Afromikko – vapaata soulin rakkautta

Toisiin meistä kudotaan jo varhaisessa vaiheessa rakkaus musiikkia kohtaan. Afromikko ihastui lapsena The Beatlesiin ja muihin 60-luvun ”nössöpopbändeihin”, muiden kuunnellessa lähinnä teknojumputusta. Bändejäkin perustettiin, mutta rakkaus perusasioihin pysyi jatkuvasti vakaana ja kun emobändi Colorblue kurotti rockin saralla kohti uutta aikaa, oli paluu juurille entistäkin rakkaampi. Näin Afromikko käynnisti soolouransa ja alkuräjähdyksenä toimi alkuvuodesta 2019 julkaistu soolodebyyttialbumi Afromikko Presents: Uusi Analogia.

Miltä esikoislevy kuulostaa nyt korvaan ja mitä tekisit kenties toisin - jos mitään?

- Kiekko kuulostaa suurimmilta osin erittäin hyvältä. Siinä kuljetaan mielenkiintoinen matka, jossa on useita tasoja: 1) paluu souliin 2) miksauksen maanisen kyltymätön opiskelu 3) Afromikon kasvaminen tuottajaksi. Mulla oli tosi laajasti kokonaisuus täysin omissa näpeissä, mikä tekee levystä todellakin soololevyn sen kaikessa merkityksessä, vaikka vierailijoita kuullaankin paljon. Ehkä siksi myös halusin sinne muita solisteja mukaan, koska oon aina tehnyt kaiken yksin.

Esikuvana toimivat Mark Ronsonin tuottajalevyt ja johtoajatuksena idea täydestä vapaudesta. Ehkä vapaus karkasi paikoin jo käsistäkin, mutta levyn monipuolisuus on toisaalta rehellinen kuva tekijästään. Tulevaisuudessa albumeiden luvataan silti olevan linjakkaampia artistilevyjä, vaikka vapauden nimeen yhä vannotaankin.

Artistinimesi on Afromikko, mutta soundien perusteella Amerikkamikko voisi olla osuvampi. Tai ainakin omasta mielestäni musiikissasi on runsaasti motownia ja vapaata rock'n'soulia. Kuinka itse näet vaikutekirjosi ja keitä voisi nimetä esimerkiksi esikuviksi?

- Amerikkamikko on muuten loistava artistinimi! Artistinimellisesti Afromikko kumartaa monisuuntaisesti afroamerikkalaiselle musiikille ja siinä on koko homman ydin. Alussa homma lähti harhailemaan hetkeksi poispäin soul-popista rokimpaan suuntaan, mutta soul ottaa seuraavalla levyllä vahvasti vallan. Lähes täysvaltaisesti vaikutekirjossa kumarretaan old school -musiikin suuntaan myös soundiesteettisesti. Vaikka Daptones Recordsin pölyinen retroilu onkin lähellä sydäntä, niin omat suosikit ovat silti 1960-luvulta.

Kuusarin lisäksi 50-luvun doo wop ja 70-luvun muhkean sinfoninen elokuvasoul mainitaan myös, sekä erityisesti Sam Cooke, The Temptationsia ja Four Tops. Isot harmoniat ja kova, mutta samalla nätti laulu, joka ei kuitenkaan estä fanittamasta myös Rufus Wainwrightin kaltaista laulaja-lauluntekijää.

Esiintymiskielesi on kuitenkin suomi, jota ei ihan helposti tule yhdistettyä juurevaan souliin. Oliko kielilinja alusta saakka selviö?

- Mun musajuuret, niin kuuntelu kuin tekemismielessäkin, ovat vahvasti kiinni enkkumusassa. Sen vuoksi Afromikon suomenkieliseen ilmaisuun totuttelu oli aluksi vaikeaa ja se vaati aikaa vielä senkin jälkeen kun olin julkaissut ensimmäisiä singlejä. Ehdotus suomeksi tekemisestä tuli yhdeltä tuotantoyhtiöltä, missä pyörin vuoden verran ja työstin biisejäni.

Tuolloin Afromikko ei ollut aivan niin soul kuin nykyään, mutta kun Suomessa ei ole juurikaan historiaa tämän tyylisen musiikin tekemisestä – ja vieläpä suomeksi – oli idea entistäkin houkuttelevampi. Oletko koskaan edes harkinnut materiaalin kääntämistä muille kielille?

- Mulla on pyörinyt jo pidemmän aikaa ajatus enkkukäännöksistä tiettyjen biisien kohdalla ja tulen sen aivan varmasti vielä tekemään. Aika näyttää koska.

Uusin sinkkusi Voodoo on jälleen tutun kuumaa kamaa, kertojan ottaessa osumaa rakkauden huvipuistossa. Onko voodoo siis tässä tapauksessa haitallista lemmen taikaa, ja uskotko siviilissä ensinnäkään taikavoimiin?

- Voodoo edustaa tulevan albumin lyyristä keskiarvoa. Samaa teemaa pyöritellään useammassa biisissä, mutta toki hiukan eri tavoin ja eri kulmista. Rakkaus kuvataan Voodoossa ansana ja loukkuna, johon minä-kertoja kävelee tietoisen onnellisena ottaen mieluusti iskut vastaan. En usko ehkä varsinaisiin taikavoimiin, mutta minulla on arjen yläpuolella olevia teorioita ja kohtalon asioita, joista olen tehnyt välillä tosi aktiivisestikin huomioita. Vaikka uskon noihin juttuihin, niin samaan aikaan pidän niitä hiukan koomisina elokuvamiehen liioitteluina. Mutta ajat ovat kylmät ja kovat, on hyvä olla edes jotain hengellisyyttä elämässä.

Afromikolla on jo kelpo pino sinkkuja vyöllä ja uutta pitkäsoittoakin luvataan vielä kuluvan vuoden puolelle. Sinkut paljastavat vain tiettyjä puolia artistista, joten mukana on myös puhtaita albumiraitoja, jotka rakentavat nimenomaan kokonaisuutta.

Alkuvuodesta ilmestynyt Maailma loppuu sun suudelmaan on kuuleman mukaan tulevan albumin modernein biisi, kun taas joulun alla julkaistu Kodin kynttilät edustaa enemmän kiekon soundikeskiötä, vaikka kipale ei siltä löydykään. Studiossa on haettu myös oikeaa fiilistä ja soundia toisinaan hyvinkin mutkallisten kurvien kautta.

- Olen tutkinut vintagetekemisen syviä päätyjä ja välillä ollaan esimerkiksi laitettu rummut sisään vain muutamalla mikillä - puhumattakaan siitä, että tilamikki on studion ulkopuolella parkkihallissa poimimassa isoa heijasteista hallikaikua. Fokuksessa on ollut inspiraationaalinen tekeminen. Suurin osa raidoista on itse soittamiani lukuun ottamatta rumpuja joita on paiskinut levylle live-kokoonpanoni luottokonna Thomas Bleu. Tein myös kulttuuriretken koti Vaasaan, missä duunattiin vanhan yhtyeeni rumpalin Daniel Hjerpen kanssa mm. Voodoo -biisiin rummut.

- Live-kokoonpanosta levyllä vaikuttaa muutamissa biiseissä Kalle Outila kitaran varressa, trumpettia luukuttaa George Methuen ja viuluja operoi useissa biiseissäni vieraillut Sara Lehtoranta. Mukana on myös vierailevia solisteja, jotka voisin kiusatakseni pitää vielä salassa. Studiolla on eletty ihan mukavasti, mutta miksaaminen tapahtuu kotona, joten näiden kahden osoitteen välillä juoksentelu on jokapäiväistä arkeani.

Korona pisti keikkakalenterit tyhjiksi, mutta ei pysäyttänyt Afromikkoa, joka paiskii töitä hurjalla tahdilla. Sooloura, bänditoiminta ja tuottajakeikat polttavat kynttilää ainakin kahdesta päästä.

