Pienet

Sinkut II - Elokuu 2020

27.08.2020


Antti Pouta: Auringonpimennys Antti Pouta: Auringonpimennys
M.dulor

Mitä kaikkea voikaan tapahtua sinä lyhyenä hetkenä, kun auringonpimennys peittää hetkellisesti valon ja kaikki totuttu kääntyy päälaelleen? Antti Pouta pohtii moisia asioita uusimmalla sinkullaan, jossa termien takaa löytyy tietysti useampia tasoja. Mutta vaikka elämän valo saattaa hukkua totaalisesti, on suurissa mullistuksissa myös aina mukana muutokselle välttämättömiä, positiivisiakin voimia

Pariisin kevät -yhtyeen kitaristinakin kunnostautunut herra liikkuu astronomisesti massiivisten aiheiden ympärillä keveän popin liukkaasti liukuvilla ohjausraketeilla. Melodisuus on tietysti avainasemassa, tuikkivien kellojen painaessa hiljalleen biisiä muistiraidoille. Taustalaulut ja kepoiset synasoundit tuuppaavat Poutaa lähemmäs päiväpopin ja kasarin halleja, mutta tuo lienee ollut tarkoituskin. Suuret mullistukset jättävät kertojan vaille johtotähteä, mutta jokainen pimennyshän loppuu kyllä joskus – ja sitä odotellessa voi vaikka tanssia kepeän popin tahtiin.

Mika Roth


Averlanche: Circus Averlanche: Circus
Concorde Music Group

Vuonna 2017 maamme pääkaupungissa perustettu Averlanche ei peittele sen kummemmin omia vaikuttimiaan. 90-luvun melodisen ja gootahtavan metallin jätit ovat taatusti tulleet tutuiksi, kun naisvokaaleilla ryyditettyä englanninkielistä musiikkia on lähdetty työstämään, eikä lainaa ole laskettu rikokseksi. Kotimaisen metallimusiikin historiankirjat ovat myös tuttuja kuluvan vuosituhannen alusta saakka, vaan kuinka onnistuu tutuista aineksista uuden luominen?

Debyyttialbumiaan valmisteleva ja pohjusteleva yhtye on ainakin tämän sinkun kohdalla iskenyt hakkunsa poikkeuksellisen vahvaan melodiasuoneen. Kipaleen pyörteilevä muoto ja hanakasti kiinni nappaavat koukut ovat toki muodoiltaan tuttuja, mutta kesken kaiken suomeksi esitetty runo sotkee sopivasti pasmoja. Kirveltävän kaunista melodiakulkua olisi voinut hyödyntää rohkeamminkin, mutta hyvä tämä on jo näinkin. Vielä nimeämätöntä esikoispitkäsoittoa siis odotellessa.

Mika Roth


Bad Sauna: Niin kuin se ennen oli Bad Sauna: Niin kuin se ennen oli
All That Plazz

Rock’n’roll kaipaa aina pelastajia, joten paikalla karauttaa nyt punkahtavaa indierockia paiskova Bad Sauna. Sen kummemmin ryhmän nimeä kommentoimatta on todettava, että löylyt ovat kipakat ja vaikka biisi ei olekaan ehkä aivan se ”loppukesän tarttuvin”, niin kyllä tämän kanssa sihahtava maistuu. Jenkkipunkkia suomalaisella asenteella ja karmit kaulassa, eli tuttua pauketta on.

Niin kuin se ennen oli -biisi läsähtää maisemaan rehvakkaan rennosti. Rosoinen kitarariffi on nuorta Apulantaa ja Tehis kolisee myös 70-lukulaisen rockin roiskuessa. Mukana on hetkellisesti jopa thehivesmaisen pullistelun mieleen nostattavia elementtejä, mutta fiilis pysyy sitkeästi plussan puolella. Alun vyörytys johtaa yllättävänkin seesteiseen suvantoon, kunnes koittaa loppurähinän aika ja homma on sitä myöten selvä. Entä tarttuuko ralli: no varmasti, jos vain kehosta löytyy minkäänlaista pulssia. Lopun laatusanat olisi voinut heivata, mutta liittyyhän toisaalta rokkiin aina vaara ja kapina.

