Erakossa on tuottelias yhden miehen eli Niko Ailamon punk-rock-räp-pop -symbioosiin luottava bändi, jonka uralta ei yllättäviä käänteitä ja julkaisuja puutu. Musiikkia on vaikea tarkasti lokeroida: Erakossa saattaa roiskia provokaatioita punk-asenteella ja seuraavassa hetkessä uinua keveiden pop-melodioiden hennossa aallokossa. Perjantaina ilmestyvällä kolmannella albumillaan Käärmeennahka Erakossa luo jälleen nahkansa ja ulos kuoriutuu artisti, jonka musiikki tuntuu löytäneen muotonsa.
Oli aika ottaa etäyhteys mieheen Erakossa, omia polkujaan kulkevaan Ailamoon. Tarinointi liikkuu monilla erilaisilla elämän osa-alueilla, mutta niitä yhdistää yksi asia – vapauden kaipuu. Mitäpä muuta voisi odottaa riippumattomalta artistilta, joka uransa alkuvaiheessa päätti lähteä suurelta monikansalliselta levy-yhtiöltä voidakseen toimia omilla ehdoillaan.
Edellisestä Lopputekstit-nimisestä albumista annettiin Desibeli.netissä glooriaa juuri kiekon monipuolisuudesta, sekä tinkimättömästä asenteesta. Uuden sinkun arviossa todettiin puolestaan, että iskit punkrockräp-kirveesi keskelle voimavirtanippua. Purkautuvatko jännitteet edelleen yhtä voimakkaasti tällä levyllä?
- Jos edeltävällä lyötiin kerran kirveellä voimavirtanippuun, niin kyllä tällä on vaihdettu työkaluksi leka ja kohteeksi se perinteisempi kotikäytössä oleva jatkojohtoläjä. Osuma jakautuu siis asteen verran kompaktimmin leveämmälle alueelle vähän arkisemmassa kohteessa, mutta yhtä tuhoisin seurauksin. Jonkin verran pidän tätä albumia siis arkisempana ja kompaktimpana kokonaisuutena. Erakossa-soundi on löytänyt oman muotonsa.
Onko punk, rock ja räp -symbioosi se miten itse musiikkisi koet?
- Lisäisin vielä pop-genren tuohon. Lähden nimittäin aina tekemään kappaleita siltä osin pop-periaatteella, että kappaleen täytyy aina olla jollain tapaa tarttuva ja puhutella kuulijaa. Väritän siis pop-maisemaa punk-aggressiolla, rock-uhmakkuudella ja räp-rytmiikalla.
Käärmeennahka-albumin teema on eräänlainen rakkauden tunnustus vapaudelle. Aarrekartta-biisillä haaveillaan paratiisisaaresta ja Unelmia (ei toimistohommia) taas kritisoi yhdeksästä-viiteen -oravanpyörää. Edellisen levyn jälkeen mietit haastattelussamme, että vapauden vastakohta on vastuu ja että siitäkin voisit joskus kirjoittaa. Vielä ei ollut sen aika?
- Kaikki mun laulut perustuvat aina ympäröivän maailman tutkiskeluun ja eihän tässä vallitsevassa tilanteessa voi oikein välttyä vapauden kaipuulta. COVID-pandemia on toisaalta tuonut myös meidän vastuut ihmisinä hyvin esiin ja kyllä sitäkin kulmaa tuolla hieman valotetaan. Vastuu noin teemana olisi kyllä jollekin teema-albumeita kirjoittavalle tekijälle varsin herkullinen mahdollisuus, mutta kun en itse edelleenkään osaa tehdä kappaleita käskystä, en oikein voi niihin talkoisiin osallistua. Useimmiten hetkessä syntyvä inspiraatio kuitenkin kumpuaa niistä vaikeista hetkistä, joissa ei ole voimia olla vastuullinen vaan haluaisi vaan päästä kahleista irti.
Syteen tai saveen -biisissä mieluummin ajelehditaan vapaudessa ja ollaan kyllästyneitä kysymykseen "mitä mä huomenna teen?". Teetkö aina kaiken intuitiivisesti ja hetkessä eläen vai onko sinulla myös pitkän tähtäimen suunnitelmia urallasi?
