Pienet

Joulusinkut II 2020

23.12.2020

Blackmore´s Night: Here We Come A-Caroling
earMusic

Voiko joulukoosteelle saada parempaa starttia, kuin Blackmore´s Nightin uuden joulu-EP:n kärkisinkku? Neljän biisin mittaisen EP:n nimibiisi on tietysti vanha ja perinteikäs numero, jota etenkin joulukuorot suosivat niin Brittein saarilla kuin kautta maailman. Kappale tunnetaan myös Here We Come A-wassailing -nimellä, ja siitä on tehty valehtelematta satoja erilaisia versioita, lukuisin toisistaan enemmän ja vähemmän eroavin otsikoin.

Blackmore´s Nightin käsittelyssä satoja vuosia vanha sävellys on saanut trubaduurimaisen muodon, Candice Nightin kuulaan laulun loistaessa Richie Blackmoren renessanssikitaran vierellä. Pian huilu liittyy mukaan ilohenkiseen seurueeseen, eikä rytmipuolella taota vaan napsutellaan keveimmällä mahdollisella otteella. Ikiaikainen melodia saa puhjeta täyteen kukkaan viimeisen minuutin aikana, kun koko paletti avataan juuri kuten sopiikin. Näin sitä jouluhenkeä puhalletaan maailman jokaiseen kolkkaan.

Mika Roth

Calexico: Happy Xmas (War is Over)
City Slang

Joulu saapuu myös syrjäisimpiin autiomaiden kolkkiin, joten desert noir/Tex-Mex -bändi Calexico on tietysti koristellut oman tupansa uniikilla tavallaan. Bändin yhdestoista albumi, Seasonal Shift, ei juuri muuttanut aiemmilta kiekoilta tutuiksi käyneitä tapoja, mutta mitä sitä toisaalta korjaamaan toimivaa konetta. Albumin kantava teema ei ole niinkään joulussa, kuin koko maailmaa ravistelleessa muutoksessa, joka on pysäyttänyt myös Calexicon niille sijoilleen.

Henkisen talvikauden keskellä yhtyeen piti alkujaan äänittää vain EP-levy, mutta aikaahan on nyt käytettävissä mielin määrin, joten aineksista syntyi kuin luonnostaan kokonainen pitkäsoitto. Entä mitä uutta ryhmä osaa tuoda vanhaan John Lennon & Yoko Ono -kappaleeseen? Ensinnäkin Calexico vetää ison raidan rohkeasti omalla tyylillään, melankolisten torvien maalaillessa mariacheja taustalle, slide-kitaran vinkuessa folkin kukkuloiden takaa, kuin valoaan etsivät viisaat miehet. Pidän Lennonin tavasta luoda jännitteitä, mutta vaikka alkuperäinen on aina alkuperäinen, ansaitsee Calexico stetsonin noston työllään.

Mika Roth

Cory Marks: Jingle My Bells
Better Noise Music

Kanadalainen countryrockin nouseva tähti Cory Marks on ottanut käsittelyynsä The Tractorsin vuoden 1995 Jingle My Bells -repäisyn. Ja käytän sanaa ’repäisy’, koska tämähän biisi lähtee välittömästi lapasesta – tosin mitä positiivisimmalla tavalla. Elokuussa toisen albuminsa julkaissut mies vaikuttaakin olevan reippaassa nousukiidossa, mikä on huomattu myös eteläisen rajan takana Yhdysvalloissa.

Las Vegasissa narulle vetäisty siivu kellottaa selvästi alle kolmen minuutin rajapyykin, joten tempo on kiivas ja mutkat survotaan tallaa rankaisten suoriksi. Jingle My Bells tasapainoileekin sillä vaarallisella vyöhykkeellä, jossa reippaus ja energisyys kääntyvät itse itseään vastaan – etenkin kun turvaudutaan vielä ’jii-haa’-huutoon. Viulu vinkuu, rytmiryhmä nykii etupainoisesti ja sähkökitara räyhää tontillaan, mutta päähuomio lankeaa Marksin pidättelemättömälle laululle. En lähtökohtaisesti ole mikään countryrock-fani, mutta nostan reippaasti stetsonia korkeammalle näin oivan vedon edessä. Jiihaa, joulupukki!