Mika Roth


Bizzarro & Jukka Nissinen: Avaruus on kotini Bizzarro & Jukka Nissinen: Avaruus on kotini
Humu Records

Avaruus on julma ja arvaamaton paikka, kuten suurin osa meistä viisaista apinoista jo tietääkin, kun on nähty riittävästi dokumentteja. Astrofysiikan mittaamattomat mitat ja todennäköisyyksienkin johdosta väistämätön joukkotuho ovat kelpo aineksia biisille. Tieteen totuudet ovat sisäistäneet tavallaan myös yhteistyötä tekevä Bizzarro & Jukka Nissinen, jotka tällä erää porautuvat ihmiskunnan olevaisuuteen.

Instrumentaalirockista herkullisia uusia lukuja löytävä bändi on solistinsa kanssa nyt vakavampien aiheiden parissa, joten tietysti kipale on muodoltaan kevyempi – ehkäpä jo rahdun kuplettimainenkin. Mutta vaikka muoto runttaa kaiken reiluun kahteen minuuttiin, pitää Nissisen teksti jälleen kutinsa siinä missä soittoniekkojen kisailukin. Nopeaa folkkiin lantrattua kansanlaulua, vai julistavaa poprockia älyllisemmällä kulmalla? En minä tiedä, mutta tiedän kyllä sen, että kun iso kivi läsähtää tänne niin monet ongelmat ovat lopullisesti ohitse. Kenties silloin on viimein fiksun etanan vuoro, kun apinoista ja dinoista ei sukeutunut voittavaa kaavaa.

Mika Roth


GEA: Predefined GEA: Predefined

GEA on viimeisen puolentoista vuoden aikana esiintynyt jo kolmasti Desibeli.netin koosteissa, ja elektroakustista musiikkia omilla säännöillään luovan artistin tyyli on ehtinyt käydä tutuksi. Samalla on tietysti todettava, että GEAn kappaleet ovat hurmanneet kerran toisensa jälkeen nimenomaan persoonallisella tyylillään, sekä orgaanista digitaaliseen sekoittavalla muodollaan.

Moderni ja muinainen kättelevät myös uuden biisin kerroksellisissa rakenteissa. Tällä erää GEA on ottanut kriittisemmän asenteen, niinpä enkelimäisesti lauletut ja viestiltään pisteliäät sanat puraisevat. Predefined mahdollisuuksin varustettuna, mutta ikävä kyllä jokainen ei tunnu tätä periaatetta allekirjoittavan. Poljento vie jälleen muassaan ja tuottajanakin häärineen Chris Birkettin pienet, mutta sitäkin tärkeämmät taustalaulut tuovat kaivattua tummuutta viestin alataajuuksille. Predefined on toinen lohkaisu kevääksi luvatulta konseptialbumilta, josta on näillä näytöillä kasvamassa melkoinen tapaus.

Mika Roth


IRMA: Kaikki ? Hyvin IRMA: Kaikki <> Hyvin
Soundhill Music

IRMA sai alkunsa viime vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla. Ensimmäinen kipinä syttyi halusta luoda puhuttelevia biisejä, mutta aikaa kului päälle kaksi vuotta ennen kuin saavuttiin nykyiseen pisteeseen. Seuraavaksi horisontissa siintää jo esikoispitkäsoitto, jonka pitäisi ilmestyä ensi vuoden puolella. Mutta palataan takaisin tähän päivään ja hetkeen, kun Tessa ja Iida julistavat debyyttisinkkunsa otsikkoa.

Kaikki siis ei ole hyvin, mutta kuinka jatkaa eteenpäin? Vinksahtanut, elektroninen ja pulppuava pop antaa aivoille vinhat vauhdit, kun vingahdukset, käsitellyt äänet ja lelumaiset soundit muodostavat yhdessä kummallisen äänilabyrintin. Mittaa on mukiin menevästi kolme ja puoli minuuttia, eikä IRMA toisaalta eksy omiin koukeroihinsa, vaan kappale ymmärretään pitää riittävän suorana. Ja mikä tärkeintä: kertosäkeen vingahtelu tarttuu jo nyt noin kerrasta korvaan.

Mika Roth


Joensuu 1685: The Most Luckiest Man Joensuu 1685: The Most Luckiest Man
Svart Records

Spacerocknauttiryhmä Joensuu 1685 katkaisi alkuvuodesta pidemmän puoleiseksi venähtäneen taukonsa julkaisemalla Hey My Friend (We're Here Again) -sinkkunsa koronakriisin paisuessa juuri globaaliksi. Kevät ja kesä vilahtivat hiljaisina, mitä nyt Light in the Heart of Our Town -sinkku toi peruutusten ja viivästysten värittämään aikakauteen hippusen väriä. Nyt on koittanut kolmannen uuden sinkuran aika ja tulevan toisen pitkäsoiton karmit erottuvat aiempaa terävämpinä.

Minkälaista on sitten olla miehistä se onnekkain? The Most Luckiest Man vyöryy päälle kuin springsteeninsä ja musensa tarkoin oppinut jyrä, kertosäkeen edestakaisen soudannan kieppuessa valtaisan heilurin tavoin. Rytmipuoli takoo ja hakkaa kiivaasti, mutta vaikka ta-ka ta-ka -paukutus saattaa rassata joidenkin kuuloelimiä, on seinät päälle armottoman hitaasti kaatava kaava myös tilanteeseen sopiva. Ahdistaa ja puristaa, mutta samaan aikaan avarat alueet avautuvat edessä ja vain taivas on rajana stadionmittakaavan rockissa.

Mika Roth


JUNE: The Message Field JUNE: The Message Field

Soulahtavan popin ja rokahtavan soulin tienoilla operoiva JUNE on kotimainen laulaja-lauluntekijä, jota toisella sinkulla tukee juurevasti soittava bändi. Näin sooloartistin suoritus sekoittuu lähemmäs yhtyemäistä toimintaa, mikä ainakin tällä raidalla pelaa selvästi lopputuleman eduksi. Uusi kipale on myös tulevan debyyttialbumin ensimmäinen sinkkulohkaisu, joten tulevia reittimerkkejä taotaan samalla neitseelliseen tantereeseen.

JUNEn lauluääni ja ilmaisukyky ansaitsevat ensimmäiset kunniasanat, sillä neidon äänessä on sitä kuuluisaa, lantraamatonta mojoa. Voimakkuus ei tässä yhteydessä tarkoita huimia desibelimääriä ja kitarisat vilkkuen karjumista, vaan väkevää tulkintaa ja kykyä oivaltaa millä volakalla ja väännöllä mihinkin kurviin kannattaa liukua. Pinnat ansaitsee myös kosketinvelho Miika Aukio, jonka urut lisäävät taikaa, varastamatta silti päävalokeilaa solistilta. Itse sävellys – tai ehkä ennemminkin sovitus – ei yllä täysin karmiensa tasolle, mutta vahva näyttö tämä on yhtä kaikki.

Mika Roth


Kierobeat feat. Jopo: Everything’s Canceled (Wrong Timeline) Kierobeat feat. Jopo: Everything’s Canceled (Wrong Timeline)

Kun yhtyeen musiikista kumpuaa mieleen nuori KMFDM ollaan mielestäni jonkin huomionarvoisen äärellä. Kierobeat ei tietenkään soundaa yksi yhteen saksalaisten pioneerien kanssa, mutta samaa riehakkuutta ja arvaamattomuutta tässä kyllä on mukana roppakaupalla. Samoin Prodigyn tapa lantrata tanssimusiikkia raskaammilla aineksilla, ja päinvastoin, saa biisin kulmat kimaltelemaan. On makuasia nimittääkö tätä EDM-vetoiseksi rockmetalliksi, elektroksi tms., mutta tärkeintä on korkea tarttuvuusaste.

Ja tarttuvuudesta puhuttaessa Everything’s Canceled (Wrong Timeline) on koronan säpäleiksi lyömän maailman synnyttämä teos. Nyt kun osapuilleen kaikki mahdollinen on musiikkimaailmassa joko peruttu, lykätty tai kavennettu, niin angstithan moisesta kumpuavat. Lisää rosoa materiaaliin tuo Rattusin Jopon särökitarat ja rokkivokaalit. Tanssitaan, tanssitaan – mutta nyt raajojen ilmaan piirtämätä kaaret ovat vaarallisempia ja möyryävät rytmit vetävät mukaansa mustaakin mustemman aukon tavoin. Siinä meni sitten se aikalinja, joten pitänee matkata vain ajassa taaksepäin…

Mika Roth


Krissi: Musta vesi Krissi: Musta vesi

Krissi on niitä artisteja, joilta voi – ja kannattaa – odottaa miltei mitä tahansa. Internetin ihmemaasta voikin löytää runsaasti materiaalia, joka johdattaa aatoksia aina kulloisenkin tilanteen mukaan eri suuntiin. Musta vesi -kappale on periaatteessa suoraa poppia, mutta tyylillisesti ja soundillisesti Krissi flirttailee niin 60-lukulaisen tyttöpopin, santanamaisen fiilistelyn kuin progehtavan rockinkin kanssa.

