Treemer – kitarapoppia ja korona-angstia rakkaudella

Treemer ei ole kovinkaan vanha yhtye, sillä bändin alkuhistoria ulottuu vain parin vuoden taakse. Yhtyeen muodostavat Mia Keurulainen (laulu), Marko Haikonen (kitara), Tommi Lehtonen (rummut), Sam Shingler (kitara) ja Joakim Schonert (basso). Alkuvuodesta 2019 Marko kysyi Mialta, haluaisiko hän laulaa muutaman uuden biisin. Kipaleet innostivat ja Mia loi niihin laulumelodiat sekä lyriikat, joihin Marko puolestaan ihastui. Treemer oli syntynyt. Jamitteluun rekrytoitiin vanhoja soittokavereita mm. Chickenpotie, The Pansies ja Montevideo -yhtyeistä, ja sähkö jatkoi räiskymistään. Näin syntyi Meeting EP, joka julkaistiin jo syksyllä 2019. Uusin luku tarinassa on alkuvuodesta 2021 ilmestynyt Storm EP.

Asiat lähtivät siis nopeasti liikkeelle, mutta kaikki oli kaatua uuden ryhmän nimeen. Onneksi lähipiiristä löytyi yksi elintärkeä avainhenkilö, jonka nimiehdotus kelpasi kaikelle. Treemer onkin hauska sanaleikki, jossa puut ja haaveilu yhdistyvät, mutta joka ei ole kuitenkaan millään tavoin ylinäppärä.

Vääntö nimestä onkin ollut ainoa vakavampi monttu tiessä, jonka jälkeen asiat ovat edenneet hyvin orgaanisesti. Mitään suurta viisivuotissuunnitelmaa tai visiota ei alussa luotu, eikä moiselle ole tilausta nytkään. Treemerin tarkoitus on toimia perheellisten, työssä käyvien ihmisten mukavana projektina, jonka parissa voi luoda ja ideoida. Entä mistä olette napanneet vaikutteita soundiin ja tyyliin?

Mia: - Olemme tutustuneet 90-luvun alussa indie- britpop- shoegaze -musiikin merkeissä. Sellaiset yhtyeet kuin Ride, Slowdive ja The Cure ovat luoneet pohjaa Treemer-musiikille. Mutta myös lukuisat muut ennen ja jälkeen edellä mainittujen, sillä musiikkimakumme ja varsinkin Markon musiikkituntemus ulottuu kauas jazzin, popin, folkin ja progen alkuhämäriin, jatkuu muun muassa 80-luvun new waven ja syntsa/goottipopin, grungen, triphopin, elektron ja garagen kautta aina tähän päivään saakka.

Kertynyt kokemus on myös eduksi mm. musiikkivideoiden ja levynkansitaiteen teossa, sillä ryhmästä löytyy kolme ammattivisualistia (Tommi, Sam, Joakim). Kaikki julkaisut ilmestyvät Markon perustaman levymerkin, Soft Monstersin, alla, joten bändin talo on näiltäkin suunnilta tiivis.

Marko: - DIY-henki on tosiaan muodostunut tärkeäksi osaksi Treemeriä. Tommilla on iso rooli videoiden tekemisessä, Joakim on loihenut bändin visuaalisen ilmeen (kannet, logot jne.) ja Sam nyt on muuten vaan yleislahjakkuus, jolla on myös kontakteja joka paikkaan, joiden avulla Treemer on ilman muuta päässyt helpommin esille.

Videoihin on toisinaan saatu kaveripohjalta hieman apua myös Viljami Eroselta, joka on ohjannut joitain kotimaisen indiemusiikin merkkipaaluiksi laskettavia musiikkivideoita.

Treemerin synty osui hieman hankalaan rakoon, sillä käynnissä oleva pandemia rajoitti huomattavasti bändin mahdollisuuksia. Pari esiintymistä ehdittiin pitää Helsingissä, yleisön koostuessa lähinnä tutuista. Uusien massojen hurmaamista piti tehdä mm. Saksan kiertueella keväällä 2020, mutta kaikki nuo suunnitelmat lensivät aikoinaan romukoppaan. Itkupotkuraivarit eivät kuitenkaan ketään auta, joten Mia alkoi 20 vuoden jahkailun jälkeen opetella kitaran soittoa ja bändi päätyi muutenkin hiomaan biisejään.

