Pienet

Sinkut III - Toukokuu 2020

21.05.2020

AOM: Kriisi kriisi kriisi
Stupido Records

AOM teki viime vuonna onnistuneen paluun takaisin hc-juurilleen, seikkailtuaan sitä ennen itselleen sopimattomilla vesillä. Parin napakan sinkun jälkeen koitti albumin vuoro ja nyt noiden sessioiden aikoina rannalle jäänyt irtobiisi päätettiin myös julkaista. Ei vaadikaan suuria päättelyvoimia, kun löytää Kriisi kriisi kriisi -kipaleesta sillat nykyiseen maailman tolaan, jossa kriisit vain pinoutuvat suuremmiksi ja vaikeammin ratkottaviksi.

Kolmeen minuuttiin ehditään sulloa runsain mitoin vimmaa, ahdistusta ja matalalta kylkeen iskeviä riffejä. AOMin tyylille uskollisesti rosoja ja säröjä ei ole lähdetty sen kummemmin hinkkailemaan pois, vokaalienkin painuessa osapuilleen betonista lävitse. Hieman puolivälin jälkeen tulee tosin tunne, että väliosako tähän piti keksiä vai mikä olikaan suunnitelma, mutta haparointi on nopeasti ohitettu. Nyt on kriisi päällä, eikä sitä kaikkea ehdi hoonaamaan kisakuntoon.

Mika Roth

Collusions: Lost, Not Gone

Collusions on helsinkiläinen vuonna 2019 perustettu metal- ja deathcorebändi, joka on tänä vuonna kerennyt pyöräyttämään ilmoille jo kokonaista kolme sinkkua. Ketjun toistaiseksi viimeisin linkki on Lost, Not Gone, jonka monipuolisuus on renessanssimaisen runsasta. Kiivaalla tahdilla rautaansa takova ryhmä on kuuleman mukaan julkaisemassa debyyttialbumiaankin vielä ennen syksyä, joten korona ei ole pysäyttänyt ainakaan tätä poppoota.

Lost, Not Gone yhdistää brutaalin metallin rosoisemman lohkon hämmentävänkin melodisiin ja rauhallisiin elementteihin. On kuitenkin kiistaton totuus, että raskas mätke vie kokonaispotista lähemmäs 90 prosenttia, mutta ne pienet tauot ja lisäsävyt saavatkin turpasaunan tuntumaan lopulta niin musertavan raskaalta. Vokalistin ilmaisu on örinää äärilaidalta, sovituksen sätkinnän ja poukkoilun tuodessa muassaan progehtavaakin fiilistä. Lisäpisteet kitarasoolosta ja kone/kosketin pulputuksista, sekä taustamaalailuista. Tätä mahdollisuutta ei ole hukattu, eikä ole todellakaan menetetty.

Mika Roth

Iina Kuu: Onnellinen

Kesä on rakkauden, rakastumisen sekä luonnollisesti häiden aikaa. Tästä päästäänkin tukevaa aasinsiltaa pitkin näppärästi siihen, että tamperelainen laulaja-lauluntekijä Iina Kuu avasi sinkkuketjunsa viime vuonna Morsiamen laululla. Nyt on koittanut neljännen sinkun aika ja samalla Iina Kuu palaa takaisin hääteeman pariin. Uusi kappale on artistin itsensä säveltämä ja sanoittama, sovituksen ollessa Jukka Ruostilan käsialaa.

Naimisiin meno on suuri askel, monille se elämän suurin ja merkittävin. Tuota aihetta ei kuitenkaan käsitellä mitenkään silkkihansikkain, vaan arjen realiteeteista muistetaan muistuttaa tiskivuorten ja toppapukujen kautta, mutta ehkäpä kaikki nuo tavalliset asiat ovat osa onnea. Viehättävä pop-kappale hyödyntää jousia, sisältää jopa modulaation ja kulkee muutenkin kuten häälaulun kuuluu: kauniisti kohti auvoista loppuaan, napsien itseensä mukaan jotain sieltä, täältä ja tuolta. Pieni ripaus iskelmää ja uuden ajan jousikikkoja, ja onnellisuushan on pitkälti elämäntapa.

