Sinkut - Tammikuu 2022
Abysmal Rites: Rift of Doom
Abysmal Rites on Tampereen suunnilta mahdollisille tulevaisuuden keikoilleen suuntaava bändi, joka takoo painostavaa sludge/doom/stoner -metalia. Bändin alkusanat lausuttiin vasta vuonna 2021, joten kyseessä on hieman tuoreempi riittiryhmä. Debyyttisinkulla genreille ominaiset kauhuelementit ovat tiiviisti pinnassa ja nyt taidetaan liikkua enemmänkin siellä Hammer-studion tekeleiden puolella, vaikka soundit modernimmat ovatkin.
Rift of Doom kuulostaa tinkimättömän demomaiselle rypistelylle, ja sanoitusten tiiviin tunnelman rikkoo ainoastaan yksi kirosana. Oliko tuo f-heitto sitten tarpeen? Ehkä, ehkä ei, mutta muuten alkuvoimainen veto pelittää tekstinsä puolesta. Soundien rupisuus, rujous ja raskaus lasketaan plussasarakkeeseen, soittimia koko sopassa on vain rytmipuolelta ja vokaalit esitetään ilahduttavan alkukantaisesti. Ei tästä nyt mitään klassista riittiä kasaan saada, mutta portit ovat auenneet ja tuomio voi tulevaisuudessa sataa kansojen niskaan. Satsaus tekniseen puoleen ei haittaisi ketään, mutta jostain se hardcorekin on toisaalta uutettava.
Mika Roth
Anni Luoma: Auta mua
Synthwalker Productions
Anni Luoma on kotimainen laulaja/lauluntekijä, jonka elämä on kuljettanut Vimpelistä Lapualle. Luoma luo retroista pop-soulia, jossa eri vuosikymmenet soivat sulassa sovussa, mutta joka on samaan aikaan raikkaan ja tuoreen kuuloista. Pikkutyttönä laulajan urasta haaveillut Luoma on ammatiltaan musiikinopettaja, mutta vasta nyt on koittanut esikoissinkun aika. Eikä tarina tule päättymään tähän, sillä saatekirjeessä lupaillaan jo kokonaista EP-levyä.
Auta mua -kappale on kädenojennus arjen kiireessä ja kurotus kohti rakkainta. Osuvat lyriikat saanut raita onkin muistutus siitä, että vaikka olisi kuinka kiire, niin mikään ei ole pientä kosketusta ja huomioimista tärkeämpää. Silloin emme vain ole olemassa, vaan oikeasti elämme. Auta mua puhaltaakin elämän kipinän uudelleenlöytäneenä pölyt pois arjen päältä ja uskaltaa käyttää rohkeita värejä turvallisten harmaan sävyjen sijaan. Toimiva kappale niin yksilötasolla, kuin isompienkin kokonaisuuksien kannalta tarkasteltuna.
Mika Roth
Jenni & Juho: Olkapää
KHY Suomen Musiikki
Jenni & Juho on duo, jonka yhteistyö alkoi joskus vuonna 2019. Omilla suunnillaan tekijöiltä löytyy aiempaa musiikillista historiaa ja menestystäkin jo siinä määrin, että kaksikon tekemisille osaa asettaa odotuksia. Debyyttisinkku
Ujo poika keräsi jo latauslistoilla ja striimipalveluissa kunniaa & glooriaa, joten duon popahtava iskelmä ja iskelmän makuinen pop saattaa puhutella entistäkin laajempia massoja.
Rakkaus. Yhdessäolo. Sitoutuminen. Siinä kolme kovaa sanaa, jotka yhdessä saavat monen työntämään päänsä hiekkaan, puskaan tai oikeastaan minne tahansa piiloon. Olkapää on klassisesti rakennettu pop-biisi, jossa kaksi henkilöä käy musiikin keinoin keskustelua. Toinen haluaisi sitoutua kunnolla ja olla vain kahdestaan, kun taas toinen haluaa pitää suhteen ’riittävän avoimena’ ja sitä kautta takaoven (eli pako-oven) jatkuvasti valmiina. Kiertävä ja junnaava popiskelmä on muotona siinä määrin tulenarka, että mielipiteet taatusti räiskyvät, etenkin kun discoiskelmästä tuttu tausta keinuu ja keikkuu niin ihanasti/raivostuttavasti. Ainakin biisi jää kerrasta mieleen.
Mika Roth
Juhani Saksikäsi: Pukeudu maapalloks
Hyvät Levyt
Juhani Saksikäsi on suomenkielisen räpin pioneerihahmo, jonka musiikillinen historia ulottuu syvälle 90-luvulle. Ahkerasti erilaisia trip-hopin, electronican ja moninaisten samplaustyylien hybridejä luonut herra on viime vuosina tehnyt enemmän instrumentaalimusaa, mutta ainakin hetkellisesti puhelaulu on tehnyt paluun. Biisi ehti karata linjoille jo viime vuoden viime hetkillä, mutta mihinkäs kantaaottava rap parissa viikossa vanhenee.
Pukeudu maapalloks – jää täysin kuulijan päätettäväksi, mitä otsakkeella ensinnäkään tarkoitetaan, sillä teksteistä ei suoria linjoja löydy. Vertauskuvia ja vinkkejä voi havaita tosin senkin edestä. Itse haistan ironian katkun ja mustan huumorin löyhkän, joka kohoaa etenkin ihmissuvun ja sen saavutusten kollektiivisten klyyvareiden alle. Tumma soundi ja rahdun ahdistava fiilis kävisivät Los Angeles -soundin edustajasta, elleivät lyriikat sattuisi sotkemaan vesiä entisestään. Saksikäsi on mestarillinen biittivelho ja samplesamurai, mistä kipale on tuorein näyte. Voisi tätä ihan levyllisenkin kuunnella yhtä soittoa, noin pikku vinkkinä.
Mika Roth
Late_Lokakuun: Pääte
Soolouraa käynnistelevä
Late_Lokakuun on sama herra, kuin
Bad Baron -yhtyeen vokalisti/basisti
Lauri Huovinen. Soolodebyytillään Late_Lokakuun, jonka artistinimeen siis kuuluu tuo alaviiva, kiskoo perinteisen rock-dueton
Sanna Solan kanssa suorastaan klassisella tavalla. Tarkemmaksi muodoksi on valikoitunut sinfoniseksikin laskettava melodinen hardrock, jossa suomirockin ja angloamerikkalaisen tyylin sekoitus pistää
Meat Loafin rokkaamaan hyiseen pohjolaan ja kummastelemaan kaikkea ympärillään.
Pääte saattaa siis vaikuttaa vähintäänkin oudolta hybridiltä, mutta ehkäpä juuri totaalinen mahdottomuus saa biisin toimimaan sitten kuitenkin. Ensimmäisten 20 sekunnin aikana rouheaa rockia koristellaan jo pianolla ja viululla, minkä jälkeen luminen tienoo maalaillaan ympärille. Mistä tässä on oikein kyse, mistä ihmeestä lauletaan ja miten muistot voivat jäätyä ensinnäkään? Rock on toisinaan runouden muoto ja jos tähän vaunuun nousee, saa ainakin kyytiä koko rahan edestä. Pompöösiä pullistelua vai mitä upeinta sinfonista tunnelmointia? Vastaus on täysin kiinni kuulijasta, eikä oikeita vastauksia ole tietysti olemassakaan.
Mika Roth
Lersson: Kiitos
Musakonttori
Lersson on folkahtavaa poppia ja singer-songwriter -tyyppistä musiikkia luova kotimainen artisti. Musiikkia on kuuleman mukaan tehty valmiiksi jo pitkäsoitollinen ja Kiitos-sinkku on tuon annoksen ensimmäinen näyte ja julistus, joka on saanut kasteessa mitä viehättävimmän nimen. Saatesanat ovat lyhyet, eikä itse kappalekaan kestä kuin rahdun päälle kaksi minuuttia, josta viimeiset parikymmentä sekuntia kuluvat hiljaa sulkevan pianokuvion parissa.