- Viimeiset kolme vuotta, tai oikeastaan jo varmaan paljon pidempään mun maailmani on täyttynyt luomisesta ja luovasta tekemisestä. Määrityn 100% sen kautta ja välillä mietin, että mihin tää kaikki hullu tekeminen johtaa. Unet jää hieman vähälle välillä, mutta toisaalta en koe tästä oikeastaan mitään ikäviä tunteita. Rakastan tekemistä ja ilman sitä kyllästyn todella nopeasti.

Kaverit varoittelevat loppuun palamisesta, mutta kaikenlainen puuha on Afromikon mukaan yhtä koukuttavaa kuin lapsena leikkiminen. Tosin samaan hengenvetoon työmallia ei suositella muille.

- Oon työskennellyt viimeisen vuoden sekä Colorbluen että Afromikon levyn parissa ja koronan aikana päätettiin vielä toteuttaa frendien kanssa pitkään muhinut haave konseptuaalisesta progelevystä uudella projektilla, joka tottelee nimeä Moses ll. Näiden lisäksi on useita eri artistiprojekteja, joissa toimin tuottajana ja eräänlaisena mentorihahmona. Aikaa on oikeasti paljon enemmän, mitä useimmat ihmiset eivät halua myöntää. Tää kaikki puuhastelu tapahtuu tosi helposti, koska se on yhtä kuin minä.

Jos Afromikon haluaa levylleen, niin kuinka helposti lähdet mukaan?



- Yhteistyökuviot kiinnostaa etenkin jos fiilikset ja näkemykset kohtaa. SIlloin moni asia on paikallaan ilman sen kummempaa vääntämistä. Mua kiinnostaa tehdä aika paljon erilaisia projekteja, mutta oon pitkään jo fiilannut, että olisi nastaa päästä tekemään leffamusaa. Olisin tosi kotona sillä tontilla. Myös jazz-levyn tuottaminen olisi nastaa. Aina toki mieluista, jos bändi tai artisti fiilistelee menneen ajan pöhinää. Silloin mulla on aina annettavaa enemmän.

Entä kenen kanssa olisi kiinnostavaa tehdä yhteistyötä?

- Ois mahtavaa tehdä Tarantinot musaskenessä ja tuottaa jonkun lahjakkaan has beenin levy ja nostaa se uudella tyylillä kiinnostavasti framille uudestaan. Mä kyllä vastaan aina kaikkeen, joten koodia vaan kehiin. Konkreettisimmin mua kiinnostais tosi paljon yhteistyö Timmionin jengin kanssa. Sen lisäksi olisi hienoa myös duunailla brittiläisen tuottaja-artisti Greg Foatin kanssa kirjastomusaa. Ylipäätään mä tykkäisin tuottajana viedä suomipoppareita hiukan eri suuntaan tutusta ja turvallisesta. Se on vähän niinku jo käynnistynyt. Vähitellen.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa striimikeikkoja, videoita, jotain muuta spesiaalia?

- Seuraavaksi ois tarkoitus saada maaliin kaikkien omien projektien levyt ja pistää ne vähitellen ulos. Sen jälkeen hyvin todennäköisesti aloittaisin vaan tekemään uutta. Erilaista videosisältöä on tullut runsaasti tänä keväänä ulos ja lisää on tulossa. Ensitöikseen Voodoo-biisille ilmestyy musavideo. Kesällä tehdään pari live-videoo studiolta Afromikon livebändin kanssa. Ollaan myös funtsittu jo valmiiks Afromikolla live duo-veto, joka tapahtuisi mun makkarista käsin. Näiden lisäksi tänä keväänä tulossa muutama kiinnostava tuotanto ulos, jonka puikoissa oon ollut messissä vahvasti. Eritoten Halkon debyytti-EP on tsekkaamisen arvoinen. Ja koska mun vuorokausi kestää 48h niin aina voi aloittaa lisää uusia projekteja.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Milja Nieminen