Ajankohtaista

Marraskuun kasetit

12.11.2021


Peltilelut: Aamurusko Peltilelut: Aamurusko
Panama-levyt

Kaikella on aikansa ja Peltilelut-yhtyeen tapauksessa aika tuli täyteen jo toisen pitkäsoiton kohdilla. Niinpä Desibeli.netin haastateltavanakin käväissyt hips’n’rollin nouseva ihme on jo tätä kirjoitettaessa laskeutunut autuaammille keikkamaille.

Yhtye ja sen tukena toiminut Panama-levyt jää kuitenkin Desibeli.netin historiankirjoihin ensimmäisellä toimitukseen saapuneella minidisc-julkaisulla, jolle ei tosin löytynyt käypää soitinta. Onneksi kyljessä tuli C-kasetti, jonka kautta musiikin sai kuunneltua myös analogisessa universumissa ja vanhalla kunnon kasettidekillä. Itse musiikki on toisella kierroksella aiempaa suorempaa ja kenties näin myös helpommin lähestyttävää, vaikka rockin oudot kulmat ja äkkiväärät pinnat yhä saavat kengät luiskahtelemaan.

Kummallekin puoliskolle on sijoitettu viisi raitaa, ja trion ilmaisun runsaat sävyt ilahduttavat jälleen. Soittimia ei ole periaatteessa paljoakaan, mutta nyt ei olekaan kyse siitä mitä soitetaan, vaan miten soitetaan. Kaikki on hyvin nykii uuden aallon generaattorilla ja Rattaat raksuttavat sellaisella voimalla, että Peltilelut olisivat puolestani saaneet raksuttaa vielä pitkään eteenpäin tämänkin jälkeen. Kun olen kuollut on myös riemukkaan loistava tarina, jossa svengi jyskää ja talkingheadsmainen venkoilu lähtee juuri sopivasti hivenen lapasesta. Ei vedetä överiksi, mutta ärsytyskynnystä kyllä kutitellaan.

Suorastaan valitettavaa että kaikella on aikansa, mutta ehkäpä lelujen palasista sukeutuu jotain uutta ja erilaista. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä kaikkea aamurusko saattaa tuoda vielä muassaan.

Mika Roth


Pölykuu: Shimanon vaihteet Pölykuu: Shimanon vaihteet
Suolavesi Records

Pölykuu on julkaissut todella päräyttävillä väreillä ryyditetyn kasetin, jonka kansien tummansinisestä esanssin keltaiseen ja takaisin tapahtuva väriliukuma on jotain, jota ihan jokainen ei voisi/haluaisi tehdä.

V√§rit voivat olla √§√§ni√§, mutta t√§ll√§ kertaa sisus on boogaavaa ja retroisan tanssittavaa rockia. Sitten alkuvuonna 2018 arvioimani Helvetinkone-kasetin P√∂lykuu on muuttunut Ville V√§is√§sen sooloilusta oikeaksi b√§ndiksi. Kitara-rummut-basso kolmikanta toimiikin tyylill√§ ja jokainen j√§sen osallistuu viel√§ lauluunkin, joten kasetin sis√§kansista l√∂ytyv√§ ‚ÄĚjos solidaarisuus ei koske kaikkia, se ei koske ket√§√§n‚ÄĚ on muutakin kuin sanahelin√§√§, my√∂s t√§ll√§ kulmalla.

A-puolella on neljä biisiä, B-puolella toinen moinen, eli kasassa on kunnon pitkäsoitto. Musiikki on pehmoisen pyörähtelevää kitarapoprockia, jossa vokaalit saavat kirkkaimmat parrasvalot ja sovituksissa muistetaan silloin tällöin yllättää kuulija iloisesti. Sinkkubiisi Usko tai älä saa avata albumin, mutta Ihmepoika nappaa ainakin allekirjoittaneen viittansa alle. Samoin karipeitsamomainen Näin kuuta valloitetaan osaa vain jotenkin pistää pienet palikkansa mitä hurmaavimpaan pinoon.

Sanovat ettei rockilla voi pelastaa maailmaa, mutta Pölykuu tekee siitä huomattavasti mukavamman paikan olla. Harmi että viime vuonna ilmestynyt Historia palaa -albumi on mennyt jotenkin ohitseni. No, nyt on hyvä hetki paikata vahinko.

Mika Roth


Rene Kita: Rheingold Rene Kita: Rheingold
Artsy

Musiikki on taidetta. Toisinaan tuo toteamus on huomattavasti paremmin perusteltua kuin joinain muina hetkinä. Rene Kita pistää kyllä termin ’taide’ koetukselle omalla Rheingold-kummajaisellaan, jonka kuuntelu-urakka oli urakka sanan varsinaisessa ja hikisemmässä merkityksessä.

Kaikki kasetilla kuultavat √§√§net on luotu kahdella tavalla: joko ihmisen keholla tai vinkuvilla leluilla. Siin√§ se, ei enemp√§√§, eik√§ v√§hemp√§√§. Olen jo pitk√§√§n ep√§illyt, ett√§ jossain on huippusalainen tutkimuslaitos, jossa eri alojen huipputieteentekij√§t kehitt√§v√§t alati uusia, entist√§ √§rsytt√§v√§mmill√§ √§√§nill√§ varustettuja leluja. Rheingold on uusin todistuskappaleeni, jolla voin todistaa salaliittoteoriani oikeaksi. Vingahduksia, pulpahduksia, p√∂r√§hdyksi√§ ja p√§r√§hdyksi√§. Toki osa noista √§√§nist√§ on saattanut tulla ihmiskehostakin, mutta silti ‚Äď raivostuttavaa.

Mutta palataan takaisin äänitaiteen käsitteen pariin. Onko tämä siis taidetta, kun joku henkilö murisee, kirkuu, höpöttelee ja pärisee mikrofoniin? Onko se syvempää totuutta, kun ääniin liitetään lelujen puristelulla ja käsittelyllä aikaansaatuja ääniä? Mikä on kaiken tarkoitus? Taide on taidetta, eikä sen tarvitse selittää itseään. Niinpä julistan tämän arvion myös taiteeksi, räts, piip, viuh, kra-pow! Kuvittelen nyt itseni Batmanin jaksoon, jossa roistoja lyödään niin lujaa, että tekstit piirtyvät ruudulle. Seuraavaksi kuvittelen rikkovani em. leluja ja vingahtelen entistäkin kovemmin. Siitä saitte Wagnerit. Ympäristön lukuisista pyynnöistä ja aneluista huolimatta kuuntelin teoksen kolmeen kertaan, vaikka parisuhde ja pari muutakin suhdetta oli hetkittäin kovilla.

Mika Roth




Lukukertoja: 319
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myŲs