Mika Roth

Henry K. Rock & Kovat Kivet: Riemurasia / Privaattihuoneessa

Henry K. Rock & Kovat Kivet vastaa vuoden härskeimmistä joulubiiseistä, jotka saavat tiukimmatkin pikkujoulupossut taatusti punastelemaan ja kihertelemään. Tietysti aiemmin tänä syksynä kuultu Vaaleanpunainen -sinkku jo osoitti, että nyt on isojen poikien jutut kuunneltu tarkkaan, mutta rasvaisuuden taso on kieltämättä melkoinen tämän kinkkuparin tienoilla.

A-puolen Riemurasia on sellainen vempele, jonka pytyn alta löytyy iloisesti puksuttava pop-moottori. Viulun vinkuminen hieman yllätti, mutta sigmäisen vallaton ja leevimäisen tarttuva siivu ei edes tarvitse vetoapua härskeistä lyriikoista. Privaattihuoneessa lipsahtaakin sitten jo ei-niin-eroottisen paalutuksen puolelle, mutta kai se joululahjoista rakkain voi löytyä myös Thai-hieronta mestan privaattihuoneesta. Soundit ja sapluuna on lainattu suoraan em. Sundqvistilta, joulun kilisevine ja kalisevine kelloineen kaikkineen. Huh-huh, tulipas kuuma tätä kuunnellessa – ei perheen pienimmille tai herkimmille.

Mika Roth

Herra Ylppö: Sikaiset lautaset
Kaiku Recordings

Joulun klassikkokappaleet ovat tietysti aina tarpeen, mutta löytyy tilaa uusillekin joulubiiseille. Televisiosta tuttu Herra Ylppö on rakentanut aivan uudenlaisen joulukipaleen, josta on erittäin helppo aistia mystisen Ismo Alangon läsnäolo – noin Sielun Veljet -hengessä nyt ainakin. Rosoista rockia höystetään oudoilla kulmilla ja paukkuvalla äänimaisemalla, jossa on enemmän syvyyttä ja sävyjä, kun mitä ensikosketus antaa ymmärtää.

Joulu on monilta osin muuttunut klisheiden kimpuksi, mikä tietysti saa Ylpön kaltaisen teräväkielisen ja nopeaälyisen taiturin lämpenemään. Niinpä en varsinaisesti yllättynyt, kun rosoisen kuoren alta paljastui nokkelia huomioita ja tulkinnanvaraisia heittoja. Toisaalta: kuulija nousee näin majesteetin asemaan ja saa valita, mitkä rusinat milloinkin Herra Ylpön leipomasta joulupullasta noukkii. Ja onhan itse biisi kerrassaan mukavasti rouhiva numero, joten kyllä tätä lautaselle latoo toisenkin kerran nautittavaksi.

Mika Roth

Maustetytöt: Vuoden pimein yö
Is This Art!

Maustetytöt ovat vieneet suomalaisen popin ja rockin perintötekijöistä löytyvän depression jo sellaisiin sfääreihin, että kyseessä on aivan omanalaisensa taiteenlaji. Karjalaisen siskosten joulubiisistä on niin helppo rakentaa siltoja Leevi and the Leavingsin klassikoksi laskettavaan Varasteleva joulupukki -albumiin, että melkein pahaa tekee. Rauha Göstan muistolle, vaikka kukat lasketaankin nyt siskon haudalle.

Vuoden pimein yö -kappale kuultiin jo taannoin ilmestyneellä Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -albumilla, mutta kyllähän ensiluokkainen poppis seisoo myös omilla kuomillaan. Melodiahan kaivertaa sydäntä rinnasta, eikä pimeyttä tihkuva kertosäe voisi juuri tätä leevimäisemmin kulkea pitkin ojanpohjaansa. Yksi osa on huippuunsa jalostettu muoto, toinen taas tarkoin vaalittu soundillinen karuus, joka on duon tavaramerkki. Em. klassikko täytti juuri 30-vuotta, joten johan se oli aikakin työn jatkajien saapua näille main.

