Pienet

Pienet - Joulukuu 2021

09.12.2021


Eeva Meret: Ihmisen ihoihin Eeva Meret: Ihmisen ihoihin

Eeva Meret on kotimainen laulaja, jouhikonsoittaja ja lauluntekijä, jonka musiikki on tummaa ja monimuotoista folkia. Meret on jo pidempään työskennellyt musiikin parissa eri kokoonpanoissa, ja korkeaa koulutustakin löytyy, mutta Ihmisen ihoihin -EP on ymmärtääkseni hänen debyyttisoolojulkaisunsa.

Introsta ja nelj√§st√§ varsinaisesta raidasta l√§hemm√§s ns. valtavirtaa osuu eitt√§m√§tt√§ popahtava ja ilmeisin sinkkuehdokas Kettu, jonka svengaavassa keinunnassa on mystist√§ vetovoimaa. J√§risytt√§v√§n taiteellinen ja per√§ti p√§√§lle kahdeksan minuutin mittaan kasvava Piirsin ik√§v√§ni paperille on sitten t√§ysin toisenlainen teos. Nyt kuljetaan psyykeen syvyyksiin ja tuntojen kiirastuliin, kun jouhikko valittaa, vokaalit nousevat, kiihtyv√§t, kiertyv√§t ja kaartuvat, eik√§ soiton hypnoottista voimaa p√§√§se pakenemaan. √Ą√§rip√§√§t on viel√§ sijoitettu kiekolla vierekk√§in, jolloin n√§it√§ kahta eri maailmaa onnistuneesti yhdistelev√§ Ihmisen ihoihin (sin√§ kierryt) j√§√§ ankkuripaikallaan v√§kisinkin lehdelle soittelemaan.

Meret on luonut vahvan EP:n, jonka musiikillisten sis√§avaruuksien kartoitus ja lyriikoiden mysteerit vaativat aikaa ‚Äď ja antavat my√∂s ilahduttavan paljon takaisin. Voimallista musiikkia, askarruttavia sanoja.

Mika Roth


Grönroosin Veljet: Vielä mua kuunnellaan Grönroosin Veljet: Vielä mua kuunnellaan
Playground Music Finland

Grönroosin Veljet paljasti yllättävän kantrikorttinsa syksyllä, kun Junanviemii -sinkku kolkutteli aurinkoisilla raiteillaan kohti kertojien tuttuja lapsuusmaisemia. Kaveriksi kappale on saanut nyt kolme erilaista numeroa, joita kaikkia sitoo yhteen lähinnä soundillinen sukulaisuus.

Viel√§ mua kuunnellaan on kertomus tavallisesta kaverista, joka mielest√§√§n voisi menesty√§ musiikinkin saralla ‚Äď ja nyt painopiste on sanalla voisi. Melankoliaa Dire Straitsin j√§ljiss√§ ja arkea J. Karjalaisen pohdinnoilla. Rootsimpi ja bluesimpi Valmis jyrnytt√§√§ pienemm√§ll√§ vaihteella kohti parempia p√§ivi√§, mik√§ rikkoo niin bluesin kuin suomirockinkin ‚Äôpidet√§√§n ik√§v√§√§‚Äô perinnett√§. T√§ss√§ seurassa hiljaisesti kiekon sulkeva Loppuun asti katsotaan j√§√§ auttamatta jalkoihin, kun seura on kovemman puoleista. Ei ankkuria hudiksi voi sanoa, se on vain v√§hiten hyv√§ t√§n√§√§n.

Country ja kantri ovat laajoja käsitteitä, kuten EP osoittaa, sillä jokainen raita on periaatteessa sijoitettavissa samaan karja-aitaukseen, vaikka rodut risteävätkin. Junanviemii esitteli lämpimimmän ja vauhdikkaimman version duosta, mutta EP:n myötä yhden sinkun tuurilaukaus osoittautuukin alan vankaksi tuntemiseksi.

