Kevään kasetit 2022
A.Takalo: 20:21
Nakki Levyt / Joteskii groteskii
A.Takalo on kotimainen laulaja/lauluntekijä, joka on ehtinyt jo kolmannen albuminsa virstanpylväälle. Vuonna 2020 ilmestyi peräti kaksi pitkäsoittoa, vaikka/koska maailma oli noihin aikoihin hivenen vaikeassa jamassa. A.Takalo soittaa retroista ja 70-lukulaista rockia, jossa suomalaisuus ja angloamerikkalaisuus tuntuvat olevan tasavertaisissa asemissa.
Selvästi päälle puolen tunnin mittainen kassu on rakennettu perinteisellä tavalla. Kummallekin puoliskolle on sijoitettu kuusi raitaa ja puoliskojen alut ovat vahvoja, jolloin satunnainen kuulija ei pääse lipsumaan stereoitten ääreltä sivuraiteille. Etenkin B-puolen Sinua ootan nappaa toistuvasti kiinni korvasta, kun boogierockin tempo hivenen asettuu ja soundien saralla uskalletaan päästää kokeilumieli valloilleen. Samoin A-puolen toisena kuultava Lähti lapasesta saa hihkumaan Madnessin ja kumppaneiden mieleen nostattavalla veikeällä soitannollaan.
Alakuloisuus yhdistettynä menevämpään poprockiin on suomalaiselle luonteenpiirteelle mitä ominaisinta. Tälläkin kasetilla on omat varjonsa luonnollisesti, mutta A.Takalo osaa pitää auringon hivenen korkeammalla ja värit aavistuksen kirkkaampina. Näin soundi on halki levyn kepeä, tosin toisinaan hyvinkin melankolisella tavalla. Miltä siellä näyttää intoutuu jopa jälkimmäisellä puoliskollaan sellaiseen kiitoon, että armon Eels kävisi verrokista, tosin kotoinen Gösta taitaa kompata taustalla vähintäänkin oppositiossa.
20:21 on lämmin ja orgaaninen kiekko, jonka omanlaisensa vanhanaikaisuus ei tunnu päälle liimatulta tai mitenkään vaivaannuttavalta, mikä on retroilun kanssa aina uhkana. Biisit toimivat ehdoillaan ja vokaalit on jätetty riittävän taakse, jotta vähäeleisesti hehkuva soitto voi loistaa kaikessa pienuudessaan. Erinomaista.
Mika Roth
ITE EEROLA: Kolmen päivän levy
Panama-levyt
ITE EEROLA on yhden henkilön musiikillinen projekti, jonka kasetti saapui toimitukseen jossain vaiheessa alkuvuodesta. Parien käsien kautta se päätyi takaisin alkupisteeseen ja tässä nyt ollaan: nenäkkäin välittömäksi kutsuttavan musiikin kanssa.
Kolmen päivän levy on ihka oikea kolmen päivän levy, jonka ITE EEROLA, eli
Eerolan Reetta, on siis yhden viikonlopun aikana pistänyt kasaan. Artistin säveltämät, sanoittamat ja sovittamat biisit ovat periaatteessa suoraa ja silottelematonta rockia. Kitara soi toisinaan sähköillä, toisinaan ilman, vokaalit vetäistään asenne kuskin paikalla, mutta jalkaa osataan ottaa pois kaasulta, kun moiselle on tarvetta. Sinkuksi valittu
Mun kengät tahtoo pistää suorastaan boogie-vaihdetta silmään, joten hyvin on komeron (ks. kansikuva) studioympäristö palvellut tarkoitustaan.
Silottelematon suoruus ja tulkinnan välittömyys ovat tietysti EEROLAn aseita, mutta se ei poista kaavasta kauneutta, herkkyyttäkään. Esimerkiksi
Sun sylis lämpimämpi on juuri niin suora ja vilpitön, kuin mitä otsikko antaa ymmärtää. Hieman samoilla urilla kolistelee
Ankea Annabella, jolla vokaalit vedetään todella tyylikkäästi, ympäristön rajoitukset huomioon ottaen. Americanan kaikuja voi aistia, samoin siitä kummunneen angloamerikkalaisen folkin, tosin EEROLA askeltaa omilla kengillään ja pitää persoonallisuuspisteet alati korkeina. Eikä tämä siis ole mitään vinoilua, vaan hatunnostoa puhtain sydämin.
ITE EEROLA avaa soolouransa näyttävästi ja jos tulevaisuudessakin kitarasta löytyy sellaisia helmiä kuten
Nauruvirsi ja
Oon miettinyt usein, niin viikonloppuja voisi puolestani viettää enemmänkin äänitys ja miksauspuuhissa.
Mika Roth
Joseph Allred: Regeneration of Time
Akti Records
Kasettikoosteiden paras puoli on siinä, että kansien perusteella pystyy harvoin aavistelemaan mitä tallenteet paljastavat. Jostain syystä nauhoissa tulee vastaan poikkeuksellisen kummallisia asioita, kuten vaikkapa tämä
Joseph Allredin uusin kummajainen. Itse asiassa hälystä taidetta luovan artistin Regeneration of Time ilmestyi ainakin Yhdysvalloissa jo viime vuoden puolella, mutta taiteen kohdalla voidaan aina joustaa.
Allred luo ääniä mitä moninaisimmin keinoin. Erilaiset kielisoittimet, puhaltimet ja lyömäsoittimet toimivat lähteinä. Puhtaat nuotit ja ns. oikeaoppinen soittaminen ovat toissijaisia asioita prosessissa. Äänet silputaan, ripotellaan ja sekoitetaan toisiinsa niin paksuina kerroksina, että yksittäisten soitinten ääniä on lopulta haastavaa erottaa, etenkään keskitaajuuksilla. Tämä on tietysti ollut tarkoituskin, koska syntynyt häly jäsentyy kuitenkin omien sääntöjensä kautta musiikkia muistuttavaksi kokemukseksi.
Avausraita
Archetypes and Repetition pohjautuu hivenen melankoliseen klarinetin tai oboen (?) ääneen, joka vie pientä melodiankaltaista kuviotaan halki yhdentoista minuutin. Asioita tapahtuu taustalla kuin kesäisessä muurahaispesässä, mutta jotenkin kaava vain toimii.
Flower Garland on lähes puolta lyhyempi pala, jonka fiilis on hivenen tiibetiläinen – tai aasialainen nyt ainakin, vaikka akustinen kitara rämiseekin vokaalikerrosten päällä. Kenttä-äänitysten osuus ilmenee selvimmin
Psalteriumin huminoissa, tosin raksahduksia, särinää ja ties mitä lisää löytyy jokaiselta raidalta.
Jykevin osuus on kuitenkin säästetty ankkuriksi ja nimiraita
Regeneration of Time lohkaisee itselleen lähes vartin verran aikaa ja tilaa. Aika-avaruuden todellinen luonne on pysynyt meille ihmisille lievänä mysteerinä, eikä tämä kappale – tai sen mukaan nimetty teos – ole juuri helpompi pähkinä purtavaksi. Huomaan kuitenkin viihtyväni näiden instrumentaaleiksi tulkittavien numeroiden parissa, joten ehkäpä kaikki aukenee ajan myötä. Erilaista, haastavaa, palkitsevaakin.
Mika Roth
Kantamus: Sun paras ei riitä koskaan
Suspected of Arson Records
Kantamus on tuttu ja toivottu vieras Desibeli.netin sivuilla. Kaksi vuotta sitten
Mun herkkyys ajaa pahatkin pois EP kehitti sludgen ja hardcoren sekoitusta siten, että lopputuleman loistokkuutta ei voinut kuin ihailla. Sittemmin on tämänkin bändin leirissä ollut hiljaisempaa, ainakin julkaisujen mittarilla, mutta viimein hiljaisuus on murtunut.
Sun paras ei riitä koskaan EP vie bändin raskasta ja ehdotonta soundia jälleen eteenpäin, kun raaka juntta jalostuu ja brutaalius ei ole enää niin ehdotonta. Sopivan silottelemattomassa kielisoitinmaisemassa on syvyyttä ja vokaaleissa voidaan turvautua myös niin raaempaan kuin pehmeämpäänkin ilmaisuun. Juuri tuo kontrastin määrä kääntää
Kuuntelijan ahdistavuuden joksikin vaikeammin määriteltäväksi, eikä avauksena kuultava nimibiisi
Sun paras ei riitä koskaan paljasta myöskään kaikkia korttejaan ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kerroksia, tasoja, viittauksien verkkoja ja viisaasti karsittuja kehyksiä.
Oululaisten musiikki on vuosien saatossa kehittynyt siinä määrin, että aiemmin käytettyjä kiintopisteitä pitää nyt pohtia tarkoin uudelleen. Matka seitsemän vuoden takaisesta
II-levystä on valtaisa, sekä samaan aikaan hyvinkin lyhyt ja ymmärrettävä. Maailma on muuttunut viimeisten kahden vuoden aikana peruuttamattomasti, mikä kuuluu lopulta kaikessa – tavalla tai toisella.
Aiempaa rahdun vakavampi ja tuimempi Kantamus avaa uuden luvun aikakirjoissa isoilla lekoilla, joiden myötä sludgen keskeisimmät sydänmaat ovat laventuneet kummasti. Mikäli siis kaipaat iltaasi virkistystä tai aamuusi tukevaa potkua takalistoon, niin tee itsellesi palvelus ja pistä
Midas soimaan. Desibeli.netin kliinisissä testeissä tulokset olivat kautta linjan rohkaisevia. Toimittajia ei vahingoitettu pysyvästi näissä testeissä.
Mika Roth
Lukukertoja: 1643