Mika Roth

Mercury Circle: Our Funeral (Like Xmas)
Noble Demon

Paraikaa debyyttilevyään valmisteleva Mercury Circle ottaa joulusta persoonallisella tavalla tiukan niskalenkin ja viskaa pukin rekeen tumman möhkäleen jostain rockin kaukaisilta reunoilta. Jaani Peuhun kipparoima kotimainen bändi antoi jo kunnon myrskyvaroituksen kesäisellä The Dawn of Vitriol EP-levyllään, jolla kokeneista soittajista kasaantuneen ryhmän ’new doom’ esiteltiin suuremmille massoille.

Our Funeral (Like Xmas) näkee koronan raastaman joulun uhkana kaikelle sille hyvälle ja arvokkaalle, jota valon juhlan pitäisi edustaa. Liian pitkään liian lähekkäin toisiaan olleet ihmiset menettävät malttinsa, eikä kivuliaita törmäyksiä voi estää. Biisi on tummuudestaan huolimatta – tai kenties hiukan juuri sen ansiosta – jylhä, majesteetillinen ja vaaraa uhkuva. Rytmi hallitsee taustaa etenkin säkeistöissä, joissa biisin hallimaiset sisätilat henkivät avaruutta, suoranaista tyhjyyttä, kun taas raskaammissa vallituskohdissa kitarat pääsevät loikkaamaan eteen. Tällä erää ryhmän new doom kiistatta toimii, eikä siihen olisi välttämättä edes tarvittu näin poikkeuksellista aihetta.

Mika Roth

Otos: Äärellä hiljaisuuden
Texicalli Records

Modernin popin melodisella ja melankolisella puolella operoiva Otos on jo pariin otteeseen ollut esillä Desibeli.netin sivuilla, joten duon korkeat laatukriteerit olivat jo ennaltaan tuttuja. Yhtye, eli Valtteri Kurki ja Aleksanteri Kuosa, hiljentyy joulun edessä, ja jos totta puhutaan, niin uusi sinkku on siinä määrin rauhaisa numero, että suorastaan yllätyin.

Hiljaisuuden äärellä -kappaleessa oivalletaan jouluyön hiljaisuudessa jotain oleellista koko ajasta, toisinaan pinnalliseksikin haukutusta juhlakaudesta ja elämästä itsestään. Tuon ohikiitävän hetken hohde valaisee kenties hieman yksinäiseksikin jääneen sielun ja ehkäpä siinä on ihmisen kokoinen joulun ihme, kun äkkiarvaamatta kuulee elämän tärkeät äänet ja näkee kaiken selvästi. Vokaalit ja eteeriset taustat luovat upean maiseman, jossa voi silmät sulkiessaan nähdä – kenties jopa tuntea – taivaalta hiljaa leijailevan lumisateen. Biisi laskeutuu kuin tuo kevein lumi, asettuen paikoilleen kuten kuuluukin.

Mika Roth

Porridge Radio: The Last Time I Saw You (O Christmas)
Secretly Canadian

Englantilainen indie-rock yhtye Porridge Radio on muutamassa vuodessa saavuttanut vakaan aseman kotisaarillaan ja vokalisti-kitaristi Dana Margolinin johtama ryhmä murtautui etenkin uusimmalla Every Bad -albumillaan jo kansainvälisillekin markkinoille. Tilannetta ei myöskään heikennä taannoin lohjennut Mercury Prize -ehdokkuus, mutta minkälainen on Porridge Radion joulu?

No sehän on tietysti kurjaa kärvistelyä, ja mistä muualta lukemattomat murheet ja surut kumpuaisivatkaan, kuin toistuvasti kiville karahtavasta parisuhteesta. Eikä kurjuus ole suinkaan kerralla ohi, koska jokainen joulu toistaa samaa vanhaa kaavaa yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, minkä tietää jo etukäteen - tietystdi. Depiksistä on kuitenkin kasattu melkoisen toimiva poprokkis, jonka loppua kohden reippaammin ja reippaammin pyörivä rakenne vangitsee kuin huomaamatta lonkeroillaan. Hauskaa ja riemullista joulua vaan, taas kerran.

Mika Roth

Ruotomieli: (You know) Se tekis mun joulun
Kynsinauhat

Ruotomieli iski puolitoista vuotta sitten rock-hakkunsa keskelle kultasuonta, kun useammista eri vuosikymmenistä kitararockin parhaita paloja vuollut Born in The O.Y.S. -pitkäsoitto sulautti aineksistaan jotain osiensa summaa suurempaa. Sopivasti aatonaattona julkaistu (You know) Se tekis mun joulun -joulubiisi on ensinnäkin väkevä numero, mutta lisäksi Ruotomieli haastaa kuulijoitaan ajattelemaan asioiden tolaa armon vuonna 2020.

Mitä siis oikeasti toivoisimme tähän maailmaan? Ei nälänhätä karkilla parane, eivätkä sademetsät uusilla sadesuihkuttimilla pelastu. Toivokaamme siis hyvää jokaiseen kolkkaan ja kaikkien mieliin. Kuulostaako naiivilta ja typerältä? Kun uutiset katsoo läpi, niin ehkäpä jäät todellakin kuuluvat jäätiköille ja kodit kodittomille, vai mitä mieltä olette? Aiheet ovat tärkeitä, eivätkä kuoretkaan petä, sillä Ruotomieli osaa leipoa 70-luvun rockin tähän päivään joulun kelloine kaikkineen. Rauhaa ja rakkautta, ja muistahan pukki viedä Ruotomielelle jotain kivaa ja oletettavasti aineetonta.

Mika Roth

Sharon Van Etten: Silent Night / Blue Christmas
Jagjaguwar

Sharon Van Etten on lyönyt samoihin kansiin kaksi jo aiemmin äänittämäänsä joulubiisiä, jotka kumpainenkin ovat tunnettuja lainoja. Ja kuten Van Ettenilta voi odottaa, nämä ovat kaikkea muuta kuin suoria uudelleenlukuja.

A-puoleksi valittu Silent Night nauhoitettiin pari vuotta sitten Eric Paschal Johnsonin lyhytelokuvaa varten. En ole itse nähnyt kyseistä The Letter -leffaa, mutta biisi on hyytävän tumma ja alavireinen. Van Ettenin vokaalit huokuvat ajattomuutta, joka ei ole kovinkaan kaukana välinpitämättömyydestä. Takaa puskevat urut tuntuvat päätyneen täysin väärään biisiin, samoin rytmipuolen elektroninen virta – mutta juuri nämä toisiinsa sopimattomat palaset tekevät tutusta joulunumerosta lähestulkoon pelottavan.

Kevyemmillä kengillä ei kulje myöskään jo vuonna 2009 äänitetty Blue Christmas, joka sekin on mielestäni lähellä synkkämielistä luentaa. Tällä erää soundit ovat selkeästi akustisemmat, eivätkä osaset periaatteessa sodi toisiaan vastaan, mutta jokin on myös nyt pahasti poskellaan. Blue Christmasin joulu onkin taipuvainen suruisuuteen, eli lyriikat on saatu käännettyä ainakin lihaksi.

Mika Roth

Simppa ja Neukut: Anna vielä yksi joulu

Huomattavasti nyky-Venäjää nuorempi Simppa ja Neukut ilahdutti jokin aika sitten Pienet jäljet -pitkäsoitollaan. Nyt yhtyeen basisti, Mihail Ionin, sai vokalisti-kitaristi Tomi Simosen kirjoittamaan joulubiisin. Eihän tätä varmaan virsikirjaan ole tarkoitettu alkujaankaan, mutta kelpo rockbiisi kasaan on kuitenkin saatu.

Reittimerkeiksi saatesanoissa tarjotaan rohkeasti Juicen legendaarista Sikaa ja M.A. Nummisen vähintäänkin yhtä kuolematonta Joulupukki puree ja lyö -vetäisyä. Ei tästä nyt mestaruussarjan haastajaksi ole, mutta pientä Leevi and the Leavings -vibaa on selvästi havaittavissa. Mikä siis tekee turkulaisten joulusta paremman? Vastaus on aika, jolla voi tehdä kaiken sen, joka aiemmin jäi tekemättä. Markettien pihat ovat tietysti täynnä ja kortit lähettämättä, edelleen, mutta olisiko ensi viikko, kuukausi ja vuosi sitten parempi? Näitä pohtiessa kelpaa kiskaista parit glögit lisäterillä ja ottaa vaikka aluksi luuri kouraan, ihan oikeissa soittoaikeissa, ja pitkästä aikaa vain puhua ystävien kanssa. Ehkäpä siihen voisi käyttää lisäaikaa.

Mika Roth

The Slipovers: 5 Decades of Disco in 5 Minutes

Ja sitten on vuorossa näiden joulubileiden virallinen potpuri osuus. Eikä mikään kaiketi sovi paremmin joulunaikaan kuin disco, jonka ei tarvitse siis aihepiirinsä puolesta olla lainkaan jouluisaa. Tiedättehän: niin discossa kuin joulussa on kimalletta, säihkettä ja kumpikin tuntuu vatsanpohjassa saakka, jos taika on oikeanlaista.

The Slipovers oli aikeissa juhlistaa kymppivuotisiaan, mutta ne(kin) suunnitelmat menivät sitten uusiksi sattuneesta syystä. Niinpä bändi lähettää vain musiikillisen joulukortin kaikille juhlia kaipaaville. Ja mikä olisi jykevämpi siirto, kuin tehdä discobiiseistä viiden minuutin mittainen Frankenstein-glitter hirviö? Kronologisesti etenevä matka käynnistyy vuodesta 1973, ja melko arvattavien alkuvuosien jälkeen kuullaan mm. Pink Floydin, ABBAa lainanneen/ryöstöviljelleen Madonnan ja Blurin tekemisiä. Eikä uudempiakaan päiviä unohdeta, kun Dua Lipaan päättyvä sukellus osuu matkalla jopa Justin Timberlakeen.

Mitä tästä nyt sanoisi? Kannattaa olla tuhdeissa glögeissä ja avoimin mielin, niin kyllä se Bee Geeskin siitä taittuu. Pinkkiä sulkahattua päästä myös lyhyelle Virve Rosti -hetkelle.

Mika Roth

The Weather Feather: Nisse-polkka

Joulu saattaa olla täynnä perinteitä ja jäykkyyttä, mutta se on myös ihmeiden aikaa ja yhtäältä jatkuvan uusiutumisen tyyssija. Tavallaan nyt ainakin, luulisin. Yllätyin silti melkoisesti, kun The Weather Feather antoi vanhalle kunnon Nisse-polkalle funk-käsittelyn. Mm. Red Elevenistä tuttu Teemu Liekkala ja rumpali Olli ”Hude” Huttunen eivät kuitenkaan jarruttele rekeään suotta, vaan antavat rytmihoitoa koko rahan edestä.

Eikä siinä mitään, sillä vaikka Nisse-polkka saa etenkin värikkäässä funk-rock-pop-jazz väliosassaan melkoisen määrän psykedeelisiä sävyjä ylleen, ei The Weather Feather mielestäni astu ainoankaan tontun varpaille. Niinpä jo valmiiksi ADHD-ready raita on buustattu entistäkin riehakkaammaksi numeroksi, jota kuunnellessa ei voi oikeasti murjottaa pitkään. Ja pituudesta puhuttaessa, Nisse-polkkakin voi kulkea mainiosti lähemmäs kolmea minuuttia ilman pienintäkään sakkaamisen merkkiä.

Mika Roth

Vaasa Palaa: Kuin lentää vois
Distrokid

Vaasa Palaa leimaantuu joulusinkkunsa saatesanoissa kevytheviyhtyeeksi, mutta heviä bändin tuoreesta joulusinkusta on kyllä todella vaikea löytää. Sen sijaan tummasävyinen rock on mitä oivallisin lähtöpiste, etenkin kun muistetaan pitää toinen lapikas synapopin kimalteisella puolella. Lyriikat ovat ottaneet innoitusta kuuleman mukaan itsestään Varpunen jouluaamuna -kappaleesta, tosin nyt käydään läpi sitä, kuinka tytön veli on alkujaan kuollut.

Niin, tämähän on siis joulubiisi, ja jouluhan on vuoden synkintä aikaa, johon kuolema kuuluu kuin risti hautuumaalle. Vaasa Palaa osaa levittää murheellisen mielen sanat kuulaiden kasarisynamattojen päälle siten, että pohjoinen sydän saa tästä kaikesta jotenkin kummalla tavalla kaikupintaa. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia myös nyt, kun kesä on tullut talven keskelle ja laitetaan pesät valmiiksi kaikenlaisille lintusille. Upea biisi, raskas ja murheellinen, mutta upea.

Mika Roth

Lukukertoja: 2915