Näin omanlaisensa ja raja-aitoja kumoon potkiva cocktail polttaisi monet näpit, mutta Krissi vie biisiään eteenpäin ilman pienintäkään nikottelua. Suuren kumarruksen ansaitsevat myös soundit, sekä popin normaaleille säännöstöille piut paut sanova sovitus. Biisi ei kuulosta tältä päivältä, eikä edes paikalta – eikä sen taatusti ole tarkoituskaan soundata muulta kuin Krissiltä itseltään armon vuonna 2020. Onko lyriikoiden musta vesi sitten tulkittavissa arjen orjuudeksi, tai tottumuksen turrutukseksi? En tiedä, mutta on mukava kuunnella välillä ajatuksia herättävää musiikkia, jossa pop voi olla positiivinen tekijä.

Mika Roth


Laura Moisio: Huumaavaa Laura Moisio: Huumaavaa
Texicalli Records

Laura Moision piti lähteä kevään korvalla kunnon kiertueelle Laulaa kun ei voi muutakaan -albumin tiimoilta, mutta yksi koronapandemia myöhemmin tilanne onkin tyystin toinen. Niinpä Moisio päätyi luomaan uutta musiikkia ja tuoreet kappaleet ovat eräänlaisia päiväkirjamerkintöjä hullulta vuodelta 2020, jolloin kaikki kääntyi päälaelleen.

Musiikillisesti Moisio on kuitenkin pitänyt linjansa, eli uusikin sinkku on kevyt mutta rosoinen siivu folkin juuresta, jossa laulaja-lauluntekijä maalailee ei-niin-synkkää kuvaa viimeisestä päivästä. Kukat tuoksuvat, virta soljuu ja kaikki tuntuu muutenkin olevan kuin suoraan folk-idyllistä. Akustinen kitara soi vaimeana, vokaalit haipuvat hetkittäin miltei kuulumattomiin ja vaikka biisissä ei varsinaisesti mennä mihinkään, on lyhyessä hetkessä mitä miellyttävintä vain kellua. Ehkä hetkeen pysähtymisessä on avain ikuisuuteen.

Mika Roth


Lätsä: Aja vaan Lätsä: Aja vaan
Helmi Levyt

Omia reittejään folkahtavan poprockin rikkaissa aluskasvillisuuksissa lempeästi raivaava Lätsä on kolmannella sinkullaan löytänyt itsestään entistäkin rosoisemman puolen. Keväinen Jos joskus kaipaat -sinkku järjesti pienoisen yllätyksen puoliprinceillään, ja mitä Lätsä nyt tekeekään? En louskuta mielestäni suotta leukoja väittäessäni, että kaavassa on nyt saman verran Bob Dylania ja savuista Dumaria, kuin kiukkuista Lou Reediä.

Aja vaan -kappale pelaa kutkuttavasti mielikuvilla, kun kuulija ei tiedä minkä kyydissä hän on, mihin matka tarkemmin ottaen suuntautuu ja mistä tässä oikeastaan lauletaan. Vesi nousee, apokalyptiset näyt hiipivät taustapeiliin ja suru kaihertaa rintaa, mutta suunta on aina vain eteenpäin. Ajetaanko tässä planeettaa alas jyrkänteeltä, vai ainoastaan yhtä ihmissuhdetta kohti tiiliseinää? Tulkintoja on monia, mutta kun David Gilmourin kosketusta heijasteleva kitarasoolo soi, ei oikeastaan kannata muuta kuin nojata taaksepäin ja nauttia kyydistä. Ajetaan vaan, rock soi ja liekit kohoavat entistäkin korkeammalle.

Mika Roth


Matti: Kuiskauksia hämärään Matti: Kuiskauksia hämärään

Rakkaus on portti taivaaseen ja helvettiin, kuten jo eräskin kuuluisa englantilaiskynäniekka ehti muinoin todeta. Sydän voi särkyä monesti, mutta syystä tai toisesta, se yksi kerta saattaa ylittää kaiken muun elämän aikana koetun kivun. Siis se yksi Suuri Rakkaus, jonka jälkeen elo ei ole enää koskaan täysin samanlaista. Matti on työstänyt äärimmäisen arkaa lauluaan parin vuoden ajan, muistellaanhan tässä ainakin mutkan kautta myös omaa nuoruutta.

Aihe on siis herkkä, ja niin on myös taiten rakennettu folkrock-biisi, jossa teksti – ja tätä kautta vokaalit – kantavat koko kappaletta alusta loppuun saakka. Ero keväiseen Minne lienee kadonneet -popralliin on siis melkoinen, mutta Matin tunnistaa kyllä Matiksi näissäkin vaatteissa. Melankoliasta veistetään pitkän pitkiä lastuja, jotka seilaavat sydämen murheiden virrassa vajaan neljän minuutin ajan, jättäen vahvan ja kestävän jälkikaiun. Saatesanoissa todetaan, että elämä kyllä vie eteenpäin, mutta kaikkea ei voi vain unohtaa. Eikä kai pidäkään.

Mika Roth


Omnivortex: Barren Omnivortex: Barren

Omnivortexille ei ole kertynyt vielä matkamittariin suuriakaan numeroita, sillä orkesteri perustettiin vuonna 2019. Tuon jälkeen helsinkiläiset death metalistit ovat kuitenkin pistäneet ison vaihteen silmään ja debyyttialbumi saadaan kuuleman mukaan ulos vielä kuluvan vuoden puolella. Barren on ensimmäinen sinkku, joka valottaa Omnivortexin pyörteiden syvyyttä ja voimaa.

Debyyttisinkulle kertyy mittaa juhlalliset kuusi minuuttia, eikä death ole suinkaan ainut metallin alanimike, joka istuu tähän möykkään kuvaavana terminä. Mustuutta onkin havaittavissa nurkissa ja pitkä kitarasoolo saa ajatukset karkaamaan perinteisenä pidetyn metallin suunnille, vaikka yleisilme onkin jykevän moderni. Teosmainen kappale luottaa soundien vetovoimaan, jotka ammentavat omasta pyörimisestään aina vain lisää vääntöä. Loppu koittaa yllättäen, miltei tylysti, eikä Barren mielestäni hyödynnä läheskään koko potentiaaliaan. Nähtäväksi jää, josko siivu toimii paremmin osana albumikokonaisuutta.

Mika Roth


Sairas T: Oma koti kullan kallis Sairas T: Oma koti kullan kallis
3rd Rail Music

Sairas T on hiljalleen työstänyt uutta materiaalia, jota sinkun saatesanojen perusteella tullaan julkaisemaan lähiaikoina lisääkin. Hiljaisuuden katkaisee Oma koti kullan kallis -sinkku, jolla Pohjalla-kollektiivin kärkikastiin kuuluva herra ottaa tiukasti kantaa asunnottomuuden vaikeaan umpisolmuryppääseen. Tuotantopuolella vetoapua tarjoaa tällä erää oululainen Jiiaa, jonka kanssa yhteistyö tuntuukin sujuvan moitteetta.

Aihepiiri on siis tummuuteen nojallaan ja niin ovat myös soundit, joissa tilavuus ja ahdistavuus ovat avainsanoja. Periaatteessa pelissä ei liiku kovinkaan montaa palikkaa, mutta boom bapin opein basso ja rytmi hakkaavat kireillä pinnoilla ja syvillä soundirakenteillaan. Reilussa kolmessa minuutissa ehtii latomaan jykevät määrät tekstiä, rivien pistäessä miettimään asioiden monimutkaisia laitoja. Kuinka poistaa ongelma, joka on ollut luultavimmin jollain tasolla olemassa yhtä pitkään kuin koko ihmiskunta?

Mika Roth


Salava: Remorse Salava: Remorse

Salava kertoo olevansa kahden miehen musiikillinen tehosekoitin, mutta herrain valmistamassa musiikkismoothiessa ei ole kyllä mitään päätä huimaavia määriä erilaisia ainesosia. Oikeastaan Remorse seisoo tasan kahdella jykevällä jalalla, jotka ovat mielestäni doom metal ja progehtava heavy. Eikä siinä mitään, sillä noiden pylväiden ikiaikaisista partikkeleista on aikojen saatossa työstetty joitain länsimaisen populaarikulttuurin merkittävimmistä merkkiteoksista.

Remorse on viiden minuutin mitassaan kieltämättä komea kokea, eikä rosoinen riffikitara ainakaan tee allekirjoittaneen oloa astettakaan tukalammaksi. Tuohon kun vielä lisää kohtalokkaasti soivat koskettimet, sekä tietysti genrejen räväkkämpää laitaa kunnioittavat vokaalit, niin helvetillinen heavymessuhan siinä kasassa on. Melodia on laadukas, mutta lehmää olisi kannattanut lypsää rohkeammin, koska nyt rynnäkkö jää – ainakin omasta mielestäni – hieman vajaaksi loppurymistelyissään. Doomahtavaa heavyrockia ei voi vetää överiksi, kunhan vain muistaa mestareiden opit.

Mika Roth


Sami Joensuu: Once in The Blue Moon Sami Joensuu: Once in The Blue Moon

Maailma on täynnä yllätyksiä ja joka päivä voi tapahtua jotain ennalta arvaamatonta. Kun Sami Joensuun nimi tuli vastaan sinkkulistalla, pohdin vaistomaisesti rootsin ja bluesin alkuhämäriä, jotka ovat värittäneet herran musiikillista matkaa näihin päiviin asti. Once in The Blue Moon on kuitenkin loikka tyystin uuteen suuntaan, koska biisi on puhdasta kitarapoprockia, josta ei ole niinkään pitkä matka jopa kotoisen popiskelmän rauhallisille maille. Nyt on pakko istua alas ja miettiä hetki…

… eikä biisi lopulta mikään heppoinen ole, kunhan alkujärkytys on haipunut pois. Vajaaseen neljään minuuttiin onnistutaan kutomaan lämmin ja kotoinen tunnelma, joka saa sopivasti säröjä pintaansa svengaavasta väliosasta kolmen minuutin tienoilla. Eikä se blueskaan ole mihinkään täysin kadonnut, sillä Joensuu laulaa yhä tyylillään ja kappaleen perintötekijöissä on tietysti runsaasti mukana historiaa. Uusi aika, muuttunut muoto ja aiempaa keveämpi ote – tästä on hyvä jatkaa.

Mika Roth


Suvi Isotalo: Jim Suvi Isotalo: Jim
Texicalli Records

Suvi Isotalo ei ole julkaissut soolomateriaalia monen monituiseen vuoteen. Siinä missä kolme ensimmäistä pitkäsoittoa ilmestyivät 10-luvun alkupuoliskolla, on kerrassaan upeasta Näin minusta tuli ihminen -pitkäsoitosta ehtinyt vierähtää jo kuusi ja puoli vuotta. Tarina ei kerro, ryhtyykö uusi sinkku avaamaan portteja mahdollisesti neljännen albumin saapumiselle, mutta yhtä kaikki paluu on odotettu ja arvostettu.

Jim on rakkaustarina, jossa asiat ovat rahdun poikkeuksellisella tolalla. Kertoja kaipaa menneeseen, mutta ymmärtääkseni on oivaltanut myös ajan lahjomattoman kulumisen. Jim on menneisyydessä, kenties jopa silkka haavekuva enää, mutta tunne on yhtä kaikki voimakas. Itse biisi on vähäeleinen, akustisilla kuorrutuksilla viimeistelty ja hiljaisella tavalla lohdullinen. Kai tässä melankolisen popin saralla taas liikutaan, mutta askelkuvioiden ikiaikaisuus saa unohtamaan tarpeettomat kiintopisteet. Omassa päässäni kertoja voisi olla vaikkapa vanhojen päiviensä Anna Karina, joka charmikkaan upeana ei kadu tietenkään mitään.

Mika Roth


Timo Pieni Huijaus: Kaatunut puu Timo Pieni Huijaus: Kaatunut puu
Rähinä Records / Kaiku Entertainment

Timo Pieni Huijaus oli kuumaa kamaa 00/10-vuosikymmenten taitevuosina, mutta sittemmin TPH on pitänyt matalaa profiilia, ainakin jos menoa mitataan herran soolomateriaalilla. Kuuleman mukaan lähes valmista on ollut jo muutamaankin otteeseen, mutta vasta nyt kasassa on siinä määrin materiaalia, että kaikki ei jää vain yhteen sinkkuun.

Paluu alkaa kuitenkin yhdestä sinkusta ja Kaatunut puu -biisillä TPH selvästi kelaa menneitä vuosia ja sitä, kuinka vaikea päätös musiikin parissa jatkamisesta lopulta olikaan. Suomirap voittaakin paljon, sillä vaikka 90-luvusta on jo pitkä aika, on TPH:lla yhä runsaasti annettavaa, sanottavaa ja luotavaa. Kaatunut puu rysähtää kumoon, mutta vain siten uudet, ehkä jopa edeltäjäänsä korkeammat ja komeammat puut pääsevät kurottautumaan kohti valoa. Minuuden pohdintaa ja draaman kaaria, mutta maalailevien soundien kesyys kiistatta yllätti ainakin allekirjoittaneen. Ehkäpä uusi aika piti kuitenkin käynnistyä juuri näin: pehmeänä, paljaana ja puhuttelevana.

Mika Roth




Lukukertoja: 3201
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s