Mika Roth


Henry K. Rock & Kovat Kivet: Tuliainen Tallinnasta Henry K. Rock & Kovat Kivet: Tuliainen Tallinnasta

Henry K. Rock & Kovat Kivet oli viime vuonna kolmesti esillä Desibeli.netin sivuilla. Meno oli kauniisti sanottuna kirjavaa Popedasta Amerikan rokkiin saakka, progen pörähdyksiä unohtamatta. Nyt voi mutkikkaammat kuviot unohtaa täysin, sillä tuplasinkun savuinen kaahaus on enemmänkin runtua kuin ruusua.

A-puoleksi valikoitunut Tuliainen Tallinnasta kertoo √§ij√§porukan reissusta L√§hi-etel√§√§n, jossa sitten porsastellaan ja tutustutaan rakkauden maksulliseen puoleen. Vauhti on tiukka, soitto viel√§ tiukempaa ja lyriikat ‚Äď niin, no kaikki sanat sanotaan taas niin kuin ne ovat. Biisi√§ voi inhota ja rakastaa t√§sm√§lleen samoista syist√§, mutta action rockin voimaa kenenk√§√§n on turha kiist√§√§. Kaunis paholainen on niin ik√§√§n lohkaistu ensi vuodeksi luvatulta pitk√§soitolta, mutta eih√§n t√§ll√§ kauhurockin n√§ytteell√§ ole mit√§√§n tekemist√§ aiemmin kuullun kanssa. Nuori Alice Cooper kohtaa voimissaan olevan Vampirellan ja homma toimii kuin Hammerin kauhuleffat konsanaan.

Henry K. Rock & Kovat Kivet jättää (jälleen kerran) itsestään ristiriitaisen ja sotkuisen vaikutelman. Tietysti tässä provoillaan tahallaan, mutta bändin karhealla hard rockilla on ansionsa. Kovia ovat nämä kivet.

Mika Roth


Jukka Saarila & Joordan Mackay: Prima Ballerina Jukka Saarila & Joordan Mackay: Prima Ballerina

Tuottajakaksikko Joordan Mackay teki keväällä yhteistyötä Juki Välipakan kanssa, kun In One Fell Swoop, Pt. 1 -EP ilmestyi. Americana luonnistui komeasti, vaikka kirittävää jäikin. Nyt laulajaksi on kiinnitetty Jukka Saarila, jonka kanssa Joordan Mackay -duo on toiminut jo aiemminkin.

Kolmen biisin mittainen Prima Ballerina on tummas√§vyinen kokonaisuus, jonka luvut eroavat toisistaan melkoisesti. Nimibiisi on l√§hinn√§ tunnelmointia mystisen Amerikan syd√§nmailla, kun taas Gotta Run This Body Down siirt√§√§ fokuksen Bristolin triphop-rannoille, melankolian toimiessa punaisena lankana. Saarila saa laulettavakseen melko v√§h√§n rivej√§, ja mit√§ lauseita h√§n saakaan toistaa? On yksi asia kirjoittaa teksti√§, ja toinen laulaa se √§√§neen ‚Äď er√§st√§ kuuluisaa n√§yttelij√§√§ lainatakseni. Tuohon kun lis√§t√§√§n Number Seven in Hillbilly Heaven -rallin punaniskameininki, niin johan on sulateltavaa.

Joordan Mackay osaa kieltämättä luoda musiikkia, jossa on aina jokin kulma, idea tai ajatus, vaikka EP:t ovatkin toisinaan rahdun kummallisia. Ehkäpä tämä on sellaista hyvää outoutta.

Mika Roth


Knullburken: Wake Up Knullburken: Wake Up

Hyvinkääläinen Knullburken pääsi esittelemään skeittipunkkiaan jo alkuvuodesta, kun Nothing But Empty Promises -sinkku tärähti Desibeli.netin toimitukseen. Nyt on sinkun kaveriksi saatu neljä muuta raitaa ja vain yksi siivu ylittää kolmen minuutin haamurajan.

Nopealla mutta melodisella jenkkiskettipunkin kaahailulla on tietysti taottu kasaan jo monta menestystarinaa, eikä Knullburken varsinaisesti murra neitseellistä maata meuhkauksellaan, mutta on biiseillä ansionsakin. Em. sinkku on luonnollisesti kermaa, mutta Socks Off! potkaisee sukat jalasta energisellä menollaan ja turboahdettu Placebo jättää tiukoilla taustahuudoillaan lämmöt ylös. Taustalauluja ei ole koskaan liikaa, etenkin kun niihin saadaan upotettua mainioita iskulauseita ja roppakaupalla voimaa.

