Dave Lindholm: Laulu & kitara
05.04.2022
Dave Lindholm saavutti jälleen yhden virstanpylvään, kun ikää tuli maaliskuun lopussa mittariin pyöreät 70-vuotta. Juhlan kunniaksi mieheltä ilmestyi tuplalivealbumi, jolla kuullaan Daven laulua ja kitaraa – eikä sitten muuta tarvitakaan. Yksin-konserttikiertueella taltioidut 24 biisiä esitetään nyt riisuttuina ja villeinä.
Emsalö Music Oy
Dave Lindholm on siis saavuttanut jälleen uuden kympin, mutta miehen työskentelytahti ei vaikuta hiljenevän rahtuakaan. 10-luvulla uutta virtaa moottoriinsa saanut mestari ei ole hyytynyt edes pandemian jäähdyttämässä maailmassa, mistä viime marraskuinen kiertue oli viimeistään väkevä osoitus.
Kahteen CD-levyyn (vinyylituplan julkaisu on tulossa kesällä) jaettu konserttitallenne on koottu useammasta keikasta, mutta tuota ei juurikaan huomaa kotisohvalla musiikista nautittaessa. Koristelemattomassa valokeilassa ovat nyt vain mies ja kitara, kuten otsikkokin jo osoittaa, eikä Lindholm turhia jännittele, vaan antaa palaa isolla vaihteella.
Eli niiden puristien, joiden mielestä vanhoihin klassikoihin ei saa kajota muokkausmielessä, ei kannata jatkaa tätä pidemmälle. Nyt näet käsi käy nopeasti, nuotit saattavat hiukan vuotaa ja ideana on tehdä biiseistä jälleen oikeasti eläviä. Kappaleiden muodot ovat tuttuja lukuisilta mies & kitara -keikoilta niille, jotka ovat moisia jo aiemmin kuulleet, mutta toki kehitys on kehittynyt edelleen ja nyt kuullaan vuoden 2021 versioita kappaleista.
On tietysti aivan järjetöntä kuvitella, että kaikki merkittävät hetket näin suuresta urasta voitaisiin mitenkään mahduttaa näin pieneen otantaan. Miksi ei siis neljän levyn boksia, tai kenties vieläkin suurempaa ’testamenttia’? Kysymyksille on sijansa, mutta tavallaan tämä on kuitenkin muodoista perustelluin. Lindholm ei ole koskaan jäänyt seisoskelemaan paikoilleen, vaan materiaalia on syntynyt, bändejä perustettuja ja yhteistyötä on tehty milloin kenenkin kanssa. Niinpä omanlaisensa ehdottomuus istuu kuvaan myös nyt.
Mukaan on tietysti otettu Tupakka viina ja villit naiset ja M.A. Nummiselta lainattu Nuoret ja vanhat, mutta muuten kaikki on Lindholmin omasta kynästä peräisin. Toisen levyn loppuun on myös sijoitettu tietenkin kaiken sulkeva Pieni ja hento ote, sekä hieman aiemmin kuultava Minun nimeni on nimessun, joka löytyy klassikoksi luokiteltavalta debyyttialbumilta. Vuodesta 1972 on kulunut jo 50 vuotta, mutta rock ei tunne ikää, eikä tunnusta vuosia. Negatiivisella tavalla, siis.
Periaatteessa hittejä pursuava kakkoslevy on pajatson tyhjentäjä, mutta on ykköskiekollakin ansionsa. Tätä iloista siltaa et kävele yksin on upea kappale ja jokin riisutussa Voi kun riittäis pieni taivas -numerossa saa pohtimaan nuoren Dylanin uniikkia maailmaa. Hassutteleva Jazzikansa tulee sulkee puolestaan konserttitaltioinnin ensimmäisen osuuden iloisessa nousukiidossa, jonka jälkeen ei voi olla hymyilemättä.
Kuten todettua, isot hitit kuullaan toisella puoliskolla, mutta minkälaiset vaatteet ne ovatkaan saaneet? Annan kitaran laulaa vaan runtataan kahteen minuuttiin, eikä nopeasti laukkaava siivu jätä kylmäksi. Kitaran soundi on karu, suorastaan brutaalin suora, mutta kyllähän muuten toimii. Pieni ja hento ote päästetään puolestaan vapaaksi jossain, josta on kovin lyhyt matka myyttisen lännen yllä kaartuviin taivaisiin. Lindholm on mestari vetäessään ja työntäessään kappaleitaan alas rinteitä, joiden möykkyiset kuopat tuntuvat olevan toisinaan jopa tärkeämpiä osia kokonaisuudesta kuin itse melodia, jonka äärellä ollaan.
Laulu & kitara on tinkimätön ja silottelematon kokonaisuus, joka maalaa Lindholmista mielenkiintoisen potretin. Se on hetkessä syntynyt asia, ja siten korvaamattoman ainutlaatuinen palanen tarinassa, jonka seuraavia käännöksiä on mahdotonta arvailla. Kiitos ja kumarrus tästä mestarille, joka ei suostu muuttumaan kiltiksi jukeboksiksi.
Mika Roth