Mika Roth

Kaapo Vola & Lintsausmafia: Piirimestari
Untula Records

Kaapo Vola & Lintsausmafia on ajatonta ja positiivisella tavalla paineetonta suomirockia soittava helsinkiläinen yhtye, jolta on ehtinyt ilmestyä jo ainakin kolme sinkuraa. Näistä uusin on pirtsakka Piirimestari, joka nousee listoilla kuin kuplat kesäisissä sihijuomissa.

Piirimestari on siis kepeää rokkailua ja murheetonta laskettelua pitkin suomenkielisen rockin eteläistä rinnettä, mutta tekstin puolella puhutaan myös asiaa, kunhan vain osaa kuunnella. Joku voi havaita yhteneväisyyksiä vaikkapa edesmenneen Teharin kanssa, mutta hekin seisoivat aikoinaan toisten harteilla. Vokalisti-kitaristi Kaapo Vola osaa käyttää ironiaa ja herra upottaa myös ilmaisuunsa sen verran sävyjä, että ”oman elämänsä Boltin Usaini” lähtee telineistä terhakasti kohti maalia. Erityismaininta myös Pepe Vegasin muheville koskettimille, jotka saavat mukavasti tilaa itselleen.

Mika Roth

KabukiDrop: Hyvinvointii ja kotiviinii

La dolce vitan, eli makean elämän, saloja ovat pohtineet lukemattomat eri taitelijat aikakausien vieriessä alas ikuisuuden mäkeä. Mikä tekee elosta makoisan, tasapainoisen ja sanalla sanoen elettävän? Turkulainen KabukiDrop kiteyttää oman ohjelmajulistuksensa jo sinkkunsa otsikossa, eli portti hyvinvointiin on kotiviini – vai onko se nyt toisinpäin?

Niin tai näin, thrashin ja punkin puolivälissä mellastava ryhmä möyhentää julistustaan sen verran isoilla lekoilla, että säleethän siinä lentävät vasemmalle ja oikealle. Puolentoista minuutin mittaisen turpasaunan jälkeen askel alkaa kiistatta jo painamaan, mutta ei hätää: koittaa thrashille ominaisen väliosan aika ja tauon jälkeen helvetillinen halonhakkuu maistuukin taas kotiviinille. Soundit ovat kauniisti sanottuna räkäiset, eli kaikki keskeiset tavoitteet lienee saavutettu. Eipä siis muuta kuin pänikkä pöhisemään kamarin perukoille ja odotellessa voi nauttia vaikka mehukattikannullisen thrashpunkkia.

Mika Roth

KÆSAR: Dies Irae
Soundhill

Siitä on kulunut melkein päivälleen vuoden verran, kun KÆSAR oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla. Tuolloin Meil on juhlat NTMY -sinkku chillaili elektronisissa pop-verkoissa, mutta nyt sävyt ovat valahtaneet monta astetta tummemmiksi. Dies Irae, eli vihan päivä, on napattu Katolisen kirkon sielunmessusta, jossa anotaan armoa ja pelastusta Dies irae-sekvenssissä.

KÆSARin versiossa kertoja piinaa ja piiskaa itsensä hämärän rajamaille bailaamalla niin hitosti, että kohta varmaan kuolo korjaa potin. Jatkojen jatkoilta pusketaan lähemmäs omanlaistaan kiirastulta, biisin kiertyessä ja vääntyessä sijoiltaan, ehkäpä hitaasti pimeyden syliin pyörähtelevän tajunnan tavoin. Hauskanpito on raskas taiteenlaji, kuten tiedetään, mutta jokaisen on sakramenttinsa kannettava. Kappaleessa eetterinen keveys ja iätön viettien tyydytys muodostavat askarruttavan parin, jota voi kutsua saatesanoja lainatakseni jopa rehelliseksi party-bängenriksi. Ken pelastaisikaan meidät tältä kaikelta riemulta?

