Pienet

Sinkut - Maaliskuu 2022

15.03.2022


Crucify The Faith: Fading Lines Crucify The Faith: Fading Lines

Crucify The Faith oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla, kun loppuvuodesta 2019 ilmestynyt As the World Ends sinkku ennusteli maailmanloppua. Sittemmin maailma sellaisena kuin sen tunsimme loppui kuin loppuikin, mutta ärhäkkää metalcorea tuuttaava ryhmä on pitänyt itsensä aktiivisena julkaisurintamalla. Lähes romukoppaan lentänyt Fading Lines onkin jo viides sinkku sitten em. As the World Ends -vetäisyn. Nyt luvataan myös debyyttialbumia kesän korvalle, joten tästähän se vasta alkaakin.

Fading Lines piirt√§√§ todella korkeita ja kunnianhimoisia linjoja taivailleen. Metalcorea s√§vytet√§√§n moderneilla elementeill√§ ja vauhti on niin hurja, ett√§ kyydist√§ meinaa tippua ‚Äď mutta ei sitten kuitenkaan. Crucify The Faith osaa n√§et puristaa ja hellitt√§√§ tasaisin v√§liajoin, jotta homma ei taannu silkaksi m√∂yhennykseksi ilman syvemp√§√§ juonta. √Ą√§nimaisema on todella t√§ysi, vokaalit mellastavat edess√§ ja taustalla tapahtuu kaikkea, mutta niin vain √§√§net j√§sentyv√§t viimeist√§√§n kolmannen kuuntelukerran kohdilla ja ter√§vyys kuvaan l√∂ytyy.

Mika Roth


Emilia Elelé: Jälki Emilia Elelé: Jälki
Luova Records

Siitä on kulunut melko tasan kolme vuotta, kun Emilia Elelé oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla. Pienimuotoinen folk ei ole sen kummemmin kehittynyt tässä välissä, eli äänessä ovat edelleen pääasiassa nainen & kitara. Jyväskylä on vaihtunut Helsingiksi ja taustalla soittaa sähköinen bändi, eli on se aika sentään jotain jälkiä jättänyt.

Ajan armottomien hampaiden jättämistä jäljistä kertoo myös tämä uusi sinkku, joka käsittelee elinympäristön muutoksia. Tietysti tekijä heijastaa biisiin omia kokemuksiaan, mutta Jälki on myös helposti yleisemmin ymmärrettävä teksti. Miksi valitsemme muistaa jotkin asiat, kun taas toiset osuudet elämästä saattavat jäädä täysin unholaan? Kirjoitammeko aktiivisesti omaa historiaamme uusiksi ja jos niin miksi? Näitä kysymyksiä voi pohtia niin että nuudeliin sattuu, mutta se nyt ainakin on varmaa, että Emilia Elelén uusi folkpoppis on herttaisen luonteinen. Tämä on kuulemma ensimmäinen uusista lauluista, joten jatkoa seurannee.

Mika Roth


Elämys: Ilmamassat Elämys: Ilmamassat

Rock on rajaton riemu, kuten yleisesti tiedetään, mutta tämä yhtye lupaa sen olevan myös ajaton kokemus. Kanta-Hämeestä kotoisin oleva Elämys pitää ajan rattaat liikkeessä, ja ne tuntuvat ainakin tällä sinkulla jauhavan 70-luvulta aina näihin päiviin saakka. Debyyttilevyäkin ollaan julkaisemassa kesän alussa, joten nämä ovat monella tapaa mielenkiintoisia aikoja.

Rock siis soi ja jos sen kylkeen on lisättävä joitain tarkentavia termejä, niin Ilmamassat soi positiivisen ja reippaamman kitaraprogerockin nosteessa. Melodisuus on vahvaa, mikä korostuu etenkin moniäänisissä vokaaleissa. Trion napakka soitto saa myös pohtimaan 80-luvun alun uutta aaltoa, jossa terävät ja nokkelat soundikokeilut kertoivat uuden ajan saapumisesta. Mittaa sinkulle ei kerry kolmea minuuttiakaan, mutta silti biisi vaikuttaa (hyvällä tavalla) viisiminuuttiselta seikkailulta, jossa jokainen oleellinen palanen ehtii asettua kiirettä paikoilleen. Pinnat triolle myös raikkaista soundeista, joita ei ole hinkattu puhki.

