Pienet

Sinkut - Toukokuu 2022

04.05.2022

Alku: Ennen minua

Alku oli alussa pitkälti sama asia kuin laulaja/lauluntekijä Heli Alku, mutta nopeasti asiat lähtivät rullaamaan painollaan. Läheisen sairastuminen synnytti hädän, josta puolestaan kumpusi musiikkia ja näin Ennen minua -kappale saapui tähän maailmaan. Kokenut jäsenistö, eli Arimatti Jutila, Inari Ruonamaa, Janne Tuomi ja Kalle Pakalén on osallistunut kollektiivisesti sovitukseen, minkä lisäksi Jutila on merkitty toiseksi säveltäjäksi. Tältä pohjalta tarkasteltuna Alku onkin jo oikean yhtye kaltainen.

Läheisen kuoleman pelko on näinä kuukausina ja vuosina muuttunut ikävästi osaksi lukemattomien ihmisten arkea. Pandemian pyyhkiessä aalto aallon perään maailman ylitse, on moni tuntenut taatusti voimattomuutta, avuttomuuttakin. Hätä on tässä tapauksessa saanut aikaiseksi kauniin poprock-kappaleen, jonka maalailevissa kitaravedoissa voi tuntea Amerikan mystisten preerioiden rajattomuuden. Kenties seassa on hiven kotoista rautalankaakin, mutta vain niukasti annosteltuna ja ainoastaan yön tunteina. Sijoittaisin kappaleen silti aamun hetkiin, kun horisontti on jo kirkastumassa ja ilmassa on toivoa, sittenkin.

Mika Roth

Donna and The Dynamiters: My Lock, Your Key
Stupido Records

Tymäkästi nimetty Donna and The Dynamiters on skan, rocksteadyn ja varhais-reggaen ilosanomaa tulittava tamperelaisyhtye. Historiasta löytyy jo pitkäsoitto, sekä nippu pienjulkaisuja, jotka saavat nyt auringonpaisteista jatkoa. Seitsenhenkisen orkesterin kokoonpano on osittain uudistunut, mutta ongelmia ei tunnu olevan, vaan biisi kulkee kuin raiteilla. Siis sellaisilla kaarevilla ja hilpeiden kumpujen yli kulkevilla raitsikanraiteilla, tiedättehän.

Tekstissä puhutaan lukosta ja siihen sopivasta avaimesta, vertauskuviahan nämä kuten varhaisaikojen lyriikoissa oli tapana. Kuulija sai, ja saa yhä, yhdistää pisteet itse ja katsoa, että minkälainen kuva siitä sitten syntyykään. Omiin jäseniini ska-beatin keinunta ja torvien hilpeä törähtely tuo lähinnä aurinkoista elinvoimaa, ison yhtyeen soittaessa tasapainoisesti. Viehättävä sovitus antaa sooloille riittävästi tilaa ilman, että kone hyytyy tyhjäkäynnille sekunniksikaan. Lopun väliosaa olisi voinut jopa laventaa, ettei kiire puskisi päälle.

Mika Roth

Dreamferno: Hagne

Dreamferno on kuopiolainen melodista ja toisinaan sinfonistakin metallia soittava kokoonpano, joka avaa kaupallisten julkaisujensa sarjan melkoisella numerolla. Hagne on näet yli kuuden minuutin mittainen rauhallisemman metallin järkäle, joka suurista mitoistaan ja hetkittäisistä metallin räiskähdyksistään huolimatta on ensisijaisesti kaunis ja hiljainen kappale. Se on samalla kunnianosoitus pitkän taistelun jälkeen tuonpuoleiseen matkanneen läheisen muistolle.

Vokaaleissa kuullaan lähinnä melodista naislaulua, jonka Enni Rautiainen hoitaa tyylillä. Kitaran ja koskettimien äärellä urakoiva Samuli Rimmi osallistuu hetkittäin lauluun, jolloin pakettiin saadaan mukaan metallin rosoa. Vaikuttavin elementti on kuitenkin puolalaisen Krzysztof Dobosiewiczin orkestraatiot, mikä kohottaa biisin sinfonisen metallin mestaruussarjaan. Hagne on surumielisellä tavalla kaunis, mutta samaan aikaan se valaa uskoa huomiseen ja parempaan paikkaan, kohottaen tuntoja. Hieno kappale ei sorru edes tarpeettoman paksuihin orkestraatioihin, vaan osaa pitää itsensä ilahduttavan pienenä.