Mika Roth

Kirkkokahvit: Kadonneet

Hämeenlinnalainen tummanpuhuvasti nimetty Kirkkokahvit saattaa kuuleman mukaan toisinaan esittää progressiivista ja hämyistä vaihtoehtorockia, mutta itse näkisin yhtyeen uusimman sinkun osuvan reippaasti lähemmäs postpunkin ja kasari-synapopin tummia huulia. Eikä siinä mitään pahaa ole, sillä isojen tukkien ja olkatoppausten vuosikymmen antoi pop-musiikin varjoisammalle laidalle runsaasti vaalimisen arvoista aarteistoa.

Kadonneet nousee näyttävästi mustan ratsunsa selkään ja päälle neljäminuuttisen siivun kohokohdat koetaan hieman puolivälin jälkeen, kun pohjustustyö saavuttaa tarkoin suunnitellun kliimaksipisteensä. Kaikua on käytetty ja rummut paukkuvat siiderin rapeina syntetisaattorihuminan täyttäessä taustaa. Siihen päälle pomppivaa bassolinjaa heleästi soitettua kitaraa, niin muodon puolesta kaikki oleelliset boksit on ruksattu. Eikä itse sävellyskään ole hullumpi, vaikka pääkoukku taitaakin olla soundipohjainen.

Mika Roth

KO:MI: Liquid Walls
Soliti

KO:MI on helsinkiläisen multi-instrumentalisti Sanna Komin (mm. Pintandwefall, Kynnet, Cats of Transnistria) sooloprojekti, jonka esikoisalbumi julkaistiin loppuvuodesta 2017. KO:MIn musiikki kääntyy moneen suuntaan, saatesanoja lainatakseni se kuulostaakin mielikuvituselokuvien äänimaailmoilta, vihaiselta pseudopopilta ja vinksahtaneelta DIY kamaritaidemusiikilta. Liquid Walls kertoo ongelmista, joita alkoholi vain pahentaa, kun kahden henkilön välinen kommunikaatio hajoaa.

Aihe on siis kova, suorastaan rankka, mutta kappale yllättää jumalaisella kauneudellaan. Popin puolella on aina tilaa ja kun sello sekä klarinetti nojaavat niukkaan, elektroniseen taustaan, syntyy joitain taianomaisia palasia joiden liitoksissa riittää ihasteltavaa. Vokaalit nousevat kuvassa vahvasti eteen, taustalaulujen kehystäessä kuvaa hienovaraisesti. Hiljaisuudesta noustaan kohti korkeampia aaltoja, mutta kuten ihmisten monimutkaisissa keskinäisissä suhteissa, myös tässä on useita eri tasoja, tarkoituksia ja viittauksia. Tärkeintä on kuitenkin se, että itse sävellys on upean lumoava.

Mika Roth

Kuun Pimeä Puoli: Angerkoski

En tiedä satavarmasti viittaako tummaa ja tulista rockia veivaava Kuun Pimeä Puoli uusimmalla sinkullaan legendaariseksi laskettavaan kotimaiseen näyttelijättäreen, Siiri Angerkoskeen, mutta yhtä kaikki Angerkoski kyllä pistää puntit tutisemaan kuin Justiina konsanaan. Kuun Pimeä Puolihan putsasi onnistuneesti pöydän viime vuoden lopulla, kun ryhmän itsensä mukaan nimetty debyyttipitkäsoitto ilmestyi, ja nyt on nähtävästi käynnistymässä uusi sykli tuoreen sinkun voimin.