Mika Roth


Evita: Lähtö Evita: Lähtö
Grand Vesuvio

Persoonallista musiikkiaan luova Evita on popduo jonka muodostavat Emilia Mäenmaa ja Vita Edvards. Helsingistä kotoisin oleva kaksikko julkaisee myöhemmin tänä vuonna EP-levyn, jolle pitäisi tulla viisi raitaa. Niistä yksi lienee debyyttisinkku Lähtö, jota voi pitää rohkeana siirtona. Harvassa ovat näet kappaleet, joista tulee yhtäaikaisesti mieleen vanhojen Hollywood-westernien ääniraidat, kotimainen popiskelmä ja sopivasti karsittu Ultra Bra.

Lähtö on siis melkoinen startti matkalle ja vaikka edellä tuli sanottua paljon, niin kaiken on tarkoitus vain ylistää duon ensimmäistä saavutusta. Kaihon siniset sävyt ja myyttisen Villin Lännen vapaat preeriat voi aistia näistä orgaanisuutta korostavista soundeista, joissa herkin käsin soitetut bändisoittimet ja pienenpienet vivahteet on rakennettu kuin taidokkain äänimosaiikki. Lähtö kannattaakin kuunnella rauhalla, ajalla ja mielellään riittävän laadukkailla laitteilla, sillä nyt jokainen pianon nuotti, kellopelin helkähdys ja taustalaulun äänne on kohdillaan. Huima avaus uralle ja odotukset EP-levyä kohtaan kohosivat välittömästi kattoon.

Mika Roth


Future Ark: Gnu Future Ark: Gnu
Alakulttuuritalo

Future Ark on sama asia kuin Tero Heikkinen, Helsingistä kotoisin oleva, mutta Sevillassa majaansa pitävä säveltäjä, tuottaja ja miksaaja. Sooloilun ohella hän soittaa muissakin yhteyksissä, minkä lisäksi herra on säveltänyt musiikkia mainoksiin, lyhytelokuviin ja dokumentteihin. Future Arkin tyyli on elektronista minimalismia, joka on silti äärimmäisen tanssittavaa ja mukaansa tempaavaa. Op:l Bastardsin nimeä ei suotta mainita saatetekstissä.

Hiljalleen käynnistyvä ja viimeiset kymmenet sekunnit horisontin taakse haipumiseen käyttävä raita on vain hieman päälle neljän minuutin mittainen. Ollaankin jo aivan hilkulla, että noinkohan Minimoogin iloinen naksuttelu livahtaa liiankin nopeasti ohitse. Gnu askeltaa herkin jaloin ja lievästi konsolipelimäinen soundipakki voi tuntua jopa vanhahtavalta, mutta biisi on selvästi tästä ajasta. Levottomuus on mielestäni rakentavaa energisyyttä ja oudohkot, vinkuvat äänet valavat futuristisia kulisseja askarruttaville äänivalleille. Onko otsikon Gnu antilooppi, käyttöjärjestelmä, tai jotain muuta? Ken tietää, mutta se ei liene nyt oleellista.

Mika Roth


Hilpeä Hauki: Parrakkaat miehet (feat. Mansesteri & Jenni) Hilpeä Hauki: Parrakkaat miehet (feat. Mansesteri & Jenni)
KHY Suomen Musiikki

Hilpeä Hauki jakaa nimen ainakin mainion helsinkiläisen ravintolan sekä muutaman kesäisen fisun kanssa, mutta nyt on kyse kotimaisesta rap-projektista. Tällä erää mukaan on saatu tamperelaisia vahvistusjoukkoja, eli Mansesteri sekä Jenni & Juho -duon kauniimpi osapuoli. Yhdessä on rakenneltu pala palalta kasaan biisi, jossa ylistetään partoja, parrakkaita henkilöitä, sekä heitä ihailevia ja kunnioittavia muita ihmisiä.