Mika Roth

Eki ja Ray: Valkoista kohinaa
APEXsound

Lahtelainen rap-duo Eki ja Ray on pitänyt itsensä aktiivisena pandemia-ajan. Pari EP-levyä ja pino sinkkuja ovat samalla nostaneet kaksikon kurssia ja nousujohteisuus on huomattu useammassakin suunnassa. Tärpätti EP-trilogian viimeisen osuuden ensimmäinen sinkku osuu kohdilleen, ja tulevan EP:n myötä duo tähtää jo kesän esiintymislavoille.

Valkoista kohinaa -kappaleen voi nähdä vastareaktiona pirstaloituneelle maailmalle, jossa näennäinen valinnanvapaus on johtanut pakkovalitsemiseen. Kuinka erottua massasta, kun kaikesta on tehty osa massaa? Itse kappale on pidetty erittäin niukkana, eikä turhia krumelunkeja ja koristelistoja ole sijoiteltu tarpeettomiin paikkoihin. Näin huomio keskittyy sanoihin, joista iso osa lausutaan miltei hiljaisuuden rajalla. Moderni karuus livahtaa melkein brutaaliudeksi, vaikka soundit ovat kautta linjan kauniita. Jännittävät kontrastit ovatkin se tekijä, joka saa biisin kuulostamaan erilaiselle, oudollekin. Mutta outohan on hyvä.

Mika Roth

Elske & The Vagabonds: My Heart is Gone
Seaheartmusic

Elske & The Vagabonds on yhtye, joka ainakin tämän sinkun perusteella etsii Americanan menneiden vuosikymmenten akustisuudesta ja iättömyydestä heijastuspintoja nykyhetkeen. Bändiltä on ilmestymässä Travel Songs -niminen EP, joten tien päällä ollaan oletettavasti enemmänkin. Tällä erää tie on vienyt kertojan sellaiseen kohtaan, jossa kaksi henkilöä on päättänyt jatkaa kumpikin omille teilleen. Ja lopun myötä koittaa tietysti myös uusi alku.

Sydämeen on osunut, mutta syvinkään sielun haava ei voi surmata, ellei niin salli tapahtuvan. Kertojan sanat ja akustinen soitto yhdistyvät jotenkin toiveikkaasti ja voimaannuttavasti, vaikka viulun kauniisti kehystämä melodia surumielisyyttä huokuukin. Kappaleen johtavat elementit ovat kuitenkin Elsken kaunis lauluääni ja lämpimästi soitetut akustiset kitarat, joiden nopealla askelluksella sinkun kolme minuuttia sujuvat nopeasti – kenties tarpeettomankin sutjakkaasti. Olisin antanut kertosäkeen hienon hetken, viulun ja taustalaulujen kukkia rohkeamminkin, kun kerran isoista tunteista on kyse ja kaikki on pistetty tavallaan jo peliin.

Mika Roth

Hasty: Silmät auki

Hasty on muutamista muistakin yhteyksistä tutun Jesse Gehlenin tuore sooloprojekti. Siinä missä Jesse Hasty & the Haywires esittää asiansa englanniksi, tutkii Hasty amerikkalaisen dream popin ja yön mystisiä saloja suomenkielisesti. Gehlen vastaa miltei kaikista kuultavista äänistä, mutta utuisen pehmoista synapoppia rikastetaan Miikka Paanasen liidikitaralla, josta lohkeaakin komean tunnelmallinen soolo.

Silmät auki -biisi uppoaa niin syvälle dream popin untuvapilviin, että edes projektin matala tekninen taso ei käänny tekijöitään vastaan. Kiippareiden humina ja rumpukoneen piinaavan diskanttinen pauke sopivat yhteen Jessen laulun kanssa, vaikka periaatteessa palaset hiukan eriparia ovatkin. Luultavimmin taika syntyy nähtäville jätetyistä saumoista, iskevän suorista lyriikoista, sekä tietysti em. kahvimainoskitarasta. Ensimmäinen sinkkukokeilu on pienistä puutteistaan huolimatta sitä luokkaa, että projektia kannattaa jatkaa.

Mika Roth

HUST: Banjo (Ei juma!)
Young Diamond

Olipa kerran Jankkari & Augüst, mutta eipä ole enää. Duo päätti unohtaa koronamurheet ja näin toivotamme tervetulleeksi HUST-yhtyeen, joka lupaa upottaa ABBA-ajan diskoon modernia tanssimusiikkia. Maailman murheet käänsivät spektrin kirkkaammalle puolelle, ja näin esikoissinkku Banjo (Ei juma!) saa esitellä meille uudet tilat, tavat ja tasot.

Disko on kiistatta kiintopiste ja pyörän napa, jonka kautta kaikki kaartuu, rakentuu ja kertautuu. ABBAn jäämistö lienee lähinnä rakentamisen mahdollistanut pohjalevy, jonka päälle on ladottu mm. Daft Punkin vapaamielisyyttä, saksalaista eurodancea sekä kotoista härmädiskoa. Sekoitus saattaa vaikuttaa näin luettuna oudolta, ja outoa se on kiistatta myös kuunneltuna. Sähköruoska soi, desperado-viheltelyt vinkkaavat lehmipoikien läsnäolosta ja härski laukkakomppi tipauttaa katosta lukemattomia 70-luvun peilipalloja. Ei tätä hymyilemättä voi kuunnella, joten tehtävä on ainakin esikoisella laskettava suoritetuksi. y

Mika Roth

Jari Raaste: Tunteet laatikkoon
Fonal Records

Kotimainen soulpop sai uutta virtaa, kun Jari Raaste julkaisi vajaa kolme vuotta sitten Ilmalaiva / Candy Dandy -tuplasinkun. Enkä ollut suinkaan ainoa, jonka Petri Alangon sooloprojekti koukutti kerrasta, sillä kiitosta & glooriaa on ropissut joka suunnasta. Niinpä päiväni, viikkoni ja kuukauteni pelastettiin, kun uusi sinkku ilmestyi ja jatkoksi luvattiin vieläpä kokonaista pitkäsoittoa.

Tunteet laatikkoon -sinkku katkaisee pitkän hiljaisuuden tarinalla nuukahtavasta rakkaudesta, joka on saavuttanut päätepisteeseensä. Tunteet on siis aika laittaa laatikkoon ja laatikko lukkoon, koska muuta tietä eteenpäin ei enää ole. Eikä asiaa tietenkään kerrota siipi maassa, tai no, ehkä toinen hiukan raapii katukiveystä, mutta jotenkin Raaste onnistuu huokumaan päivänpaisteista energiaa. Särkyneen sydämen ritari on melankolinen, vaan ei surumielinen. Torvet soivat hillitysti, taustalaulajattaret huhuilevat ja runsas big band -soundi täyttää maailman laatikoiden ulkopuolella. Ahh, tätä onkin jo kaivattu.

Mika Roth

Laulusaari & Wilu (Feat. MIDIS): Rauha vs. Sota

Laulusaari & Wilu -yhteistyön hedelmä sai poikkeuksellisen julkaisun, kun kiirastorstaina Suomen koulut haastettiin soittamaan kappale aamunavauksessa. Samaisena iltana biisi ensiesitettiin Torstai on Laululahjoja täynnä -illassa. Sota, jota kappale käsittelee, on julmin mahdollinen, eli koulukiusaamisen helvetti, jonka myös 17-vuotias Wilu on joutunut käymään läpi. Aihe on vaikea, eikä täydellistä ratkaisua löydy kaikkiin sen synnyttämiin vaikeisiin kysymyksiin. Niinpä kiusaamisen täytyy loppua, kaikkialta.

Periaatteessa kappale on rakenteeltaan modernia poppia, jonka elektroniset reunukset tekevät tilaa Wilun sydämestä kumpuavalle laululle. Rap-osuuden hoitaa 19-vuotias MIDIS, eli Mitja Erjossaari, joka osaa kiteyttää sydäntä kylmäävän biisin rivit ja viestin – rauha voittaa sodan, anteeksianto on todellista voimaa. Aiheen ja teeman paino on valtaisa, mutta kappale pystyy seisomaan myös omillaan, mikä tekee kokonaisuudesta vieläkin merkittävämmän. Rauhaa ja ymmärrystä kaikille.

Mika Roth

Lumottu Apina: Kerran vuodessa

Lumottu Apina on, ryhmän omia sanoja mukaillakseni, diskoa, modernia poppia ja niistä juontunutta iskelmää ristipölyttävä yhtye. Sanoisin lopullisen lajitunnistuksen sijoittavan trion lähemmäs modernin suomipopin tanssilattiaa, eikä näiden lamppujen alla soiteta hitaita – ei todellakaan. Lumottu Apina aikoo tipautella sinkkuja enemmänkin, mikä johtaa lopulta seuraavaan pitkäsoittoon. Mutta nyt noustaan haku päällä Tukholmaan suuntaavalle sinkkuristeilylle.

Kerran vuodessa -kappale kertoo siis siitä, kun höyryjä päästellään ja kaikki sensorit on viritelty vain yhtä tarkoitusta varten. Siispä pidetään hauskaa, koska huomisesta ei koskaan tiedä. Diskon jytke rakentaa kertosäkeen melodian kanssa pääasiallisen koukun, mutta Lumottu Apina ei pelaa kaikkea yhteen korttiin. Estot jäivät kenties terminaaliin, mutta kierroksia osataan nostaa hitaasti halki biisin, josta jää puuttumaan vain modulaatio. Upea paratiisin määritelmä: ”Tanssin kuin oltais Puerto Ricossa”. Hola!

Mika Roth

Mary Ann Hawkins: Snake Planet
Svart Records

Mary Ann Hawkins ei nimestään huolimatta ole henkilö, vaan viisihenkinen surf rock -yhtye, joka on julkaissut viime vuosina pinon erilaisia julkaisuja. Jostain syystä ne ovat vain välttäneet Desibeli.netin. Yhtye sekoittaa elokuvallista tunnelmointia vaaralliseen rock-soundiin ja ainakin tämä biisi on lähinnä instrumentaali. Toki taustalla hoilailee western-kuoro morriconemaiseen tapaan, mutta tavoitteet ja olennainen tyyli ovat hivenen modernimpia.

Snake Planet ei luikertele kuin hädin tuskin kahden ja puolen minuutin verran, mutta siinäkin ajassa myrkky ehtii kyllä vaikuttamaan paksunahkaisimpiinkin rock-faneihin. Tyylillisesti Mary Ann Hawkins ei murra sen neitseellisempää tannerta altaan, mutta kun biisin sydän rakentuu toimivan melodian ylle, niin helppohan siinä on kasvattaa pottia. Ja nimenomaan elokuvamaisia kikkoja hyödyntävä sovitus on se väline, jolla bändi korjaa lopuksi voiton kotiin. Uusi albumi ilmestyy myöhemmin tässä kuussa, joten sieltä vaan surffaamaan.

Mika Roth

Masa Mainds: Voit mut kaapata
Propaganda Records

Jylhää suomirockia persoonallisella tavallaan soittava Masa Mainds on yhtye komealla historialla, sekä runsaalla kokemuksella. Pisimmät juuret ulottuvat aina 90-luvulle saakka, mutta isommin asiat ovat lähteneet etenemään vasta tällä vuosituhannella. Etenkin viimeisten vuosien aikana sinkkua on pistetty ulos ihailtavalla tahdilla, joten vuoden 2019 Pienen kaupungin poika -albumi tullee saamaan jatkoa tulevaisuudessa. Kasassa olisi jo kahdeksan sinkuraa.

Yhtyeen vokalisti Matti Päiväpuro on kirjoittanut tämänkin rallin, jonka sovituksesta vastaa bändin luottomies Heikki Marttila. Ajat muuttuvat, kuten tekstissäkin todetaan, eikä Masa Maindsinkaan suomirock kuulosta enää aivan samalta. Muutoksen tuulet ovat modernisoineet soundia rakentavasti, eikä MM juokse trendien perässä – onneksi. Kappaleen rouhea kitarariffi ja rohkeaksikin laskettavat, modernit hard rock -soundit saavat siivun maistumaan samaan aikaan tutulta ja tuoreelta, mistä pisteet ja kumarrus.

Mika Roth

Multimediakonsultit: Kun tietokone ei toimi
Komieta ry

Multimediakonsultit, tuo luotettava toimistotyöväenluokan äänenkannattaja, on löytänyt itsestään sisäisen AC/DC:n. Eli kitarariffi tippuu kuin Youngin nakeista ja muusiksi survotaan Bon Scottin jykevää tulkintaa viistävää miehistä murinakähinälaulua. Mitä ihmeen tiedostoja konsultit ovatkaan päätyneet tutkailemaan kuplassaan?

Kun tietokone ei toimi -sinkku on kuuleman mukaan jo valmiiksi saadun neljännen pitkäsoiton kolmas sinkkulohkaisu, mutta mitään sen kummempaa tietoa itse albumin julkaisusta ei vielä ole. Pohjustuksen perusteella siis pandemiaa edeltänyt Paheksun nuorisoa -sinkkukin on kelpuutettu levylle, joten bändin outorock on tainnut outoontua tässä välissä entistäkin tummemmaksi. Eikä siinä mitään, tumma on suomirockin toinen nimi, eikä tämäkään biisi jää jumiin telineisiin. Alle kolmessa minuutissa luonnostellaan katastrofaalinen tilanne, jossa tietoverkon romahdus on syytänyt ihmisrukat lähes kivikaudelle. Ei ole helppoa ilman turvaverkkoa, eikä pidäkään olla.

Mika Roth

Petri Lusikka: Unelmat

Petri Lusikka on Oulusta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä, joka valmistautuu debyyttialbuminsa julkaisuun. Mitään sen kummempaa tietoa mahdollisista aiemmista musiikillisista seikkailuista ei ole tarjolla, mutta tuskinpa soittaja on aivan pystymetsästä sooloilemaan ryhtynyt. Lusikka luo suomalaista modernimpaa poprockia, josta voi ainakin esikoissinkun perusteella aistia myös countryn ja pohjoisemman sielukkuuden sävyjä.

Kappale on tekniseltä puolelta tarkasteltuna vakaan vahvaa työtä, enkä löydä kirkkaan selkeistä soundeista huomauttamisen paikkaa. Toteutus kerää hissukseen massaansa ja viettää kolmesta minuutistaan viimeisen ns. kukkulan laella. Sama kaari heijastuu myös sanoitukseen, jossa unelmat rinnastetaan elämän reittikarttoihin, eli sydän toimikoon kompassina ja pidetään unelmista reilusti kiinni. Heinäkuuksi luvattu Toivon lauluja -albumi kannattaakin ottaa haltuun, mikäli iisimpi poprock amerikkalaisilla mausteilla on mieleen. Eikä tästä nyt niin pitkä matka ole Karjalaisen ja kumppaneidenkaan tekemisiin.

Mika Roth

Rehtori (feat. Jola, HERA, Rauhatäti, LEHMÄ, Vapaa Radikaali, Tuuliviiri): Mamas
Rolling Records

Äitienpäivä on aivan kulman takana ja tämän on huomannut myös jyväskyläläinen Rehtori, joka on kasannut melkoisen possen uudelle sinkulleen. Vuosituhannen alun klubiräpistä on haettu inpspistä, ja äänessä ovat reksin kera Jola, HERA, Rauhatäti, LEHMÄ, Vapaa Radikaali ja Tuuliviiri. Faijabiisejähän löytyy jo räpin(kin) saralta runsaasti, mutta nyt päästetään kauniimpi sukupuoli ääneen isosti. Tuottajaksi on kiinnitetty Huulet-yhtyeestäkin tuttu Satu, eikä työ ole puolittaista.

Äitiys on tiukkaa asiaa ja 24/7 duunia, mutta nyt ei valiteta tai pillitetä. Äidit tietävät miten hommat hoidetaan ja kuinka tiukoissakin tilanteissa luovitaan niin, että kova meno kääntyy positiiviseksi tuulimyllyksi. Näin mittavan joukon voisi olettaa tarinoivan pidempäänkin, mutta siivu on fiksusti puristettu kolmeen ja puoleen minuuttiin. Taloudellisiksi kavennetut soundit pelittävät ja räjäyttävät loppupeleissä pankin, tekstit kaatuvat niskaan kuin arjen vaippapino, mutta asia on halki matkan täyttä asiaa. Kaikki kunnia maamme äideille.

Mika Roth

Saaret: Moods
Stupido Records

Helsinkiläinen Saaret oli yksi vuoden 2019 positiivisimmista yllättäjistä, jonka The Sequence is Glorious -debyyttialbumi olisi ansainnut enemmän huomiota. 20-luku on jo pitkällä, mutta vasta nyt toisen pitkäsoiton ensimmäinen sinkku on ilmestynyt. Maailma on tässä välissä muuttunut huomattavasti varjoisammaksi paikaksi, minkä voi aistia öisissä, triphopahtavissa ja jazzahtavissa soundeissa. Pandemia-ajan tapaan kertoja on sivussa, puuttumatta mitenkään mihinkään, eikä noidankehä voi näin rikkoutua.

Tunnelmat ovat siis tummia, ehkäpä hetkittäin jopa pahaenteisiä, mutta en koe Moodsin olevan kuitenkaan lohduttoman synkän. Avaimina elintärkeisiin valopisteisiin toimivat monipuoliset puhaltimet ja naisvokaalit, jotka seikkailevat tumman pinnan yllä, kuin sudenkorennot lammen pinnalla. Et välttämättä halua törmätä sellaiseen suoraan, mutta osaat arvostaa toisenlaista siroutta ja kauneutta. Puhaltimet luovat psykedeelistä yleistunnelmaa ja maailma saattaa olla valmiimpi tällaiselle musiikille nyt, kun uusi todellisuus on vallalla.

Mika Roth

Scarlet: Big Fat Downplay

Savon sydämessä Suonenjoella viime vuosituhannen lopulla perustettu grunge-yhtye Scarlet otti vuosikymmenen verran happea kunnes palasi vuonna 2015 tälle puolen Styx-virtaa. Takaisin yhteen palaamisen jälkeen ruoste rapisi nopeasti pois soittimista ja soittajista, minkä jälkeen alkoi uuden materiaalin työstö. Alkusyksystä luvataankin julkaistavaksi debyyttialbumia, jolla grungen kulta-aika saa loistaa kaikissa ruosteen sävyissään ja ihanassa angstissaan.

Uuden maailman ensimmäinen palanen on sinkkuraita Big Fat Downplay joka kiistatta toistaa uskollisesti Seattlen suurten ja mahtavien tekemisiä. Etenkin Pearl Jam ja rauhallisempi Soundgarden viihtyvät oletettavasti tekijöiden levylautasilla, mutta ei Scarlet mikään suora nostalgiajukeboksi sentään ole. Haluttiin tai ei, menneet 30 vuotta ovat muokanneet musiikkimaailmaa, mikä kuuluu myös sinkun soundeissa ja ääniavaruuksissa – positiivisella tavalla. Tämä onkin kuin grungea hivenen päivitettynä ja rahdun vahvistettuna, mikä sopii ainakin minulle loistavasti. Pinnat Alice in Chains -soundista vokaaleissa.

Mika Roth

Suosikki: Ei se oo tyhmää
Soit Se Silti

Suosikki on nimenä sitä kaliiberia, että mielleyhtymiltä on mahdotonta välttyä. Tuskinpa suomi-indien konkareista muodostuva tamperelaisyhtye kuitenkaan vahingossa on moiseen valintaan päätynyt, sillä debyyttisinkku iskee kitarahakkunsa suoraan suomirockin punkahtavaan kultasuoneen. Periaatteessa tekijöiden nimiä voisi tiputella tähän hymyssä suin, mutta oikeasti esikoisjulkaisu ei edes tarvitsisi moista vetoapua. Puhukoon musiikki siis suorin sanoin.

Tekstissä otetaan napakasti kantaa nykymaailman menoon, jossa kaikki tahtoo polarisoitua ja kärjistyä. Yksi tapa on nähdä viesti teknologianvastaisena julistuksena, jossa me päätteiden ja mobiililaitteiden päissä roikkuvat olennot olemme oikeasti zombeja. Toisaalta tarinan voi tietysti sovittaa aina parisuhteeseenkin, tai vaikka mihin tahansa muuhun kamppailuun. Pointti on kuitenkin siinä, että kertsin napakka haka on heti suupielessä ja tiiviisti pakettinsa kasassa pitävä orkesteri saa puhallettua biisiin postpunkmaista varjoisuutta. Rytmi onkin lähes motorikia ja uuden aallon kitarasoolon tapainen pala aukeaa väliosassa kuin yllättäen herkuilla täyttynyt jääkaappi. Mistäs kaikki tämä nyt tuli? Mitä väliä, koska ei se ole tyhmää vain nauttia.

Mika Roth

Tamara Luonto: Neiti B
Humu Records

Tamara Luonto ei nimestään huolimatta ole sooloartisti, vaan helsinkiläinen melodista ja hivenen alakuloista rockia soittava yhtye. Aiemmin jo EP-levyn ja sinkun julkaissut bändi valmistautuu hiljalleen debyyttialbuminsa syksyiseen ilmestymiseen, ja nyt on koittanut ensimmäisen sinkkulohkaisun aika. Ja kuinka ollakaan valinta on osunut hehkeän Neiti B:n kohdalle, joka ei kappaleen surumielisissä lyriikoissa tullut sitten kuitenkaan valituksi. Metaforia – ken tietää?

Niin tai näin, biisi risteilee onnistuneesti uuden aallon, vanhan suomirockin ja ehkä hiukan brittiläisen melodisen kitararockinkin tienoilla. Kappale kuulostaa samaan aikaan onnistuneesti 80-luvun alulta, vuosituhannen vaihteen suoremmalta rockilta ja tältä päivältä. Naisvokalisti ei revittele, vaan antaa sanojen ja rytmityksen vaikuttaa, kun seinäruusuksi jäänyt Neiti B pyyhkii kyyneleitä silmäkulmistaan ja häneen rakastunut kertoja kaipaa lohduttamaan. Sydänsuruissa marinoitu siivu osuu suomalaiseen melankoliahermoon, ja ykkösluokan melodista kitararockia ei nyt ole koskaan liikaa.

Mika Roth

Teemu Ahlfors Trio: Benito’s Song
Lapila Records

Teemu Ahlfors Trio on helsinkiläisen laulaja/lauluntekijä Teemu Ahlforsin ympärille rakentunut bändi, joka valmistautuu toisen pitkäsoittonsa julkaisuun. Kolmihenkinen yhtye soittaa perinteistä rock-musiikkia ilman silkkihansikkaita, mutta tällä erää taustoja on koristeltu ainakin torvilla ja lisävokaaleilla. Energisestä soitosta tuleekin vaivatta mieleen soolouransa alkupuolen Little Steven, mikä on tässä yhteydessä iso kehu.

Benito on tarinassa ystävälle syntynyt pieni poika, ja tuota kautta kertoja heijastelee ajan kulumista, elämän yllättäviäkin kurveja ja kenties hiukan tarkoitustammekin tällä pallolla. Biisin sinkkuversio on hengästyttävän nopea, elinvoimainen ja hanakasti lapasesta lähtevä, mutta albumilla tullaan kuulemaan huomattavasti pidempi toteutus. Nopeus on siis voimaa ja vasarat tahtovat olla isomman puoleisia, mutta biisi ei kaadu massaan tai vauhtiin, kiitos napakan sovituksen. Orgaanista, tiukkaa ja väkevää, eli odotukset myöhemmin tässä kuussa julkaistavaa It’s A Long Story -albumia kohtaan vain kasvavat. Nimi mieleen.

Mika Roth

Lukukertoja: 2936