Vesa Kontiainen, Kjell Starck, Mato Valtonen: Mato Valtonen – Hullunrohkea monitoimielämä

Mato Valtonen on tehnyt uskomattoman paljon elämässään. Ensisijaisesti mies muistetaan Leningrad Cowboys ja Sleepy Sleepers -yhtyeistä, sekä pienistä rooleistaan Kaurismäkien elokuvissa. Noiden saavutusten lisäksi mies on ollut kuitenkin mukana uskomattoman monessa sopassa ja viritelmässä. Menestysprosentti ei ole aina päätä huimannut, mutta yritys on ollut kovaa ja asenne tinkimätön. Vesa Kontiainen ja Kjell Starck ovat haastatelleet Matoa pitkän kaavan kautta ja näin päästään kiertämään ympäri maapalloa suuntaan jos toiseenkin.

Docendo

Rockin ja länsimaisen populaarikulttuurin kulmasta tarkasteltuna Markku Juhani ”Mato” Valtonen saapui maailmaamme juuri oikeaan aikaan, eli 50-luvun puolivälissä. Rockin ensimmäinen vallankumous humahti ohitse lapsuusvuosissa, mutta kun 70-luvulla alkoi viimein tapahtumaan kaukaisessa härmässäkin, oli parikymppinen nuorimies valmis toimintaan.

Keskiönä toimi hurjan maineen ainakin osittain aiheesta saanut Lahti, jossa joukko värikkäitä persoonia löysi toisensa enemmän ja vähemmän musiikin kautta. Onnekkaana tapauksena kaikkien kannalta voi pitää sitä, että Sakke Järvenpää ja Valtonen sattuivat kohtaamaan, ja herrojen kemiat vieläpä pelasivat yhteen. Näin käynnistyi rockin räävittömämmäksi luvuksi kutsuttu vaihe, joka antoi suomalaisille ihmeteltävää ja kammoksuttavaa.

Kuulun niihin sukupolviin, joiden lapsuuteen Sleepy Sleepers liittyi tavalla tai toisella. Aina joku osasi kaivaa esiin jonkin bändin legendaarisista levyistä, kuten The Mopott Show, Metsäratio ja Levyraati, joilla kuultiin mm. sellaisia suomalaisen rockin ikoneita kuten Dave Lindholm ja Albert Järvinen. Näiden kunnioitettujen ja arvostettujen rokkareiden liittyminen lahtelaiseen ’huumoribändiin’ horjutti tuttuja rakenteita, jotka määrittelivät Kekkoslovakian valtiollista rauhaa.

Jo alusta saakka toimintaa määritteli vinoilu kaikille, etenkin itselleen, eikä mikään ollut pyhää – sillä mikä nyt oikeasti olisi pyhää musiikin kaltaisessa maailmassa? Kaiken kukkuraksi suomalainen ryhmä lähti Rioon ihan tosissaan tekemään levyä, jolla suomalainen joukko lähtee Rioon. Taide kopioi elämää – vai menikö se nyt toisinpäin. Bändin tähtäin oli tiukasti kansainvälisillä markkinoilla jo tuolloin, minkä johdosta levyistä tehtiin englanninkielisiä versioita. Ajoitus ei ollut vielä oikea, mutta kunnianhimo oli kohdillaan. Nämä huumorimiehet kun halusivat tehdä muutakin, kuin vain naurattaa kekkoslovakialaisia juntteja.

Sleepy Sleepersin historia on sanalla sanoen värikäs. Valtonen ja Järvenpää takoivat yhdessä rautaa aina vain kuumemmaksi, mikä tietysti aiheutti jonkin verran kipinöitä. Costello Hautamäki on yksi niistä soittajista, jotka eivät onnistuneet parhaimmin yhteistyössä – minkä myös Valtonen muistaa. Eikä herra itsekään enää seiso kaikkien sanoitusten, tai muidenkaan tempausten takana. Mutta tehty mikä tehty.

Näistä lähtökohdista olisi tietysti voinut luoda roiskeisia ja härskejä paljastuksia pursuilevan törkykirjan, mutta moiseen Mato, Kontiainen ja Starck eivät tietenkään sorru. Sen sijaan kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta, kuinka visionäärisiä ja ovelia Valtonen & Järvenpää olivat. Toki provosointi ja melskaus olivat merkittäviä tekijöitä, mutta samaan aikaan herrat (tai ainakin Valtonen) miettivät aina bändin parasta, mikä olisi yhtyeelle kannattavin ja parhain vaihtoehto?

Maailman muuttuessa myös yhtye muuttui aina tarpeen mukaan ja kun vuoden 1986 Rock’y VI – Pölkyllä päähän -albumi toi yliammutut tötterötukat ensi kertaa mukaan kuvaan, oli aika tehdä jotain muuta. Aki Kaurismäki oivalsi tuotteen mahdollisuudet ja Leningrad Cowboys Go America -elokuva soundtrack-albumeineen olikin pohjoisen eksoottisena kummallisuutena mitä loistavin tuote. Idän muurien hiljalleen rakoillessa ja myöhemmin murtuessa, yhtye osasi hyödyntää mahdollisuuttaan maailman huonoimpana venäläisenä rock-yhtyeenä. Eihän sillä oikeasti ollut mitään merkitystä, että venäläisyys oli päälle liimattua.



Bändiosuudet varaavat kirjasta luonnollisesti leijonanosan, mutta Valtonen on toki ehtinyt tehdä paljon muutakin sen jälkeen, kun irtautui Cowboysista vuoden 1998 lopulla. Täysin puskista uudelle alalle loikannut mies koki Wapitin toimitusjohtajana IT-kuplan puhkeamisen erittäin henkilökohtaisesti, mutta moinen ei yritteliästä miestä tietenkään lannistanut lopullisesti. Kirjan viimeiset vajaat 200 sivua ovatkin monin tavoin erilaisia, kuin mitä elämäkerrat yleensä ovat. Toki yhteistyö moottoripyörätemppuilija Arto Nygvistin kanssa oli jo yhdenlainen kurotus, mutta yrittäjältä eivät ideat lopu vaikka tulisi kuinka lujaa kuokkaan. Tätä nykyä Valtonen onkin ammattipuhuja, joka on vienyt itseään eteenpäin johdonmukaisesti.

Taloudellisten manöövereiden ohessa Valtonen on tehnyt yhä enemmän ja enemmän hyväntekeväisyyttä ja herran panos Pietarinkadun Oilersissa yllätti ainakin allekirjoittaneen. Kovan luokan tekijöillä vahvistettu Oilers Band nokittakin kaikki telkkari-esiintymiset ja muut kummallisuudet, joihin Valtonen on viime vuosina osallistunut.



Kuka siis on Markku ”Mato” Valtonen ja miten hän maailman näkee? Päälle viisi ja puolisataa sivua luovat aika tarkan kuvan, etenkin kun Mato itse on äänessä erittäin paljon. Hieman yllättäen Sakke Järvenpäätä ei juuri kuulla, eikä muitakaan kuuluisia bändikavereita, mutta tämähän onkin kirja Madosta – elämän todellisesta monitoimipuuhaajasta, joka ei näytä tuntevan lainkaan pelkoa.

Mika Roth