Pienet

Sinkut - Lokakuu 2022

05.10.2022

Eric Bergman & Romance: Train

Monikansallisen Eric Bergman & Romance -yhtyeen juuret kääntyilevät useampaan suuntaan. Kitaristi/vokalisti Eric Bergman on suomalais-amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Oregonin Portlandista. Romance-yhtye on puolestaan sama asia kuin espanjalais-suomalainen pariskunta Pau Ribas (rummut, koskettimet, taustalaulu) ja Paula Kultanen Ribas (basso, taustalaulu). Tyyliksi on asettunut tumma poprock, tyyliin Nick Cave & The Bad Seeds ja siitä Kaurismäkien leffojen suuntaan tyylillä rauhaisasti astellen.

Itse asiassa yhteneväisyydet herrojen Cave ja Cohen suuntaan oli aluksi häiritsevää, etenkin kun kolmen C:n kolmikannan täydentää Johnny Cash. Mutta kaikki on lopulta kiinni itse biisistä ja Train rullaa eteenpäin halki öisten preerioiden, loputtomien autiomaiden ja unohdettujen ratapihojen sellaisella voimalla, että allekirjoittanut voi vain pitää stetsonistaan kiinni ja ihastella tummaa kauneutta. Elokuvamainen raita on pinnaltaan rauhallinen, mutta jännite kiristää ilmaa täydellisesti ja vihjailee yön olevan täynnä eloa.

Mika Roth

HiSQ: Flesh and Blood (Feat. Marko Hietala)
Ässä Records

Olen toistuvasti toitottamassa sitä, kuinka tärkeää yhteistyö on musiikinkin saralla. HiSQ on yhteistyön hedelmä, siinä missä lukemattomat muutkin yhtyeet. Ymmärtääkseni ristikonlaatija, pop-voimaiskelmän laulaja ja heavy metalli mies päätyvät kuitenkin yhteen sangen harvoin. Ainakin niin, että kohtaamisesta syntyy julkaistua musiikkia. Flesh and Blood on kuitenkin totisinta totta ja tulkitsijana Hietala on edelleen täysin omaa luokkaansa.

Flesh and Blood -kappaleen historia ulottuu peräti 40 vuoden taakse, joten lopulta herkäksi pianoballadiksi sovitettu biisi otti todellakin aikansa syntyäkseen. Eikä nykyinen tekstikään ollut tarkoitettu alkujaan biisiin, vaan sekin nousi esiin sattuman kautta. Ihmisen heikkoudesta kertova siivu on aiheeltaan ajaton ja muodoltaan hillitty, mutta tarpeeton sokerisuus ja selittely ovat jääneet onneksi rannalle. Kertoja voi todeta olevansa vain ihminen, virheineen kaikkineen, mutta samalla suoruus on avoimin mielin ojennettu käsi.

Mika Roth

Joonas: Terapiaa

Helsingin indierock-ihmeenä ilahduttanut Roan on kuuleman mukaan pistänyt hanskat naulaan, mikä oli harmi kuulla. Onneksi ainakin soolouransa kitarapoprockin saralla käynnistänyt solisti Joonas jatkaa tekemistä musiikin parissa. Eikä Joonas tule jättämään työtään kesken, sillä Terapiaa on ensimmäinen kolmesta tämän vuoden aikana ilmestyvästä sinkusta, joita seuraa ensi vuonna vielä neljäs sinkura, sekä lopulta kaiken summaava debyyttipitkäsoitto.

Terapiaa on siis kirkkaan ja lämpimän lauluäänen omaavan artistin debyyttisinkku, jolla ruoditaan rohkeasti lapsuuden syvyyksistä kumpuavia traumoja. Alkoholismin varjot eivät ole helppoja käsitellä, mutta elämä jatkuu kipupisteineen kaikkineen eteenpäin ja kappale pitää temponsa kohdillaan sekä melankoliansa aisoissa. Biisiä voikin kuvailla hyväntuuliseksi ja jopa kepeäksi, kun kitarat helkkyvät ja poprock aaltoilee edestakaisin hiukan The Smithsin ja kumppaneiden hengessä. Miellämme helposti terapian negatiiviseksi ja peiteltäväksi asiaksi, vaikka todellisuudessa kyseessä on hyvän voimien työ.

Mika Roth

Kaiser: Fire
Ripple Music

Maamme kovimmaksi fuzz-trioksi tituleerattu ja stoner rockin salat hallitseva Kaiser valmistautuu tulevaan talveen kuumalla kattauksella. Marraskuussa norjalaisen Captain Caravanin kanssa julkaistava Turned to Stone: Chapter 6 -niminen splitti-kiekko saa mainostusta, kun Kaiserin puolelta on lohkaistu todellinen fuzz-valioyksilö. Levyllä tullaan kuulemaan neljä muutakin Kaiser-herkkua, vaan miltä maistuu keisarin uusi fuzzi?

Savuisuus on ainakin ensimmäisen näytteen perusteella yhä kohdillaan, jytä jyskyttää lähes lattian pois jalkojen alta ja katon taivaisiin, eikä tähän kaikkeen tarvita edes kahta ja puolta minuuttia. Välittömästi telineistään vauhtiin ampaiseva Fire onkin tulta ja tappuraa alusta loppuun saakka, mikä saa jo kaipaamaan edes pientä hengähdystaukoa johonkin väliin. Levy-ympäristössä taatusti siivu kohdillaan, mutta nyt meinaa jo henki loppua sedältä kesken. Tämä tuli on polttavan kuumaa, se suorastaan korventaa.

Mika Roth

Kallomäki: Kalman lintu

Joka päivä opettaa jotain uutta. Nyt tiedän senkin, mitä jouhikkometalli on sillä Riihimäeltä kotoisin oleva Kallomäki opetti tämän allekirjoittaneelle. Kalmaista folkmetallia soittava yhtye koostuu peräti kahdeksasta muusikosta, joten heimossa riittää voimaa ja ensi vuodeksi lupaillaan Surman Istuimet -pitkäsoittoa. Kiekon toinen sinkkulohkaisu onkin alallaan täyttä asiaa, eivätkä pohjoisen soittoniekat piilottele rakkauttaan menneitä aikoja kohtaan.

Tero Kalliomäen ympärille rakentunut bändi soittaa jykevällä soundilla ja biisin jauhava poljento menee sopivasti ihon alle. Tekstissä heikko ihminen ryhtyy melkoisiin tekoihin, mutta onnea ei poloisille suoda tietenkään tässä maailmassa – ja tuskin seuraavassakaan. Pahaenteisyys ja väistämättömän tragedian varjo synkistävät maisemaa, mutta eivät paina biisistä henkeä ulos. Kalman lintu liitääkin komeasti ja saa taatusti ystäviä niin perinteisemmän metallin kuin pakanametallinkin ystävistä. Tärkeintä on sydän ja tämän kappaleen keskuksena toimiva melodia on suorastaan noitamaisen väkevä, kuinkas muutenkaan.

Mika Roth

Kasper: Kirjaimet
KHY Suomen Musiikki

Kasper on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, joka luo utuista folkpoppia. 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla pari pitkäsoittoakin julkaissut Kasper Kotisaari valmistelee kolmatta albumiaan, jonka ensimmäinen sinkkulohkaisu Kirjaimet on. Maailma on muuttunut rytisten sitten viiden vuoden takaisen debyyttialbumin, mutta Kasperin musiikissa asuu edelleen rauhallisuus, seesteisyys sekä hetkestä kokonaisten maailmoiden löytämisen arkinen satumaisuus.

Kirjaimet ovat tiedon välittäjiä ja asioiden muuttajia, mutta aina emme halua muutosta, emme halua tietoa. Kappaleen kertoja pakenee kirjaimien tuomaa surua, minkä voi tietysti tulkita monin eri tavoin. Ajan muutosten voimat ja kaiken katoavaisuus leimaa tätä melankolista biisiä, joka ei kuitenkaan sorru surumielisyyden kuoppiin. Kasper ennemminkin toteaa elämän jatkuvuuden ja suuren kiertokulun, jonka pieniä palasia me ihmisetkin olemme. Täydellistä musiikkia syksyn pitkiä, lempeitä sadepäiviä ihmetellessä.

Mika Roth

LILBRO: Valmiina himaan (feat. Lauri Haav)
PME Records

Pehmeää ja modernia r'n'b:tä luova LILBRO on pitänyt julkaisurintamalla luovaa pandemia-taukoa, eikä matka jatku siitä mihin se edellisellä julkaisulla jäi. LILBRO haluaakin uusimmalla sinkullaan osoittaa kasvunsa niin artistina kuin ihmisenä. Yö saattaa joskus viedä mukanaan pidemmäksikin aikaa, mutta nyt LILBRO haluaa löysätä kättä hanalta ja suunnata kohti kotia. Aikansa kutakin, jopa hauskinta hauskaa, kuten tavataan sanoa.

Kyytiapua tarjoaa nousujohteinen Lauri Haav, sekä tuotannosta vastaavat GoodJobLarry ja Aatu Iljin. Yhdessä ryhmä on luonut supertumman yösoundin ja koska kaikki kävi studiossa lopulta hyvinkin jouhevassa tahdissa, ei kappaletta hiottu puhki. Parilla ensimmäisellä soittokerralla Valmiina himaan kuulosti tarpeettomankin karsitulta, mutta etenkin rauhassa ja tarkkaan kuunneltaessa on helppoa huomata, kuinka kaikki tarpeellinen on jo läsnä, eikä tippaakaan enempää. Eli valmis on, muuallekin kuin himaan.

Mika Roth

Mansen Tiikeri: OCD

Mansen Tiikeri on parista muusta hyväksi havaitusta yhtyeestä tutun Jonne Renvallin sooloprojekti. OCD-demolle on rekrytoitu soittajia muistakin mainioista bändeistä, joten satunnainen Desibelisetä osasi heti odottaa toimivaa jytää tulevaksi. Rock toimii peruskalliona, josta löytyy vahvoja progen suonia ja svengin rikkaita groove-esiintymiä.

Sinkulle kertyy mittaa komeat viisi minuuttia, mutta aika menettää mahtinsa tässä svengikeinussa. Mansen Tiikeri ei varsinaisesti karjahtele kovinkaan princemaisesti tai tomjonesmaisesti, mutta pelailu funkahtavan rockin ja soulahtavan 70-lukulaisen poprockin kanssa kulkee mielestäni moitteetta. Eikä tämä jää tähän, sillä Renvall on kuuleman mukaan työstämässä ainakin levyllistä materiaalia, jota on ehditty jo testailemaan keikoilla. OCD yhdistää leppoisan boogierockin, tuhdin rock-jytän ja käyttää liimana ajatonta progeilottelua, mutta vaikka taitoa löytyy ja hartiat ovat selvästi leveät, ei tämä tikru sorru tarpeettomaan pröystäilyyn.

Mika Roth

Marija Lindell: Viattomat
Musakonttori

Marija Lindell on Tampereen seudulta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä, jonka sinkun sanoituksen on kirjoittanut monille kotimaisille tähdillekin töitä tehnyt Sana Mustonen. Tarina ei kerro kuinka mm. klassisen musiikin parissa työskennellyt Lindell on päätynyt julkaisemaan pop-balladin, tai onko tämän vuoden puolella jo ilmestyneiden kahden sinkun lisäksi tulossa kenties enemmänkin materiaalia, mutta otetaan se mitä saadaan.

Viattomat on sydänverta vuotava balladi, joka uskalletaan pitää pienenä ja hiljaisena, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut räjäyttää biisi taivaisiin saakka. Toki taustan jouset kohoavat hetkellisesti korkeammiksi, mutta keskiössä pysyvät jatkuvasti laulaja & koskettimet. Teksti on tarina lopusta, siitä kun rakkaus on auttamatta päättynyt ja on aika katsoa taaksepäin. ”Eipä tullut meistä sitten mitään kuitenkaan”, minkä jälkeen on vain hyväksyttävä tapahtunut. Hyviä aikoja ei unohdeta nytkään, mistä moni meistä voisi oppia jotain.

Mika Roth

Nuclear Joyride: Waste of a Soul

Tämänkertaisen sinkkukoosteen Slayer-palkinto irtoaa ilman mitään sen tiukempaa kisaa Nuclear Joyride-projektille. Tämä yhden miehen metallipyörre työstää näet perinteistäkin perinteisempää thrash metalia. Nimikkeen takaa löytyy multi-instrumentalisti Juuso Pohtinen ja ensimmäisellä sinkulla piiput pidetään tulikuumina. Biisin kirjoittanut ja kaikki soittimet soittanut Pohtinen vastaa myös vokaaleista, miksauksesta ja masteroinnista.

Matkaamme siis ajassa taaksepäin niihin vuosiin, kun metallin yksi äärilaita alkoi muodostaa thrash metaliksi kutsuttua genreä. Exodus, Nuclear Assault ja lukemattomat muut yhtyeet kisasivat tuolloin tasaveroisesti tulevien aikojen mammuttien kanssa, eikä metallista puuttunut vaaraa, voimaa ja vääntöä. Waste of a Soul -biisi tekee kunniaa menneelle, ryöstämättä kuitenkaan ketään suoraan. Kitarasoolo kirpoaa veitsenterävänä, tempo on kuristava ja vokaalit kiristävät korvissa – ihan niin kuin pitääkin. Väliosassa henkäistään ja päästään eeppisempään laukkaan, jonka jälkeen on luvassa loppurähinät. Checkmate!

Mika Roth

Ohikulkijat: Elävät kuolleet

Ohikulkijat on Raumalta Turkuun kotiutunut vaihtoehtorock-yhtye, jonka tummassa soundissa on tilaa niin postpunkin jauhavalle kovuudelle kuin pehmeälle melodisuudellekin. Elävät kuolleet on ryhmän uusin sinkku ja toinen moinen kuluvana vuonna, mutta 10-luvulla bändi julkaisi jo albumin, EP:n sekä nipun sinkkuja, eli mistään debytantista tässä ei enää ole kyse. Kokemus tuntuukin varmuutena, joka kantaa kappaletta vaivatta ja ohjaa kuulijaa halki näkyjen.

Mitä on kuolema? Ovatko monet täällä edestakaisin haahuilevat ihmispolot jo enemmän kuolleita kuin eläviä? Ovatko zombiet ja elävät kuolleet vain unten aineksia, vai ostareiden luurikourazombeja? Kuolemassa on tasoja kuten elämässä, eikä mikään tahdo olla varmaa lopun muurin läheisyydessä. Tekstiä voi pohtia monestakin kulmasta, mutta menevän sävellyksen vetovoimasta ei ole minkäänlaista epäilystä. Tempo on kiivas, vokaalit esitetään varmasti ja kitarat piirtelevät kuvioitaan kaihon melankoliaa hehkuen. Periaatteessa tämä on synkkä kappale, josta on vain sovitettu menevä ja jyräävä postpunk-ässä.

Mika Roth

Pake: Myski
Rosoi

Pake on Hollolasta pääkaupunkiseudulle päätynyt tuottaja/rap-artisti. Julkaisuhistoria ulottuu ainakin vuoteen 2019, minkä jälkeen isoa ja pienempää biisiannosta on tipahdellut tasaiseen tahtiin. Tällä erää tuotannosta on vastannut uudemman ajan soundit hallitseva BeatRaikku, jonka kanssa Pake kuuleman mukaan halusikin tehdä yhteistyötä. Kaiken kukkuraksi heput ovat kotoisin samoilta seuduilta, joten yhteinen sävel ja biitti oli vaivatonta löytää.

Myski on tuoksuna mielipiteet jakava, sillä vahvaksi laskettava tuoksu on kaikkea muuta kuin laimea ja huomaamaton. Paken biisi ei mielestäni otsikosta huolimatta varsinaisesti hyppää silmille, vaan leijuu taustalla enemmänkin taaksepäin nojaillen. Voimaa on, se ei vain tule päälle aggressiivisesti. Sanojen rytmi ja hidas biitti muodostavat akselin, jonka varaan ladotaan materiaalia erittäin herkin käsin. Vähemmän on jälleen enemmän, minkä ansiosta kuuntelen ajatuksella Paken tarinointia elämästä, asioista ja tekemisistä.

Mika Roth

Pegasos: Viikko kerrallaan
KHY Suomen Musiikki

Pegasos on kotimainen folkpop-yhtye, jonka debyyttialbumi ilmestyi alkuvuodesta 2020. Esikoinen jäi maailman tyrskyissä vaille ansaitsemaansa huomiota, mutta kuusihenkinen orkesteri on jo pohjustamassa tietä toiselle pitkäsoitolleen. Viikko kerrallaan -sinkku on ensimmäinen maistiainen tulevasta, jossa stemmalaulut hivelevät jälleen korvia. Hyvältä tuntuu, eikä melankoliaan viehättävästi kääritty melodia voisi juuri enempää ottaa sydänalasta.

Tekstin voi tulkita moni tavoin, mutta omaan korvaani sanat ja soundit kertovat kaipuusta, ikävästä ja jonkin horisontissa siintävän odottamisesta. Kertoja yrittää selvitä eteenpäin viikon kerrallaan muistuttaen itseään arjen rutiineista, jotka pitävät moottorin käynnissä ja suunnan vakaana. Pitäähän huonekasvitkin kastella, vaikka itsellä olisi kuinka vaikeaa. Hiljaa käynnistyvä kappale kerää voimaa ja osin sähköiset soittimet laventavat soundia, kunnes lopussa on jo melkoinen äänivalli. Hiljaista meteliä ja syvältä kouraisevia tuntoja.

Mika Roth

Roni Martin: Ei koskaan ollut kokonainen (feat. Pekko Käppi)
Texicalli

Roni Martin on muusikko, säveltäjä ja musiikin monitoimimies. Pekko Käppi on puolestaan jouhikkovelho, jonka päätä ei tunnetusti kylmää osapuilleen mikään tilanne, musiikki tai yhteistyö. Niinpä oli tavallaan jopa odotettavaa, että nämä kaksi suurta kokeilijaa, rajojen kaatajaa ja visionääriä päätyisivät jossain vaiheessa tekemään yhteistyötä. Väkevä jouhikko kohdatkoon siis hehkuvan flamencon, kylmää sekoitetaan kuumaan, taivas löytäköön maan.

Ei koskaan ollut kokonainen -sinkulla kaksi maailmaa kiistatta kohtaavat, kun shamanistinen tunnelma manaa henkiä hiljaisuuden porteilta. Jouhikon ääni on upean luonteikas, eikä tulisempi rytmi jää vain komppaamaan taustalta, sillä kielisoittimien rinnalla rytmisoittimet ovat tasaveroisia tekijöitä. Tuohon päälle vielä sydämestä kiskotut vokaalit, jotka niin ikään leikittelevät hiljaisuuden liekeillä, eikä muuta tarvita. Sähköä ei soittimissa juuri kaivata, mutta latauksen läsnäolon voi aistia ilmassa. Sielun Veljet teki aikoinaan samantyylisiä kokeiluja, tosin Martin & Käppi -kaksikko menee vieläkin pidemmälle tuolla tiellä.

Mika Roth

Satunnaisia päiväkirjamerkintöjä: Kolumbus, Neil ja sinä

Satunnaisia päiväkirjamerkintöjä on nimenä samaan aikaan erittäin helposti muistettava ja monitasoinen. Eli valinta on osunut kohdilleen, kun ottaa huomioon musiikin. Kahden laulaja/lauluntekijän, espoolaisen Onni Kultalahden ja haminalaisen Joel Vatajan, vuonna 2021 perustaman yhtyeen debyyttisinkku on näet sen kaliiberin melankolisen folkpopin helmi, ettei kaiho lopu ainakaan kesken.

Soundi on todella lavea, jopa elokuvamaiseksi luettava, mutta samaan aikaan intiimin niukka. Äänenpaine pidetään pienenä, jolloin harvat edes hiukan isommin soivat kohdat todella tuntuvat. Vokaalit ja herkästi soitettu kitara ovat kappaleen sydän, tekstin kääntyessä samaan aikaan lapsuuden seikkailuihin ja tuleviin koitoksiin. Pieni lapsi seilasi aikoinaan Kolumbuksen mukana ja kosketti kuun pintaa Armstrongin kanssa, eikä meitä ihmisiä rajoita lopulta kuin mielikuvitus – tai sen puute. Viiltävän kaunis kappale, jonka muoto on hiottu huippuunsa. Vahvasta ja vakaasta työstä kiitos tuotantopuolelle, jossa todellinen taika syntyy.

Mika Roth

Star Marcs: Dancer in the Dark

Star Marcs on rockin eri tyylejä jo useammassa eri yhtyeessä kartoittaneen Jaakko Mäkiniemen sooloprojekti. Aiemmin Likaiset Pikkarit -yhtyeessä räyhännyt ja tätä nykyä mm. mainiossa Lovers Left Alive -bändissä soittava muusikko ottaa soolona hivenen rauhallisemmin. Eikä matka tule tyssäämään ensimmäiseen sinkkuun, sillä tulevaksi luvataan kokonaista pitkäsoittoa, jonka nimen pitäisi olla tätä kirjoitettaessa Transcience.

Nyt otetaan siis jalkaa kaasulta ja suuntaviittoja tarjotessa mainitaan mm. Neil Young, jolla viitataan nimenomaan herran seesteisempään tuotantoon. Dancer in the Dark onkin suunnattoman melankolinen kappale, jonka surumielisyys suorastaan tihkuu hitaista tahdeista. Biisi ei ole kuitenkaan musertunut tai lohduton, vaan ottaa ennemminkin syliinsä ja halaa hiljaa, lämpimästi, lohduttaen. Elon nuorallatanssi voi olla arvaamatonta, syysaamut koleita, elokin saattaa hetkittäin vaikuttaa lannistavan harmaalta – mutta kaiken takaa voi löytää myös positiivisia voimia. Hieno ja hiljentävä avaus Star Marcsilta.

Mika Roth

Strider: The Elite of Steel
Lion Music

Syksyn Sävel -kilpailuun osallistuva Strider on mielipiteitä jakava yhtye, jonka musiikki on aitoa barbaarimetallia. Tiedättehän, sellaista Manowar-pullistelua ja Accept-uhoa, vai olisiko osuvampaa puhua Turisas ja Teräsbetoni -verrokeista? Niin tai näin, ymmärrätte varmaan missä päin arsenaalia ollaan nyt kolistelemassa. The Elite of Steel on kuulemma toisen albumin bonuspala, mutta kyse ei todellakaan ole mistään ylijäämäroinasta.

Laukkakompilla siis mennään ja miekat tanassa totta kai, mutta yhtye ei vedä juttuaan överiksi. Tämä ei ole vinoilua vaan kunnianosoitus, tai sellaisena allekirjoittanut sen ainakin ymmärsi. Riffit ovat selvästi jo kohdillaan, kuten taustapaisuttelukin, ja kun biisin komeat krumelungit ja pinaakkelit poistaa, paljastuu alta hiton toimiva sävellys. Vokalisti tekee kaiken kuten pitääkin aina lopun euroviisukelpoista modulaatiota myöten, kertosäkeessä taustakööri liittyy mukaan ja melodiakulusta on tavattoman helppoa tarttua kiinni.

Mika Roth

Troija: Rauhaa maailmaan (feat. Eleonoora)

Sota ja sen kauheudet ovat saaneet rap-artisti Troijan yhdistämään Eleonooran kanssa voimansa. Rauhaa maailmaan -sinkku kertookin jo kaiken oleellisen silkalla nimellään, kun etenkin ukrainalaisten hätä on tällä hetkellä kouriintuntuva. Siinä missä sotapuheet kovenevat ja sotajoukkojen kokoaminen vain eskaloituu, tulisi kaikkien muistaa taas elämän perusviisaudet: sodat eivät lopu sotimalla, rauha saadaan aikaiseksi vain sopimalla. Ja samalla luontoäitikin kiittää, kun pommit eivät enää pauku.

Ylevät ajatukset ja kohottavat fiilikset ovat musiikillisesti tietysti puolittaisia ansakuoppia, koska kovin helposti rauhanjulistus muuttuu hengettömäksi jollotukseksi. Onneksi tilanne ei ole nyt se, sillä Troija räppää asiaa alleviivaamatta ja Eleonoora osaa koristella rauhansanoman melodisella laulullaan. Paljon sanotaan, paljon toivotaan, mutta mitä muutakaan ihminen tänä maailman aikana voi enää tehdä. Annetaan rauhalle mahdollisuus, kuten eräskin suuri jo aikoinaan totesi. Peace!

Mika Roth

Vera Wall: JENKKI
KHY Suomen Musiikki

Vera Wall on herkkää ja samaan aikaan voimaannuttavaa poppia luova artisti, joka on kirjoittanut ensimmäisen kappaleensa pari vuotta sitten. Vielä nuoreksi laskettava laulaja/lauluntekijä liikkuu ainakin tällä sinkulla popin hiljaisemmalla laidalla, jossa sovituksen merkitys kasvaa. Harkitun ja punnitun karsitussa muodossa lähes yhtä tärkeitä ovatkin ne palaset jotka jäävät lopulta pois, jotta minimalistinen rakenne voisi toimia maksimaalisella voimalla.

JENKKI on tarina rakkaudesta, jonka kertoja kokee myrkyttävän yksipuoliseksi. Eli toinen rakastaa yhä ja edelleen sydämestään, mutta toiselle osapuolelle hän on vain hyödyke, kuten purukumi. Vastakaikua vaille jäävä rakkaus on julmaa, etenkin kun kertoja ymmärtää olevansa pian lopullisesti historiaa. Ja silti – jokin vetää yhä ihmistä toisen suuntaan, vaikka loppu on väistämätön ja oma rooli on käynyt aikaa sitten selväksi. Hiljaista julmuutta, murskaavaa hiljaisuutta ja särkynyt sydän. Surussa on kuitenkin kauneutta, jota loppuosan hiljaiset jouset ja kohoavat vokaalit korostavat, ennen suurta hiljaisuutta. Elämä jatkuu sittenkin.

Mika Roth

Yhteiskunnan Mutantit: Tää ei oo koti

Törmäsin Yhteiskunnan Mutantit yhtyeeseen 10-luvun lopulla, kun toisen albuminsa julkaissut punkmetallirock-kummajainen niin sanotusti kiristi ruuvia. Bändin uniikki soundi muljahteli irti kaikista genreaidoista, ja äkkiväärää vääntöä ei voinut kuin kummeksuen ihailla. Ennen pandemiaa saatiin vielä ulos yksi EP, jonka jälkeen laskeutui hiljaisuus – julkaisurintamalla nyt ainakin. Uusi aika käynnistyy sinkkuhirviöllä, joka pistää nupin harmaat solut koville.

Vuonna 2022 maailma on entistäkin polarisoituneempi, rikkonaisempi ja hajonneempi. Toki monet asiat vaikuttavat päällisin puolin olevan jo paremmalla tolalla, mutta ovatko kravattisudet ja Ison Rahan palvelijat vain oppineet kätkemään rötöksensä tehokkaammin? Hakkaava ja poukkoileva biisi rähisee kuin Tom Waits, törkkii SOADin voimalla ja haistattaa pitkät punkin keskarilla. Bändi osaakin sopivasti retuuttaa ja tanssittaa, jotta viesti menee perille, mutta sitä kuunnellessa ei ole kaikkein mukavinta olla.

Mika Roth

Lukukertoja: 2356