusbändiksi en tätä olisikaan laittanut.

Bonsu Drumsin aloitellessa päästiin taas ulkolavan kesäiseen meininkiin niin auringon kuin ghanalaisen musiikinkin mukana. Bändin suomalaiset, iranilaiset ja ghanalaiset jäsenet loihtivat erittäin tanssittavaa elektromusiikkia bongorummuilla ja afromausteilla höystettynä. Rastat ja värikkäät hameet heiluivat, kun jengi otti osaa tanssin ilosanomaan.

Heti seuraavaksi oltiin sisälavalla samanlaisessa bailumeiningissä, kun oululais-liminkalainen Jatavi pääsi vauhtiin. Ajatuksellista sanomaa, perus suomi-reggaeta, dubbia ja rootsia kuultiin iloisissa ja hymyilevissä merkeissä. Kaikki tuntuivat nauttivan menosta ja lopun ablodit innostivat bändin encorellekin. 8 hengen bändissä soivat hienosti saksofoni, trumpetti, skank-kitara, melodika, perkussiot, basso, rummut, urut, klavinetti, huilu, kosketinsoittimet, vetopasuuna sekä laulu.

Good People oli kokemus sinällään. Yli 20 vuotta afromusiikkia soittanut 11 hengen yhtye oli voimissaan myös tällä Facesin keikalla. Monikansallisuus, mielenkiintoiset soittimet ja vaihtuvat laulajat loivat iloisia rytmejä festarikansan jalkojen alle. Bailaaminen oli tälläkin ulkolavan keikalla sana ja teko. Nigaragualaisista, suomalaisista, ugandalaisista ja jamaikalaisista koostunut bändi oli todella hieno ja upea!

Päivän ensimmäinen bänditsekkaus pienemmiltä lavoilta oli Aurinkokunta. Tunnelma oli todella kaunis tummuvan joen piirtyessä Riverside -lavan sivulle hullunhauskan meiningin taustalle. Trooppisilla ja karnevaalisilla meiningeillä täydennettyä reggaeta oli tarjolla myös Aurinkokunnalta. Erikoisempia soittimia päästiin kuulemaan, kun steelpannut ja etelä-karibialaiset tynnyrinpohjista valmistetut double tenor-pans –soittimet loihtivat rytmejä. Iloinen ja hieno fiilis jatkui festareilla myös tämän bändin tahdissa. Osaksi samaan aikaan Aurinkokunnan kanssa ravintolan lavalla soitti suomalais-ghanalainen OFO Band. Nopeasti vilaistu bändi soitti perusafroa, mutta ravintolan tunnelmat eivät ehkä yltäneet aivan muiden keikkojen meininkiin, joten seuraavaa bändiä piti jo lähteä katsastamaan.

Roots Cultivation oli yksi illan vaikuttavimmista kokoonpanoista. Suomalais-brasilialainen 12 hengen yhtye soitti reggaeta niin aidolla Jamaica-meiningillä, että viimeistään nyt perusjäyhyys suomalaisesta kansasta oli poissa. Bailaus sisälavalla oli armotonta. Lavan ja rakennuksen ansiosta päästiin todella klubimaisiin tunnelmiin, mikä on aina parempi musiikin kannalta kuin festarit. Laulaja Lula Libeiron aito reggae-laulu korosti Karibian tunnelmia eikä muunkaan bändin tasossa oltu tingitty. Rastafarismin mukaisesti lauluisssa puhuttiin niin yhteiskunnallisista ongelmista ja huolista kuin ihmissuhteistakin. Monipuolisista soittimista koostuneeseen bändiin kuului niin melodikoita, poikkihuiluja, bongo- ja djemberumpuja, bassoja, kitaroita kuin rumpujakin.

Hikisistä tunnelmista siirryttiin suoraan ulkolavan loppukesää kohti menevään tummaan yöhön ja Galaxyn tahtiin. Jammailut jatkuivat senegalaisen Mbalax-musiikin, afron, reggaen ja modernimman tanssipopin tahdissa. Koko edellisen keikan jengi tuntui siirtyneen ulos ja katkeamaton jalkojen nostelu ja lantion heilutus vain jatkuivat. Lämmin, mutta erikoisen pimeä yö loivat etelämaalaisen tunnelman, eikä mikään voinut estää näitä täydellisyysfiiliksiä. Helsingistä kotoisin olevat senegalilaismuusikot olivat vauhdissa ja antoivat kansalle sitä mitä se halusikin.

Ainoat festivaalin ongelmat tuntuivat olevan hieman myöhässä olevissa keikoissa. Niin myös Ylivoimaa jouduttiin odottamaan, mutta ei siitä kukaan kovin paljon häiriintynyt. Keikan aloitukseksi päästiin kuulemaan trumpetin töräykset ja pian kaikki oli valmista illan viimeisiin puristuksiin sisälavalla. Reggaeta, suomi-hiphoppia ja erityisesti basson voimaa tarjottiin jälleen täydellä otteella. Nopsajalan, Paarman ja Izai Izain räppäily ja laulu toimi loistavasti. Hulkkosen rastakaksoset Jori ja Kari kisailivat bassossa ja kitarassa iskevästi. Keikka jatkui ja jatkui vaihdellen reggaemmasta menosta hiphoppiin. Vaikka aikataulun mukaan festareiden oli pitänyt päättyä jo ajat sitten jatkuivat bailaukset vielä yli kahteen asti yöllä.



Illan viimeisenä ollut esiintyjä tuliryhmä Native Noice jäi harmillisesti lyhyeen tsekkaukseen mahtavien sisälavan bileiden takia. Muutama viimeinenkin kohtaus vakuutti tulitaiteen hienoudesta, upeine koreografioineen ja rytmikkäine musiikkeineen. Rohkeutta, taiteellisuutta ja vaikuttavuutta ryhmän meiningissä oli yllin kyllin.

Vaikka päivän bändikatselmus olikin jäänyt päälavoilla aika vahvasti reggaen puolelle, oli pienemmillä lavoilla ollut tarjolla myös bluesia, punk-folk-rockia, etno-folkia, voodoo-rytmejä, jazzahtavaa instrumentaalimusiikkia sekä ranskankielisiä balladeja. Reggaeta tuli ehkä otettua hieman liikaakin, mutta sen otteesta ja menosta oli vaikea päästää irti. Myöhemmin yöllä leirintäalueella rummutus jatkui aamuun asti, tuliryhmä esitti taitojaan ja ihmiset hengailivat rauhallisissa, mutta iloisissa merkeissä. Festivaali vaikutti jo tässä vaiheessa kesän parhaalta.

Nelli Korpi