Sinkut II - Toukokuu 2022
Blackhog: Basterd
V.R. Label Finland
Blackhog on turkulainen räväkkää, punkahtavaa ja toisinaan hivenen metalliltakin maistuvaa rockia takova yhtye. Ensi vuonna matkamittariin naksahtaa jo kolmas täysi vuosikymmen, joten lastentaudit on sairastettu jo aikaa sitten pois alta. Jäsenistöllä on ollut siinä määrin nähtävästi kiireitä, että Blackhog on ainakin tallenteiden niukkuuden perusteella jäänyt takavuosina paitsioon, mutta nyt napsahtaakin läpisyöttö kerralla kenttään.
Rock’n’roll on siis homman nimi ja kone käy siten, että öljyn tuoksun/lemun voi tuntea nenässään ja kuumuus korventaa ihoa. Tekstissä joku saa kuulla kunniansa, mutta sen tarkempia koordinaatteja ei tarjota, vaikka rumia sanoja sekaan livahtaakin. Tärkeämpää on kuitenkin höyryjyrän lailla rullaava alkuvoimaisuus, joka puskee tieltään niin risut ja männynkävyt, kuin isommatkin siirtolohkareet. Basterd uhkuu voimaa, se tönii ja tuuppii saadakseen elintilaa, eikä niukka kitarasoolokaan voisi kosahtaa luontevammin paikoilleen.
Mika Roth
BloodRedNails: Free
V.R. Label Finland
BloodRedNails sai alkunsa kuuleman mukaan sooloprojektina, mutta sittemmin muodoksi on jalostunut nelihenkinen yhtye. Ja käytän sanaa ’jalostunut’ tarkoituksella, sillä omin askelin remuavaa bändiä on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn sektoriin genreruudukolla. Raskaampaa metallia yhdistelevän debyyttisinkun kummasta metallitilkkutäkistä löytyykin mitä erilaisempia äärimetallin palasia, mutta muoto ei ole päässyt siinä samalla ohittamaan sisältöä.
Raa’asti huudetut vokaalit heivaavat kokonaisuutta kohti deathin synkkiä maita, mutta kiihkeässä mäiskeessä on myös modernimman äärimetallin juonteita. Eikä nopeuskaan ole itseisarvo, vaan leka saa välillä viuhua myös isommassa ja asteen hitaammassa kaaressa. Kertosäkeen supermassiivisessa kulminaatiopisteessä kaikki pallot ovat hetken ilmassa, mutta paketti pysyy kuin pysyykin kasassa. Juuri tuo äärirajoille tunkeminen tuntuukin olevan orkesterin juttu. Päälle kolmen ja puolen minuutin mitta asettaa rakenteet rasitukselle, mutta näitä vetovoimia progehtavia piirteitä omaava sovitus puolestaan ansiokkaasti osittaa. Jäin silti kaipaamaan vielä laajempaa ääripäiden jänneväliä, tai edes yhtä selvempää suvantokohtaa.
Mika Roth
Deaflove: Love X Hate
Deaflove on Oulusta kotoisin oleva orkesteri, joka soittaa englanninkielistä indie-rock musiikkia, jossa soundit ovat yhtä suuria kuin draaman kaaret. Bändin tarina alkoi vuonna 2018 ja jo samana vuonna ehdittiin pistää ulos ensimmäisiä sinkkuja. Sittemmin julkaisuketju on kasvanut sen verran mittavaksi, että kasaan voisi haalia jo ensimmäisen albuminkin.
Tuorein sinkku osoittautuu hittibiisiksi jo ensimmäisellä kierroksella, sillä tämän kokoluokan koukkusiivuja ei vain tule vastaan ihan joka viikko. Tietysti kokkareita irtoaa siitä, kun mennään aivan keskellä jenkkirockin keskikaistaa, mutta lopulta tärkeintä on vain sisältö. Joko biisi tarttuu tai ei, ja tämä siivu nappaa välittömästi kiinni, päästämättä enää sen jälkeen irti. Rakkaus ja viha kulkevat joskus niin lähekkäin, että vahvoja tunteita on vaikea erottaa toisistaan. Tekstin arka konflikti kuuluu myös tulkinnassa, jossa sydänverta ei säästellä. F-sana on ehkä tarpeetonkin lisä, mutta se lienee tekijöille merkittävä, joten annetaan olla. Nyt kuplii ja porisee.
