Ajankohtaista

Paahtimo Sounds: Ilia Belorukov & Lauri Hyvärinen + Quest for Fusion

28.12.2020



26 minuutin jälkeen koetaan hämmentävä seestymisen vaihe, kun syntetisaattorien luoma möykkä katoaa miltei kokonaan. Tietysti kitara jauhaa edelleen samaa kuviotaan, mutta parin minuutin jäähdyttelyn jälkeen äänet haipuvat hiljaisuuteen. Lopussa on vain huminaa, joka sekin vaikuttaa tulevan seinän takaa.

Found on ’vain’ vartin mittainen pala, joka pelaa huomattavasti hiljaisemmilla sfääreillä. Poissa on oikeastaan kaikki, jolloin kuulija joutuu pinnistelemään kuullakseen hiljaisuuden muurilta kaikuvat kolahdukset, raksahdukset ja kohinan. Jälkimmäisellä puoliskolla äänet hiljalleen nousevat, mutta vaimeina, vaanivina ja seesteisinä ne muodostavat lähes totaalisen vastavoiman aiemmin kuullulle.

Belorukov & Hyvärinen kulkevat rohkein askelin siellä, missä musiikki on ns. normaaliin verrattuna huomattavasti enemmän kiinni vastaanottajasta kuin lähettäjästä. Albumia ei missään nimessä voi suositella kaikille, etenkään heille jotka haluavat valmiiksi työstetyn annoksen ilman sen kummempia ponnisteluita, mutta onhan duon magiikassa jotain ainutlaatuista.

Quest for Fusion Tyystin toisenlaisista lähtökohdista ponnistaa tämän artikkelin toinen albumi. Nyt siirrymme perinteisemmän musiikin pariin, tosin muodot eroavat yhä valtavirran poprock-tahnasta mitä selvimmin.

Paahtimo Sounds vol. 2: Quest for Fusion julkaistiin itse asiassa jo loka- marraskuun taitteessa, mutta kiekko päätyi vasta taannoin parin mutkan kautta käsiini. Onneksi näin kuitenkin kävi, sillä kitaristi-säveltäjä-tuottaja Juhani Grönroosin visioima musiikillinen pamaus on samaan aikaan haastava ja palkitseva, kiehtova ja oudon tutun tuntuinen.

Jotta tässä saadaan lyötyä edes jonkinlaisia tyylillisiä rajapyykkejä maahan, voidaan aloittaa vaikkapa fuusiojazzista. Modernista, rikkaasta ja eläväisestä ilmaisusta, jota soittajien joukko taikoo upeasti esiin. Gröönroosin tukena häärivät useimmiten alttosaksofonisti Johannes Sarjasto, perkussionisti Keijo Koskenharju ja rumpali Teemu Leppänen. Lisäksi kosketinsoittaja Mikael Myrskog, basisti Ari-Pekka Kauppinen, tenorisaksofonista ja huilusta vastaava Jari Kankare sekä rumpali Niklas Ahlsved antavat ison panoksensa albumilla.

Kuumeisten jazz-numeroiden väliin puristuva Easy Rider on helpoimmin sulateltavaa materiaalia, samoin kuin albumin kesäisen letkeissä fiiliksissä sulkeva The Tribe, jonka lähestulkoon kymmeneen minuuttiin saakka kasvava mitta jaksaa aina yllättää. Positiivisesti siis. Näissä kohdin voi nostaa jopa progehtavan poprockin pöydälle, vaikka muodot ovat yhä vaikeasti luokiteltavia.

Saatesanojen mukaan instrumentaalialbumi on tavallaan yksi yhtenäinen tarina, jossa traagisia asioita työstävä ihminen etsii tietänsä ja päätyy lopuksi vanhemman viisauden äärelle. Tarinasta voi pitää kiinni, tai sitten vain antaa oman mielikuvituksen laukata kitaran ja puhaltimien viitoittamilla teillä, tuskinpa mitään sen oikeampaa tapaa on edes olemassa, koska kyse on musiikista.



Rytmipuolellaan ja koskettimillaan ilakoiva There Seems to Be Emptiness nousee plus kahdeksan minuutin mitassaan pitkäsoiton luonnolliseksi jakopisteeksi, jota edeltävä Easy Rider ja sitä seuraava Absolute Solutions muodostavat yhdessä eräänlaisen keskiharjanteen. Exhalen melankoliset, pitkittyneet ja riisutut vedot soittavat myös sielun lankoja onnistuneesti, Sarjaston saksofonin toimiessa kaiken ytimenä.

Paahtimo Sounds vol. 2: Quest for Fusion on sekin haastava ja erilainen albumi, mutta samaan aikaan monta kertaa helpommin haltuun otettava. Nostan kummankin kiekon tiimoilta hattua yhtiölle, joka selvästi on asettanut tähtäimensä korkealle. Ei niinkään markkinavoimien, kuin joidenkin huomattavasti arvostettavampien tekijöiden ansiosta.

Mika Roth




Lukukertoja: 572
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myŲs