Perjantai saa rockin maistumaan

Tarina ei kerro saiko Perjantai alkunsa nimenomaan perjantaina, mutta kaikki lähti liikkeelle pienessä jurrissa heitetystä ehdotuksesta, että kyllä pitäisi käydä soittelemassa yhdessä jotain. Kuinka ollakaan laulaja/kitaristi Jarmo ja kitaristi Jaakko ryhtyivät seuraavalla viikolla tuumasta toimeen ja näin bändi oli pian tosiasia. Desibeli.netin haastattelema Jarmo ylistääkin kaksikon välitöntä kemiaa, jonka ansiosta palaset loksahtivat nopeasti paikoilleen.

- Kitaristi Jaakko ja rumpali Roope olivat käyneet jamittelemassa keskenään jo jonkin aikaa ennen tätä, mutta basisti Iikan ja mun hypättyä kelkkaan tuolloin kesällä '17 touhu alkoi muuttua hieman "bändimäisemmäksi" ja ryhdikkäämmäksi. Aihiot alkoivat muuttua biiseiksi ja homma alkoi saada lihaa luidensa ympärille. Valtaosalla oli aiempaa soittokokemusta useista eri bändeistä ja genreistä, ihan hc-punkista death metaliin ja doomista räppiin, eli periaatteessa kaikkea muuta kuin tätä suht suoraa rockpoppia mitä Perjantai soittaa.

Simppelimmän muodon omaksuminen otti kuulemma aikansa, mutta ryhmä on ollut alati liikkeessä. Parin biisin sinkkuja on helppo julkaista, mutta siten materiaalia ei synny lopulta kovinkaan paljoa. Näin Perjantai päätyi julkaisemaan toisen EP:nsä, Myötätuulia.

- Paluu EP-formaattiin tuntui myös mielekkäältä siitä syystä että meillä on oikeasti aika paljon kamaa odottamassa äänitystä ja julkaisua, joten tässä muodossa saatiin tuotakin sumaa vähän purettua.

Ainoastaan Tuulee-avausraitaa ei ole juuri soiteltu keikoilla viime vuosina, joten tuttuja biisejä nelikko pisti narulle. Tuotannollisesti EP:lle haettiin Jarmon mukaan ronskimpaa soundia ja lopputulemaan ollaan tyytyväisiä, etenkin kun sinkkua isommalla kattauksella saadaan esiteltyä yhtyeen eri puolia kattavammin. Onko bändin soundi matkalla isomminkin EP:n viitoittamaan suuntaan, vai ollaanko nyt juuri siinä missä halutaankin olla?

- Ehkä ääripäitä venytellään vähän normaalia enemmän kun mukana on niin kantri- kuin stonervivahteitakin, mutta toisaalta jo ekalta EP:ltä lähtien nämä menevämmät ja iisimmät biisit ovat paiskanneet kättä meidän julkaisuilla, ja molemmat kuuluvat olennaisena osana Perjantain soundiin. Välillä tekee mieli rokata niin pirusti, välillä fiilistellä tippa linssissä.

Leveälinjaisuus tekee Perjantain musiikista vaikeasti luokiteltavaa. Jarmokaan ei sijoita ryhmää kuin epämääräisesti poprockin maastoon, mikä sekään ei sano vielä paljoa. Vaikutteita on saatu monesta suunnasta, mutta ytimessä on aina itse asia: biisi.

- Kaikki lähtee siitä pienestä kipinästä minkä joku päähän juolahtava melodiapätkä tai yleensä Jaakon herkullinen kitarakuvio synnyttää, ja sen jälkeen mennäänkin intuition ja varmaan joidenkin alitajuntaisten vaistojen varassa, kun biisiä taotaan ja taiteillaan bändin kanssa lopulliseen muotoonsa.

- Itse edustan sitä koulukuntaa, että tarpeeksi hyvä biisi kuulostaa hyvältä vaikka pelkän kitaran ja laulun kanssa, kun taas kehnompaa tekelettä eivät pelastaa mitkään mukamas nokkelat sovitusjipot tai jumalaiset soundit. Kuten sanottua, intuitio on näissä hommissa yleensä paras kompassi. Jos biisejä ensi kertaa soitellessa kantapäät takovat kollektiivisesti treeniksen lattiaa ja hymy on herkässä, ollaan oikeilla jäljillä. Antaa muiden hoitaa ne genremääritelmät sitten jälkeenpäin.

Materiaalia olisi toki paperilla ollut jo pitkäsoittoonkin saakka, mutta DIY-pohjalta toimiessa vievät enemmän resursseja ja aikaa. Hartiapankilla pitkäsoitto veisi Jarmon mielestä kauneimmankin laskelman mukaan vähintään puolitoista vuotta.

- Mutta toki me lähdetään äänittämään pitkäsoittoa vaikka heti johonkin kivaan studioon, jos joku kiva levy-yhtiön tyyppi haluaa lähteä virtaviivaistamaan tätä touhua ja maksamaan viulut (naurua).

EP:n kolmen ensimmäisen raidan kulku on suht suoraa, mutta ankkuriksi sijoitettu Yön selkään ylittää peräti viiden ja puolen minuutin mitan, muodon liipaistessa läheltä stoner-rockin savuisia palstoja. Onko ankkuri hassuttelun tulos, vai täysipainoinen puoli ryhmän tekemisistä?

- Yön selkään on myös niitä biisejä joita ollaan soiteltu ihan alusta saakka, eli kyllä se ihan ehtaa Perjantaita on. Jaakon soittelema, biisin kantava liidiriffi oli jäänyt kummittelemaan päähän jo poikien varhaisilta treenisnauhoilta, ja sen pohjalle rakentuneen kokonaisuuden loppuun oli luonteva lyödä pitkä instrumentaalioutro, jota olin itse pyöritellyt jo päässäni vuosia ennen Perjantai-touhuja. Kovana KISS-fanina olen aina ihaillut Detroit Rock Cityn väliosaa, jossa rakennetaan aivan mielettömän majesteetillinen kohta käyttämällä herkullisia kitaraharmonioita sekä pohjasointuja.

Tavoitteena olikin tehdä julkaisu, joka edustaa bändin kaikkia puolia ja kuulostaa juuri siltä mistä on kyse: neljä tyyppiä laulavat ja soittavat. Eikä pieniä rosoja ja ns. vikoja pelätä, sillä luonnollisuus voittaa sliipatun studiosoundin aina.

- Nykyään pikkubändeilläkin alkaa olla mahdollisuus tehdä todella ammattimaista jälkeä kiitos kehittyneen teknologian, mutta tuon myötä jotkut innostuvat myös siivoamaan ja hienosäätämään raitoja ja soundeja niin hartaasti, että musasta katoaa kaikki luonnollisuus ja lämpö.

Perjantai antaakin itselleen studiossa armoa, kunhan pysytään nuotissa ja totaalista mokaa ei synny. Jarmo toteaakin, että harvoin ottoja tulee muutamaa enempää. Entä minkälainen ryhmä on livetilanteessa? Katsotteko mieluummin kenkienne kärkiä, vai sytytättekö lauteet liekkeihin - vai jotain tuolta väliltä?

- Eiköhän me mennä sinne ihan vaan pitämään hauskaa, rokkailemaan omalla tyylillämme ja toivotaan toki että yleisö viihtyy siinä samalla. Toistaiseksi keikkoja on tehty aika maltillisesti, mutta lähes poikkeuksetta vastaanotto on ollut erittäin positiivista, joka on yllättänyt itseni sillä aiempien bändien kanssa on tullut soitettua niitäkin klassisia keikkoja, joissa sekä bändi että yleisö tietävät olevansa täysin väärässä paikassa.



Korona pisti myös Perjantain rattaat raksuttamaan hitaammin, mutta kun keikkoja ei ollut huomasi bändi pian työstävänsä uutta EP-levyä. Kun studiona toimii vielä treenikämppä, oli äänitys suhteellisen sujuvaa. Työt tehtiin omin voimin, aina kuin mahdollista.

- Miksausvaihe on ihan oma lukunsa, ja sen puolen hoiti jälleen rumpalimme Roope, ja sama kaveri on ollut puikoissa noiden aiempienkin julkaisujen kanssa. Pakko nostaa hattua ukon lehmän hermoille, etenkin minä ja Jaakko skitsoiltiin noiden miksausten kanssa välillä kovastikin, eikä ole varmasti kiva saada harva se päivä eriäviä kommentteja siitä, kuinka se ja se on liian pinnassa tai pienellä, etenkin kun keskenään ristiriitaisia kommentteja saattoi antaa välillä sama jätkä. Koita siinä nyt sitten löytää se kultainen keskitie!

- Pro-osaston jeesinä ja neutraaleina korvina toimivat mm. oululaislähtöinen musaguru Aki Latvamäki sekä Satellite Stories -yhtyeen Jyri Pesonen, joiden palautteen perusteella soundeja viilattiin parempaan suuntaan siinä vaiheessa kun meidät omat korvat alkoivat olla täysin turtana kymmenistä eri miksausversioista. Paljastettakoon myös sen verran että Jyri oikaisi omassa studiossaan Elää ja hengittää -kappaleen vihellysosiot kohdilleen autotunen avulla, kun tuon melodian naulaaminen osoittautui täysin ylivoimaiseksi jokaiselle sitä yrittäneelle.

Viikon paras päivä on tietysti perjantai, mutta kuinka itse vietätte sitä optimiolosuhteissa?



- Jaa-a, optimitilanteessahan me oltaisiin varmaan keikalla vaikka jokaisena perjantaina, mutta sen ulkopuolella jokaisella lienee omat tapansa rentoutua. Toiset makavat ammeessa tuntitolkulla suitsukkeiden kärytessä, toiset pätkivät padelia pohkeet hapoilla ja toiset kuuntelevat illan hämärtyessä vanhoja death metal-vinyylejään viskilasi kourassa fiilistellen. Meikäläinen varmaan katselee jotakin 80-luvun toimintaleffaa, esimerkiksi Stallonen Cobraa.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, keikkoja, striimattuja keikkoja tai jotain muuta huomioitavaa?

- Juuri tällä hetkellä tähtäimessä olisi päästä tahkoamaan noita keikkoja ja etenkin Etelä-Suomeen, mutta katsotaan nyt miten tilanne etenee. Jos noiden suunnitelmien suhteen tulee pakkia, sitten täytyy vaan keksiä jotakin uutta tekemistä äänitysten tai erilaisten julkaisuiden muodossa. Pääasia on se, että tähtäimessä on aina joku maali tai tavoite mitä kohti pyritään etenemään, kuten Myötätuulia-EP oli tämän kevään ja kesän osalta.

- Me tehdään uutta musaa jatkuvasti, ja niin kauan kun sen suhteen pysyy se lapsenmielinen innostus ja tekemisen riemu, niin kauan homma pysyy mielekkäänä. Vaikka tässä on tahkottu jo jokunen vuosi, jännästi tuntuu silti edelleen että ollaan vasta ihan alussa. Se on hyvä merkki.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Vaikka viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet melkoista kärvistelyä, muistakaa että tämä kaikki on vain väliaikaista, kun taas rock on ikuista. Tsekatkaa meidän uusi EP vaikkapa Spotifystä, ja muistakaa pitää katse muutenkin välillä siellä ruohonjuuritasolla, sillä sieltä ne mielenkiintoisimmat jutut monesti versoilevat!

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Risto Hannuniemi ja Jukka Juntunen