Mika Roth
DJ Slow: Something To Say
DJ Slow on arvostettu tuottaja, DJ ja muusikko, jonka musiikillinen tarina ulottuu peräti kolmen vuosikymmenen päähän. Something To Say rikkoo vuosikymmenen mittaisen tauon sinkuissa ja hiljaisuus pamahtaa säpäleiksi mitä näyttävimmällä tavalla. DJ Slow, eli
Vellu Maurola, on ehtinyt tehdä yhteistyötä monien tekijöiden kanssa, mutta nyt on koittanut jälleen sooloilun aika.
SlowHill on kyllä tahollaan upea yhtye, mutta soolollekin on tilausta.
Something To Say luo välittömästi mielleyhtymiä ysärin
Mobyyn, mikä lienee ymmärrettävää. Murtautuihan DJ Slow juuri noihin aikoihin kotimaisen kärjen tuntumaan. Keväinen feel good -siivu leijaileekin keveissä elektrotunnelmissaan ja tarttuu nopeammin kuin purkka paitaan. Pariin simppeliin koukkuun perustuva siivu ei kestä kuin rahdun päälle kolme minuuttia, mutta kiteytys on nyt kultaa, koska biisin jännite ei näin pääse lässähtämään grammaakaan. Herkullisen retroisaa soundia ja päivänpaistetta.
Mika Roth
Dragsvik: Katalonia
Dragsvik on helsinkiläinen postpunk-yhtye, joka on syksyllä julkaisemassa debyyttialbumiaan. Bändin musiikki ei kuitenkaan kärsi aloittelijoiden mokista ja junioreiden hapuilusta, sillä jäsenistöllä on pitkä historia kotimaisen punkin ja post-punkin saralta. Konkarit ovat siis koonneet kasaan uuden bändin, mutta vastavuoroisesti ainakin Katalonia-sinkulla on riittävästi sielunpaloa ja voimaa. Eli ikä ei ole silottanut rosoja pois, vaan ennemminkin antanut vain lisää perspektiiviä.
Toisiaan ruokkivat kapitalismi ja fasismi ovat jälleen tapetilla, joten vaikka lyriikoissa puhutaan Espanjan verisestä sisällissodasta, on tästä sangen helppoa vetää viivoja myös nykyisiin aikoihin. Raha puhuu, kiväärit paukkuvat ja lopulta suurin kärsijä on aina tavallinen kansa, tavalla tai toisella. Katalonia ei kuitenkaan sorru epätoivoon ja murheeseen, sillä tekstin pohjalla on positiivinen pohjavire. Asioiden ei tarvitse tapahtua aina huonoimmalla mahdollisella tavalla, koska jokainen meistä voi tehdä valintojaan. Jo silkka vaihtoehdon tiedostaminen on vastarintaa, sillä parempi huominen voi saapua vain, jos uskomme siihen sydämestämme.
Mika Roth
Eerika ja Sakari: Synnyit maailmaan
Eerika ja Sakari on tamperelainen laulaja-lauluntekijäduo ja pariskunta, joka tekee akustista pop-musiikkia kansanmusiikkitwistillä. Duo on esiintynyt yhdessä jo yli vuosikymmenen ajan, joten yhteinen sävel on ehtinyt löytymään useammallakin tasolla. Synnyit maailmaan on puolestaan puhdas suomenkielinen ja vähäeleisesti esitetty folkpop-balladi, jonka herkän suloinen pienuus ja lämmin sydämellisyys sopivat aiheeseensa täydellisesti.