Bändin hanakasti eteenpäin loikkiva rock on pitänyt muotonsa ja Angerkoski hyppää heti startista ohituskaistalle. Tämäkään ralli ei kestä edes neljää minuuttia, mutta kaikki kokonaisuuden kannalta oleelliset kulmat on käyty läpi jo ensimmäisen puolentoista minuutin sisällä, kertosäkeen tippuessa kaulimen lailla keskelle jakausta. Säkeistöihin on ahdettu ehkä tarpeettomankin hövelisti materiaalia, mutta ainakin kuulijan mielikuvitukselle jää täytettäviä aukkoja runsain mitoin.

Mika Roth

Lokakuun Linnut: Elintilaa

Lokakuun Linnut on aiemmin tuntematon suuruus, mutta jäsenistössä näyttää olevan puolet samoja henkilöitä kuin Kuun Pimeä Puoli -orkesterissa. Mutta mitäpä moisesta, kun kaava on kuitenkin hieman erilainen ja hardisti rokkaava ja punkahtava rätke osaa iskeä silmää tällä kertaa kultaiselle 80-luvulle. Saatesanoissa muistetaan myös mainita, että mukana tällä sinkulla on häärimässä Zero Ninen kitaristi Timo Käsmä, mistä lisäuskottavuuspisteet.

Elintilaa siis kaivataan ja linnut nokkivat vaikka silmät ihmisen rutjakkeiden päästä saadakseen lebensraumia. Ihmiskunta ei pelastusta tuo, joten siivethän siinä ristiin menevät kädellisten kanssa, mutta ehkäpä siivekkäät ystävämme eivät sittenkään ole niin pahalla päällä – vai ovatko? Tulkinnat ovat tunnetusti kiinni tulkitsijoista, mutta ainakin bändin ”hei, hei” -huudot napsahtavat mukavasti kohdilleen. Jouhevasti jolkuttava veto pistetään pakettiin reilussa kahdessa minuutissa, joten lyhyesti virsi kaunis.

Mika Roth

Lord Est (feat. MEGA-Ertsi): LINKO
Kaiku Recordings

Kotimaisen dancehallin ja reggaen elävä legenda Lord Est on nyt yhdistänyt voimansa MEGA-Ertsin kanssa ja tehnyt annoksen uutta vanhaa. LINKO perustuu näet ainakin ideoiden tasolla jossain määrin vuoden 2001 Linko-sinkkuun, mutta uusi ja uljas LINKO on tuotu uuden vuosituhannen alusta 20-luvun sarastukseen.

Biisi on ylistyslaulu twerkkaukselle, eli tuolle sangen kuumalle tanssityylille, mutta onhan tekstissä tietysti löydettävissä muitakin tasoja. Eli pusupesuohjelmat, linkoukset ja moottorit voi ymmärtää kuten haluaa, mutta tärkeintä on se, että pyrstöt lähtevät villisti pyörimään tämän biisin tahdissa. Rytmipuolella on jykevyyttä ja junttaa, mutta vääränlainen kankeus loistaa onneksi poissaolollaan. Koneet tungetaan täyteen pyykkiä, groovinappulaa ravistetaan ja veivataan, eikä tästä löydä mitään nalkuttamisen paikkaa. Tai no, reilun kolmen minuutin mitta on kyllä rikollisen lyhyt.

Mika Roth

Mama Longhorn: Island After Island
Soit Se Silti

Yhdeksänhenkinen Mama Longhorn, tuo Porin groovaavin rytmitankki, on suoranainen suurmestari, kun on aika yhdistää oikeat palaset afrobeatista, funkista, psykedeliasta ja reggaesta. Nyt uuden kodin Soit Se Siltin satamasta löytänyt ryhmä on valmistelemassa kolmatta pitkäsoittoaan ja odotukset tulevaa Let It Run -kiekkoa kohtaan kipuavat ainakin tässä osoitteessa korkealla. Ovathan kolmen vuoden takainen Age Two ja vuoden 2014 debyyttialbumi Enter the Rhythm Tank pitäneet mainiosti kutinsa.