Hiuksia ei sen kummemmin ryhdyt√§ halkomaan, vaan perusjytke on suunnattu mit√§ selvimmin tanssilattioille. Basson pumppaus starttaa jo 20 sekunnin j√§lkeen, eik√§ taonta sitten helpotakaan ennen loppua. S√§keist√∂jen riveiss√§ huumorin kukka kukkii jokaisessa huokosessa, kun taas Jennin vet√§m√§t kertos√§keet pelaavat melodiakulkunsa koukkuvoimalla. Parrat, turpaturkit, sudit ja harjat ‚Äď kaikenlaista karvaa heiluu ilmassa, mutta biisin syd√§mellinen hyv√§ntuulisuus antaa paljon anteeksi, vaikka ys√§rin jyt√§jys√§ri on aika l√§hell√§.

Mika Roth


Ilkka Vainio: I Don’t Speak English Ilkka Vainio: I Don’t Speak English

Ilkka Vainio reagoi ajankohtaiseen asiaan, joka koskee meitä kaikkia. Hän julistaa rauhaa ja rakkautta yli rajojen ja kielimuurien, mikä on viime viikkoina noussut vielä entistäkin merkityksellisemmäksi asiaksi. Sotakoneiden jauhaessa maailmaa murusiksi, onkin aika yhdistää hyvän voimat taistelussa varjojen valtaa vastaan. Eikä silloin lauleskella folkkia kukat hiuksissa, vaan otetaan vahvemmat kaavat ja keinot käyttöön.

Her√§tykseksi ja kenties taistelulauluksikin Vainio tarjoaa kummallista rock-hybridi√§, jonka Antti ‚ÄĚLetku‚ÄĚ Lehtinen on s√§velt√§nyt ja Vainio sanoittanut. Lehtinen on my√∂s soittanut studiossa kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet, kuten kansissakin todetaan, ja lopputulos on kuin suomalaisen uuden aallon ja Rammsteinin risteytys. Onneksi suomalaisugrilainen on sel√§tt√§nyt germaanisen suhdeluvuissa, vaikka rytmi hakkaa ja efektisein√§m√§ junttaa. En v√§ltt√§m√§tt√§ puhu t√§ysin vainiota, mutta nosta hattua. Ei sodalle, kyll√§ rauhanomaiselle kanssak√§ymiselle, yhteinen kieli l√∂ytyy taatusti niin haluttaessa.

Mika Roth


Isä Kuokkanen: Shelby Isä Kuokkanen: Shelby

Isä Kuokkanen on lahtelainen rap-artisti, joka luottaa hartiapankkinsa voimiin kuuleman mukaan aina. Toinen single tulevalta pitkäsoitolta on saanut inspiraationsa hieman poikkeuksellisemmasta suunnasta, mikä on piristävää tässä(kin) genressä. Shelby on näet heijastus brittiläisestä Peaky Blinders -rikossarjasta, joka sijoittuu ajallisesti 1910- ja 1920 luvuille. Mitä yhteistä siis on noilla sadan vuoden takaisilla jutuilla ja tällä hetkellä?

Ajat saattavat muuttua, mutta ihmiset ovat lopulta aivan samanlaisia. Eli ken on raudanluja tyyppi, hän on sellainen aina, eikä heidän kanssaan kannata aloittaa mitään, mitä ei pysty lopettamaan. Hyypiöt ovat yhtä lailla samanlaisia limanuljaskoja, oli sitten aika ja paikka mikä tahansa. Birminghamin sijaan soundillisen yhtymäkohdan löydän kuitenkin Bristolin suunnalta, sillä Isä Kuokkasen veivaava ja groovaava svengi tekee jaloista vaikeasti paikallaan pysyvät. Tuotannon puolella soundicocktaileja on tohtoroinut Alamaa, jonka yhteistyö Isän kanssa onkin komeaa kuultavaa. Hommat hoidossa kuin Shelbyllä.

Mika Roth


Kaleidobolt: I Should Be Running Kaleidobolt: I Should Be Running
Svart Records

Kaleidoboltin stoner rockissa on aina ollut happoisuus kohdillaan, mutta tällä erää bändi pääsi toden teolla yllättämään. I Should Be Running -sinkku näet hyppää heleästä perusjolkottelusta varoittamatta rockmetalliseksi pikapaahdoksi parin minuutin kohdilla. Garagemainen muutos on niin raju, että kahdella ensimmäisellä kerralla suorastaan pelästyin kajareista räjähtävä rockiälämölöä. että mitäs, mitäs tämä nyt on? Taisi läikkyä kahvitkin housuille.

