Joulukuun kasetit
Kiviranta: Koliikki
Suolavesi Records
Kiviranta pistää uusimmalla kasetillaan tiiviiseen pinkkaan kahdeksan biisiä. Tyyli on omille urilleen kehittynyt postpunkmainen pikatulitus, jossa tosin on myös runsaasti sillanalkuja muiden genrejen suuntaan, muutama yllättäväkin sellainen.
Koliikki ei kellota edes 22 minuuttia, joten vauhti on jälleen huimaa, vaan ei päätöntä. Kuten todettua, postpunk on yhä bändin leipälaji, mutta elektronisten elementtien suunta on kääntynyt jo siellä täällä kohti 90-luvun housea. Siirros ei ole mitenkään radikaali tai pistävä, mutta soundeihin on tullut vienoa svengiä ja kilkettä, mikä pääsee joillain raidoilla puskemaan jo lähelle pintaa. Etenkin B-puolen sulkeva Viivat naksuttelee persoonallisesti radallaan ja vokalistin tapa sulauttaa aallot yhteen saa nauttimaan tilanteesta.
Jylhemmässä ja kolkommassa päässä seisoo rikkoutuneilla kolinasoundeilla korostettu Perspektiivi, joka rynkyttää yhtyettä kohti Düsseldorfin industrial-bileitä. Superdiskanttinen Lipeälampi paukahtelee kuin 80-luvun goottirokkareiden tuotokset ja 140bpm vihjaa teollisuushallibileistä, vaikka ei niihin sitten lippua lunastakaan. Kivireki sijoittuu entistä selvemmin ’jotain muuta’ -lokeroon, vaikka soundissa onkin muistumia sieltä ja täältä. Tekstit ovat edelleen teränippuja ja vähemmän on todistetusti ihan hitosti enemmän – Koliikki kaikukoon siis mahdollisimman monessa kammiossa.
Mika Roth
Ruissalo Amping: Tähtien suojatit Maan povella
Karhuvaltio Records
Turkulainen
Ruissalo Amping shoegazeili sydämeeni reilu vuosi sitten, kun vuoden kauneimman kappaleen viittaa itselleen sovitellut
Hyvään yöhön uhmasi sinkkuformaatin rajoja päälle kuuden minuutin mitallaan. Debyyttisinkku saa myös kunnian avata debyyttialbumin, jolta löytyvät niin ikään sinkkuina ilmestyneet
Kirkkaissa valoissa ja
Hohde.
A-puolen ensimmäiset kymmenen minuuttia kulkevatkin kahden ensinnä mainitun sinkun seurassa mainiosti, eikä hieman sisaruksiaan popimpi
Kultaa ainakaan heikennä nousujohteista kulkua. Dreampopin ja shoegazen hattarankeveät pilvilinnat ovat kuulaita, viehättäviä ja täynnä taikahippusadetta, joka huuhtoo arjen murheet mennessään. Sähkökitara saakin kaikua ja kaikua ja kaikua vielä hiukan lisää, kun äänikudoksia paisutetaan hiljalleen, tosin järjellisyyden rajat muistaen.
Ja juuri kun tuntuu siltä, että sydämeen ei mahdu enää enempää superromanttista jylyä, osaa Ruissalo Amping olla hetken hiljempaa.
Kaikkeni antaneena on – olosuhteet huomioon ottaen – pieni ja kaunis numero, jonka vanavedessä nimibiisi
Tähtien suojatit Maan povella uskaltaa sekin pitää valokeilansa rahdun hillitympinä. Ja jotta totuus ei unohtuisi, saa ankkuriraita
Uoma virrata shoegazen mustilla aalloilla vielä yhdeksän viimeistä minuuttia. Eikä tätäkään numeroa vedetä överiksi, kun käsissä on taito ja mittasuhteet osataan pitää oikeina aina kulloisessakin tilanteessa.
Mika Roth
Tuhka: Tuhka
Omakustanne
Tuhka esittää modernisoitua kansanmusiikkia, eli yhtye ottaa koko Suomen rakastamia vanhoja biisejä ja tekee niille jotain hivenen erilaista ja arveluttavaa. Alkuvuodesta ilmestynyt
Tuonelan koira -sinkku puraisi todella ärhäkästi, kun hakkaava rytmi ja ’särökitaratekno’ hönkäisi kalman hajun kasvoille asti.
Hyvää hyvää iltaa jatkoi tutuilla linjoilla, kun konehuoneen uhkaavuus ja säröinen kitara pilkkoivat laulun kanssa biisin täysin uusiin muotoihin.
Kasetilla meno se vain syvenee, kun mm. henkitoreisiin vaimennettu
Herrojen kanssa pellon laidassa ja lähes samoille hämärän rajoille työnnetty
Se ilta oli pimiä muuntavat aiemmat näkemykset totaalisesti. Nämä versiot ovat kuin Twin Peaks päiväsaippuoille – yllättäen säännöt muuttuvat, tarinat synkkenevät ja yön pimeys vuotaa ns. normaaliin elämään.
Tapio Rautavaara teki yhdenlaisen tulkinnan
Jos sais kerran reissullansa -kappaleesta, mutta nyt on kulkuriromantiikka kaukana, kun särökitara raastaa ja laulaja antaa kielensä tikata sanat hyiseen maisemaan.
Olen käynyt bändin kahden aiemman sinkun tiimoilta joitain tiukkoja keskusteluja, kun olen asettunut tukemaan ryhmän rohkeaa otetta. Ovathan nämä vanhoja kappaleita, mutta eivät ne mitään pyhiä reliikkejä ole, vaan pelkkiä kappaleita joihin on haettu uusia kulmia. Kuulemme nyt erilaisia tulkintoja, vaihtoehtoisia näkemyksiä, jotka eivät vähennä mitään aiemmin kuultua. Säröinen kitara saa puolestani tulevaisuudessakin hyväillä eri tavoin lausuttuja rivejä, eivätkä konehuoneen äänet ole sen heikompia kuin pelimannien soitto – vain erilaisia, ja juuri erilaisuus on musiikinkin saralla vaalittava ominaisuus.
Mika Roth
Usko ja Urheilu: Linnunradan pitsakuskit
Huumekoirien Uhrien Tuki
Mitä ihmettä
Usko ja Urheilu oikein haluavat tällä teoksellaan sanoa? Tietysti muistan yhä kuinka tape jockeyt
TJ Tok Mayne ja
MF Hankkija saivat aivoni muljahtelemaan kolme vuotta sitten
Jeesus-tapellaan. Täysin kierrätetystä kotimaisesta materiaalista oli tehty jotain, ja nyt sitä jotain on tarjolla oikein messevä annos enemmän.
Linnunradan pitsakuskit -albumi on kuin yksi suuri äänitaideteos, jota on luotu hullun musiikkitiedemiehen laboratoriossa ilman minkäänlaisia sensoreita. En osaa sanoa, josko maailmanvalloitus vanhalla tavalla on ollut mielessä, mutta megalomaaniset maneerit ja hiphopin juuriston penkominen ovat johtaneet kummiin paikkoihin ja outoisiin tilanteisiin. Elektroa tämä kaiketi on, ja samaan aikaan retron hauskaa sci-fi hulluttelua, mutta vaatiihan tekele vastaanottimilta suhteellisen paljon. Minua kehotettiin useampaan otteeseen kuuntelemaan samplattua taidepläjäystä joko kuulokkeilla tai jossain muualla – mielellään mahdollisimman kaukana muista, joten ainakin Usko ja Urheilu herättävät runsaasti tunteita.
Linnunradan pitsakuskit on eräänlainen musiikkikuunnelma, jossa kuljetaan avaruuteen, löydetään kummia otuksia ja ihmeellisiä asioita. Tämä kaikki voisi tapahtua toisessa todellisuudessa, jossa USS Enterprisen miehistö olisi joukko suomalaisia julleja ja kapteeni Kirk, sekä tiedeupseeri Spock eivät välittäisi sitäkään vähää ohjesäännöistä.
Robottidisko pistää diodit vinkumaan ja
Se lentää! liitelee suoraan kohti intergalaktista tanssilattiaa. Siinä sopii sitten ihmetellä tauolla, kuinka
Mainos - Avaruusburgeri saikaan poikkeamaan jo toisen tähden kohdalta oikealta, kun olisi pitänyt jatkaa vielä aamunkoittoon.
Samplaus on taidetta, taide on ikuista ja kun
Lopputekstit soivat hiukan samoilla linjoilla kuin alkuperäisen
The Hitchhiker's Guide to the Galaxy TV-sarjan tunnari niin mitäs teet? Pitänee vain löytää sisäinen Teräs, tai Safiiri.
Mika Roth
Lukukertoja: 2118