Lyhyt Kiitos toistaa ideaansa, jossa tuo yksi sana voi olla ”maailman lyhyin rukous”. Äänessä on selvimmin mies ja akustinen kitara, mutta taustalta löytyy myös puolivälissä eteen asettuvaa jousta, lopussa on tosiaan pianoa ja puolentoista minuutin kohdalla koittava äänekkäämpi lakipiste kruunaa pienimuotoisen teoksen. Kiitos onkin rohkea ja persoonallinen avaus. Ei mikään järkevin valinta kenties sinkuksi, jos asioita ajattelee vain kaupallisista kulmista – mutta siitä ei taida nyt olla kyse. Kiitos siis tästä pienestä ja kauniista hetkestä, ainakin allekirjoittanut on tämän jälkeen erittäin kiinnostunut tulevaisuudessa siintävän pitkäsoiton annista.
Mika Roth
Lisa-Aliina: Kun sä katsot mua
Musakonttori
Debyyttisinkku on iso asia kenelle tahansa artistille ja yhtyeelle, ja nyt on koittanut
Lisa-Aliinan vuoro. Esikoiskappale on saatu maailmalle ja seuraava askel on aina helpompi ottaa ensimmäisen jälkeen. Saatesanojen mukaan melodista indie- ja iskelmäpoppia luova laulaja/lauluntekijä on pääosin kirjoittanut biisinsä, joka tuntuukin erittäin suoralle ja henkilökohtaiselle. Aiheenahan on rakkaus, joten esikoinen kulkee suurten jäljissä.
Kun sä katsot mua -sinkulla huomio kiinnittyy ensimmäisenä rohkean karsittuun äänimaailmaan, joka jättää sävellyksen rakenteet ja lyriikoiden rivit paljaiksi. Sielukkaasti esitetyt vokaalit ja harvat soittimet todella erottuvat, mutta jokainen osa-alue kestää vaivatta painolastinsa ja näin huomio todella kiinnittyy itse sanoihin. Rakkaus voi toisinaan olla sanatonta, jolloin voi nauttia hiljaisuudesta, eräitä brittejä lainatakseni. Herkän kappaleen muoto on periaatteessa balladi, mutta Lisa-Aliina osaa puhaltaa juuri sopivasti henkeä riveihin ja jälkimmäisellä puoliskollaan toteutus kasvaa sanojensa mittaiseksi. Hieno ja vakuuttava avaus.
Mika Roth
Marco Luponero & The Loud Ones: Hook
Marco Luponero & The Loud Ones -yhtyeen moottorina toimii Marco Luponero, jolta ei tunnu energia loppuvan. Kotimainen vokalisti/basisti häärii useammankin metallibändin vahvuuksissa, eikä soolonakaan metalli jää kauas, vaikka ydin onkin tällä erää nopeaa punkahtavaa rock'n'rollia. Soundin ja tyylin voikin kiteyttää yhdeksään supermerkittävään kirjoitusmerkkiin:
Motörhead.
Lemmy on poistunut ja mestarin valtaistuin on tyhjä, mutta kunniaa voi aina osoittaa kuninkaiden kuninkaalle.
Hook uppoaa helposti suupieleen, sillä alle kolmen minuutin mittainen vetäisy on kuin sulaa metallia. Notkeasti kääntyilevä menopala on samaan aikaan huiman raskas ja ärhäkästi tempoileva siivu, johon on upotettu kaupan päälle komea kitarasoolokin. Suorat linjat ja tinkimätön asenne tekevät korkeaoktaanisesta rallista tietysti reilusti etupainoisen, mutta mielestäni Hook ei kaadu nokalleen, vaan auraa komeasti kuonat tieltään. Nähtäväksi jää kuinka paljon pitkäsoiton mitassa tullaan kokemaan vaihtelua, mutta ainakin alle kolmen minuutin annoksina Luponeron sooloilut vaikuttavat toimivan merirosvon koukun tavoin.
Mika Roth
Mikidi & Gaiaf + Paatti x Pavel: Satsattu panostukseen
3rd Rail Music
Yhteistyö on voimaa, senhän tietää jokainen. Niinpä voimavaroista ei ole puutetta, kun mellunmäkeläinen puhelaulu duo
Mikidi & Gaiaf on yhdistänyt voimansa niinikään duona toimivan
Paatti x Pavelin kanssa. Biitit koko komeudelle on taikonut puolesetaan
DJ Nahkatukka, joka on samalla vastannut pääosin tuotannosta. Studiossa on taatusti ollut tiivis tunnelma, mutta massa ei ole kääntynyt tekijöitä ja tekelettä vastaan, sillä kymmenen korvaa kuulee tarkemmin.
Neljän minuutin mittaisessa siivussa riittääkin tilaa jokaiselle tekstimiekkoselle, eikä tekstiähky pääse yllättämään, mistä hatunnostoa tekijöiden suuntaan. Soundien puolella sekoitus on mielenkiintoinen, sillä kasarin tuiketta ja tanssilattioiden välkettä ei ole lähdetty sen kummemmin peittelemään. Ja miksi toisaalta olisi pitänytkään, kun biisi saadaan näin maittavaan laukkaan? Tarina ei kerro, josko yhteistyö on tuottanut enemmänkin herkkuja, mutta ainakin Mikidi & Gaiaf ovat työstämässä hissukseen kokonaista pitkäsoittoa, eli vuosi 2022 tullee antamaan enemmänkin sinkkuherkkuja.
Mika Roth
Neon Star Sky: Self-Control
Neon Star Sky on Amsterdamissa asuva suomalaisartisti, jonka indie rockissa powerimpi pop saa paistaa, eikä postpunkkikaan ole kielletty hedelmä. Debyyttialbuminsa julkaisuun ensi kuussa valmistautuva artisti avasi vuoden debyyttisinkullaan juuri rakettien pamahdeltua ja näiltä kulmilta tarkasteltuna vuosi 2022 vaikuttaa erittäin lupaavalta. Musiikkia on luotu tämän nimikkeen alla vuodesta 2019 lähtien, eli soundikin on saanut rauhassa kehittyä.
Self-Control osaa hyödyntää 90-luvun pörisevämpää, kenties osin jopa noisen kanssa flirttailevaa kitarasoundiaan, joka on jykevää vaan ei liian raskasta. Vokaalit on jätetty erittäin kuulaiksi, ja onkin täysin kuulijasta kiinni, että pitääkö lopputulosta ohuena vai ilmavana. Niin tai näin, alkujaan terapiaprojektina käynnistynyt Neon Star Sky on löytänyt kitaravalleista ainakin yhden jykevän koukun ja melodialinjan, joka nostaa sinkun vuoden ensimmäisen sinkkupinon kärkipaikoille.
Mika Roth
OvDeth: Perished
OvDeth on perinteisempää ja jyrkempää death metalia runttaava kotimainen orkesteri, joka valmistautuu seuraavan EP-levynsä julkaisuun. Bändin julkaisuhistoriasta ei löydy vielä pitkäsoittoa, mutta kolmannella pienjulkaisulla palaset tuntuvat asettuneen jo paikoilleen ja Perished pistääkin asiat pakettiin kustannustehokkaasti kolmessa ja puolessa minuutissa.
Yhtyeen death on perinteisempää ja rahdun raaempaa, mutta tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö kappaleessa olisi mukana melodisuutta. Nuo deathin kaksi puoliskoa ovat aina sen verran vastakkaiset, että kontrastia ja jännitettä syntyy. Yhtäältä biisi on ilkeän ja häijyn kuuloinen, mutta ryhmä ei vedä kuitenkaan synkistelyä överiksi. Näin kaiken raaston ja räiskeen alla kulkeva melodia saa napata kunnolla kiinni ja siinä se juju ymmärtääkseni onkin. Väliosassa homma jo lähes progehtaa hetkellisesti, mistä lisäpinnat ja kumarrus. Tämähän käy kerrassaan mielenkiintoiseksi, joten tulevaa EP:tä odotellessa.
Mika Roth
Petosen Panimo: F.U.N.K.
FTK-levyt
Petosen Panimo on Kuopion Petosella perustettu rap-yhtye, joka julkaisi ensimmäisen sinkkunsa vuoden 2021 viimeisenä päivänä. Eli nyt esikoisbiisillä on ikää jo lähemmäs kaksi viikkoa, mutta tuossa ajassa ryhmän notkean letkeä funkkailu ei ole tietenkään ikääntynyt tippaakaan. Debyyttisinkku on samalla alkumaistiainen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta EP:ltä, jolla grooveruuvia luvataan kierrettävän entistäkin syvemmälle pohkeisiin.
Eli homman nimi on F ja U ja N ja K, kuten kertosäkeessä muistetaan toistaa ja savolainen leppoisuus sulautuu urbaaniin, globaaliin ja inter stellaariseen meininkiin. Elektronisuus taitaa olla taustoissa melko määräävässä asemassa, mutta siitä huolimatta biisi kuulostaa juurevalla tavalla orgaaniselta. Itse asiassa näiden kolmen ja puolen minuutin aikana ei oikeastaan edetä mihinkään, mutta kun groove jyllää ja funk junttaa, niin mihinkäs siinä edes pitäisi mennä. Lyriikat toistavat samaa hetkessä killumista, sillä ilta ei lopu koskaan eikä tanssilattia milloinkaan hiljene. Eipä siis muuta kuin funkataan, groovataan ja nautitaan.
Mika Roth
Regina Launivuo: Katkaistu
Joensuusta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä
Regina Launivuo on aiemmin esiintynyt Desibeli.netin sivuilla
Gina-yhtyeen vokalistina ja sanoittajana. Rockimpi ilmaisu on vajaa kymmenen vuotta myöhemmin vaihtunut suomenkieliseen singer-songwriter -kamaan, mutta ilmaisu ja ulosanti ovat edelleen väkeviä ja vahvoja. Saatesanoista voi ymmärtää, että uutta materiaalia olisi syntynyt peräti levyllinen, joten Katkaistu voi hyvinkin saada jatkoa kuluvana vuonna.
Ginan keulilla Launivuo osasi jo ilmaista itseään sielukkaasti, eikä tilanne ole ainakaan heikentynyt astettakaan tässä välissä. Perinteisillä bändisoittimilla soitettu siivu on sielultaan rock, vaikka äänivalli ei huimaksi äidykään. Ennemminkin kyse on sävyistä ja nyansseista, jotka kertovat huomattavasti äänipiikkejä enemmän. Tekstin kiivas levottomuus tuntuu puolestaan kumpuavan konfliktista, joka ei ole kuitenkaan nujertanut kertojaa, vaan päinvastoin. Nyt kerätään palaset kasaan ja noustaan entistäkin voimakkaampana takaisin jaloilleen, eikä mukana ole rahtuakaan ruikuttamista. No, Sir! Regina Launivuo tuntuu löytäneen omimman äänensä ja ei tässä kyllä keksi niin mitään huomauttamisen aihetta.
Mika Roth
Rälläkkä x Jeijjo & Nupi: Nykyajan humputuksia
Rempsakan nimen itselleen valinnut
Rälläkkä on Espoon skenessä pitkään vaikuttanut räpcombo, jonka muodostavat
Kepe &
Puge. Olarin puolelta samaa kaupunkia saapuva
Jeijjo & Nupi -duo on samoin pidempään kaikenlaista alan parissa tehnyt, joten kasassa on mitä mainioin yhdistelmä. Kipaleen biitit on puolestaan tuottanut
Niko Tiainen, eikä jälki ole lainkaan heppoista.
Nykyajan humputuksia -sinkku jumputtaa nimestään huolimatta, tai sen takia, suht modernilla tavalla ja enemmän tummuutta suosien. Ja mistäs muusta lyriikat kertovatkaan, kuin kaikesta siitä mikä nykyaikana on tarpeettoman helppoa saavuttaa vaikkapa verkon avulla. Miksi siis uusien aikojen piti pilata kaikki, kysytään jouhevasti jauhavassa kertosäkeessä ja aika napakoita huomioitahan tuossa annetaan runsaasti pohdittaviksi. Rälläkän virallinen debyyttijulkaisu onkin vahva näyttö, jota nykyajan humputukset eivät pilaa.
Mika Roth
SaintPolis: 4AM
SaintPolis on vielä suhteellisen lyhyen historian omaava ryhmä, joka debyyttisinkullaan on jo hilannut tähtäimensä korkealle. Tamperelainen orkesteri luo näet ilmavaa rockia, johon on valettu runsaat määrät americanan ilmavuutta ja alternative countryn voimaa. Ja jos sanoisin 4AM-sinkun olevan tarttuva, olisi se yhtä osuva toteamus kuin rankan kaatosateen kutsuminen vain hiukan märäksi sääilmiöksi.
Yhtye on siis osunut kultasuoneen ensi yrittämällään ja biisiä on suorastaan nautinnollista kuunnella kerrasta toiseen. Tietysti korva nappaa heti yhden, kolmen ja viiden pisteen vihjeet vaikuttajista ja vaikutteista, mutta se ei haittaa. Sanon näin vaikka
Mark Knopfler istuu ikkunanpielellä näppäilemässä kitaraansa,
John Mellencamp hyräilee keittiön puolella ja
The Band valmistautuu pihalla treeneihinsä. Kaikki on tuttua ja silti lopputulema osaa yllättää lämmöllään, välittömyydellään ja ainutlaatuisuudellaan. Ja kun tämä on kaiken kukkuraksi vasta debyyttisingle, niin pidetään pyhimyksiä tarkoin silmällä.
Mika Roth
Seremonia: Neonlusifer
Svart Records
Siitähän on kulunutkin jo melkoisesti aikaa, kun okkultistista stonerjytää soittava
Seremonia oli viimeksi esillä Desibeli.netissä. Vuoden 2013
Ihminen-pitkäsoiton jälkeen on toki tapahtunut paljon. Yksi albumi ilmestyi vuonna 2016, minkä jälkeen hiljaisuus laskeutui julkaisurintamalla muutamaksi vuodeksi. Tauko on kuitenkin päättynyt ja uutta pitkäsoittoa pohjustava sinkku osoittaa psykedeelisen jytän yhä luonnistuvan.
Legendaarisen
Black Sabbathin lukemattomat jälkeläiset ovat hakeneet oppi-isiensä tekemisiin tuoreita kulmia jo päälle puolen vuosisadan ajan, eikä Seremonia varsinaisesti kuoki mitään neitseellisiä multia. Stoner kolisee ja heavyrockin perinteet velvoittavat, mutta ei tämä nyt ihan silkkaa kierrätystä sentään ole. Viiden minuutin rajan ylittävä siivu onkin kelpo jytää ja jouhevasti etenevä kappale ei jää poteroihin kykkimään, vaan fuzzaa halki maisemien jykevien äänivallien välissä. Tekstin puolella klisheitä niputetaan härskisti, mutta eipä alkuperäisissäkään lyriikoissa toisaalta shakespeareoitu sen ihmeemmin.
Mika Roth
Säätövara: Karanteenibailut
Säätövara sohaisee uransa kolmannella sinkulla arkaan ja ajankohtaiseen paikkaan. Jyväskyläläinen funkrockbändi, joka osaa arvostaa kimuranttien kulmien lisäksi myös punkin suoruutta, puhuu näet asioista niiden oikeilla nimillä. Pandemian pistettyä bileet mustalle listalle on yksi tapa kiertää sääntöjä juhlien järjestäminen kaikille, siis aivan kaikille. Vuosisadan bileisiin saadaan siis avoin kutsu:
”Yhdessä, missä? No, eristyksissä!”
Valkoinen soittajahan ei voi tietenkään funkata, mutta eipä se karanteenikaan tahdo oikein pohjoiseen mieleen sopia. Niinpä kulmikkaasti funkkaava rock painaa eteenpäin ketjutetuilla renkailla, rouhintaa on tarkoitukseen sopivasti ja punkahtavat palasetkin pullahtavat pintaan kuin itsestään. Tietysti tällaisesta julistuksesta tulee moni kiskaisemaan herneen nenäänsä, mutta ehkä kaikkea ei pitäisi ottaa niin tosissaan ja kirjaimellisesti. Niin tai näin, itse kappale on sopivan tarttuva (ilman piilotarkoituksia) ja se kestää jatkuvaa altistumista raskaammallekin toistolle.
Mika Roth
Tapani Rinne & Juha Mäki-Patola: Open Part 1
Hush Hush Records
Tapani Rinne & Juha Mäki-Patola ovat kumpikin ansioituneita tekijöitä kotimaisen musiikin kentillä, mutta vuosikymmenten varrella herrat eivät ole aiemmin tehneet yhteistyötä. Tämä muuttui onneksi pandemian aikana, kun herrat loivat verkon kautta yhteyden ja idea musiikista sai alkunsa. Vuoden 2021 alussa kaksikko loi kolmen kuukauden kiivaassa periodissa albumillisen jazzahtavaa ambient-musiikkia, josta on lohkaistu nyt ensimmäinen sinkkuraita näytteeksi.
Open Part 1 on instrumentaalikappale, joka kertoo tietysti jo nimellään olevansa osa jotain suurempaa ja kauniimpaa. Saatesanoissa vaikutteiksi mainitaan mm. elokuvamusiikin parissa kunnostautuneet
Jóhann Jóhannsson,
Philip Glass sekä
Ryuichi Sakamoto. Tavallaan näiden raskassarjalaisten mainitseminen auttaa kuvaamaan musiikin tiettyjä osia, mutta samalla se on hieman harhaanjohtavaa, sillä Mäki-Patola ja Rinne ovat luoneet tyystin oman luotonsa ja paikkansa musiikin äärettömien vetten keskelle. Open Part 1 ei varsinaisesti ’mene’ mihinkään, siitä puuttuvat tutut elementit, mutta sen sisäavaruudet tottelevatkin toisenlaisia lakeja. Taika toimii, mielikuvitus saattaa viedä kuulijan nopeasti jonnekin ja sinkun jälkeen kiinnostus maaliskuista albumia kohtaan vain kasvaa.
Mika Roth
Tprkl: Flexmode
Mörssirecords
Tprkl nimen takaa löytyy jätesäkistä työstettyä supersankari(?)naamiota pitävä kotimainen räppäri, jonka kuvallisiin seikkailuihin kannattaa tutustua verkon toisten palveluiden avulla. Musiikillisen historian luvuista mainittakoon tauolle jämähtäneet
Läskit lokit ja
Weljet-Weljet, joiden jälkeen soundit, tyylit ja aiheet ovat tainneet muuttua monta astetta happamimmiksi. Elo ei ole helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla.
Flexmode on hädin tuskin kahden ja puolen minuutin raja-aitojen päällä tanssaava kappale. Se on niin tekstiltään kuin soundeiltaankin eräänlainen kujanjuoksu, jossa lopussa ei ainakaan kiitos seiso. Tämä ei kuitenkaan estä Tprkl-henkilöä syytämästä tiukkaa sanatulta, ja entä ne soundit? Jos tämän jälkeen taivas ei näytä pilvisemmältä, niin ei sitten koskaan. Soundit jurnuttavat matalalla, biitti naksuu laiskasti ja masennusta voi puristaa litratolkulla näistä riveistä, jotka operoivat niin monilla ironian ja sarkasmin tasoilla, että tukkaan sattuu – mutta hyvällä tavalla.
Mika Roth
Voltonen: Aja vaan
Voltonen on kuopiolainen iskelmärock-yhtye, jonka tarkoitus oli alkujaan luoda mahdollisimman heppoista iskelmää. Ensimmäinen suunnitelma avasi Pandoran lippaan, josta on sittemmin lennähtänyt ties minkälaista musiikillista kalakukkoa muun maailman ihmeteltäväksi. Toisella singlellä nelihenkisen orkesterin musiikki ei muistuta oikeastaan kovinkaan paljoa rockia tai iskelmää, vaikka onkin selkeästi sukua kummallekin. Eli mistä tässä on oikein kysymys?
Aloitetaan suomalaisille sieluille tutusta kaihosta. Se näet on tämän siivun polttoainetta, niin asenteen kuin lyriikoidenkin taholla. Lievää hämmennystä aiheuttavat myös Mariachi-tyyppiset venytykset taustalla. Tuskinpa siellä mitään oikeita torvia on, mutta vaikutus vastaa kyllä tavoitteita. Rytmipuolen levottomuus saa pohtimaan varhaisen garagen raakaa energiaa, joka on kuitenkin valjastettu aidolla westernillä vahvistetun/heikennetyn popin eteen. Ja jotta pasmat menisivät mahdollisimman sekaisin, on väliosassa jopa surumielistä vihellystä torvien kaverina – ihan oikeasti. Ajetaan vaan, mutta minne, ja onko silläkään loppupeleissä mitään väliä? Levyä lupaillaan ilmestyväksi, joten pidetään antennit herkkinä Voltosille.
Mika Roth
Lukukertoja: 3097
