Lähde pulputtaa mystistä poppia

Lähde sai alkunsa täyttyneistä pöytälaatikoista. Syntyneelle musiikille oli aika löytää uusi ilmaisukanava. Materiaalin kirjoittanut Mari Vuoritie oli jo aiemmin esittänyt kappaleitaan akustisina versioina, mutta oli aika kokeilla jotain uutta - sähköistä oikeaa bändiä. Lähde julkaisi äskettäin hienon Hiekkaan piirrettyjä EP-levyn, joka järisytti mystisellä popillaan. Oli aika selvittää musiikin juuret ja haastateltavaksi saatiin vokalistin, kosketinsoittaja, ja biisikirjoittajan tontteja hoitava Vuoritie.

Kuinka Lähde sai alkunsa, mikä oli alkulähde?

- Aiemmin olin esittänyt biisejäni kevyellä akustisella kokoonpanolla, jossa oli minun ja pianon lisäksi huilu ja viulu. Lähdimme testailemaan biisejäni rumpali miesystäväni kanssa, ja totesimme, että bändiversioinakin voisi toimia. Viulisti kulki alkutaipaleen mukanamme, ja pian tuttavapiiristä löytyi basisti. Treenailumme olivat sellaista jammailevaa, leikkisää ilonpitoa, ja kaikilla oli melko vapaat kädet niin oman instrumenttinsa suhteen, kuin heittää sovituksellisia ideoita.

Tämä kokoonpano julkaisi Loitsupalatsi EP:n hartiapankin voimin, ja tuohon julkaisuun voi tutustua Bandcampin kautta. Pian viulisti vaihtui kitaristiin ja palaset tuntuivat loksahtavan kuuleman mukaan kohdilleen.

- Lähteen soundi on alkanut muovautua sellaiseksi, kuin se nyt on. Eli kyllä me ollaan bändi, vaikkakin kokoonpano on kasattu esittämään sävellyksiäni ja sanoituksiani.

Yllätyin kuin huomasin, että olitte julkaisseet omakustanteena myös jo kokonaisen albumin. Päälle 41 minuutin mittainen Tulisiipilintu ilmestyi ymmärtääkseni vuonna 2020.

- Tulisiipilintu albumia kuvailisin eräänlaisena oppimiskokemuksena, jonka seurauksena opimme kantapään kautta, mitä kannattaa ja mitä ei. Teimme asioita perä edellä puuhun kiiveten sovituksellisista ratkaisuista lähtien sekä hyvin pienellä budjetilla koettaen saada mahdollisimman paljon aikaan.

Ongelmat johtivat jäsenistön välien kiristymiseen, joka vei osaltaan tuulta pois purjeista. Kun vielä pandemia vain jatkui ja jatkui, jäi kiekko hieman kuin omilleen. Tekijät ovat kuitenkin ylpeitä tuotoksesta.

- Se on hyvä aikansa tuote. Hyvin lentäväinen ja mielikuvituksekas pläjäys, idearikkautemme on ainakin siinä hyvin esillä.

Keskitytään kuitenkin uuteen EP-levyyn. Hiekkaan piirrettyjä julkaistiin juuri ja sen musiikki todella sai ainakin allekirjoittaneen pohtimaan jälleen musiikin mahtavaa rajattomuutta. Mistä EP on syntynyt ja minkä tarinan se kertoo?

- Biiseissä olen käsitellyt kuolemaa erilaisista kulmista. Olen tullut kuoleman kanssa kasvokkain jo lapsena, menettäessäni isäni äkillisesti tapaturmassa. Tämä traumaattinen tapahtuma on jättänyt pitkän kaiun sisälleni ja musiikki on tarjonnut lohdullisen tilan purkaa ja tutkia tätä teemaa.

Musiikki on kiistatta parhaimpia terapiamuotoja. Kun ajatellaan yhtyeenne musiikkia, se on pohjimmiltaan poppia, folkahtavaa sellaista ja sangen orgaanista. Kuinka itse kuvailisit sitä täysin ventovieraille?

- Koen, että musiikki on kuin silta ajan ja ikuisuuden välissä. Musiikissa aukeaa sellainen oma avaruudellinen ulottuvuus, joka samaan aikaan on täällä meidän aistittavana, mutta yhtä aikaa jossakin ajattomassa. Musiikilla voi lähimmin koskettaa niinkin syvää ja mystistä asiaa, kuin kuolema.

EP:n nimi on Hiekkaan piirrettyjä, mikä on myös avausraidan otsikko. Mitä on piirretty ja mihin hiekkaan?

- Hiekkaan piirrettyjä kappaleessa pohdin omaa katoavuutta, ja mikä motivoi ylipäänsä luomaan mitään, kun kaikki lopulta hajoaa. ”Vaikka tiedän sointujen sammuvan, silti tahdon niiden uudelleen syttyvän”. Kappaleessa kaikuu myös isänikävä ja toive kulkea jokin päivä samasta avaruuden ovesta ja seurata valoa, joksi kuvittelen isän muuttuneen kehonsa jätettyään.

- Katselen Kaukaa -kappaleessa olen itse jo maallisen tomumajan jättänyt henki ja leijun vailla kehoa avaruudessa katsellen maanpäällistä pörinää. Välillä saan yhteyden naispuoliseen maan asukkiin hänen nukkuessaan ja kohtaaminen on iloa täynnä. Värit kirkastuvat, purot pulputtavat ja näytän hänelle mitä kaikkea ihmettä sieltä ikuisuuden valtakunnista löytyykään.

Eniten allekirjoittanutta hämmensi kuitenkin Luurankonainen, johon olin kehitellyt aivan omat selitykseni. Vääriä tarinoita ei ole olemassakaan, mutta tekijä oli lähtenyt hieman toisenlaisesta ideasta.

- Luurankonainen on sekä kertomus riutumisesta ja kuoleman prosessista. Kun sinnittelet välitilassa, missä yhä pidät kiinni tästä maallisesta, mutta samalla haluat jo päästä kärsimyksistä ja kuolema tuntuu kaikessa haikeudessaankin vapautukselta. Toinen teema, jota olen halunnut samanaikaisesti käsitellä ja kuvata on loppuun palamisen kokemus, mikä on yhdenlainen kuolemankokemus sekin, henkinen sellainen.

Teksteissä Vuoritie yrittää jättää tulkinnanvaraa ja pitää omat kokemukset riittävän kaukana symboliikan avulla. Eli vääriä tulkintoja ei olekaan, ja allekirjoittanutkin voi pitää kiinni omista versioistaan. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kansikuva hiekkarannasta yhdistää tietysti kaiken yhteen otokseen.

- (Kansikuvan) hahmo voisi olla luurankonainen ja aurinko yllä on kuin kuoleman valo-ovi tai portaali, johon hän on matkalla. Ympärillä on enää hiekkaa ja tomua ja katoavuuden utua.

Sävellät ja sanoitat kappaleet, mutta sovitukset on pistetty koko bändin nimiin. Kuinka valmiina kappaleet saapuvat sovitettaviksi ja kuinka paljon niitä 'saa sovittaa'.

- Esittelen biisit aluksi laulaen pianosäestyksellä ja sanat, soinnut ja rakenteet on jo pitkälle valmiit. Niihin on kuitenkin jätetty joustovaraa ja ikään kuin ikkuna auki, esim. instrumentaaliosioille, joihin voidaan sisällyttää myös muiden bändiläisten ideoita. Koko porukka on hyvin luovaa ja näin ollen Lähde pulputtaa välillä hyvinkin värikkäänä ja pirskahdellen. Demottelemme ja kuuntelemme, mikä toimii ja mitä vielä kaipaa.

Toimiiko bändidemokratia, ja kuinka sisäinen dynamiikka on kehittynyt?



- Oma kasvuaskeleeni bändin perustajana on ollut myös uskaltaa ottaa liiderin paikka, ja ottaa myös oikeudekseni sanoa se ”viimeinen sana”. Minusta on tärkeää, että kappaleen alkuperäinen ajatus ja eritoten tunnelma ei huku meidän kaikkien luovuuspyrskäyksien alle. Minulla on kuitenkin siinä tarina kerrottavana ja toivon, että sitä tuetaan.

Alussa Vuoritie oli omasta mielestään liiankin joustava, mutta sittemmin omien visioiden puolustaminen on tullut luonnollisemmaksi. Jos jokin ei tekijän mielestä toimi, se pitää pystyä sanomaan ääneen.

- Bändidynamiikan kanssa on saanut hienosäätää ja selkeyttää, mikä ja millainen rooli kullakin on. Kasvumatka tämä on varmasti ollut meille kaikille.

Samaa sovittamista ja hakemista on myös keikkatilanteissa, koska ihan kaikkea ei pysty toteuttamaan yksi yhteen levyversioiden kanssa. Ja sitähän ne nimenomaan ovatkin: versioita.

- Kyllä biisit toki elävät livetilanteissa. Tärkeintä on vaan päästä siihen hyvään energiaan ja vähän taikapölyä ylle, niin se välittyy kyllä yleisöön. Tunteet ja tunnelma edellä mennään.

Suosikkibiisiään Vuoritie ei osaa, tai halua, nimetä, mutta keikoilla Luurankonainen saa kuuleman mukaan eniten suitsutusta. Entä kuinka suuri kappalearsenaali teiltä jo löytyy ja ovatko ne kaikki soitettavissa myös livetilanteessa, vai onko osa tippunut kärryiltä pois matkan varrella?

- Kyllä meillä on kertynyt melko liuta biisejä, ja pakkokin tiputella keikkasetistä. On kuitenkin virkistävää kaivella sitä biisilaaria ja välillä nostaa sieltä mukaan sellainen, minkä on jo lähes itsekin unohtanut. Koen, että mitenkään liiaksi emme ole vielä päässeet koko repertuaariamme esittelemään.

Pandemian aika meni Lähde-leirissä hiljaisesti, vaikka keikkoja saatiinkin jokunen tehtyä. Apuraha auttoi äänityksissä ja uusi EP on tuonut paljon iloa niin tekijöilleen kuin kuulijoillekin. Vaan mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, keikkoja, striimattuja keikkoja tai jotain muuta huomioitavaa?

- No ilman muuta keikoille on nyt halu päästä. Meillä ei oo omaa keikkamyyjää, niin sormet sauhuten oon lähetellyt keikkatarjouksia mihin ikinä vain keksin. Aika kova tunku näyttää nyt olevan keikkamestoille, kun monien esiintymisiä on jouduttu siirtämään pandemian vuoksi. Musahommissa täytyy vain olla sinnikäs ja pitkäjänteinen. Mielessäni pidän yllä visiota, että vielä päästäisiin kiertämään ja esiintymään enemmänkin.

Voiko ja pitääkö maailmaa muuttaa musiikilla? Onko se edes mahdollista enää?

- Totta ihmeessä maailmaa voi muuttaa musiikilla. Musiikilla on suora yhteys ihmisen sisimpään ja tunteisiin. Muutos lähtee aina ihmisyksilön sisäisestä kokemuksesta ja maailma muuttuu ihminen kerrallaan. Uskon, että juuri musiikin kautta voidaan kokea suurta yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta. Ja mitä enemmän koemme yhteyttä, sitä vähemmän tahdomme haavoittaa toisiamme.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Satu Suvanto