Pienet

Sinkut II - Syyskuu 2021

15.09.2021

A Light Afar: Hurt Reflected

Helsinkiläinen indie-duo A Light Afar syntyi korona-aikana, kun laulaja/kitaristi Michael Rose ja kitaristi Arto Alho ryhtyivät työstämään Rosen pöytälaatikkoon jumittuneita biisejä. Yhteistyö lähti toimimaan kitkattomasti ja tyyliksi muotoutui kuin itsestään tummempiin sävyihin nojaava rock. Saatesanoissa korostetaan myös elektronisten sävyjen merkitystä, vaikka ainakin tällä kipaleella ne jäävät vielä lähinnä taustarakentamisen rooliin.

Hurt Reflected on nimensä mukaisesti kertomus kivusta, sen syistä, seurauksista ja varjoista, joita tekojensa täyden painoarvon ymmärtämätön sukupolvi sälyttää seuraavan sukupolven niskaan. Kipu säkenöikin sanoissa ja soundeissa, joita on helppo kutsua demomaisiksi. Tässä tapauksessa ja tämän aiheen äärellä betoniset pinnat ja likaiset kitarasoundit toimivat kuitenkin sisäisellä vimmallaan laukkaavan biisin eduksi. Hieno väliosa sooloineen jakaa tarinan kahteen osaan, jolloin viiden ja puolen minuutin mittakaan ei nouse minkäänlaiseksi kynnyskysymykseksi. Kiperällä tavalla herkkä biisi, joka kannattaa kuunnella ajatuksella, sillä aina voimme oppia virheistä jotain – niistä hirveimmistäkin.

Mika Roth

AURAL: Tuuli
Texicalli Records

AURAL on artistinimi, jolla aiemmin omalla nimellään musiikkia menestyksekkäästikin julkaissut Laura Sippola on avannut artistiuransa uuden luvun. Aiemmin nipun pitkäsoittojakin julkaissut artisti paloi loppuun 10-luvun loppupuolella, ja ensimmäinen AURAL-nimen alla levytetty sävellys oli vuonna 2019 versioitu Eino Leinon runo Nocturne.

Reilu kaksi vuotta myöhemmin on koittanut toisen AURAL-sinkun aika ja tällä erää kappaleen syntyhistoria on täysin toisenlainen. Kaikki lähti liikkeelle some-postauksesta, josta kummunnut keskustelu toimi kipinänä. Ja kun liekki synnytti kertosäkeen melodian, ei se enää sammunut. Ja onneksi näin, sillä peruskysymyksiä vaimein piirroin pohtiva pop-kappale kiertyy melodiansa ympärille, toistaen kaavaansa ja esittäen joukon osuvia ajatuksia. Maailma muuttuu, kuten on aina muuttunut ja tulee muuttumaan. Kun tuon hyväksyy ja ymmärtää, voi todella asettua aloilleen ja antaa asioiden vain tapahtua. Sama filosofia vie tätä kummaa sinkkua eteenpäin, enkä oikein tiedä mitä sanoa neljän minuutin jälkeen. Ehkä pitääkin olla vain hiljaa.

Mika Roth

Discoteca Fatale x Vilunki 3000: Dancing with Broken Hearts (Dancin With PRKL Rmx)
Alakulttuuritalo

Mahtipontista, voimaannuttavaa ja eeppistä, luvataan tämän kooltaan kieltämättä massiivisen sinkun saatesanoissa. Discoteca Fatale x Vilunki 3000 -yhteistyön hedelmä saikin musiikilliset makunystyrät sekaisin. Dancing with Broken Hearts julkaistiin alkujaan jo viime vuoden puolella, mutta kun Vilunki 3000 upotti siihen remiksaavat syntetisaattorinäppinsä, niin pulla paisui uusiin mittoihin.

Reilun neljän minuutin mittaisesta klubibängeristä onkin muotoutunut lähes seitsemän ja puolen minuutin mittainen discomammutti. Painopistettä on tosin heivattu irti dancen kyljestä, eikä biitti junttaa enää aivan yhtä tummien peilipallojen alla, vaan kokonaisfiilikselle on annettu kevyt kasvojenkohotus. Samoin kappaleen sisusvärkkejä on ruuvattu uuteen uskoon siten, että etupainotteinen puserrus saa huiman mitan tuntumaan kerran toisensa jälkeen täsmälleen sopivalta. Eeeppistä ja nostattavaa discoa Vilunki-kulmalla, joten Dancin With PRKL Rmx -versio on vähintäänkin oikeuttanut olemassaolonsa. Tahtoo lisää.

Mika Roth

Dust Mountain: Holy Equinox
Svart Records

Dust Mountain on psykedeelistä ja progehtavaa folk rockia luova yhtye, jonka ytimen muodostavat sisarukset Toni ja Henna Hietamäki. Duo käynnisti hitaasti kiiruhtamisensa jo vuonna 2016, jonka jälkeen ideat ovat hautuneet ja kypsyneet kiireettä. Hymns of Wilderness -pitkäsoiton julkaisu on viimein horisontissa ja toiseksi sinkuksi valittu Holy Equinox onkin kiistatta melkoinen usvapallo haltuun otettavaksi sekä osiin laitettavaksi.

Päällimmäisenä huomio kiinnittyy hiipivään poljentoon, joka huokuu ikiaikaista mystisyyttä ja maasta kumpuavaa voimaa. Ja mikä ihme tuo toisaalta on, sillä tässähän ylistetään keskiyön aurinkoa ja vuoden lyhintä päivää. Hennan kuulas laulu ja kappaleen pohjakerroksissa vaikuttava doomahtava tunnelma muodostavat jännitteen, joka tekee kaikesta jotenkin toismaailmallista – rakentavalla ja kiehtovalla tavalla. Soitinpaletti on pääosin sähköinen, mutta akustiset lisät ja jylhästi kaukaisuudessa soivat urut tekevät taikojaan, luoden orgaanisen tunnelman. Harvoin lähemmäs kuusi minuuttia kuluu näin jouhevasti.

Mika Roth

Eino & Koskettajat: Pullon henki
Pihkassa Musiikkituotanto

Ainakin omasta mielestäni upeasti nimetty Eino & Koskettajat on tuore kotimainen yhtye, joka soittaa vahvan retroista rockia, johtotähtinään mm. Badding, Ville Leinonen ja Agents. Eivätkä nämä nimet toimi suinkaan suorina verrokkeina, vaan ennemminkin väylämerkkeinä ja kiintopisteinä, joiden kautta Pullon henki -kipale keikkuu päivänpaisteisen poprockin kesäisillä aalloilla. Rentoa retroa ja nostalgian lämpöä.

Pullon henkiä on tietysti monenlaisia. Toiset saavat panttaamaan talot ja autot, toiset viekoittelevat puolestaan näkyväisen muurien tuolle puolen. Tässä tapauksessa viitataan ymmärtääkseni niihin nesteisiin, joiksi Jeesuskin muutti vettä eräissä juhlissa, mikäli kuulemaan on uskominen. Itse biisi luikertelee hieman balkanilaisilla saapikkailla, tosin kertosäkeessä nojataan jo supisuomalaiseen maitolaituriin ja eksoottisemmat mausteet jäävät mausteiden rooliin. Periaatteessa rennon kuuluinen kipale, joka kuitenkin kärsii vielä em. nimien sekä eräänkin samoista aineksista menestyksekkään uran luoneen Tehosekoitin-yhtyeen varjoista. Lupaavaa siis, mutta tässä vaiheessa vielä lievästi raakilemaista.

Mika Roth

Fearout: The End of the Beginning

Fearout on helsinkiläinen rosoista rockmetallia soittava kokoonpano, joka valmistautuu debyyttialbuminsa julkaisuun. Näillä näkymin marraskuussa ilmestyvää Bleedthrough-pitkäsoittoa pohjustetaan sinkulla, josta ei ole niinkään vaikea löytää viitteitä mm. eräänkin Sentencedin suuntiin. Enkä totea tätä mitenkään syyttävästi, sillä Fearoutin soundissa on niin monia eri palasia, että mistään perässähiihdosta on aivan turha puhua.