- Mun koko elämä tuntuu olevan jatkuvaa kamppailua pitkän tähtäimen suunnitelman ja hetkessä elämisen välillä. Oon lähtökohtaisesti todella tylsä, pitkäjänteisesti asioita suunnitteleva ja harkitseva ihminen, mutta koska ajatus tuollaisesta ihmisestä herättää mun päässä myös kriittisiä ajatuksia, taistelen suunnitelmallisesti myös sitä ajatusmallia vastaan. Sen takia ne biisitkin on varmaan enemmän tota hetkessä elämistä, koska niissä hetkissä tunnen elämän olevan sitä mitä sen toivoisikin: huoletonta.
- Pitkäjänteisyys on yleensä todella tylsää, mutta tietysti järjellä ajateltuna kovin fiksua. Tavallaan myös musiikkiuran osalta oon enemmän onnistunut juuri niissä pitkän tähtäimen maaleissa eli mulla on monivuotisen duunin ansiosta kaikki työkalut, osaaminen ja mahdollisuus tehdä tätä koko elämä, kun en ole kenestäkään muusta riippuvainen.
Käärmeennahka-biisissä lauletaan nahanluomisesta. Tuotantoosi mahtuu monia luovia ja yllätyksellisiä biisejä. Olet urasi aikana tehnyt myös rohkeita liikkeitä, joista yksi oli se, että lähdit monikansalliselta levy-yhtiöltä ja aloit tehdä itse kaiken. Mistä löydät inspiraation luoda nahkasi aina uudelleen ja uudelleen sekä rohkeuden kävellä vastavirtaan?
Mulle vapauden ohella toinen tärkeä arvo elämässä on jatkuva oppiminen. Vierivä kivi ei sammaloidu. Se on klisee, mutta antaa joka päivälle ainakin tarkoituksen. Tohon vastavirtaan uimiseen on tietysti kaksi eri näkökulmaa. Se on joko itsepäistä hölmöilyä tai rohkeaa oman reitin kulkemista. Mulle ei ole tärkeää kumpaa se on. Pääasia, että valinnat on mun näköisiä. En olisi onnellinen ja sinut itseni kanssa, jos tekisin toisin. Toisille muiden helmoissa pyöriminen ja "osana koneistoa" oleminen voi olla täysin looginen ja osuva ympäristö. Kaikki tyylillään.
Kun lähdit isolta levy-yhtiöltä, aloit tehdä itse kaiken. Soitat levyillä kaikki instrumentit, vastaat tuotannosta, kuvaat ja leikkaat videot. Siirryit silloin artistina erakkoon. Nyt koronan myötä kaikki ihmiset ovat olleet enemmän tai vähemmän erakossa ja useimmat kärsivät tästä. Sinulle tällainen on ilmeisesti vain luksusta, kuten levyllä olevalla Korona (kuinka noloa sua odotan) -biisilläkin lauletaan?
- Linkitän tämänkin asian siihen jo mainittuun vapauteen. Olennaista ei ole onko erakossa vai ei. Olennaista on se, että saa olla just siellä missä haluaa, eikä jonkun toisen osoittamassa positiossa. Olen tämä koronakuvion aikana jutellut myös monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet tämän myötä tulleiden etätöiden ja eristäytymisen olevan vapauttavaa, kun voi enemmän itse määrätä aikatauluja ja omaa tekemistä.
- En usko, että kukaan ihminen syntyy tänne sillä ajatuksella, että "minäpä elelen koko elämän jonkun muun puolestani määrittämää tehtävää tehden ja aikataulua eläen" – siihen vaan yhteiskunta meidät usein ajaa. Ja se ei kyllä ruoki luovuutta, innovaatioita tai oma-aloitteisuutta. Tykkään olla erakossa, mutta on mullakin säännöllinen tarve päästä ihmisten ilmoille. Kuuntelin just jotain radio-ohjelmaa, jossa sanottiin hienosti, että elämässä asioiden arvo ei suinkaan ole niille määritetty rahallinen arvo, vaan se kuinka arvokkaaksi itse kyseisen asian juuri sillä hetkellä koet. Ihmiset arvostaa asioita erilailla ja sitä vaistoa kannattaa seurata.
Onko korona vaikuttanut elämääsi muuten kuin että keikoille ei pääse?
- Ehdottomasti on, mutta kyllä toi keikkojen ja muiden joukkotilaisuuksien peruuntuminen on silti sen suurin negatiivinen muutos. Omilla keikoilla alkoi just ennen tätä COVID-hommaa olla loistava meininki. Koko tapahtumateollisuutta on tällä hetkellä vähän surullista seurata, kun ei niissä urheilutapahtumissakaan ihan samanlaista fiilistä ole ilman yleisöä. Ja tietty ei itsekään pääse joukkueurheilemaan. Mutta ei tästä kaikesta pelkkää huonoa ole seurannut. Tuli aloitettua koronan myötä uusi yksilöprojekti, kun palasin yksilöurheilun eli skeittausharrastuksen pariin. Onhan tässä tullut muutenkin monia rutiineja uudistettua, mikä on vaan hyvä asia.
Useampi Erakossa-biisi on jo päässyt miljoonakerhoon Spotifyssa ja kaiken kaikkiaan streamauksia on kertynyt melkein 10 miljoonaa. Miten olet onnistunut tässä?
- Väittäisin, että aktiivisella ja tasaisella julkaisujen virralla sekä hyvillä kappaleilla. Ton mahdollistaa tietysti DIY-tuotantoputki, jossa laulujen teossa ei tarvitse odotella ketään muita tai keräillä ensin rahaa studioon ja sen jälkeen vielä venailla, että joku laittaa ne raidat ulos.
- Yksi tärkeä syy on myös kappaleiden laaja kirjo. Sen avulla niille on löytynyt erilaisia kuuntelijoita. Se on toisaalta samalla myös heikkous, kun mua ei osata tai voida laittaa vaikkapa Spotifyssä genresidonnaisille soittolistoille, mitkään genresidotut radiot ei innostu mun soittamista ja mua ei oteta mihinkään "monsters of x-genre" tapahtumaan soittamaan. Mulla ei siis ole trendikästä selkeää kohderyhmää. Monipuolisuus siis myös rajoittaa tässä polarisaatiomaailmassa.
- Kaikessa on puolensa. Tärkeintä on kuitenkin jatkuva into tehdä ja käyttää tähän kaiket vapaa-aikansa.
Pöhinää siis riittää. Levyllä lauletaan toisenlaisesta pöhinästä. Pöhinää 6/5 kuulostaa ylistyslaululle lähipubien arjen sankareille. Tälläkin biisillä ollaan siellä vapauden maisemissa, vaikka ympäristö onkin karu. Rappioromantiikka on lähellä sydäntäsi?
- Kaikki kulttuuri ja paikat missä ihmiset saa olla omia itsejään on lähellä sydäntä. Usein karuista ympäristöistä löytyy myös paljon aitoa kauneutta.
Pubeihin vielä pääsee mutta muuten lähes koko maa on kiinni taas. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää koronaerakossa eläville suomalaisille?
- Tässä pääsee lainaamaan albumin nimikkokappaletta. Ei nimittäin kannata käyttää kaikkea energiaa eilisen muisteluun vaan keskittyä uuden nahan luomiseen joka aamu.
"Jos luotas nahkamme vaan joka aamu
Revittäis pois kaikki eiliset naarmut
Ois aamulla haamuja helvetin vähän
Tiiät sen läpän jos joku on jo mätä
Se on parempi vaan leikata pois antaa kasvaa
Tilalle uutta - jotain tuoretta, vahvaa
Mut tuorekin taipuu jos niskas on paino
Eilisen ihmisen nahka ja raivo"
Erakossa on tuottelias yhden miehen eli Niko Ailamon punk-rock-räp-pop -symbioosiin luottava bändi, jonka uralta ei yllättäviä käänteitä ja julkaisuja puutu. Musiikkia on vaikea tarkasti lokeroida: Erakossa saattaa roiskia provokaatioita punk-asenteella ja seuraavassa hetkessä uinua keveiden pop-melodioiden hennossa aallokossa. Perjantaina ilmestyvällä kolmannella albumillaan Käärmeennahka Erakossa luo jälleen nahkansa ja ulos kuoriutuu artisti, jonka musiikki tuntuu löytäneen muotonsa.
Kun lähdit isolta levy-yhtiöltä, aloit tehdä itse kaiken. Soitat levyillä kaikki instrumentit, vastaat tuotannosta, kuvaat ja leikkaat videot. Siirryit silloin artistina erakkoon. Nyt koronan myötä kaikki ihmiset ovat olleet enemmän tai vähemmän erakossa ja useimmat kärsivät tästä. Sinulle tällainen on ilmeisesti vain luksusta, kuten levyllä olevalla Korona (kuinka noloa sua odotan) -biisilläkin lauletaan?