Kokonaismittaa sinkkulohkaisulle kertyy lopulta lähes kuusi minuuttia ja jälkimmäisellä puoliskolla koetaan samoja vuoksen ja luoteen vaihteluita. Eli rähinän jälkeen koittaa poreinen soolo-osuus, jossa avaruusmaiset soundit ja umpiprogeiset sovitusjekuttelut saattavat hämmentääkin Kaleidobolttiin tottumatonta. Avaruuskypärää ja/tai foliohattua on kuitenkin nostettava siitä hyvästä, että biisin veto, imu ja boogie eivät missään vaiheessa uuvahda, vaan puntit liplattelevat aina jossain tahdissa tätä kuunnellessa.

Mika Roth


Klarissa: Synkät soinnut Klarissa: Synkät soinnut

Klarissa on helsinkil√§inen artisti, joka julkaisi vuosina 2017‚Äď2018 muutaman pienjulkaisun. Yksi pandemia my√∂hemmin Klarissa palaa takaisin ja j√§lleen musiikki on yhdistelm√§ hyvinkin erilaisia vaikutteita. Synk√§t soinnut -sinkku katkaisee siis hiljaisuuden ja se on samalla ensimm√§inen maistiainen ty√∂n alla olevalta pitk√§soitolta, josta lupaillaan tyylillisesti ja teemallisesti hyvin linjakasta ja vahvaa kokonaisuutta.

Synkät soinnut -sinkku on nimetty mielenkiintoisen osuvalla tavalla, sillä periaatteessa biisissä on samaan aikaan toiveikas ja erittäin harmaa, jopa suruisaksi tulkittava fiilis. Soundeissa on vahvaa retroisuutta, joka osoittaa kohti 60-luvun kaihoiskelmiä ja Klarissan lausuntatapa vain alleviivaa tunteiden hallaista apeutta. Kertoja haluaa vain kuunnella synkkiä sointuja, jolloin levyjen äänet turruttavat maailman hälyn ja arjen negatiivisuuden. Onko päähenkilö jäänyt jumiin itse rakentamaansa musiikkiloukkoon, vai toimivatko synkät soinnut lääkkeinä, estäen jonkin vieläkin pahemman tapahtumisen? Surumielisyys ja suunnaton kauneus nivoutuvat yhteen siten, että on vaikea osoittaa missä yksi loppuu ja toinen alkaa. Murskaavan upeaa.

Mika Roth


Liemus: If (No One Can See) Liemus: If (No One Can See)
Inverse Records

Liemus on sama asia kuin Timo Mustonen, jonka sooloprojekti syntyi ilmaisuntarpeesta ja halusta luoda jotain aiemmista musiikillisista viritelmistä poikkeavaa. Debyyttisinkulla apuaan tarjoaa kitaravelho Samuli Federley, mutta muuten kaikki kuultavat äänet ovat Mustosen luomia. If (No One Can See) on debyyttisinkku tämän otsakkeen alla, ja alkujaan suomeksi kirjoitettu siivu on matkan varrella jalostunut melodiseksi ja runttaavammaksi metalliksi.

Energiat ovat kohdillaan ja tempo kiivas. Säkeistöissä mennään mallikkaasti eteenpäin, mutta todellinen paukku löytyy kertosäkeen koukusta. Paahdon keskelle onkin saatu luotua melodisuuden keidas, joka pystyy pitämään kaiken ympärillään elossa. Federleyn nakit ovat tietysti nopeat, mutta kitarasoolo ei kaadu ylitekniseen hinkkaukseen, vaan touhussa on alusta loppuun saakka joku roti. Vokaalien ’huudetaan välissä kovaa iskulauseita’ -kaavaan otti aikansa tottua, mutta ehkä biisi on parhaimmillaan juurikin tässä muodossa.

Mika Roth


Maija Kauhanen: Käärme Maija Kauhanen: Käärme
Nordic Notes

Maija Kauhanen on tunnettu kansanmuusikko, joka ei tyydy vain toistamaan jo tehtyä, vaan etsii aktiivisesti uusia toimintatapoja ja keinoja ilmaisulleen. Toisen pitkäsoittonsa julkaisuun valmistautuva artisti yhdistää tällä kertaa 1800-luvun loitsuja tähän hetkeen, näihin aikoihin ja tapoihin. Soolosoittimena palvelee harvinaisempi Saarijärven kantele, jolle Kauhanen antaakin melkoista kyytiä. Nyt ei vain näppäillä sirosti, vaan nyt soitetaan myös isoja nuotteja.

Räjähdysherkkä soitto korostaa sanojen väkevyyttä, kitkeryyttäkin. Mitä ovat nuo käärmeet, jotka luikertelevat mieliimme ja kuiskuttelevat meille hyvän, pahan ja niiden väliin jäävän suunnattoman harmaan alueen rajoista? Onko se oma alitajuntamme ääni, vai jonkin toisen tahon syytä, mistä minä lopun ja me alkaa? Hiljaisemmin käynnistyvä kappale ei oikeastaan koskaan ole rauhallinen, mutta kun maaninen toisto ja sanaryöppy saavuttaa kiihkeimmän vaiheensa, niin kaikenlaiset jalkineet saavat melkoista haipakkaa. Kanteleesta on moneksi, minkä räiskyvä soolo-osuus viimeistään osoittaa, mutta kyllä Kauhasen vimmainen laulu/loihdinta on se, joka nostaa kappaleen lopulta aivan uusiin korkeuksiin. Huh!

Mika Roth


Mikaela Mansikkala: Tähkäpää Mikaela Mansikkala: Tähkäpää

Toisinaan on hyvä tietää enemmän biisin taustoista, toisinaan taas kannattaa ensin antaa omien tulkintojen rönsyillä, ennen kuin tutustuu ’oikeisiin tarinoihin’ kappaleen takaa. Mikaela Mansikkalan uuden sinkun kohdalla en ole aivan varma, josko kaikkea pitäisi edes tietää. Yritän kaiketi sanoa, että nyt on luvassa spoilereita, sekä normaalia kovempia ja hankalampia kysymyksiä sekä asioita. Toisinaan tieto on tuskaa.

Satujen Tähkäpää on vaihtunut huumekierteessä olevaan tyttäreen, jota hänen äitinsä yrittää auttaa kuten vain parhain voi. Taustalta löytyy yhteistyö irtihuumeista.fi -tahon kanssa ja kolkon moderni pop-kappale herättelee taatusti tuntoja. Tummat synasoundit, elektroninen ympäristö ja viiltävän melankoliset lyriikat pistävät, etenkin jos sattuu tietämään taustat. Ja kun ne tuntee, ei paluuta enää ole. Kappale on silti kaunis ja vaikka sadun lavasteet ovat synkemmät, ovat nämä tärkeitä asioita. Vaikeneminen tappaa varmimmin.

Mika Roth


Mikko Laakso: Markan desperado Mikko Laakso: Markan desperado

Mikko Laakso on Satakunnasta, Luvian Niemenkyl√§st√§ kotoisin oleva ja sittemmin helsinkil√§istynyt laulaja-lauluntekij√§ sek√§ kitaristi. Toukokuussa sooloalbuminsa julkaiseva tekij√§ luo suomenkielist√§ pop-musiikkia, jossa riitt√§√§ ainakin sinkun perustella tilaa monenmoisille tyyleille ja turinoille. Aiemmin isojen t√§htien keikkakokoonpanoissa vaikuttanut tekij√§ huomasi keikkojen kadottua, ett√§ voisihan sit√§ omaakin tehd√§ ‚Äď ja n√§in olemme Markan desperadon pakeilla.

On hyv√§ tiet√§√§ rajansa ja vahvuutensa, mink√§ my√∂s sinkun kertoja on oivaltanut. H√§n on ik√§√§ntyneine releineen pahasti keh√§raakkiintunut l√§hibaarien vakiokaluste, jonka eltaantunut habitus kertoo menneist√§ ajoista. Silti charmin purressa pinkkistetsoninen sankari ratsastaa kuin muinoin markka-aikoina, kaikkien tiet√§ess√§ jutun juonen. Itse biisi on viitt√§ vaille iskelm√§√§ pumppaavine vaihtobassoineen, haitareineen ja banjoineen kaikkineen. Mik√§ siivun pelastaa on se, ett√§ t√§m√§ ei ole niink√§√§n komediaa kuin tragikomediaa. Desperado tiet√§√§ oman arvonsa, mutta naisethan rakastuvat tunnetusti renttuihin ‚Äď edelleen.

Mika Roth


NUMENTO: Hadal Ground NUMENTO: Hadal Ground

NUMENTO on helsinkiläinen äärimetallivaikutteista progressiivista melodista metallia soittava orkesteri, jonka juuret ulottuvat vuoteen 2004 saakka. Historiasta löytyy jo pitkäsoitto sekä pari pienjulkaisua, jotka tulevat myöhemmin tänä vuonna saamaan jatkoa toisesta albumista. Hadal Ground on tulevan kiekon ensimmäinen sinkkulohkaisu, joka kertoo muinaisten kreikkalaisten manan majoista. Tai sieltä ainakin haetaan heijastuspintoja tekstiin.

Hadal Ground onkin massiivinen ja rajoja koetteleva kokemus, jolla kuulija saa taivaltaa halki synkkien paikkojen ja varjojen maiden. Harvemmin sinkkubiiseiksi valitaan lähes seitsemän ja puolen minuutin mittaisia jättejä, mutta NUMENTOn ansioksi on laskettava se, että ainakaan allekirjoittanut ei ehtinyt pitkästyä sekuntiakaan. Polveileva ja alati muuntuva kappale vaeltelee kuin taiten rakennetuissa kulisseissa, tunnelmien ja näkyjen vaihtuessa Danten retkiltä tutuin käännöksin. Ollaanhan tässä siinä hilkulla, että vastaanottokyky ylittyy, mutta jo parin pyöräytyksen jälkeen biisi jäsentyy kummasti. Ja miltä tämä tuleekaan kuulostamaan, kun ympäristönä on pitkäsoitto ja tukena muut raidat? Erittäin lupaavaa.

Mika Roth


Paska Morgani: Alla pohjantähden (feat. Rauno Heikkinen) Paska Morgani: Alla pohjantähden (feat. Rauno Heikkinen)
Mörssi Records

Paska Morgani on rap-artistien Tommi Prkl ja Immu Borgir oma projekti. Herroista jälkimmäinen hoitaa tällä erää myös biitit ja proggiksen yksi tehtävä on pohtia, tarkkailla ja punnita suomalaisuuden kummallisuuksia. Tarinan mukaan letkeälle rap-kappaleelle kaivattiin kertosäkeisiin sopivaa laulajaa, ja sellainenhan löytyi tietysti karaokesta. Tiedä sitten, josko noin ihan oikeasti tapahtui, mutta tarina on hyvä ja Rauno Heikkinen, sekä hänen kaverinsa Riku, hoitavat hommat himaan.

Niin, mitä on elää täällä pohjantähden alla? Onko se lasi nyt kroonisesti puolityhjä, vai onko ne kaikki jo säpäleinä lattialla? Näillä laduilla on alati vaarana hiihtää melankolian avantoon, tai masennuksen railoihin, mutta kaikkien onneksi virne pitää pintansa ainakin toisessa suupielessä. Alla pohjantähden on kiistatta melankolinen ja mollinen, mutta jokin nostaa silti fiiliksiä. Onko se tuo vihellys kertosäkeissä, vai tekstien napakat huomiot? Teksteissä pohditaan pelkoja ja traumoja, jotka ovat vanginneet kansaamme niin kovin pitkään, mutta ehkäpä täällä pohjantähden alla on sittenkin helpompaa kuin tuolla etelämpänä.

Mika Roth


Riddle Me This: The Faceless (feat. Eemeli Bodde) Riddle Me This: The Faceless (feat. Eemeli Bodde)

Riddle Me This on vuonna 2013 perustettu kotimainen metallibändi, jolta löytyy historiasta jo hyvä pino pikkujulkaisuja. Uudella sinkullaan yhtye pohjustaa tietä tulevalle debyyttipitkäsoitolle ja mättää runsasta, raskasta mutta myös melodista metallia, jossa enemmän on enemmän. Ainakin ykkössinkulla mukaan on lastattu tummaa elektroa ja tuhtia industrialiakin, joten ainakin tangoissa on riittävästi rautaa, vaan kuinka on työstön ja taipumisen laita?

The Faceless saa lis√§potkua Eemeli Bodden vokaaleista, jotka tuovat kokonaisuuteen haettua brutaaliutta. Aiheensa puolesta siivu on harmillisen ajankohtainen, sill√§ se kertoo vallanpit√§jien alistamasta ihmiskunnasta, jonka teht√§v√§ksi on j√§√§nyt silkka totteleminen ‚Äď olivat k√§skyt sitten kuinka mielipuolisia tahansa. Ihmisen sieluun on kuitenkin piilotettu kaipuu vapauteen, eik√§ se tukahdu koskaan t√§ysin, vaikka horrostaa saattaakin. Raakaa, brutaalia, ehdotonta ja tinkim√§t√∂nt√§, mutta aiheeseen sopivaa. Hieman on √§√§nimaisema tukossa, jolloin soolot sek√§ vokaalit k√§rsiv√§t. Enemm√§n ei ole sittenk√§√§n aina enemm√§n.

Mika Roth


Sorin Aukio All Stars: √Ąl√§ tuu kurkisteleen Sorin Aukio All Stars: √Ąl√§ tuu kurkisteleen
3rd Rail Music

Komeasti nimetty Sorin Aukio All Stars on kotimainen rap-duo, joka on sama asia kuin monissa liemissä keitetyt Tapani Kansalainen ja Leo Luxxxus. Toisinaan otsikon suunnilla sihijuomia yhdessä nauttiva kaksikko on huomannut, että nykyisessä maailmassa ja periaatteessa kovinkin kehittyneessä yhteiskunnassamme on edelleen vallalla sitkoinen kyttäämisen kulttuuri. Ja pakkohan siihen on jotenkin reagoida, eikö vain?

Sorin Aukio All Stars nostaa siis tikun nokkaan vainoharhaiset somesählääjät ja kääntää kirkkaiman valokeilan naapurikyttiin, mutta biisihän ei kaadu minkäänlaiseksi dystopiarapiksi. Sen sijaan biitti on hilpeän leppoisaa, ehkä hiukan läskistäkin kuten saatetekstissä todetaan, mutta rentous ja jouhevuus pelaavat suoraan kaksikon laariin. Toisten touhuille naureskellaan ja kyttääjien touhun järjettömyys lähinnä ärsyttää. Sekaan livautetaan vielä Rockwellin klassikoksi laskettavaa Somebody's Watching Me -hittiä, mutta vain rajatusti. Eihän se sopisi, että liikaa kurkistellaan aidan yli sillekään puolen.

Mika Roth


Teksti-TV 666: Kapteeni Teksti-TV 666: Kapteeni
Svart Records

Hieman kokoonpanoaan hoonannut Teksti-TV 666 on viettänyt julkaisurintamalla jo muutaman vuoden hiljaiseloa, joka katkeaa nyt Kapteeni-sinkkuun. Maailma on muuttunut ja ajat ovat erilaiset, mutta Teksti-TV 666 jatkaa tutuilla linjoillaan, luottaen vahvuuksiinsa. Tätä kirjoitettaessa ei ole selvillä, josko vuoden 2018 Aidattu tulevaisuus debyyttialbumi on saamassa jatkoa, mutta otetaan vastaan se mitä saadaan sinkku kerrallaan.

Melodinen ja napakka kitarapoprock soi laveana, äänivallia nostetaan terhakkain liikkein ylös, mutta elintärkeää ilmavuutta ei hukata mihinkään. On makuasia kuinka tuhdin kielisoitinmuurin ja vokaalien liiton kokee, mutta ainakin yhtye on tyylilleen uskollinen. Viimeisen puolentoista minuutin aikana tekstarit saavat krautrock-moottorinsakin hyrräämään, eikä viiden ja puolen minuutin mitta ole lainkaan liikaa sinkuralle. Merkittävin koukku löytyy kuitenkin laulumelodiasta, joka kiitää edellä ehkä turhankin hanakkaa tahtia.

Mika Roth




Lukukertoja: 1118
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs