02.05.2022
Upean lauluäänen omaava Maria Ylipää esittää sielukkaita ja tulisia versioita argentiinalaisen uuden tangon mestarin Astor Piazzollan rakastetuimmista sävellyksistä. Ylipään tukena on nimekkäistä musiikin moniottelijoista kasattu superyhtye, jolta ei puutu temperamenttia.
Texicalli Records
Nimekkään yhteistyön keikkatallenne on äänitetty marraskuussa 2019 Helsingissä. Tuon jälkeen maailma kierähti pois raiteiltaan, mutta nyt yhtye on Ylipään kanssa jalkautunut ainakin hetkellisesti takaisin keikoille. Ehkäpä tuleva kesä tuo lisää moisia esiintymisiä, ken tietää, vaan niitä odotellessa voi tutustua jo tapahtuneeseen.
Levylle on valittu yhdeksän kuuluisaa numeroa, joista osa on tietysti käännetty jo aikoja sitten myös suomeksi, sekä monille muillekin kielille. Tällä erää kieli pysyy kuitenkin alkuperäisessä, mutta show-taitonsa jo aikoja sitten huippuunsa hionut Ylipää osaa johdattaa ja viihdyttää yleisöään, jotta tunnelma pysyy kohdillaan. Samoin soittajien osuudet lipuvat kuin itsestään, pitkien instrumentaaliosuuksien värittäessä kokonaisuutta.
Balada Para mi Muerten kertojaosuus esitetään yllättäen suomeksi, minkä lisäksi Balada Para un Locon kuvaavat osuudet lausutaan suomen kielellä. Pienet lisät ja kädenojennukset tekevät kuitenkin esiintymisestä intiimimmän, kun kulttuurien väliset rajat haipuvat hiljalleen varjoihin.
Esimerkiksi em. Balada Para un Loco menee jo tulkintansa puolesta lähelle musiikkiteatteria, mutta siitähän tangossa on monin tavoin kysekin. Tulisten tunteiden ja äärimmilleen venytettyjen jännitteiden verkosta, jossa rakkauden liekit loimottavat niin kohottavina kuin tuhoavinakin. Koko yhtyeen yhdessä ruuvaamat sovitukset ovat kuitenkin se todellinen suola ja tekijä X, joka nostattaa tulkinnat aivan omiin korkeuksiinsa.
Laulu on tietysti kärjessä, mutta Niko Kumpuvaaran tunteikas harmonikka runttaa ja puuskuttaa vieressä, vain siirtyäkseen seuraavassa hetkessä sivuun, suorastaan verhojen taakse kuiskimaan. Taannoin edesmenneen Jaakko Kuusiston viulu tulkitsee tunteita hieman toiselta laidalta, kun kahdeksanminuuttinen Libertango vyöryy nuotti ja rivi kerrallaan kuulijoiden niskaan – ja kuinka upea tulkinta onkaan, soitinten sitoutuessa, kietoutuessa ja sekoittuessa toisiinsa.