KO:MI - sanoimme ettemme tienneet, vaikka tiesimme
13.11.2020
KO:MI on nimi, jonka takaa löytyy helsinkiläisen multi-instrumentalisti Sanna Komi. Mm. Pintandwefall, Kynnet ja Cats of Transnistria -yhtyeistä tuttu artisti on soolourallaan kulkenut omia polkujaan, popin toimiessa lähinnä jonkinlaisena yleisnimikkeenä syntyneelle materiaalille. Toinen sooloalbumi, We Said We Didn't Know but We Knew, kiehtoi jo silkalla otsakkeellaan, joten lähdetään liikkeelle siitä.
Levyn nimi on siis We Said We Didn't Know but We Knew, eli osapuilleen: "sanoimme ettemme tienneet, mutta tiesimme silti". Mitä tuolla otsikolla haluat sanoa ja kuinka se päätyi levyn otsikoksi?
- We Said We Didn’t Know but We Knew kappale syntyi ehkä jossain albumiprosessin puolessa välissä, ja kappaleessa tuhoon tuomittu rakkaussuhde toimii metaforana/analogiana ympäristökatastrofeille, ja etenkin ilmastonmuutokselle. Kun nimesin kappaleen, se alkoi tuntua myös koko levyn teemoja kokoavalta otsikolta.
- “Sanoimme ettemme tienneet, vaikka tiesimme” viittaa siis siihen, kuinka esimerkiksi metsäkatoa, maastopaloja, hirmumyrskyjä ja muita katastrofeja uutisoidaan ja käsitellään edelleen kuin ne olisivat yllättäviä erikoistapauksia, eivätkä johdonmukaisia seurauksia ilmastonmuutoksesta, joka on tunnistettu vuosikymmeniä sitten. Laajemmin nimi viittaa kaikkeen silmien ummistamiseen ympäröiviltä ongelmilta, ja peräänkuuluttaa vastuuta.
Albumi syntyi kuuleman mukaan orgaanisesti ja vaivatta. Tarkoitus oli tehdä musiikkia, jota voisi kuunnella viikonloppuaamuisin ja ensimmäinen työnimi olikin Morning Stories. Yli puolet kappaleista sai alkunsa, kun Komin piti treenata edellisen levyn materiaalia keikkakuntoon, mutta uuden tekeminen on useimmiten huomattavasti kiinnostavampaa kuin vanhan harjoitteleminen. Osa materiaalista syntyi tietysti täyttämään teemamaisen levyn tarpeita ja upean Seven Thingsin melodia on kuulemma vanhempaa perua. Entä sitten tekstit?
- Keskimäärin levyn ihmissuhdepainotteiset tekstit ovat vanhimpia ja eksplisiittisimmin ympäristöhätätilaan liittyvät tuoreimpia, mutta ympäristöön ja identiteettipolitiikkaan liittyvät aiheet ovat olleet olennainen inspiraation lähde musiikissani jo pitkään.
Vakavat aiheet siis puhuttavat sinua, mutta voiko maailmaa muuttaa nykyään musiikin avulla, ja jos niin miten?
- Itse ajattelen, että niin musiikin kuin kaiken muunkin taiteen yksi tarkoitus, tai ainakin potentiaalinen kyky, on ympäröivän maailman heijasteleminen ja tekeminen näkyväksi, kuuluvaksi ja eri tavoin koettavaksi uusia näkökulmia avaavilla tavoilla. En koe olevani muusikkona mikään saarnaaja tai suurten murrosten saattaja, mutta radikaalienkin muutosten taustalla on paljon, paljon pieniä puroja. Jos yksi kappale saa yhden ihmisen ajatuksiin kytemään yhden alitajuisen muutoksen siemenen, niin musiikki on ollut osa muutosta.
Voimamantramaisessa avauskappaleessa I'll Find My Own Way kerrotaan lopussa, kuinka löydät oman tiesi taivaaseen ja helvettiin. Metaforia vai suoraa viestintää, ja jos niin kenelle?
- Näin seksuaalivähemmistöön kuuluvana sitä joutuu usein altistumaan sille miten tietyt tahot tietävät paremmin miten ja kenen kanssa minun pitäisi elämääni elää. Sitä luulisi että Helsingin kokoisessa kaupungissa voisi kävellä käsi kädessä vaimonsa kanssa ilman tuntemattomien ihmisten kommentteja, mutta aina ei niin ole.
Tekstien aiheet ovat siis osin hankalia, niin henkilökohtaisella kuin maailmanlaajuisellakin asteikolla. Monet kappaleista käsittelevät henkilökohtaisia suhteita, rakkautta, surua ja muita vahvoja tunteita, mutta sanoisin että levy on silti toiveikas. Kuinka itse näet sen suurten tunnelinjojen kulkevan?
- Kiva jos toiveikkuus välittyy! Itselleni levyn viimeinen kappale, Where We Are, kokoaa myös eri kappaleiden tunnesäikeet ja tunnelmat jollain tapaa yhteen. Siinä olen yrittänyt löytää myötätuntoa kaikkia meitä kohtaan, jotka teemme välillä huonoja valintoja ja kipuilemme eritasoisten isojen tunteiden parissa, liittyivät ne sitten ihmissuhteisiin tai maailman tilaan.
Albumin äänimaisemat ovat toisinaan hyvinkin heleitä ja akustisuutta korostavia. Huilu, sello ja basso tuovat orgaanisuuden erittäin eteen äänimaisemassa. Minun on tunnustettava, että levyn soundillinen lämpö pääsi jopa yllättämään. Kuinka päädyit juuri tähän soundipalettiin, oliko kyse orgaanisesta kasvusta työn edetessä vai oliko tavoite heti alussa selvillä?
- Akustisten instrumenttien välittömyys on aina inspiroinut minua. Että ei tarvitse olla sähköä että ääni kuuluu. Ensimmäinen levyni syntyi lähinnä pianolla säveltäen, jonka jälkeen kappaleiden live-toteutus muotoutui viulun ja luupperin ympärille; tällä kertaa aloitin suoraan viulusta, joka jotenkin johti loogisesti orgaanisempaan äänimaailmaan. Sello, jota tällä levyllä soittaa Saara Viika, oli mukana myös edellisellä levyllä, ja kontrabasso tuli mukaan kun jossain tuli puheeksi ystäväni Markus Perttulan kanssa että hän soittaa myös sitä.
Puhaltimet tulivat mukaan, kun tuottaja Pasi Viitasen kanssa työstettiin sovituksia. Komin bändikaveri Suvi Linnovaara Tuusanuuskat-yhtyeestä soittaa saksofonin lisäksi myös huilua ja klarinettia, joten apukädet löytyivät tuollakin saralla helposti.
- Levyllä mukana olevat soittimet määrittyivät siis osaksi sen mukaan, minkä instrumenttien taitajia lähipiiristä löytyi, ja olin itse äänityksissä jotenkin ihan ällistynyt siitä miten paljon uusia ulottuvuuksia ne kappaleisiin toivat.
Mitkä ovat mielestäni merkittävimmät erot, kun uutta albumia vertaa kolmen vuoden takaiseen Songs of Them -albumiin?
- Sanoisin, että tämä levy on kypsempi ja itsevarmempi kuin edellinen. Luulen, että ensimmäiseen soololevyyn liittyy aina enemmän tietynlaisia itse keksittyjä paineita, ja tätä toista tehdessä on tuntunut paljon vapautuneemmalta; siltä että voin tehdä ihan mitä huvittaa. Siten se on ehkä myös jollain tapaa rennompi.
Kun uutta levyä ryhdyttiin kasaamaan tuottajan kanssa, oli osaa biiseistä ehditty soittaa jo livenä. Demot olivat siis valmiina ja biisijärjestyskin asettui nopeasti kohdilleen. Ainoa muutos piti tehdä vinyyliteknisistä syistä, minkä takia Monster ja Make Me Zen vaihtoivat paikkaa. Kokonaisuus edellä siis mennään, mutta rannalle ei tarvinnut jättää ainuttakaan biisiä. Albumi ei ole ehkä näinä päivinä enää julkaisumuotona niin merkityksellinen kuin ennen, mutta Komille pitkäsoitto on yhä se muoto, jossa voi luoda laajan ja kunnollisen kokonaisuuden.
- Minulle on myös tärkeää pystyä tekemään jonkunlainen fyysinen julkaisu, ja yhden vinyylin painaminen on helpompaa kuin useamman.
Luojan on vaikea pistää lapsiaan tärkeysjärjestykseen, mutta albumin sulkeva Earth Beings – Where We Are -biisikaksikko nousee yhdeksi avainkohdaksi.
- Mielestäni onnistuin niissä yhdistämään surumielisyyden myötätuntoiseen toiveikkuuteen, tai siihen ainakin pyrin. Ne ovat myös viimeiset levylle säveltämäni kappaleet, ja viimeisiin jää aina jotenkin isompi tunneside kuin ensimmäisiin.
Mitä seuraavaksi? Tullaanko KO:MI näkemään keikoilla ja jos niin missä kokoonpanossa?
- Toivottavasti! 20.11. esiinnymme puhallinsoittaja Suvi Linnovaaran kanssa Tampereella O’Connell’sissa, muita keikkoja ei ole nyt tiedossa. Ajatuksena oli alun perin tehdä koko levyllä mukana olevan soittajakaartin kanssa muutama erityisempi keikka levyn julkaisun yhteydessä, mutta korona on nyt kariuttanut suunnitelmia huolella. Niiltäkin osin, että vinyylit myöhästyvät marraskuun lopulle.
Toivosta ei vielä siis luovuta bändikeikkojen suhteen, mutta pääasiallisesti luvassa on soolokeikkoja, viulun, luupperin ja samplerin kera. Entä onko luvassa jotain spesiaalimpaa? Striimattuja keikkoja, lisää sinkkuja tms.?
- Meillä on tekeillä yksi upea musavideo vielä, ja yhdestä levyn kappaleesta tulee ehkä mahdollisesti remix-versio joskus ensi keväänä. Eli kannattaa pysytellä kuulolla!
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika
- Osallistuin tässä levyn julkaisun kynnyksellä myös The Acoustic Guitar Projectiin, jossa osallistujille annetaan kitara, äänityslaite ja viikko aikaa tehdä kappale. Siitä syntyi Flooding, No Rain niminen biisi, joka jatkaa levyn aihepiiriä ja sinällään toimii ehkä jonkunlaisena salaisena liitteenä levylle. Sen voi käydä kuuntelemassa projektin sivuilla
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Inari Komi