The End of the Beginning polkaistaan käyntiin rapean rosoisella sähkökitaralla, joka saa nopeasti seurakseen raspisen käheän lauluäänen. Ennen minuuttia saavutetaan kertosäkeen kierros ensimmäisen kerran ja siivuhan tarttuu kuin jesari tukkaan. Kuuleman mukaan äänitykset olivat kaikkea muuta kuin tuskattomia, mutta työlääksi äitynyt urakka on tuonut soundiin mukaan sen ripauksen lisähikeä, ekstraverta ja bonusvoimaa. Kyynelistä en osaa sanoa, mutta onhan tämä nyt aika tummasävyinen tarinakin – tietysti.

Mika Roth

Halava: August Love (ft. Ninni Poijärvi)
Halavamusic

Halava on kotimainen musiikkitalo, mutta se on näemmä myös yhtye, jolta on ensi vuoden alussa ilmestymässä Halava Country Album. Tuolla monien artistien vahvistamalla kiekolla kuullaan kahdeksan erilaista näkemystä countryn/kantrin olemuksesta, ja sen kaikki raidat tullaan lohkomaan sinkkuina vielä tämän syksyn aikana. Ensimmäiseksi siivuksi on valikoitunut Ninni Poijärven tukema August Love, jota ei tietenkään voinut ohittaa.

Ihailen Poijärven sielukasta vokalisointia, se kannattanee todeta heti alkuun, joten näiltä osin olin jo valmiiksi myyty. Biisi on itse asiassa jo kolme vuotta vanha, vieläpä Halavan keskeisten tekijöiden omiin häihin alkujaan syntynyt teos, joten latausta on melkoinen määrä ilmassa. Eikä tuo lataus haivu, vaan se vahvistuu ja kasvaa näissä neljässä ja puolessa minuutissa. Kauniin puolislovarin kruunaa sydämestä kirpoava kitarasoolo, sekä taustalla huokaileva Olli Haaviston pedal steel -kitara. En tiedä mitä tuleva tuo tullessaan, mutta ainakin alku on upean loistelias.

Mika Roth

Ilari Hämäläinen: Savuna ilmaan

Ilari Hämäläinen oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla, kun herran Rakkautes jää -sinkku ilmestyi. Kahteen ja puoleen vuoteen ei ole mahtunut muita julkaisuja, mutta nyt Hämäläinenkin on palannut takaisin. Eikä herran kasarilähtöinen poprockin jyske ole lantraantunut mihinkään, vaan sanoisin äänivallien käyvän vain entistäkin jylhemmiksi, mikä tietysti sopii täydellisesti rakkauden ihmeen innoittamaan biisiin.

Rakkaus on siis löytänyt kertojan ja humauttanut sen kokoisella lekalla nuppiin, että pitää aivan pohtia koko maailman aitoutta. Biisi on iso, siis tosi, tosi iso. Sen soundi on häpeilemättömän retroinen ja jokainen isku, mutka sekä jekku on testattu toimivaksi jo sen tuhannennen kerran. Toinen asia onkin: saako näin tehdä? Mielestäni mitään sääntöjä ei pitäisi musiikissa olla ensinnäkään, vaan kaikkea voi kokeilla ja jokaista pyörää pyöräyttää, koska vain lopputulema merkitsee oikeasti jotain. Savuna ilmaan onkin niitä siivuja, jotka luotiin mukana laulettaviksi. Enkä minä ainakaan aio ujostella, vaan naputtelen biisin tahtiin rattia, pöytää, tuoleja ja mitä siinä käsien lähellä ikinä sattuukaan olemaan. Rakkaus on kaikki, nyt vain kaikki rakastamaan.

Mika Roth

Iron Beat: Iron Boat
Haiku Approves Music

Kotimainen bilerapduo Iron Beat otti muutaman vuoden happea, julkaistuaan 10-luvun puolivälissä pari EP-levyä ja heiluteltuaan siinä samalla muutamaakin pääkaupunkiseudun bilevenettä. Nyt räp-mies Erik Beat ja pehmeämmin vokalisoiva Jonne Iron ovat palanneet takaisin, eikä näitä taivaita synkistä mikään. Uusi sinkku on myös ensimmäinen makupala loppuvuodeksi luvatulta EP-levyltä, eli paluu on pysyvämpää sorttia.

Mikäs se otsikon Iron Boat sitten oikein on, eli kuinka rautapaatti kelluu kuumilla aalloilla? No tietysti kaikki on kohdillaan, rytmi veivaa polvet notkeiksi ja biisiä nimitetään saatekirjeessä veneilyräpiksi. Yleiskielelle käännettynä sanoisin, että nyt räppäillään karibialaisissa maisemissa, soittimet vinkkaavat Jamaikan suuntaan ja voitte olla varmoja, että kesäisellä taivaalla ei nähdä ainuttakaan myrskypilveä. Elämä on tässä ja nyt, joten annetaan merituulen sekoittaa hiukset ja nautitaan nuoteista hohkavasta lämmöstä.

Mika Roth

Jaakko Pesola: Ihmiset aina haluaa jotain muuta kuin mitä niillä on

Jaakko Pesola on muusikko ja musiikintekijä pitkällä historialla. Ensimmäiset oman bändin keikat heitettiin jo 80-luvulla, jolloin lahtelaislähtöisen artistin musiikillinen kehitys kävi läpi kriittiset vuodet. Kuinka ollakaan, herran musiikissa suositaan yhä 80-luvun suuria soundeja. Yleensä sinkuille pyritään antamaan helppoja ja ytimekkäitä nimiä, mutta ihmiset aina haluaa jotain muuta kuin mitä niillä on -lause kiteyttää kyllä sinkun pointin.

Eli kasarihardrockin soidessa pohditaan tällä erää sitä, kuinka ihminen ei ole koskaan tyytyväinen tilanteeseensa. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen, oma parisuhde ei toimi ja jokin kivi löytyy aina kengästä. Pesolan tapauksessa on tapahtunut sentään aito herääminen, jonka myötä on aika katsoa taaksepäin ja nähdä oma typeryytensä. Itse kappale toistaa uskollisesti kasarimahtiballadin kaavoja: modulaatio, kitarasoolo ja koskettimilla ryyditetyt kitaravallit, kunnes koittaa yleisön laulatuskohta. En silti voi olla huomioimatta korkeaa laatua, jolla Pesola on kappaleensa luonut ja toteuttanut. Toimii säännöillään.

Mika Roth

Jondis: OnlyFans
Hernemaissi Productions

Ensimmäisen sinkkunsa julkaiseva Jondis on kuuleman mukaan ensimmäinen Hernemaissi Productionsin artistikiinnitys. En tiedä kuka on kulisseissa lopulta kuka, mutta ainakin OnlyFans on mitä herttaisin pop-kappale, joka keskittyy asiaansa ihailtavan suurella sydämellä. Jondis on saanut jo ensisinkulleen vetoapua Brother Alfredin hepuista, mutta väittäisin miehen oman äänen erottuvan silti vaivatta sinänsä laadukkaasti tuotetusta taustasta.

Rakkaus, rakastuminen, totaalisesti jalat alta lakaiseva ihastuminen. Kemikaalit pistävät huumaantumisen hetkissä nupin sekaisin, ehkä muutkin kehon osat, eikä mikään ole kuten ennen. Tuosta maagisesta hetkestä ja aikakaudesta on tietysti tehty lukematon määrä erilaisia töitä eri taiteenlajien saralla, mutta Jondis luottaa söpöyden ylivoimaan. OnlyFans on pienine kosketinkoukkuineen niin pirtsakka popkappale, että melkein irvistyttää, mutta sydän on suuri ja sanat tulevat suoraan sieltä. Kolmessa minuutissa on paljon tarttumapintaa, tarramainen kertosäe ja vaaleanpunaisista haavemaailmoista uutetut soundit.

Mika Roth

Maija Karoliina: Ei kenenkään syy
Manus

Maija Karoliina käsitteli eron kipupisteitä ja ongelmia vajaan kahden vuoden takaisella Ruusut-sinkullaan, joka ei lähtenyt viskomaan kiviä vaan ennemminkin totesi tapahtuneen – ehkä ymmärtäenkin. Samoilla linjoilla jatkaa Ei kenenkään syy -sinkku, jossa otsikko kertookin jo paljon tekstistä. Musiikin muoto on entiseen tapaan suomenkielinen pop, jossa surumielisyys sidotaan tinkimättömällä melodisuudella ja riittävän varovaisella askelluksella mitä viehättävimmäksi kokonaisuudeksi.

Ei kenenkään syy – ja hieman kummankin aikaansaannosta, niinhän ne erot taitavat enemmän ja vähemmän aina olla. Maija Karoliina vie kappalettaan erittäin herkin ja taitavin sormin eteenpäin, pianon ja kaihoisan kitaran toimiessa rohkean karsituksi jätetyn pohjan päällä. Tässä avarassa äänitilassa pienetkin piirrot nousevat tarkkoina etualalle, jolloin jokaisen äänen merkitystä ja painoa tulee pohdittua huolella. Hieno ja tarkoin mitatuilla sanoillaan puhutteleva kappale todella tukalasta aiheesta ja etenkin siitä, kuinka lopussa lepää myös aina jonkin uuden alku.

Mika Roth

Mia Hafrén: På andra sidan

Laulaja/lauluntekijä Mia Hafrén on aiemmin niittänyt mainetta a capella -yhtye Forkissa, mutta soolourallaan Hafrén luottaa hieman toisenlaiseen musiikilliseen linjaan. Kevääksi 2022 luvatun debyyttisooloalbumin ensimmäinen sinkku on rohkea avaus, mutta kerranhan sitä vain debyyttisoolosinkkukaan julkaistaan. Mainittakoon vielä, että albumia on työstetty yhdessä tuottaja Oona Kaparin kanssa, joten odotukset nousevat korkealle useammastakin syystä.

På andra sidan -kappaletta on helpointa kuvata suurilinjaiseksi mahtiballadiksi, joka lähtee liikkeelle hiljaisuudesta, kerää voimaansa ja räjäyttää kaiken viimeisen minuutin aikana taivaisiin saakka. Kappale julistaa jokaisen oikeutta seistä suorana ja tasa-arvoisena, mutta sen nostaa jalustalle nimenomaan Hafrénin pysäyttävän väkevä tulkinta. Vokaalit tulvivat valtaisana voimana suoraan sydämestä, ääni kohoaa, mutta Hafrén ei sorru falskiuteen vaan vetää korkeat nuotit lopussa suorastaan whitneyhoustonmaisesti sielun sopukoista saakka. På andra sidan on myös kunnianosoitus rohkeille naisille, jotka näinäkin hetkinä joutuvat taistelemaan yksinkertaistenkin perusoikeuksiensa puolesta. R-E-S-P-E-C-T, kuten Arethakin jo totesi.

Mika Roth

Petra Pan: Syyssonaatti (ft. Ottiilia)

Petra Pan on jotain hieman erilaista musiikin saralla. Se on näet kahden musiikinluojan yhdistävä nimike, joka rikkoo ns. normeja ja on ennen tätä tuottanut jo EP-levyllisen musiikkia. Säveltäjä Petteri Laakso ja sanoittaja Piia Syrjäaho tekevät kappaleet yhdessä ja etsivät julkaisuilleen vaihtuvan vokalistin, mikä on Petra Panin tarkoitus. Tällä erää laulajaksi on valikoitunut Ottiilia ja kolmikannan yhteistyön hedelmä on kerrassaan makoisa.

Muodoltaan Syyssonaatti on puhdasta poprockia, jossa melodinen ja vokaalikeskeinen pop on nimenomaan terävin kärki. Kolmen ja puolen minuutin mitta sallii kaaren kehittyä ja draaman kiertyä riittävästi, kun kuutamouinnin puhdistava vaikutus liuottaa hetkellisesti kaiken turhan ja tarpeettoman kertojan yltä. Veteen siirtymistä on edeltänyt oletettavasti jonkinlainen konflikti, mutta nuo häiriötekijöiden väreet eivät yllä biisin viileisiin pintoihin asti kuin pelkkinä menneisyyden haamuina. Mielenkiintoista ja hieman mystistä poppia, jossa öinen maailma näyttäytyy ikiaikaisen viisauden ja puhtauden lähteenä.

Mika Roth

Puolikuu: Puolikuu
Överdog

Puolikuu on ollut kotimaisessa musiikkihistoriassa jotain muutakin, mutta tämä Puolikuu on kahden veljeksen muodostama kotimainen räpduo. Vanhempi veli, Kasper Vee, on jo aiemmin vaikuttanut suomiräpin saralla, kun taas nuorempi Andrei on hiljalleen starttaamassa soolouraansa. Takana on jo yksi sooloalbumi, joten pystymetsästä ei ole kumpikaan lähtöisin, mikä on tuotoksesta myös kuultavissa positiivisessa mielessä.

Entä mitä veljesvoimalla on saatu aikaiseksi? Ikäeroa veljeksillä on yli vuosikymmenen verran, joten he näkevät asiat niin genressään kuin sen ulkopuolellakin hieman eri tavoin, johtuen jo yksistään ajan vaikutuksesta. Jing täydentää jangin, uusi aalto sekoittuu vanhempaan ja lopputulemana on syntynyt soundeiltaan yllättävänkin väririkas teos. Räpit ovat pinnassa, mutta pehmeän viileästi groovaavat soundit saavat myös loistaa tahollaan. Teksteistä saa ongelmitta selkoa, vuoroveto toimii ja kun kipaletta lykätään lähemmäs vaimeuden muureja, pystyy duo todella räjäyttämään potin. Vahva startti uudelle linjalle.

Mika Roth

Salla Karonen: Lähtöpiste

Salla Karonen on aiemmin hankkinut kokemusta jo useammasta yhtyeestä, joten artistin debyyttisoolosinkku on rakentunut monista osasista työstetyn perustan päälle. Tekijä sijoittaa luomuksensa surumielisen alternative popin genreen, jossa keskeisessä asemassa ovat monikerroksiset vokaalit ja koskettimet. Hieman yllättäen sinkulle ei kerry mittaa edes kahta minuuttia, lopun koittaessa näyttävän jyrähdyksen kera.

Lähtöpiste on yhdessä hetkessä syntyvästä kipu, jossa kertoja herää kuin taikaiskusta ymmärtämään koko tilanteensa vavahduttavuuden. Ja tämän hetken jälkeen ei ole enää paluuta entiseen, jokin polku on nyt kuljettu loppuun, jokin portti avattu peruuttamattomasti. Hiljaa käynnistävä ja verkkaisesti voimistuva numero lähtee epävarmuudesta, kertaa kaiken koetun, nähdyn ja tapahtuneen, kunnes on lopputuleman aika. Eikä se ole päätepiste, vaan lähtökohta täysin uudelle tarinalle. Kaikki oleellinen saadaan sanottua koskettimin ja vokaalein, joita tuetaan ainoastaan vähäeleisellä rytmillä – joka sekin taitaa olla kiippareista lähtöisin. Viimeisen puolen minuutin myllytys tuntui aluksi ylilyödyltä, mutta kyllä kaikki palaset lopulta tarvittiin.

Mika Roth

Rehtivee (ft. Jokrates, Rekami & KähinäPate): Kaupassa hiipivät haaveilijat
Överdog

Jyväskyläläinen Rehtivee avautuu yhdestä aikamme suurista ongelmista: kaupassa käymisestä arkiostoksilla. Saatesanoissa Jyväskylä, tuo Suomen Ateena, nostetaan jopa maamme räppikaupungiksi, mutta niin vain oululaisten KähinäPaten ja räpin suomen mestarin Jokratesin apu on kelvannut. Samoin vahvistusta antaa Espoon räppäri/tuottaja Rekami, joten kasassa on isoa osaa maastamme edustava yhteenliittymä.

Niin, se kaupassa käynti. Arka aihe, mutta soundit ovat rentouspisteissään letkeät ja chillailevat. Kaupassa tarjouskamat rohmutaan tietysti juuri kertojan edestä ja karanteenisäännöt unohtaneet köhäilijät sumputtavat käytävät vasemmalla ja oikealla. Ostoslista unohtuu, kuuma on ja muutenkin hatuttaa. Lyriikoiden humoristinen ahdistus ja tiukat soundit pelaavat vastavoimilla, mutta niin vain tasapaino löytyy ja biisi rullaa eteenpäin kuin automarketin pränikkä ostoskärry, jossa ei ole vielä tarvinnut tehdä ensimmäisen kymmenentuhannen kilometrin huoltoa. Ja otetaan siellä kaupan käytävillä vähän rauhallisemmin, jookosta?

Mika Roth

SAINT: Nykyää
Överdog

Musiikillisesti tarkasteltuna moderniksi klubipopin ja räpin sekoitukseksi luokiteltava SAINT on projekti, jonka takaa löytyy kolme eri henkilöä. Louhi Fatt ja BÄRI vastaavat nähtävästi enemmän äänistä ja Jonttuje puolestaan hoitaa visuaalista puolta, joka näinä päivinä on aina vain merkittävämmässä roolissa. Aiemmin ymmärtääkseni vain yhden sinkun julkaissut trio iskee toisella kerralla ikuisesti ajankohtaiseen aiheeseen: nykypäivään ja sen kummallisuuksiin.

Musiikki vyöryy ylle kuin kiukkuinen tsunami ja etenkin rytmipuoli tuntuu nielurisoissa saakka. Kaikki langat pidetään omissa käsissä ja albumiakin luvataan vielä kuluvan vuoden aikana julkaistavaksi, joten projektille on selvästi asetettu rajat ja tavoitteet. Vinkuvan sireenimäiset soundit ja kulmikkaat rytmit pistävät kuulijan testiin, eikä lyriikkasarjatuli anna juuri helpotusta – mutta eipä sellaista tässä yhteydessä tarvitakaan. Nyt uutetaan varjoista voimaa ja iskulausemaisista sivalluksista lisäpotkua. Kuuleman mukaan yhteistyötä on viritelty jo jonkin aikaa, onneksi tähdet asettuivat lopulta kohdilleen ja asiat saattoivat tapahtua.

Mika Roth

Tomi Nordlund & Syvä Joki: Lupaukseni
Soit Se Silti

Säät ovat viilenemään päin, illat tummenevat ja yötkin käyvät kalsoiksi. Tämän on huomannut myös Tomi Nordlund & Syvä Joki, jonka uudella sinkulla tarvotaan metsässä lepopaikkaa etsien. Luonnon ääressä monet asiat nousevat mieleen, mitä myös tämä rennon rämisevästi ja neilyoungmaisesti soiva rock-kappale heijastelee. Eli perusasioiden äärellä viipyillään edelleen, mutta niistähän kumpuavat lopulta tarinoista muistettavimmat.

Lupaukseni on laulu rakkaalle, joka joskus aiemmin oli ehkä vieläkin rakkaampi, mutta joka yhä saa sydämen lyömään tiiviimmin. Väliin hiipinyt viileys on taatusti useampien asioiden summat, joten ehkäpä kelloa voisi kääntää jotenkin taaksepäin. Tomi Nordlund & Syvä Joki omaa soundin, jolla rock-tarinoita kelpaa kuunnella. Mukana on juuri sopiva ripaus folkrockin heleyttä ja juurevaa 70-luvun soundia, joka kääntää jo valmiiksi oivan kipaleen vieläkin iskevämmäksi. Erityiskiitos kitarasoundista ja koskettimista.

Mika Roth

Ville Karttunen: Kaikille peruna

Ville Karttunen saa kyllä hymyn nousemaan aina huulille. Tällä erää myös vesi herahtaa kielelle, kun Karttunen tarjoaa uskomattoman määrän loistavia tapoja nauttia perunaa evääksi. Eli uusi lastenmusiikkisinkku on omistettu suomalaisen ruokapöydän ikuiselle kestosuosikille: perunalle. Tarina ei kerro, josko sinkura olisi johtamassa Superradio-pitkäsoiton seuraajaan, mutta ainakin itselleni Karttusen musiikki maistuisi runsaampinakin annoksina.

Mutta keskitytään nyt siihen, mitä lautaselle on saatu. Kaikille peruna -sinkku on iloista, syntikkapainotteista ja tempoltaan reippaampaa poppista. Rytmin ruuvaillessa itseään otsasta sisään ovat korvat kovilla, kun erilaisia perunareseptejä ja vinkkejä tarjotaan vuolaasti. Potuistahan saa uuniruokaa, salaattia, paistaakin niitä voi ja sipsit ovat nekin vaihtoehto, kun perunaa jalostetaan suuntaan, toiseen ja kolmanteen. Viesti on tärkeä, muoto on kohdillaan ja biisi jää junnaamaan nopeasti korvien väliin, eli ruksit kaikkiin bokseihin.

Mika Roth

Lukukertoja: 2923