Kaikki pohjaa nytkin rytmiin, joka pulppuaa ja virtaa mystisen joen tavoin halki ikuisuuden. Ja vedestä on myös lyriikoissa kyse, sillä Island After Island muistuttaa meitä jälleen ilmastonmuutoksen tuhoisista voimista. Saari toisensa jälkeen painuu aaltojen alle, pysyäkseen siellä ties kuinka kauan. Vakavuus muodostaa jännitteen eläväisen soitinkudelman kanssa, mutta en koe sitä millään tavoin negatiiviseksi vaikka surumielisyys nostaakin päätään tarinan auetessa.

Mika Roth

MATD: Who the Fuck Is Alice (feat. Hana Muftic)

MATD on aiemmin Max and the Ducks -nimisenä toiminut bändi, joka soittaa tummanpuhuvaa poprockia. Yhtyehän oli edellisellä otsakkeellaan esillä Desibeli.netiin sivuilla alkuvuodesta, kun A Man Who Cries -sinkku toi kaavaan mukaan 90-luvun goottirockin harmaita sävyjä. Uudelle sinkulle vokalistiksi on kiinnitetty yhdysvaltalainen Hana Muftic, joka on saanut tulkittavakseen Liisa Ihmemaassa -vetoisen tekstin.

Kukas kumma se Liisa oikein on, kysellään siis biisillä ja tasoja on – kuten alkuperäisessä tarinassakin – ainakin riittämiin. Poprockin saralla nytkin ollaan, mutta tumma ja kierteinen fiilis vääntävät korkkiruuvin tavoin samaan aikaan 60-luvun psykedeelistä rockia kohden, 90-luvun alternativesynkistelyn toimiessa vastakkaisena napana. Ilmavuus ja yllätyksellisyys ovat biisin vahvuuksia, kun äänimassa ymmärretään pitää oikeastaan niukkana. Kerrostetut vokaalit ja ovelasti käytetyt koskettimet tekevätkin kappaleen sisäpinnoista vääristelevän peilimaailman, mikä tietysti sopii tilanteeseen kuin Liisa Ihmemaahan.

Mika Roth

Nobody: Stronger Than Blood
Inverse Records

Joidenkin mielestä rokkia ei voi soittaa ilman sähköjä, mutta eihän tilanne oikeasti niin rajallinen ole. Tai kuinka muuten on selitettävissä se, että Nobody pystyy luomaan black metalia akustisesti? Helsingin syövereistä biisejään rustaava Nobody on ehtinyt keikkailemaan Euroopan eri puoliskoilla jo laajalti, mutta esikoisalbuminsa Nobody julkaisee vasta kesäkuun loppupuolella. Tulevaa Atmosfear-kiekkoa pohjustaa Stronger Than Blood -sinkku, jonka konsepti on kieltämättä hyytävä.

Äänessä on oikeastaan vain mies ja kitara, mutta Tuomas Kauppinen saa itsestään irti niin karmivaa kähinää, että johan siinä kevätpurotkin jäätyvät uomiinsa ja maito happanee kaappiin. Biisi kertoo manipuloijasta, tekijästä joka saa veljen kääntymään veljeään vastaan ja pyrkii nousemaan jumalan asemaan. Kitara soi kauniina mustan laulun rinnalla, ja juuri tuo vastakohtaisuus pitää biisin elossa sen reilun kahden minuutin ajan, joka sinkulle on suotu.

Mika Roth

SADETTA: Koirat

SADETTA on vuonna 2015 perustettu suomenkielinen rock-yhtye, jolta on ehtinyt ilmestyä jo viisi sinkkua kuluneina vuosina. Niistä viimeisin on tämä mainiosti poprokkaileva Koirat, jonka syntyhistoria ulottuu puolestaan kesään 2018 saakka. Aiemmat biisit missanneena olin otollista maaperää biisille, jossa ymmärretään nostaa hattua niin 60-luvun popin suuruuksille aina The Beatlesia myöten.

Koirat on pieni pisto jollekin, jonka mielestä muu universumi on luotu vain palvelemaan häntä. Jokainen meistä taitaa tuntea – tai ainakin tietää – moisen tyrannimielisen kiukuttelijan, mutta negatiivisuus on synnyttänyt jälleen runsaasti positiivista. Tämä kappale on näet hanakasti tarttuva, koskettimien ja sopivan takovan rytmin ottaessa ohjat käsiinsä heti startista. Vokaalit saavat komeaa taustahoilaustukea ja kertosäe on muutenkin täyttä timanttia, mutta suurin hatunnosto on annettava klassisen popin soundimaailmalle. Pinnat myös rullaavasta väliosasta, joka nostaa panoksia viimeiselle minuutille.

Mika Roth

Sammal: Jos ei pelaa
Svart Records

Sammal on viettänyt julkaisurintamalla hiljaiseloa sitten vuoden 2018 Suuliekki-albumin ja sitä ympäröineiden sinkkujen. Nyt on koittanut uuden ajan alku, mutta samalla yksi luku sulkeutuu – Jos ei pelaa -sinkku on näet soolouraansa keskittyvän kosketinsoittaja Juhani Laineen viimeinen julkaisu Sammaleen jäsenenä.

Jos ei pelaa -biisillä popahtava ja runsaan retroinen progerock soi raikkaana, mutta omat juurensa tunnustavana ja tunnistavana. Mittaa biisille on siunaantunut vain hieman päälle kolme minuuttia, mitä voi pitää Sammaleen yhteydessä suorastaan niukkana, mutta nopeasti etenevä siivu ehtii kyllä kaikkiin oikeisiin paikkoihin annetussa ajassa. Kuullaanpa viimeisellä suoralla vielä kunnon loppurutistelu, tyyliin nuori ja väkevä Deep Purple. Biisin ydin lepää kuitenkin leppoisassa melodiassa ja mukavasti nykivissä vokaaleissa, laulun ja soitinten ristivedon raapiessa kasaan kummasti energiaa ja kitkaa. Toivotaan että Sammal palaa myös pitkäsoittokantaan, kun uusi vuosikymmen korkattiin näin mallikkaasti.

Mika Roth

Sampsa Astala: Voi kun en taas rakastuis
So Music Finland

Sampsa Astala on vienyt hitaasti suomenkielistä uraansa eteenpäin. Toisaalta miehen 20-vuotinen taival musiikin saralla on muutenkin ollut melkoista vuoristorataa, joten tuleva Kesäepeli-EP käy jälleen uudesta startista. Syksyksi on luvassa myös ensimmäinen suomenkielinen sooloalbumi ja tätä kaikkea pohjustaa nyt Voi kun en taas rakastuis -sinkku.

Vuonna 2017 alkunsa saanut kipale kertoo tietysti jo otsikollaan paljon olennaista. Eli rakkauden liekistöissä on poltettu siivet jo niin monta kertaa, että uudelleen rakastuminen nostaa pelon kaltaisia tuntoja pintaan. Kuitenkin jokainen meistä on syntynyt rakastamaan, joten siinä sitä sitten ollaan ristivedossa. Rennosti rullaava poprock keikkuu AOR:n ja kasari hard rockin reunoilla, mutta pitää myös kiinni modernista suomalaista pop-iskelmästä. Kitarasoundi on puhdasta Kenttiä ja lyriikat pyörittävät Eurythmicsiä kotoiseen iskelmään pirteän vivahteikkaasti.

Mika Roth

Shark Varnish: Kuinka he vapautuivat estoistaan ja pakottivat maailman seuraamaan maskuliinisuuden leikkiään (eikä katsojilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin hylätä pyrkimyksensä ja ottaa mitä aisteille tarjottiin)

Kaikkeus on kumma paikka ja Shark Varnish asuttaa eittämättä sen kummallisempaa laitaa. Aivan uskomattoman pitkän nimen kappaleelleen antanut duo jatkaa tulevan KYTÖnsä paljastamista raita kerrallaan. Tällä erää otsikon ja sisällön kontrasti on poikkeuksellisen mittava, sillä eihän tämä pariminuuttinen ole kuin intronkaltainen, tunnusteleva ja luotaileva raita, jonka täysi tarkoitus ei todellakaan aukene vielä tällä vilauksella.

Jos jumalat leikkivät keskenään, mitä heidän selkiensä takana tapahtuu? Kysymys esitetään saatesanoissa, mutta reilun minuutin mittaan pätkitty modernin runon kaltainen ei juuri enempää valoa tarjoa. Musiikillisesti Kuinka he vapautuivat… on vähäeleinen, soundeiltaan sovitteleva ja elektronista avaruuttaan lähinnä ambientin välinein kartoittava numero. Tämä saattaa olla voimaa tarkemmin valjastettuna, alkukantaisuuden loistaessa vain paksujen vuorten takaa. Tai ehkä olen vain estynyt näkemään koko kuvaa, ken tietää?

Mika Roth

Silver Falcons: Zagreb 89
If Society

Hohdokkaan nimen kasteessa itselleen saanut Silver Falcons on säröisen mutta vahvasti melodisen kitararockin taitava yhtye Helsingin suunnalta. Uuden sinkun saatesanoissa bändihistoriaa ei juuri lähdetä avaamaan, mutta ainakin ryhmältä löytyy materiaalia neljän vuoden takaa. Tarina ei myöskään kerro, mitä Zagreb 89 -nimen takaa löytyy, mutta historiassa Kroatian pääkaupunki oli noihin aikoihin vielä osa sittemmin hajonnutta Jugoslaviaa.

Itse biisi on lämmintä kitarapörinää, jonka yhteydessä ei turhaan mainita Fugazin nimeä ja ei kai Pavementkaan liene täysin tuntematon tekijä hopeisille haukoille. Miltei viiden minuutin mittainen kitaramuristelu on sinkuksi pitkän puoleinen, etenkin kun mukana ei ole menoa rytmittävää väliosaa, mutta säkeistö/kertosäe kaksiraiteisella päästään kyllä perille saakka ilman vakavampaa materiaalien väsymistä. Vokaalien hehkuva soundi ja kohdilleen asetetut kitarat auttavat polveilevaa melodiaa, mutta enemmänkin olisi tehoja voitu irrottaa tästä koneesta.

Mika Roth

Äänet Käskee (feat. Paatti & Pavel): Tästä päivästä lähtien
3rd Rail Music

Äänet Käskee julkaisee toisen sinkkunsa tulevalta tuottajalevyltään ja nyt vokaaleihin ovat päässeet Paatti & Pavel. Pitkäsoiton pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella, jolla tullaan kuulemaan toistaiseksi tuntematonta määrää vierailijoita. Mainittakoon tässä yhteydessä vielä sekin, että Paatti & Pavel on valmistelemassa omaa pitkäsoittoaan, mutta se on tyystin toinen tarina.

Äänet Käskee puskee tutulla G Funk -raiteellaan, jossa rytmit svengaavat, torvet törähtelevät ja positiiviset fiilikset säteilevät jättimäisen auringon lailla. Riimeissä humoristinen sivujuonne koristelee totuuksia ja näkemyksiä, uhon ja inhorealismin käydessä käsikynkkää groovaavilla askelkuvioilla. Sekaan hiukan samplea ja muovista kosketinsoundia, niin siinähän ne oleelliset palikat ovatkin jo viehättävässä pinossa. Tästä päivästä lähtien on siis luvassa vain silkkaa priimaa ja parhautta.

Mika Roth

Lukukertoja: 4231