Maailma on koko kuluneen vuosikymmenen ollut enemmän ja vähemmän myllerryksissä, mutta tämä kappale on tehty juuri tuohon samaiseen maailmaan syntyneelle lapselle. Ristiäisväki ei ehkä halaa, mutta maskien ja ruutujen takana on aitoja, sydämestä kumpuavia hymyjä. Samalla kun elämän ikuinen kiertokulku jatkuu, on uusi elämän myös lupaus ja vakuutus tulevasta. Maailma on yhä täynnä hyviä ja arvokkaitakin asioita, jota myös tämä kaunis ja herkkä folkpop-kappale julistaa. Vokaalit kumpuavat sydämestä, akustinen kitara soi heleästi ja kaikki on ainakin näiden kolmen ja puolen minuutin ajan mitä parhaimmin päin.
Mika Roth
Elisa Frida: Identiteetti
Recovery Records
Elisa Frida on jo vuosikymmenen ajan työskennellyt musiikin ja musiikkiteatterin parissa. Koulutustakin löytyy niin kotimaasta kuin Lontoosta, joten hartiat eivät ole vähäiset. Niinpä kun Elisa Fridan ensimmäisen suomenkielisen sinkun saatesanoissa mainitaan sangen nopeasti
Kate Bush ja
Johanna Kurkela, voi kuulija odottaa paljon. Todettakoon tässä välissä, että Bush on allekirjoittaneelle jumalatarluokan artisti, joten edetään varoen.
Identiteetti on siitä ovela sinkkubiisi, että se tuntuu kestävän samaan aikaan kovin lyhyen aikaa ja ikuisuuden. Periaatteessa kolme ja puoliminuuttista kappaletta olisi voitu venyttää helposti minuutilla, mutta olisiko jännite silloin kadonnut? Toisaalta näin kuulijalle jää jano, koska kovin runomainen ja hivenen eteerisilläkin soundeilla vahvistettu kappale on kuin lempeä uni. Juuri sellainen uni, jonka muistat heti herättyäsi, mutta myöhemmin muistat vain olleesi onnellinen. Tulkinta on vahva, mutta ilmava, soundien kuulaus ei syö voimaa vääristä kohdista ja kyllähän tämä jää nopeasti soimaan päähän. Lupaavaa.
Mika Roth
Eric Oscar & The Rootbites: Fireglow
Eric Oscar & The Rootbites on Eric Oscarin, eli
Eero Nurmelan uusi soolobändi, joka vakiinnutti muotonsa viime talvena. Nelihenkinen yhtye yhdistää ilmaisussaan 1960-lukulaisen brittirockin americanaan saumattoman tyylikkäästi. Tietenkin lämmöstä säästämättä ja melodioiden tenhosta tinkimättä. Nurmela on jo pitkään soitellut rivimuusikkona toisten yhtyeissä, mutta nyt on viimein koittanut oman tekemisen aika.
Toisella sinkullaan yhtye soundaa erittäin kypsälle ja väkevälle, vaikka biisissä pidetäänkin kaasuhana taloudellisella asetuksella. Kiire ei ole siis mihinkään, mutta juurevan rock-siivun vääntömomentti on kuitenkin melkoinen. Bluesrockin moottori hyrrää amerikkalaisella menovedellä ja sooloon saadaan uutettua syvän etelän orgaanista voimaa, jota ei syntetisaattoreilla pystytä replikoimaan koskaan. Muoto sopii myös viestiin loistavasti, sillä Fireglow kertoo ymmärtääkseni rakkauden taistelukentistä ja oikeiden sanojen löytämisen sietämättömästä vaikeudesta. Nuo liekit ovatkin vaativimpia elämissämme.
Mika Roth
Jamo: Hektisyys on uncool
Atomi
Jamo on pitkän linjan artisti Itä-Vantaalta, joka on aiemmin tullut tutuksi ennemminkin yhtyeiden ja kokoonpanojen jäsenenä. Nyt on kuitenkin soolon vuoro ja Jamo pistää rapin, rockin, hip hopin ja popin palaset pelaamaan keskenään, sekä joidenkin muiden osasten kanssa. Isommista julkaisuista ei sinkun kohdalla vielä puhuta, mutta työt jatkuvat kuuleman mukaan tauotta studiolla. Tukena toimii
Atomirotan oma lafka, joten toivotaan yhteistyön myös jatkuvan.
20-luvun arjen sankarit ovat monitaitajia ja hitonmoisia suorittajia, jotka eivät hyydy minkäänlaisessa duunimyrskyssä – vaan onko moinen oikeasti niinkään ihannoitavaa? Hektisyys on uncool -sinkku paukuttaa tekstiä säkeistöissä niin, että korvissa humisee, kun taas kertsissä vauhti helppaa ja hypnoottinen kuvio puraisee. Jamon nopeaa sanasarjatulta ryyditetään siiderinkuivilla funk-kitaroilla ja takova biisi on vanhan liiton hip hopin jäljillä. Biisi onkin loppupeleissä riittävän rock, sopivan hip hop ja löytyy sieltä kunnon pop-koukkukin, joka tarttuu korvasta ennen kuin huomaat edes mitään tapahtuneen. Otetaanpa siis iisisti hetki.
Mika Roth
Jericho Fuzz: Shelter
Alakulttuuritalo
Helsinkiläinen stoneriakin muinoin veistellyt ja tätä nykyä ’Kallion rouhein rokkipartio’ -titteliä pitävä
Jericho Fuzz oli Desibeli.netin sivuilla esillä juuri 16 vuotta sitten. Tuolloin meno oli hieman erilaista, mutta vuodet ovat olleet ryhmälle suosiollisia. Niinpä armon vuonna 2022 purevaa ja hivenen psykedeelistäkin rockia soittava orkesteri on täsmälleen samassa kokoonpanossa, minkä lisäksi elokuussa on tulossa ulos
In the Blind Spot of God -pitkäsoittokin.
Rock’n’roll jyrisee sydämestä asti ja sutjakkaasti suhahtava siivu osuu täsmälleen oikeisiin kohtiin oikealla voimalla. Vokalisti
Suho Superstar vetää persoonallisella tavallaan, johon kaipasin aluksi enemmänkin voimaa ja jylyä. Omanlaisensa rakkauslaulu hyötyy kuitenkin Superstarin tavasta tuoda asia esiin, joten kertokoon
Mike Acidin kitara loput jutut myös omalla tavallaan. Alle kolmen minuutin mittaan puristettu Shelter saa sydämen sykkimään nopeammin, joten tulisi se elokuu nyt nopeasti.
Mika Roth
Juhtamo: Onnela
Mielenkiintoisesti nimetty
Juhtamo on suomenkielistä melodista pop-musiikkia luova duo, jonka uusi sinkku kertoo tietysti Suomesta. Yhtyeen muodostavat
Emppu ja
Raipe, jotka eivät juuri genrerajoista perusta, vaan antavat biisien viedä minne ne ikinä sitten hakeutuvatkaan popin ja rockin laajoilla kentillä. Jyväskyläinen duo perustettiin vuonna 2021 ja Onnela on kolmas sinkku, joten alkuvauhti on jouhevaa ja tärkeintä on tekemisen hauskuus.
Positiivisuus säteilee myös Onnela-kappaleesta, joka ylistää armasta kotimaatamme ilman pienintäkään ironian ja sarkasmin terää. Tai näin ainakin allekirjoittanut kappaleen kokee omien siniristilasiensa läpi. Mies- ja naislaulu sekoittuvat toisiinsa ja soundeista voi löytää niin synapoppia, hip hoppia, iskelmää kuin laulelmaakin, eikä tässä edes ole vielä kaikki. Mutta niinhän se kotimaakin on iso, etenkin kun sitä pitkin ajellaan kiireettä ja ihaillaan pohjoisen onnelan monimuotoisuutta. Lopussa vokaaleihin tulee jo sellaista lennokkuutta, että kulttuuriaidatkin murtuvat, mutta mitä siitä – kaikelle ja kaikille on tilaa tässä Onnelassa.
Mika Roth
Mountaines: Something Comes
Pinetree Records
Mountaines on kolmen kokeneeksi laskettavan musiikintekijän uusi yhtye, jonka debyyttisinkku osuu välittömästi vuorensa kultasuoneen. Vokalisti
Julia Vuorinen, sekä soittimia monipuolisesti hallitsevat
Turo Myllykangas ja
Jussi Petäjä ovat ottaneet tähtäimeensä Amerikan sydänmaat, joka on toisaalta moninaisten eurooppalaisten vaikutteiden jo valmiiksi sekoittama ilmiö. Tältä pohjalta tarkasteltuna myös ripaus suomalaista melankoliaa istuu kuvaan mukaan ilman mukinoita ja jupinoita.
Something Comes on kaihoisa biisi, joka pitää katseensa horisontissa. Jossain tuolla, mistä parempi huominen vielä väistämättä nousee auringon lailla, tavalla tai toisella. Soundi on kaipaileva, mutta Vuorinen osaa puhaltaa vähäeleiseen tulkintaansa sen verran voimaa, että mielestäni biisi on soundimaailmastaan huolimatta toiveikas. Oikeastaan huomisen onni on suorastaan väistämätön lopputulos, mikä korostuu viimeisen minuutin aavistuksenomaisessa kohoamisessa ennen hidasta hiljaisuuteen haipumista. Tarkoin harkitut soundit ja pienen pienet kielisoitinten roolit ovat lopputuloksessa kultaakin kalliimpia. Lupaavaa.
Mika Roth
Otto Mikkola: Surun musta koira
Harava Records
Otto Mikkola on rovaniemeläinen laulaja- ja lauluntekijä, joka on tuttu mies
Puhelinseksi ja
Autiomaa -yhtyeistä. Sooloillessaan Mikkola ei näytä perustavan niinkään punkin roiskeesta, vaan melankolinen rosoisuus taittuu herralta luontevammin. Ainakin Surun musta koira -sinkku sekoittaa pohjoisen melankoliaa tummasävyiseen americanaan, eikä lopputulema ole niinkään kaukana kotoisesta tummimmasta kantrista.
Melankolia on raidalla poikkeuksellisen vahvaa ja ensimmäisen soolokappaleen teemana on synkkämielisyys. On täysin kuulijasta kiinni, mihin mielen mustuuden kytkee, mutta tunne on vahva, kouristava. Vokaalit lähes lausutaan, kaiken huokuessa tappiota, surumielisyyttä ja kipua. Kertoja on periaatteessa vapaa tekemään mitä vain, henkiset voimat eivät vain riitä enää mihinkään. Surun musta koira ei lähde pois pihasta, mutta kenties se joku päivä on hieman helpommin siedettävä. Kenties.
Mika Roth
Rock Band From Hell: Kylie Dreams
Rock Band From Hell on sen kaliiberin nimi, että otsikko tulee muistettua jo ensimmäisen kosketuksen kautta. Vaan minkälainen bändi sitten saapuu alakerran paremmin lämmitetyistä tiloista? Pintaliitomeininkiä kritisoiva siivu on niin puhdasta mahtijenkkirokkia, ettei mitään rajaa, eli tähtäin on asetettu kerralla taivaisiin saakka. Uransa toisella sinkulla, ja tulevan debyyttialbumin ensimmäisellä lohkaisulla, haistetaan siis pitkät somen inhoille lonkeroille.
Tämä biisi elää ja kuolee massiivisesta kertosäkeestään, jonka koukut on hiottu huipputerään. Muodon ja tekstin eräänlainen ristiriita antaakin iskuun kummaa kierrettä, sillä tämä kappale on jalostettu huippuunsa omalla sarallaan. Iso soundi pidetään aisoissa, moderni tyylisekoitus antaa pop-tarttumapintaa, tinkimättä kuitenkaan tuimasta asenteesta ja mitta on ymmärretty kiteyttää timanttiseen kolmeen minuuttiin. Näin kertosäkeen kierto ei väsy ja kahden minuutin jälkeen koittava lyhyt väliosa antaa riittävästi linkousvoimaa. Jäin silti kaipaamaan sitä yhtä todellista yllätystä, joka olisi rikkonut harmillisen ennakoitavaa kuvaa.
Mika Roth
Surplus: Wannabe
Surplus on filth pop -duo, joka on nähtävästi kotoisin jostain Jyväskylän suunnilta. Tai ainakin jossain siellä päin nimeltä mainitsemattoman nakkiputkan vieressä on luvattu heittää keikkaa uuden sinkun kunniaksi. En lähde arvailemaan ironian tasoja ja muotoja, mutta ainakin bändi antaa rosonsa kukkia ja soran narskua musiikissaan. Eikä tässä olla ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä julkaisuhistoriasta löytyy jo ainakin yksi albumi ja EP-levy.
Sottaisuus on kunkin kuulijan korvissa ja Wannabe soundaa ainakin allekirjoittaneesta enemmänkin rockilta kuin popilta, vaikka melodiakoukkua mukana onkin. Sähkökitara ja rummut sahaavat puolihuolimatonta asennetta uhkuen, eikä käheähköltä puolihuudolta kuulostava vokalisointi asetu myöskään klassiseen muottiin. Mikä menetetään puhtaudessa ja soundihygieniassa saadaan kuitenkin korkojen kera takaisin potkussa, sillä tässä siivussa on sitä jotain, joka saa miinukset keikahtamaan plussiksi.
Mika Roth
Thelise: Timanttii
Thelise vastaa tämänkertaisen sinkkukoosteen menevimmästä elektropopista. Neljännen sinkkunsa julkaissut helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä on pistämässä ulos kokonaista pitkäsoittoa alkusyksystä, joten jatkoa on luvassa ja neljän sinkun perusteella kiekon spektrikin tulee olemaan kunnianhimoisen lavea. Tuottaja/muusikko
Juho Vehmasen kanssa kirjoitettu biisi on täydellistä ääniraitaa juuri ensiaskeleitaan ottavalle kesälle, josta voi kehkeytyä timanttinen.
Timanttii kertoo yhden elokuisen yön tarinan, kun sattuman ja pienen toilailun kautta kaksi ihmistä löytää kenties enemmänkin kuin mitä aluksi olisivat arvanneetkaan. Mennyt on mennyttä, mutta jokin tuon yhden illan ja yön käännöksissä saa sydämen sykkimään yhä nopeammin, joten siinähän sitä kaihoa riittää taas suomalaiseen sydämeen. Timanttii pitää kuitenkin menokengät jalassaan ja biisi puksuttaa finaaliin luottaen vahvuuksiinsa. Thelisen laulussa on asianmukaisesti flirttiä ja katukieltä, jotta makeus ei pääse pilaamaan pintoja. Heitellään siis juomia kavereiden paidoille ja kaiverretaan nimiä mattolaituriin, koska sitä on nuoruus.
Mika Roth
Tsydde: Miten seteillä?
FTK-levyt
Tsydde on kuopiolainen rap-artisti, joka päästää tällä erää pirteämmän puolensa ääneen. Tarina ei kerro, josko syksyinen
Wild Wild West ja monta astetta valoisampi Miten seteillä? -sinkku pohjustaisivat tietä jo uudelle pitkäsoitolle. Tsydden leirissä kun 10-luvun jälkimmäinen puolisko oli aktiivista aikaa, mutta vuoden 2018 jälkeen on ollut hiljaista.
Niin tai näin, hiljaisuus on ainakin viimein katkennut ja vieläpä mitä komeimmalla tavalla. Miten seteillä? pelailee sanaleikillään, mutta ei aja eteenpäin vain yksiraiteisella, vaan kasaa enemmänkin palikoita yhteen läjään. Näppärä rytmikuvio ja hivenen ysärit kiipparit osuvat kohdilleen, kun
"Flow on kova ja räpit ne lentää / Miten se teillä? Miten seteillä vaan!" Tsydden kamuina studiossa häärivät tuottaja
Yosu sekä sanavalmis
MLG, joiden kanssa kemiat vaikuttavat toimivan kuten pitääkin. Kukaan ei tiedä tulevasta, mutta tämän tahdissa kelpaa liikuttaa perälautaa vaikka koko kesän 2022.
Mika Roth
Twile: Barrenland (feat. Laura Lehtola)
Separated By Space
Twile on lähtökohtaisesti elektronista musiikkia luova projekti, jossa akustisuus ja vokaalit näyttelevät myös merkittäviä rooleja. Projektin takaa löytyy
Jarmo Huhta, jonka omalla nimellään pari vuotta sitten julkaisema
Midair oli ilahduttavan tärähtänyt albumillinen persoonallista musiikkia. Sama vapaa ote leimaa myös Twilen musiikkia, jonka pohjana toimivat niin ikään elektroniset äänimaisemat, ambientin kuulaus sekä omanlaisensa elokuvamaisuus.
Alkujaan Twilen piti kuuleman mukaan olla dubtechon suuntainen projekti, mutta sittemmin kehitys on kehittynyt toisenlaisiin suuntiin. Vieraileva vokalisti
Laura Lehtola saakin siivun soundaamaan folktronicalta, mikä mainitaan myös lyhyessä saatekirjeessä, ja hyvä niin. Lähes viisi ja puoli minuuttia kulkee ison kaaren piirtyessä eräänlaisena superhitaana aaltosarjana taivaalle, avainsanoihin kuuluu myös hypnoottisuus. Pohjalla kulkevat kielisoitinkuviot, rytmien omat polut ja vokaalien rauhaisuus muodostavatkin yhdessä kumman kolmikannan, jonka äärellä viihtyy kuin huomaamatta yhä paremmin ja pidempään.
Mika Roth
Uinu: Noussut tuhkasta
Uinu on saatesanoja mukaillakseni yhden naisen sooloprojekti, joka luo hämyistä indiepoppia. Musiikissa ei ole selviä rajoja tai reunoja, eikä ensimmäisen kaupallisesti julkaistun sinkun progehtava pop nojaa mihinkään selvään esikuvaan. Musiikki saa siis tapahtua itsensä ehdoilla ja tällä erää aiheena on pienen ihmisen kokemat vastoinkäymiset, kun maailma näyttää ikävämmän puolensa kiusaamisen ja väkivallan eri muodoissa.
Noussut tuhkasta -kappale ei pelaa popin normaaleiksi laskettavilla säännöillä, vaan raskaasti kerrostettu rakenne haastaa kuulijan todella kuuntelemaan. Reiluun kolmeen minuuttiin onkin saatu sijoitettua paljon materiaalia, vaikka äänimaisema on samaan aikaan ilmava. Alun heleä kosketinkuvio kehittyy vokaalien rinnalla, kunnes viimeisen minuutin aikana seinät ovat huomattavasti lähempänä ja tunnelma on keikahtanut lähes tyystin päälaelleen.
Kate Bush lienee yksi selvä vaikutin, mutta Uinu ei jää vain pastissiksi, sillä kappaleen ennakkoluulottomat linjat yllättävät vielä monen kuuntelukerran jälkeen.
Mika Roth
why so shy: My Pace
Yhtyeen omia sanoja lainatakseni
why so shy perustettiin jokin aika sitten. Kolmihenkinen indie-poppia soittava yhtye on sama asia kuin
Ville,
Linda ja
Samuli, eikä projektissa ole kyse ainakaan mistään megaluokan budjettihassuttelusta. DIY-henki siis kunniaan ja omin voimin onkin saatu valmiiksi jo neljä biisiä. Näistä Desibeli.netin sinkkukoosteeseen napattiin ensimmäinen, koska debyyttisinkku on aina debyyttisinkku.
Synapopahtava musiikki soljuu kuin rauhaisin joki vailla ainuttakaan koskea, tai edes maisemaa rikkovaa betonilähiötä. Miellyttävyys ja pehmeys ovatkin avainsanoja, kun Lindan vokaalit sijoittuvat hiottujen pop-soundien rauhaisille aalloille. Onneksi puolivälissä sentään esitellään pieni vihellys(?)koukku, jonka jälkeen siirrytään väliosan kautta loppuosuudelle. Kuvioon palataan vielä viimeisen minuutin aikana, mikä muodostaa toimivan kaaren biisin sisälle. Jäsentely on hienovaraista, mutta sovituspuoli on triolla ainakin hallussa jo näinkin varhaisessa vaiheessa, mistä plussat ja kumarrukset. Oikein mallikasta indie-poppia.
Mika Roth
Lukukertoja: 2782