Mia: - Kitaristeille ja basistille varsinkin on kummasti ilmestynyt uutta pedaalia ja muuta vempelettä kittiin. Muun muassa Joakimille aivan ihanasoundinen jalkio! Toivottavasti keikoille taas päästään jossain vaiheessa, kiire ei onneksi ole minnekään. Live stream -keikasta on ollut puhetta. Kattellaan.

Kuinka paljon musiikkinne on hioutunut sitten näiden ensimmäisten julkaisujen, kun niitä vertaa taannoin ilmestyneeseen Storm EP-levyyn?

Mia: - Kokonaistunnelmaan on varmasti tarttunut jotain erityistä korona-vuoden angstista ja melankoliasta. Eipä meillä tästäkään mitään eripuraa tullut. Olemme soittaneet yhdessä niin kauan, että on vaikea kuvitella ”inhokki-biisiä”, tai tilannetta, joku joku esittelisi uuden biisin treeneissä ja muut olisivat, että hyi helvetti. Joku vanhempi biisi saattaa jäädä jossain vaiheessa vähemmälle soitolle, kun siihen kyllästytään. Yleensä vaan aletaan soittaa ja kaikki ui siihen samaan moodiin.

Mia: - Se on parhaimmillaan lähes pyhä kokemus, kun syntyy sanoja suurempi yhteys/flow. Joidenkin biisien kohdalla toki sovitus hakee muotoaan kauemmin ja ne saatetaan hyllyttää. Yleensä jos/kun niihin palataan jonkin ajan kuluttua, palaset loksahtavat kohdalleen itsestään.

Storm on neljän melko erilaisen siivun joukko. Kuinka kattauksesta tuli juuri tällainen, kun pohtii em. laajoja vaikuttimia ja kaikkea taustalla tapahtunutta?

Marko: - Alun perin EP:lle oli tarkoitus sisällyttää vähän kepeämpääkin materiaalia, mm. kesällä singlenä julkaistu Weathers, ja ehdolla oli myös vielä julkaisematon biisi nimeltä Undercover Love. Mutta syksyn pimeinä hetkinä jotenkin alkoi tuntua hyvältä ajatukselta tehdä semmoinen neljän aika massiivinen, jopa osittain progehtavan biisin kokonaispläjäys.

Kun masteroinnista vastannut Janne Lehtinen (Mummypowder) toimitti valmiin musiikkipaketin ihmeteltäväksi, iski hetkeksi epäilys. Paahto vaikutti ehkä liiankin tummalta, mutta toisaalta: tästä koronavuodessa on ollut kyse. Ehkä seuraavaksi sitten jotain kepeämpää.

Mia on laulumelodioiden luojana yhtyeen pääasiallinen vokalisti, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö muutkin pääsisi ääneen.



Mia: - Sam on oma-aloitteisesti lisännyt vokaaliosuuksiaan tuoden lisää täyteläisyyttä biiseihin. Aluksihan kitaristejakin oli vain yksi (Marko), ennen kuin Sam saatiin houkuteltua bändiin. Samin mukaantulo tietyllä tapaa sinetöi Treemerin soundin.

Sam: - Lisättäköön, että mun mielestä Mian Treemer-teksteissä on hienoa uudenlaista herkkyyttä ja syvyyttä. Eli tekstit ja laulu ovat isossa roolissa, vaikka vokaalit ajoittain hiljaisella soivatkin.

Mia: - Jos joku muu kuin mä haluaa laulaa jonkun biisin, antaa palaa. Biisinsävellystäkään ei varsinaisesti ole varattu yksinoikeudella Markolle, esim. Starlit sai alkunsa mun kitarariffistä ja tällä hetkellä työstämissämme uusissa biiseissä on pari mun sävellystä. Saa nähdä, kunnostautuvatko muut yhtyeen jäsenet tällä saralla.

Biiseistä lähes seitsemän minuutin mittaan yltävä Slow on myös upea siivu tiheää tunnelmaa, kun taas Starlit sulkee EP:n erittäin tunnelmallisissa merkeissä. Ovatko nämä viitteitä musiikkinne tulevasta linjasta? Treemer goes shoegazing?

Mia: - Kuten aiemmin tuli mainittua, shoegazing on ollut jonkinlainen ohjenuora alusta asti. Mutta lähinnä biisejä tehdään pohjalta ”nyt tuli tämmönen”. Ilmapiiri bändin sisällä on hyvin avoin kaikenlaisille ideoille ja testailulle – rakkaudellisen vittuilun saattelemana.

Marko: - Uskon, että meidän musiikillinen repertuaari, tommosta 80-90 lukujen indietä, on aikalailla esitelty näiden nyt julkaistun 10 biisin kirjossa. Tommostahan me on aina tehty. Ehkä sinne saattaa jotain maustetta uida muistakin genreistä, mutta tuskin nyt yht’äkkiä mitään hirveän dramaattista itsensä uudelleen löytämistä on tulossa. Vaikka ei sitäkään kyllä aleta estelemään, jos ihme tapahtuu.

Oma suosikkini on sinkuksikin valittu Weapons, joka tuntuu rullaavan kerran toisensa jälkeen alleen, mutta miten rakkaus eri raitoja kohtaan jakaantuu ryhmän sisällä?

Sam: - Mun suosikki on koko ajan ollut Storm. Ja juuri tuommoinen popimpi shoegaze, jossa mennään isoihin maailmoihin, on omasta mielestä Treemeriä vahvimmillaan. Mutta samaan hengenvetoon pitää sanoa, että Weathers ja Syllable Sky ovat myös ihan mahtavia biisejä.

Marko ei suostu valitsemaan yhtä tiettyä suosikkia, koska jokainen lapsi on rakas – puutteineen päivineen. Synkät siivut ovat mukavampia vedellä, mutta kyllä väliin pitää saa myös vähän valonpilkahdusta.

Mia: - Weapons-biisin syntyprosessi oli itselleni tärkeä, löysin sen myötä uuden lähestymistavan lyriikoiden kirjoittamiseen. Sanat syntyivät intuitiivisesti, jopa ”onomatopoeettisesti” kun keskityin aistimaan, miltä Markon säveltämä teos kuulostaa. Kuulin vaarallisuuden, ja siitä tuli assosiaatio – suht palikka sellainen – aseisiin. Pidin ajatuksesta ja pohdin, miten sen voisi viedä metaforiselle tasolle.

Mia: - Olin juuri nähnyt pari tajunnan pommin lailla räjäyttävää taidenäyttelyä, ja siitä syntyi aasinsilta taiteentekemisen eri välineisiin. Niiden käyttäjät ja niillä aikaansaatu taide on vaarallista sikäli, että se voi ravistella, pelottaa, liikuttaa ja kiihdyttää – muuttaa tuttua, turvallista todellisuuttani ja minua. Biisin toteutus on mielestäni tosi onnistunut, tavoittaa nuo fiilikset. Mun vokalisointi ja koko bändin ote on siinä jotenkin tavallista pidäkkeettömämpi, raivokas suorastaan. Rakastan!

Tommi: - Onneksi en ole viinin maistaja, sille itsellä niin viinien kuin musiikinkin suhteen riippuu todella päivästä miten ne toimii. Sama pätee myös omaan musaan. Tyylillisesti näen Storm- ja Slow -tyylisen maalailun olevan meille luontevinta ja “helpointa”. Syllable Sky poikkeaa tästä kaavasta, ja nostankin sen suosikikseni tähän asti äänitetyistä. Syynä ehkäpä itselleni todella epätyypillinen rumpalointi. Edelleen olen täysin paniikissa, kun se päätetään vetää livenä, niin treeneissä kun keikallakin.

Ehkäpä juuri se tuo biisin tuon tarvittavan ’jonkin’, kuka tietää.



Tommi: - Oma tyyli soittaa rumpuja kumpuaa pitkälti Riden Loz (Laurence Colbert) -fanituksesta. Yleensä soitan siis paljon, eli helposti tukkoon, kitaroita mukaillen ja rummuilla maalaillen… Syllablessa sitten tavallaan täysin toisin päin, todella vähän ja vain “hieman” aksentoiden sopivissa kohdissa. Lopputulos on vieläkin vierasta kuunneltavaa, mutta pidän tavasta, jolla kappale hiljalleen kasvaa, kasvamatta perinteisesti vaan enemmänkin pidätellyn angstisesti. No toki lopussa vähän lähtee, taas. Sehän on muodostunut Treemer-sloganiksikin – Lopussa lähtee.

Näin juttutuokio saa päätöksensä ja nähtävästi jää, koska Treemer lähtee seuraavaksi tekemään uutta musaa, tai keikkailemaan. Varmaa on kuitenkin se, että joskus epävarmuus loppuu ja silloin viimeistään kannattaa virittää antennit Treemerin suuntaan. Muhevalle kitarapoprockille kun on aina tilausta.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: David O’Weger