Sovitukset ovat tuttua kauraa ja kurvit on helppo ennakoida, mutta koko paketin t√§rkein asia ‚Äď eli itse biisit ja niiden pohjilla olevat melodiat ‚Äď nostavat Knullburkenin osakkeita kohisten. Siisp√§ ei muuta kuin eteenp√§in ja lis√§√§ biisej√§ ty√∂st√§m√§√§n, ehk√§p√§ viel√§ rahdun laveammalla spektrill√§?

Mika Roth


Lala Salama: VHS & Chill / Miks kukaan ei tuu Vantaalle paitsi panemaan? Lala Salama: VHS & Chill / Miks kukaan ei tuu Vantaalle paitsi panemaan?
Need Money For Records

Reilu vuosi sitten Pasilan uumenissa tapahtui jotain mahtavaa, kun Rosa Jules, Aliisa Ker√§nen ja Santeri Hyt√∂nen p√§√§ttiv√§t pist√§√§ b√§ndin kasaan. Syntyi s√§r√∂is√§√§ rockia soittava Lala Salama, joka l√∂ysi kodin ‚ÄĚSuomen lev√§per√§isimm√§n levy-yhti√∂n‚ÄĚ vakaan katon alta.

Kahden biisin mittainen tuplasinkku on voimatrion debyytti ja etenkin A-puoli VHS & Chili on vaarallisen koukuttava melodiaräimepommi, josta löytyy tarttuvuutta, rosoa ja sopivan likaiset soundit. Kipale on kiistatta tummasävyinen, aavistuksen vaarallisenkin tuntuinen, mutta samaan aikaan asianmukaisen lakonisesti tilanteen toteava tilitys. B-puoli Miks kukaan ei tuu Vantaalle paitsi panemaan? on raflaavasta nimestään huolimatta se melodisempi ja helkkyvämpi poprokkis, jonka kiivas syke huokuu samaa levottomuutta, kuin kaukaisten aikojen Pulp ja nälkäinen The Smiths. Mutta mukana on silti sen verran Vantaanjoen vettä, että sumeaksi menee ja silmissä pistelee.

Olenko kuullut rockin tulevaisuuden? Mahdollisesti kyllä, mikäli universumi rajoittuu Pasilan ja Tikkurilan väliin. Mutta pääseehän silläkin jo pitkälle, on siinä sen verran monta asemaa välissä.

Mika Roth


Lunar Masters: The Invaders Awakened Lunar Masters: The Invaders Awakened

Saisiko olla instrumentaalirockia suoraan 80-luvun futuristisista maisemista? Jos vastaus on myöntävä kannattaa tutustua helsinkiläisen Lunar Mastersin musiikkiin. Reilu vuosi sitten Fierce Getaway -tuplasinkun virtaviivaisuus sai haukkomaan henkeä ja nyt duo palaa kolmen biisin voimin.

The Invaders Awakened EP on kuin ensiluokkaisella ammattitaidolla rakennettu toimintaleffa. Sen jokainen luku erottuu toisistaan, eikä tyhjäkäyntiä ole missään vaiheessa, vaan talla pidetään lähellä lattiaa alusta loppuun saakka. Avauksena kuultava Surfacing on selvästi nipun sinkkupotentiaalisin numero, jolla pelikonsolimainen rallailu on rentoa ja superviihdyttävää. Awakenedin soundit ovat vääristyneempiä ja pinnat eivät kiillä samaan tapaan, vaikka keskus tutusta elektrorockin teräksestä onkin nidottu kasaan. Synthwave nousee selvemmin pintaan puolestaan Ambushin tunnelmoinnista, mistä ei ole niinkään pitkä matka John Carpenterin uudempiin juttuihin. Jälleen kerran on omaksuttu, eikä vain lainattu.

Elektronisesti vahvistettu instrumentaalirock on siis aiempaa v√§rikk√§√§mp√§√§ ja siin√§ miss√§ varjot osin tummenevat, olen huomaavinani my√∂s krautrockin pitoisuuksien kohoavan. Lunar Masters ‚Äď muistakaa nimi.

Mika Roth


Mon-Sala: Näkemiin-EP Mon-Sala: Näkemiin-EP
Playground Music Finland

Mon-Sala vei vajaan kahden vuoden takaisella DNF debyytti-EP:llä monet asiat huomattavasti pidemmälle. Aiemmin tiukkaa räp/spoken word -tykitystä muunnettiin ja yksinkertaistettiin, soundit synkkenivät, vauhti hidastui, viestit selkeentyivät ja lopputulos kuulosti vain tekijältään.

Sama kehitys jatkuu uudella EP:ll√§, jolla Mon-Sala uskaltaa olla entist√§kin monipuolisempi ja itsevarmuus saa yhtym√§kohdistaan huolimatta hyvinkin erilaiset raidat pelaamaan kesken√§√§n. Tunteellinen keskus lienee Tuntei(t), jolla rakkaus kiert√§√§ ja kummittelee y√∂n yksin√§isin√§ tunteina. Yksin√§isyys on samaan aikaan paradoksaalisesti tavoite ja pelko, syy ja seuraus. Iskev√§mpi N√§kemiin katsoo samaisia taistelukentti√§ aikuisemmin silmin, sill√§ ‚ÄĚs√§√§nn√∂t ei p√§de en√§√§‚ÄĚ ja haavoittuvaisuus on j√§√§nyt ainakin hetkellisesti historiaan. EP:n sulkeva 9.5 laventaa aina vain enemm√§n soundillisia huoneita ja avarammat sounditilat sek√§ SOFAn sivutuki nostavat ankkurin yll√§tt√§v√§nkin korkealle.

Mon-Salan musiikillinen ja soundillinen kehitys jatkuu orgaanisempana ja kun sävyjä on aina vain enemmän, voi myös sanoa ja kuvata niin kovin paljon moninaisempia asioita. Näkemiin mennyt, tervetuloa tuleva.

Mika Roth


Muovikukat: Taittuu siniseen Muovikukat: Taittuu siniseen

Muovikukat punkpoprokkaili viimeksi Desibeli.netin sivuilla vajaa vuosi sitten, Elokuva-sinkun osuessa komeasti maalitauluun. Tässä välissä bändiltä on ilmestynyt pari uutta sinkkua, jotka on nyt napsaistu mukaan tuoreelle EP-levylle, jolla viisi rallia pystytään sullomaan reilusti alle varttituntiin.

Kiekon alku ly√∂kin v√§litt√∂m√§sti jauhot suuhun, kun Status ..ei l√§hetyst√§ antaa garagekitaroiden p√∂rist√§ ja rytmiryhm√§ naputtaa siivun alle kahteen minuuttiin. Kiire kaataa melkein sein√§t niskaan, mutta vain melkein. Sinkkubiisi la la land onkin sitten melodisempaa, karvan hitaampaa ja huomattavasti tarttuvampaa indiepoppailua, jossa lauletaan puhtain otsin ‚ÄĚlaa la-la-laa‚ÄĚ. Puolittaista ironiaa taitaa olla my√∂s ilmassa, kun Rakkaus tappoi aikaa murehtii s√§rkyneen syd√§men tulevaisuutta. Tai mist√§ n√§ist√§ tiet√§√§, sill√§ rakkaushan tekee kaikista enemm√§n ja v√§hemm√§n h√∂lm√∂j√§.

Muovikukat rokkaa ja poppaa, mutta ei anna reunojen rajoittaa. Pidänkin erittäin lupaavana Maisema taittuu siniseen -sinkun elokuvamaisia äänimaalailuja ja pehmeämpiä soundeja. Ei niin, että toivoisin bändin siirtyvän dreampopin pariin pysyvästi, vaan koska se nostaa ison kuvan jokaisen palasen arvoa.

Mika Roth


Oddtomatic: Cryptic Messages Oddtomatic: Cryptic Messages
Samsara Records

Oddtomatic on instrumentaali-progea soittava yhtye, jonka esikoisjulkaisu on viisi varsinaista biisi√§ sis√§lt√§v√§ kiekko. Intro ja Outro ovat viidentoista sekunnin mittaisia Morse-koodin p√§tki√§, joiden viesti vilahti ohitseni kuin ‚Äď niin, Morse-koodi.

Sen sijaan sain nopeasti kiinni Hypertrampin kasarimaalailusta, jossa melodisen hard rockin ja progen yhteistyö toimii kaikilla sylintereillään. Astetta eteerisempi Flyer luo jopa mielleyhtymiä niin varhaisen Mike Oldfieldin kuin Jethro Tullin suuntiin, vaikka mistään suorasta lainailusta on tarpeetonta puhua. Instrumentaalimusiikissa kerronta ja kuvailu tapahtuu soolosoittimilla, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa runsaita koskettimia, huiluja ja kitaroita, mutta soitinpaletti ymmärretään pitää aina riittävän niukkana, jotta jokainen osa oikeasti myös erottuu.

Cryptic Messages kiertelee ja kaartelee sinisillä taivailla vailla huolen häivää, fiilikset ovatkin kautta kiekon nostattavan positiivisia. Viisi mielenkiintoista ja riittävän erilaista lukua, joista pari nousee vielä selvästi tämänkertaisen koosteen kärkipaikoille. Ei hullummin esikoiselta.

Mika Roth


Pettyneet Katseet Pettyneet Katseet: Pettyneet Katseet

Pettyneet Katseet ei ole iällä pilattu ryhmä, sillä punk rockia tyylillä veivaava trio perustettiin helmikuussa 2021. Alusta asti tarkoituksena on ollut vain asioiden tekeminen, eikä niiden puhki miettiminen. Studiolle suunnattiin kuuleman mukaan välittömästi, kun kunnon aineksia oli kasassa EP-levyllisen verran.

Turkulaisten soittajien musiikkihistoriasta löytyy kaikenlaista, mutta punk on tekijöille uutta ja sen avulla voidaan puhua nyt suut puhtaaksi. Enkä kyllä muista kuulleeni vähään aikaan Rakettimiehet-rallin kaltaista laskettelua, jossa ihmiskunnan varakkaampi laita nostaa kytkintä kohti Mars-planeettaa, synnyttäen aivan uudenlaisen dystopian. Turku palaa ottaa puolestaan kantaa huomattavasti lähempänä oleviin probleemiin, kuten entisen pääkaupunkimme henkiseen alasajoon. Korona kuuluu puolestaan läpi Saa tappaa -vedolla, joka epäpunkmaisesti kellottaa lähes neljä minuuttia.

Maailma ei ehkä musiikilla parane, mutta eivät ne asiat hiljaisuudellakaan taatusti oikene piiruakaan. Toimivia tekstejä ja virkistävän eläväistä punkkia, mistä lienee kiitos jäsenistön aiemmalla historialle mm. kansanmusiikin ja metallin parissa. Puhdasta punkkiahan tämä on, mutta rahdun tuoreemmalla kulmalla.

Mika Roth


Stinkbird: Stink EP Stinkbird: Stink EP

Helsinkiläinen Stinkbird ei nähtävästi tuoksuja kavahda, etenkään sellaisia postpunkin, autotallin ja rupisemman action rockin löyhkiä. Loppuvuodesta 2018 perustettu ryhmä on kolmen vuoden aikana saanut kasaan ainakin EP-levyllisen materiaalia ja keikkojakin on nähtävästi vyöllä jo jonkin verran.

Rämisevällä rockilla ja sen kudoksiin ujutetuilla melodioilla on tietysti luotu musiikkia jo pitkälti päälle puoli vuosisataa, Stinkbirdin mäiskeen osuessa jonnekin 90-luvun tietämille. Garage ja postpunk heivaavat tietysti kelloa taaksepäin, mutta kun mukana on punkahtavaa grungen rytkettä, nousevat verrokeiksi Seattlen äänekkäämmät ja astetta räkäisemmät ryhmät. Eikä siinä mitään, sillä seura on tasokasta. Biisinipun mittavin numero, Watch My Back, ulisee mallikkaasti ja Stepping tallaa jalkaa permantoon enemmän tanssimeiningillä. Stink tuoksahtaa myös osumalle, vaikka hiukan keskeneräiseltä tuntuukin.

Esikoinen on esikoinen, eikä kukaan debyyteistä vielä mestariteoksia odotakaan. Lupaavaa on soiton nyanssisuus näinkin nopeassa menossa, mutta pientä pesäeroa kannattaisi ottaa selvimpiin räiskerockin pakollisiin kuvioihin. Soundien suttuisuus toimii vielä tässä vaiheessa bändin eduksi, mutta silläkin saralla viimeiset viisi prosenttia toisivat paljon suuremman potin takaisin.

Mika Roth


Tekram√ľtisch: Numeromysteeri Tekram√ľtisch: Numeromysteeri

Tekram√ľtisch summasi loppukes√§st√§ 7. tuotantokautensa Tanssiminen kielletty ‚Äď illan viimeiset 54 hidasta -pakettiin. 8. tuotantokausi polkaistaan k√§yntiin 10 raidan ja noin 21 minuutin kokoisella Numeromysteeri EP-levyll√§. T√§ysosumaksi v√§itet√§√§n ja v√§kivahvaksi kokonaisuudeksi, mutta onkohan noin?

Aiemmin eri genrejen kanssa bingoa pelannut duo soundaa t√§ll√§ er√§√§ kummalle rockille. Siis sellaisella kulmikkaalla ja √§kkiv√§√§r√§ll√§ tavalla, jossa musiikkimaailman aitojen l√§pi ajetaan omin nuotein. Eih√§n nyrj√§ht√§neess√§ ja oudossa rockissa tietenk√§√§n mit√§√§n aivan totaalisen kummaa ole ‚Äď n√§ill√§ main nyt ainakaan ‚Äď mutta Tekram√ľtisch ei pelaa kaikkea ainoastaan outouskorttinsa varaan. N√§iss√§ biiseiss√§ onkin kummasti veto- ja ty√∂nt√∂voimaa, aina numerosta riippuen, jos nyt muutama mysteerikin osuu tielle.

Selvimmin pullasta erottuva rusina on helposti poimittava Kivet ja kannot, joka maistuu Syd Barrettin tekeleeltä. Garagella tavalla lofi-rockimpi Milleniaali ja halpahallisoundeilla idän mystiikkaa luova 7 päivää nostavat myös uuden tuotantokauden odotuksia. Mysteerit selviävät.

Mika Roth


Trashcan Dance: Beso Negro Trashcan Dance: Beso Negro
Sleaszy Rider

Trashcan Dance on kuin joukko elokuvien murhaajia tai zombeja. Juuri kun olet varma, että kyllä niistä on jo henki lähtenyt, niin jostain heput vain raahautuvat taas paikan päälle ja sama meno jatkuuu. Alkuvuodesta 2018 ilmestynyt Sleaze Pop EP kevensi ja muunsi flashrokkareiden soundia, harmi että jatkoa saatiin odottaa lopulta näin pitkään.

Beso Negro summaa EP-levyjen välissä tapahtuneen, eli kaksi uusinta sinkkua on mukana. Näistä etenkin Revenge näykkäisee terävin hampain ja lisääntyneet kosketinsoundit luovat mielikuvia 80-luvun klassisiin kauhuleffoihin. Tuskinpa tuo on vahinko, etenkin kun tarkastelee kansikuvaa ja miettii mielessään Troma leffojen hahmokavalkadeja. Kieli poskessa voi tietysti paiskoa rapaa seinille, mutta Trashcan Dance ei tietenkään kulje siitä mistä aita on matalin, huterin ja heppoisin.

EP:ltä löytyy kuusi biisiä ja mielestäni jokainen niistä voisi olla sinkku, siinä määrin tarttuvia rock-siivuja nämä kaikki ovat. Jopa postpunkimpi Teach Me How to Die selviytyy 70-luvun kauhuefekteistä ja kuka oikeasti uskaltaa antaa biisilleen nimeksi: …and the Night Screams Danger? Kaiken kukkuraksi veto on vielä parhainta A-luokkaa. Flashrock forever!

Mika Roth




Lukukertoja: 1316
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs