Pienet

Pienet II - Tammikuu 2022

31.01.2022


Circa Survive: A Dream About Death Circa Survive: A Dream About Death
Rise Records

Circa Survive on yhdysvaltalainen marginaalin laidalla tasapainoilevaa poprock-elektroa luova yhtye. Bändin historia käynnistyi Philadelphiasta vuonna 2004, esikoisalbumi ilmestyi 2005 ja nyt tietä tasataan jo kahdeksannelle pitkäsoitolle. Onkin pieni ihme, että persoonallista musiikkia luova yhtye on aiemmin jäänyt Desibeli.netissä huomiotta.

Onneksi moinen puute viimein korjaantui, sillä olen löytänyt samassa kokoonpanossa koko uransa operoineesta viisikosta mielenkiintoisen uuden tuttavuuden. Ryhmän musiikkia on hankala kiteyttää edes parilla nasevalla lauseella, mutta rock ja elektronisuus ovat hyvä lähtöpiste. Samoin popin maailmasta omaksuttu koukkuisuus ja soundien hurmaava leikkisyys ovat olennaisia osia kokonaisuudesta. Tämä on hiukan kuin sivistynyt Devon lapsenlapsi, mutta virtaviivaisemmat pop-biisit osoittavat suoremmin mm. Depeche Moden suuntaan. Circa Survive ei kuitenkaan verhoudu draamaan ja piilota itseään valtaisien ääniblokkien alle.

EP:n alkuun sijoitettu Electric Moose on aiheesta nostettu sinkuksi, koska sen takana vain aaltoilevammin rokkaava Discount on Psychic Readings pystyy yltämään alussa nostetun riman lähistölle. Circa Survive on silti jopa tylsimmillään sellaisessa vedossa, että bändiin kannattaa tutustua.

Mika Roth


Einoa: Rauha / Mua pelottaa Einoa: Rauha / Mua pelottaa

Einoa on Eino Leinon teksteihin sävellettyä akustishenkistä musiikkia esittävä yhtye, jonka esikoissinkulla on kaksi kappaletta. Samalla saadaan ensimmäinen näyte toukokuussa ilmestyvältä pitkäsoitolta. Musiikin tyyli sijoittuu rauhallisen ja luonnollisesti asettuneen folkahtavan popin tienoille, ilmaisusta voi aistia jopa hivenen jazzia. Soittimet eivät revittele, eikä laulaja huuda, vaan kaikki asettuu sävyisästi tukemaan sanoja.

Teksti on siis keskiössä, mutta etenkin kuuntelukertojen karttuessa huomio siirtyy yhä enemmän haitarin pieniin piirtoihin, pianon säästeliäästi tiputtelemiin nuotteihin, sekä rytmiryhmän vivahteikkaaseen soittoon. Ei ole helppoa tasapainoilla näin lähellä hiljaisuutta, mutta kun soiton saa toimimaan on kasassa maaginen kokonaisuus. Ja Einoa jos kuka on löytänyt oman taikansa lähteen.

Eino Leino on niin merkitt√§v√§ nimi suomalaisessa kulttuurissa, ett√§ h√§nen runojaan tulkitessa asettuu aina tavallaan maalitauluksi ‚Äď jos nyt samalla pystyy erottumaan edukseen. Einoa onkin valinnut rohkean tien, mutta ainakin Mua pelottaa osoittaa mahdollisuuksien olevan yll√§tt√§v√§nkin mittavien.

Mika Roth


Hiihtokisat: Ydinperheunelmaa EP Hiihtokisat: Ydinperheunelmaa EP

Hiihtokisat sai alkunsa vuonna 2021 Varkaudessa ja viime syksynä ryhmä pisti nipun kappaleita kasaan. Tyylilajiksi on sukeutunut suomenkielinen punkrock, joka pysyttelee melko tarkkaan vanhalla mantereella.

Viisi biisiä on saatu mahtumaan hiukan päälle 10 ja puoleen minuuttiin, eikä yksikään siivu ylitä kahta ja puolta minuuttia. Nopeus ei ole kuitenkaan päätähuimaavaa, vaan kappaleet pidetään vain minimalistisen suorina. Sanaa minimalistinen tekee mieli myös käyttää, kun puhutaan teknisestä puolesta ja soundeista yleensäkin. Nyt ollaan näet vahvasti autotallin puolella, rummut paukkuvat, kitarat rämisevät ja basso klonksuu, onneksi vokaalit on saatu narulle riittävän selkeästi. Vaihtelua tuo mies- ja naislaulajan vuoroveto ja jos yksi biisi pitäisi nostaa muiden edelle, on se ehdottomasti nimibiisi Ydinperheunelmaa.

Peruspunkkista ja osumia on enemmän kuin huteja. Ankkuriraita Vanhat hyvät ajat sotkee mielenkiintoisesti pasmat lopussa, kun varjot ryömivät nurkista esiin ja bändi hehkuu hetkellisesti no-waven mustuutta. Tästä on hyvä jatkaa kisailua, suksilla tai ilman.

Mika Roth


Infirmum: The Great Unknown Infirmum: The Great Unknown
Koura Records

Infirmum sai alkunsa vuonna 2019 Timo Solosen yhden miehen doom metal -projektina. Vuosien saatossa projekti on kasvanut oikeaksi yhtyeeksi, joka jalostaa murhetta metalliin, etenkin murskaavaa raskautta ja viiltävää keveyttä yhdistellen.

Vuonna 2020 yhtye ehti saada valmiiksi esikoisalbuminsa, mink√§ j√§lkeen j√§senist√∂√§ on mennyt vaihtoon ‚Äď laulajia per√§ti useampiakin. Niinp√§ uudella EP-levyll√§ tarjotaan nykyisen septetin n√§kemys esikoisalbumin kappaleesta, joka on nyt nimetty Fearless, Pt. 2 -otsikolla. Ja onneksi on palattu aiheeseen, sill√§ nykyisess√§ muodossaan kyseess√§ on doom metalin muotovalio.

Yhdessä kolme raitaa kestävät päälle 21 minuuttia, mutta kiire ei kuulu doomin hyveisiin. Sen sijaan vahvuus, raskaus, dramaattisuus ja kohtalokkuus osuvat kohdilleen etenkin aiemmin sinkkuna ilmestyneellä The Great Unknown -numerolla. Sen sijaan en aivan saanut kiinni nopeammaksi pusketusta Mask-raidasta, jolla valon ja pimeyden suhdekaan ei tunnu asettuvan kohdilleen. Kyse on kuitenkin pienistä asioista ja vivahteista, etenkin kun seitsenhenkisen ryhmän ilmaisu hakee yhä ominta ääntään.

Mika Roth


Liljankukka: Aasla Liljankukka: Aasla
Karhuvaltio Records

Liljankukka on niitä yhtyeitä, joihin voi luottaa fiilisten kaivatessa kohottamista. Aiemmin heleän kuusaripopin kanssa huseerannut yhtye loi viime kesänä nahkaansa, kun Muistokirjoitus toi grungen murinan mukaan. Liljankukka soundasi tuolloin jopa uhkaavalle, mutta astuu nyt puoli askelta taaksepäin.

En väitä, että neljän raidan mittainen Aasla EP yrittäisi napsia parhaat palat kummastakin maailmasta, mutta en myöskään lähtisi kiistämään moista. Biisinelikon raskain osuus, Maailma muuttuu, jauhaa peräti päälle 8 minuutin ajan, mutta ilmiselvät Smashing Pumpkins -vibat jalostuvat progehtavassa liemessä ja psykedeeliseksikin laskettavassa maalailussa. Täysin toisessa laidassa napsuttelee Tossu, jonka karsittu synapop viskaa jälleen sääntökirjan olan yli. Kaikki kukat saavat kukkia.

Aasla onkin kummallinen EP, jonka neljä hetkeä ovat omanlaisensa näkemys periaatteessa samasta maisemasta. Vokaalit ovat aina kuulaat, sanat pohtivat elon hidasta puristusta melankoliaan suosien. Ja kun kitarat tulevat mukaan, soivat ne isosti mutta ilmavasti. Luulenpa pitäväni tästä uudesta Liljankukasta, joka ei ole enää kiinni Seattlessa tai Liverpoolissa, vaan luo ihan omaa maisemareittiään.

Mika Roth


Naked Gypsy Queens: Georgiana E.P. Naked Gypsy Queens: Georgiana E.P.
Mascot Records

Naked Gypsy Queens on kyllä saanut melkoisen nimen kasteessa, mikäköhän lienee tarina taustalla. Tennesseen suunnilta keikoilleen suuntaava yhdysvaltalaisyhtye soittaa perinnetietoista rock'n'rollia, jossa bluesin vaikutus on silmiinpistävä.

Georgiana E.P. on viiden biisin muodostama paketti, josta on turha etsiä heikkoa kohtaa tai löysää minuuttia. Kolme siivua on ehditty pistää pihalle jo sinkkuina, näistä viimeisin on nipun ainoa viiden minuutin ylittäjä. If Your Name is New York (Then Mine's Amsterdam) onkin puhdas voimaballadi, mutta jopa se kantaa vaivatta maaliin saakka. Huomion itselleen varastavat kuitenkin kaksi muuta sinkuraa, joista etenkin Georgiana pörrää kiukkuisen ampiaisen lailla. Ledzeppelinmäisen kitarariffin sekä asianmukaisen paukkuvan rummutuksen (John Bonhamin jäljillä?) jalostama siivu onkin täyttä asiaa. Amerikkalaisemmalta soundaava Down to the Devil ei yllä aivan samaan, vaikka puskee kaistallaan kuin tyhjää vain. Jokin ei vain naksahda kohdilleen, sanoisin.

Miesvokalisti omaa upean bluesrock-äänen ja kun sovituspuolellakin on ymmärretty kuunnella sekä oppia alan suurilta, on Georgiana E.P.:n ainoa ongelma lievä persoonattomuus. Strawberry Blonde #24 rikkoo tosin lupaavasti kaavaa, joten katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Mika Roth


Pihka Is My Name: Dance Forbidden Pihka Is My Name: Dance Forbidden
Mett√£sonic

Joskus yhteistyö saattaa löytää yllättäviä muotoja, tai ainakaan itse en olisi osannut veikata taiwanilaisen drum and bass -yhtiön julkaisevan Pihka Is My Namen seuraavan EP-levyn. Näin kuitenkin on tilanne, eikä tanssiminen ole otsikosta huolimatta suinkaan kiellettyä, kun poukkoileva elektro välkkyy, sykkii, tuikkii ja luo värejään.

Olen seuraillut mielenkiinnolla duon sampleri-improvisaatioita verkon puolella, ja t√§t√§ kautta my√∂s Mett√£sonic l√∂ysi yhtyeen. Eritt√§in tiukkaa julkaisutahtia suosiva Pihka Is My Name onkin t√§ll√§ er√§√§ p√§√§st√§nyt itsens√§ irti, sill√§ uusi EP pohjautuu viime kes√§n√§ luonnon keskell√§ tehtyihin jamisessioihin. Musiikki sai tuolloin synty√§ tilanteessa ja saatesanoissa puolittain kauhistellaankin n√§in ‚ÄĚv√§h√§n mietityn musan‚ÄĚ julkaisemista. Mutta nyt jos koska ollaan asioiden ytimess√§, enk√§ voisi kuvitella esimerkiksi Counting the Days -raidan hy√∂tyneen mill√§√§n tasolla lis√§hiomisesta. Samoin pari s√§iett√§ tummempi Zone Out on saanut juuri oikeat vaatteet ylleen. Hetki voi olla ikuisuus ja n√§m√§ hetket kannattaa kokea t√§ysin√§, laimentamattomina.

Dance Forbidden näkee Pihka Is My Namen kulkevan yhä syvemmälle digitaalisten metsien siimekseen. Tarina ei kuitenkaan ole traaginen, vaan enemminkin seikkailu, vaellus ja sukellus samaan aikaan. Mihin, miten ja miksi? Sen saa jokainen kuulija päättää itse instrumentaaleihin tutustuessaan.

Mika Roth


plutoonplaneetta: Rakkauden kohina plutoonplaneetta: Rakkauden kohina

Olihan se melkoinen käänne, kun astronomit tulivat siihen tulokseen, ettei Pluto ollutkaan planeetta vaan kääpiöplaneetta tai vain poikkeuksellisen suuri kiven murikka. Meuhkahan siitä nousi ja ehkäpä yksi reaktio on plutoonplaneetta yhtye? Tai sitten nimi ei ole mikään kannanotto. Niin tai näin, avaruudelliset synat soivat ja househtava musa lentää korkealla.

EP:n neljästä raidasta on hankala löytää mitään lyyristä punaista lankaa, mutta halvahkot synasoundit levittäytyvät kaiken ylle kuin jää Pluton pinnalla. Satunnaiset kitarat loistavat kuin Kharon taivaalla ja vieläkin satunnaisemmat naisvokaalit säteilevät valoa koko Kuiperin vyöhykkeelle. Siinä sitten sopii pohtia, että onko Perunalastuja mahdollisesti symboli jostain ja pyrkiikö kenties herra Poirot ratkomaan Murhan? Vetävin numero nelikosta on kuitenkin ironian kanssa selvemmin pelaava Ibizalle, josta olisi helposti saanut sinkautettua oikean discohitin, mutta sitähän ei ole haluttu tehdä.

Rakkauden kohina ei ota itseään turhan vakavasti levynä, mutta toisaalta kunnianhimoa on siinä määrin, että kaikki on tehty tasollaan loppuun saakka. Jäädään odottamaan lisähavaintoja, jotta luokitus saadaan tehtyä.

Mika Roth


Re-Armed: XX Re-Armed: XX

Parikymppisiään juhliva death metal ryhmä Re-Armed on päättänyt katsoa samaan aikaan hiukan niin tulevaan, menneeseen kuin tähänkin hetkeen. Niinpä tuore EP on koottu uusista, tutuista ja osin uudelleen muokatuista biiseistä.

Turpasauna käynnistyy uusilla biiseillä, kun As the Stars Align ja Monoeyes tarjoavat jykevän iskuparin. Re-Armed osaa tätä nykyä upottaa melodisuutta junttaan, jolloin rytke tahtoo väkisinkin tarttua korvaan. Etenkin jälkimmäinen numero on todellinen helmi. Akustiset versiot vanhoista siivuista eivät ole oma juttuni, mutta varhaisesta demolimbosta elävien kirjoihin tuotu Tomorrow on hieno versio ryhmän kaikkien aikojen ensimmäisestä siivusta. Tästä isoa peukkua.

EP:n loppu on melkoista testipenkkiä, kun Evolve Cycle (Arcade Version) pistää kolikkopelisoundit palvelemaan asiaa ja Ode to Life (Orchestral Version) venyttää kattauksen horisontin levyiseksi. Ihan hauskaa, taatusti erilaista ja vähintään kuuden bissen jälkeen jo nerokasta uusien rajojen kartoitusta.

Mika Roth


Seinä: Ikuisuusprojekti Seinä: Ikuisuusprojekti

Tulihan se Seinä vastaan viimein Desibeli.netin pienjulkaisukoosteessakin, kun päästiin riittävän pitkälle. Tämä nimenomainen Seinä on aiemman yhtyeen jatkumona syntynyt projekti, joka sitoo yhteen kolme tekijää Tampere-Jyväskylä akselilla. Debyytti-EP:n nimestä voi päätellä työn ottaneen aikansa, mutta valmista tuli viimein ja sehän on lopulta tärkeintä.

Seinä soittaa suomenkielistä, ärhäkkyyteen taipuvaista ja selvästi metallille maistuvaa raskasta rockia. Tai sitten tämä on rockmetallia, johon on sujautettu hiukan punk-asennetta mukaan. Niin tai näin, riffi on biisin luonnissa kuningas ja kiukkuinen melankolisuus ohjaa tekstejä kovin käsin. Toisinaan Vesa-Pekka Mäenpää puolittain huutaa vokaaleja, mutta melodiatkin saavat sentään kukkia karujen sanojen kyljessä. Harhaanjohtaja napsahtaa maaliin ja Radiohiljaisuus jatkaa ajankohtaisista asioista meuhkaamista. Nyt ei tehdä politiikkaa, vaan käännetään peilejä kohti ihmisiä.

Ikuisuusprojekti ei ole mikään mestariteos, mutta se osoittaa Seinän löytäneen jotain kehittämisen arvoista ja näkemystäkin löytyy jo lupaavasti. Raskaan ruosteisuuden, tarttuvien riffien ja melodioiden, sekä hämmentävienkin suvantojen summa on jo tässä vaiheessa osiaan mittavampi.

Mika Roth


Shakkii: Kirahvi Shakkii: Kirahvi
PME Records

Jyväskylä, tuo Suomen Ateena, ei ole kovinkaan tuttu, joten en myöskään tunne jyväskyläläisen energian rentoutta. Tuosta voimanlähteestä itseään kuuleman mukaan lataava Shakkii jäi sen sijaan mieleen viime vuoden lopulla ilmestyneellä 23 leukaa -sinkulla. Räpduon leppoisa ja matalatekninen soittelu kun lämmitti nimenomaan kotikutoisella hehkullaan.

Sinkku on saanut kaverikseen neljä muuta raitaa ja mittaakin on EP-levylle kertynyt päälle vartin verran. Sama kiireettömyys ja positiivinen rauhallisuus henkii myös muita siivuja, eikä öisistä fiiliksistä ole vaikea löytää yhtymäkohtia vuosituhannen alun juttuihin. Etenkin NYC Diesel soundaa häpeilemättömän retrolle, mutta erittäin modernilla tavalla. Ja näin aikalinjat menevät kauniisti rusetille. Vierailijat ovat saaneet vahvistaa Ne pelkää jäädä yksin -ankkuriraitaa, kun Tohtori Getto ja Sonia auttavat saman kylän poikia. J-kylä pitää yhtä.

Kirahvi on siitä kumma levy, että alkuun se tuntuu lipuvan kuin huomaamatta ohitse, mutta jo parin kierroksen jälkeen koukut tarttuvat ja levy tuntuu vain kasvavan toiston myötä. Biisit eivät varsinaisesti mene mihinkään, mutta ovat aina siellä missä pitääkin. Rohkeaa uutta, retroa ja aivan uusista aikalinjoista kumpuavaa musiikkia, joka jättää sopivasti lähes kaikki ovet raolleen.

Mika Roth


Sky Fighters: A Thousand Endings Sky Fighters: A Thousand Endings

Isosti soivaa poprockia luova Sky Fighters jätti itsestään vahvan muistijäljen kesäisellä You Will Find Your Way -sinkulla. Sittemmin ryhmältä on ilmestynyt kaksi muutakin sinkkua ja nyt on aika nitoa sinkurat samoihin kansiin parin uuden raidan kera.

Sky Fighters on ottanut tähtäimeen kansainväliset markkinat, eikä EP-levyltä ole haastavaa löytää tarttuvia melodioita, nostattavia kertsejä tai ihan hiton koukuttavia riffejä. En lähde pohtimaan kuinka tarkoitushakuista hittien luominen on ollut, sillä mielestäni jokainen esiintyvä artisti haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja ainakin arvostetuksi. Sky Fighters osaa luoda poprock-biisejä, joissa riittää nostetta, tunnetta ja tarttumapintaa, eikä siinä ole mitään väärää. Fakta on kuitenkin se, että nämä raidat tarttuvat huimalla teholla.

Sinkuista uusin, eli Not Your Savior, nostaa hivenen jalkaa kaasulta, leikitellen modernien palasten kanssa. Neon Love on puolestaan syntynyt huudattamaan massoja ja onnistuukin siinä. Kävisikö kuitenkin niin, että ns. uusista siivuista Burn nappaisi sittenkin valtikan itselleen? Sopiva annos kohtalokkuutta, laveaa jenkkisoundia ja säkeistöissä kapeneva spektri kun pelaavat yhteen optimaalisesti.

Mika Roth


Sunset Radio: Youth Roots Sunset Radio: Youth Roots

Italialainen Sunset Radio soittaa popahtavaa punk rockia, jossa vauhti ja melodisuus ovat avaintekijät. Esikuvat löytyvät varmasti Yhdysvalloista, minkä myös tämä EP vahvistaa. Youth Roots on näet kuuden lainabiisin paketti.

No Use for a Namen International You Day ja Yellowcardin Ocean Avenue osuvatkin kohdilleen. Sunset Radio ei yritä tehdä mitään ihmeellistä siivuilleen, vaan esittää ne vailla pienintäkään vinoutta. Jenkkilän pohjoisraja ylitetään, jotta NOFX:n ärhäkkä Linoleum saadaan mukaan. Toimivia versioita nämäkin, vaan missä on oma näkemys? 00-luvun alusta siirrytään 90-luvun lopulle, kun Lagwagonin Alien 8 ja Blint-182:n Josie ladotaan tiskiin. Taas ollaan liikkeellä fanipoikina, kuinkas muutenkaan, eli ei yllätyksiä eikä räväköitä liikkeitä.

Kiekon hämmentävin numero on kuitenkin eittämättä Don Henleyn superhitti The Boys of Summer. Toki The Ataris versioi sen myöhemmin, joten onko tämä nyt sitten coverin coveri? Enpä niinkään sanoisi, koska biisi vedetään selvällä rakkaudella alkuperäistä kohtaan.

Mika Roth


Tulenkulkijat: Syvyys Tulenkulkijat: Syvyys
Rockwerstas Recordings

Tulenkulkijat oli viimeksi esillä Desibeli.netissä vajaa kaksi vuotta sitten. Tässä välissä on tapahtunut kaikenlaista, eivätkä vaasalaiset melankoliaa suosivat rokkaritkaan ole vain levänneet laakereillaan. Pitkäsoitto ja nippu sinkkuja sekä muita julkaisuja ovat pitäneet yhtyeen aktiivisena aktiivittomana aikana, ja jatkoa seuraa.

Syvyys on kolmen tummas√§vyisen ja √∂isen biisin nippu. Eik√§ t√§ss√§ y√∂ss√§ kannata nukahtaa, sill√§ unet eiv√§t tuo lepoa tai vapautta. Etenkin Unihalvaus porautuu pimeyden syd√§meen sellaisella sielunpalolla, ett√§ peittoa tulee puristettua rystyset valkoisina. Avausraita En en√§√§ jaksa hengitt√§√§ on tahollaan juuri niin iloinen ja toiveikas, kuin mit√§ otsikko antaa ymm√§rt√§√§. T√§m√§ ei kuitenkaan tarkoita sit√§, etteik√∂ kappaleissa olisi omanlaistaan kauneutta ‚Äď se on vain sijoitettu lohduttomaan davidlynchmaiseen y√∂h√∂n. Ja mit√§ kauneus ensinn√§k√§√§n on, sen voi jokainen kuulija tahollaan p√§√§tt√§√§.

Kolmen biisin ja l√§hes 16 minuutin annos sinisi√§ s√§vyj√§ ja tummaa usvaa on kielt√§m√§tt√§ matka syv√§√§n p√§√§h√§n, mutta jotenkin t√§m√§n kaiken ulos manaaminen puhdistaa sielua. Ja onhan lopussa Y√∂n valssi, joka ei ole niin synkk√§ ‚Äď ainakaan ihan.

Mika Roth




Lukukertoja: 910
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs