Haastattelut

Niko Johannes ja luonnon elektroninen puoli

27.05.2022



- Eniten minua kiehtoo tehdä ääniä ja äänimaisemia jotka ovat hieman outoja, mutta jännittäviä. Äänet taitavat kuvastaa aika paljon omaa sielunmaisemaani. Välillä ne ovat hyvin minimalistisia ja toisinaan kompleksisia. Suurin inspiraation lähteeni taitaa kuitenkin olla ympäröivä luonto ja erityisesti vesi eri elementeissään. Sen maagisuus veneellä keinuessa, sukeltaessa, jäällä kulkiessa ja saunassa löylytellessä ei lopeta yllättämästä ja kiehtomasta. Metsissä ja soilla samoilu on rauhoittavaa, mutta yhtä lailla lähiluonto ja jättömaat antavat inspiraatiota. Lopulta kaikki ympärillämme oleva on kuitenkin osa luontoa, joko luonnosta lainattua tai muokattua. Ihmisen suurin synti taitaa olla illuusio siitä, että me olisimme luonnosta erillisiä.

Entä koska tiedät yhden tietyn kappaleen olevan 'valmis', vai ovatko ne koskaan?

- Kappaleiden valmiiksi saattaminen on itselleni haastavin osuus musiikkia tehdessäni. Ääniä ja ideoita voisi suoltaa loputtomiin, mutta valintojen tekeminen ei ole vahvin osa-alueeni. Minimalismi ja rajoitteet ovat itseäni helpottavia tekijöitä musiikkia tehdessä, liian suuri määrä mahdollisuuksia saa minut usein hallitsemattomaan tilaan. Siksi musiikin tekeminen itsetehdyillä äänillä on minulle helpompi vaihtoehto kuin upota loputtomien soundikirjastojen avaruuteen.



Asut ymmärtääkseni hyvin lähellä luontoa ja toimit kalastajana. Onko luonnon läheisyys sinulle tavallaan elinehto ja musiikin mahdollistaja?

- Olen asunut koko aikuisikäni puolet vuodesta maalla ja puolet kaupungissa. Viimeiset 10 vuotta olen hankkinut osan elannostani kausiluontoisena kalastajana. Luonto ja sen läheisyys ovat valtava voimavara, mutta yhtä lailla läheiset ja ystävät ovat minulle osa luontoa. Elämäni maalla on ajoittain hyvinkin erakkomaista itseni ja ympäristön tutkiskelua, mutta myös vahvaa samaistumista ympäristöön ja sen osana olemista ja elämistä. Kaupungissa ollessani lataan akkuni täyteen ihmiskohtaamisista ja maalla maadottaudun ja rauhoitun ja elämäni pyörii yksinkertaisten puhteiden äärellä, mutta silti joka päivä tuntuu liian lyhyeltä ja aikaa tuntuu olevan aina liian vähän kaikkeen siihen mitä haluaisin tehdä.

Niko Johannes Kuten todettua, biisit eroavat tietysti yhtäläisyyksistään huolimatta paljon toisistaan. Mitä laitteistoja ja softia käytät?

- Minulle on kertynyt vuosien varrella kohtalainen kokoelma analogisia syntetisaattoreita ja efektejä. Myönnän olevani hieman puristi vanhojen laitteiden suhteen. Kolhut laitteiden pinnassa ja ikä tuovat itselleni lisäarvoa, jopa laitteiden arvaamattomuus. Monet mielenkiintoisimmista soundeista ovat syntyneet jonkin masiinan sekoilun yhteydessä. Tehdessä ärräpäät ovat lennelleet ilmaan ja laite on tehnyt mieli heivata meren pohjaan, mutta jälkikäteen onkin saanut tyytyväisenä huomata löytäneensä jotain outoa ja mielenkiintoista äänien joukosta. Pääasiassa käytän Abletonia syntetisaattoreiden samplaamiseen ja tuottamiseen.

Äänitykset tehdään kotipajalla, mutta viimeistely on suoritettu Urhossonin studiolla isännän toimesta. Lisäksi Urhosson on avittanut monessa tärkeässä asiassa, mistä herralle irtoavat kiitokset. Olet siis kerännyt kaiken äänistön itse, jos ymmärsin oikein?



- Suurimman osan äänistä ruuvaan itse musiikkia tehdessäni. Äänten tekeminen ja yhdisteleminen on minun tapani säveltää. Kuuntelen hyvin paljon erilaista musiikkia klassisesta, kokeelliseen konemusiikkiin, hiphoppiin, ambienttiin, jazziin, teknoon ja eri maanosien omiin erikoisuuksiin suomalaista hämympää soundia unohtamatta. Brittien urbaanimpi rytmimusiikki ambientin ohella olivat ja ovat yhä ne musiikilliset alkulähteet jotka upottivat minut musiikin virtaan ja innostivat kokeilemaan omien äänien tuottamista.

Musiikin luominen on mukavaa, mutta sen kuunteleminen aiheuttaa Niko Johannekselle ristiriitaisia tuntoja. Näin omista teoksista on vaikea poimia suosikkeja, kun katse on jo tulevaisuudessa. Tästä onkin helppo siirtyä seuraavaan kysymyspariin: Mitä musiikki sinulle antaa, miksi teet sitä mitä teet?



- Musiikki on asia joka ajoittain puistattaa ja toisinaan tekee elämästä elämisen arvoisen. Välillä se on jotain niin kiehtovaa, että siihen voisi uppoutua päiviksi ja välillä ilman sitä on pakko elää elämäänsä. Nuorempana musiikkia tehdessä sen halusi kuulostavan täysin tietyn genren säännöillä toteutetulta, mitä vähemmän siinä oli jotain suomalaisuutta tai suomalaisuuteen viittaavaa, niin sen parempi. Tässä ovat ajatukset muuttuneet hieman eri suuntaan vuosien varrella. Nyt sitä tulee tehtyä, koska ei ole parempaakaan tekemistä ja sääntöjä pyrkii kunnioittamaan niin vähän kuin pystyy.

Niko Johannes - Useimmiten tunnen olevani edelleen lähtöruudussa, vaikka ensimmäisistä julkaistuista kappaleista on jo tovi aikaa kulunutkin. Tämä matka taitaa kestää pienen ihmiselämän.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, mahdollisesti jopa keikkoja, striimattuja esiintymisiä tai jotain muuta huomioitavaa?

- Nyt jatketaan kappale kerrallaan ja katsotaan mitä seuraavaksi syntyy. Keskeneräisiä tuotoksia riittää viimeisteltäviksi vielä hyvän tovin. Kahden EP:n väliin julkaisimme Mufflerin kanssa Matcha nimisen sinkun toukokuun alussa. Se oli taas vähän erilainen kuin omat kappaleeni. Mutta kyllä tälle vuodelle varmasti vielä on musiikkia luvassa. Keikkoja ei ole sovittuina, joten nyt voi keskittyä itse tekemiseen. Ehkä sitten tulevaisuudessa, tai ehkä ei.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Jos joku haluaa lahjoittaa hyvin ääntä demppaavan aidon itämaisen maton studiotilaani, niin lahjoitus otetaan ilolla vastaan! Nauttikaa elämästä ja ihmetelkää sen ihmeellisyyttä!

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Niko Nieminen




Lukukertoja: 2623
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös