Kepa Lehtinen ja retro mutta ultrahifi sointi
04.05.2020
Kepa Lehtinen on harrastanut musiikkia intohimoisesti jo lapsesta asti, kokemusten ulottuessa kellaribändeistä Cantores minorekseen. Olet nyt julkaissut kolmen vuoden aikana yhtä monta EP-levyä. Playing Theremin EP ilmestyi vuonna 2018, Helsinki in November viime vuonna ja nyt on It is ok to be sad and dark EP:n aika. Pidät nähtävästi EP:stä formaattina?
- En ole musiikintekijänä erityisen tuottelias, ja minussa on pilkunviilaajan vikaa. Kokonaisen albumin tekeminen on kyllä suunnitelmissa.
Olet ymmärtääkseni opiskellut elokuvaäänisuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa Elokuvataiteen laitoksella, ja myös tehnyt alan töitä jo pidemmän ajan. Kuinka päädyit alalle?
- Kun pääsin Taideteollisen elokuvaosastolle opiskelemaan huomasin, kuinka musiikki on itseasiassa yksi elokuvan tärkeimmistä osa-alueista, ja kiinnostuin elokuvamusiikin mahdollisuuksista todella. Jo opiskeluaikoina tein harjoitustöinä elokuvamusiikkia, ja siitä siirryin työelämään mainos- ja elokuvatuotantoihin. 2018 olin sitten riittävän itsevarma julkaisemaan ensimmäisen soololevyni Playing Theremin.
Ja onneksi rohkaistuit tekemään tuon askeleen, sillä esikois-EP on mielestäni todella vahva näyttö jokaiselta kantilta tarkasteltuna. Mutta siirrytään uudemman EP:n pariin. Julkaisit 16mm-kappaleen sinkkuna. Miten juuri tämä kappale valikoitui sinkuksi ja mitä se merkitsee sinulle?
- Tässä balladissa on sellaista pompöösiä hulluutta ja hypnoottisuutta. Retro mutta ultrahifi sointi, jota hain levylle, onnistuu tässä ehkä parhaiten.
Kun EP:n nimi on It is ok to be sad and dark, ja kaikki alkua lukuun ottamatta on vielä kirjoitettu pienellä, niin pakkohan se on kysyä: kuinka surullinen ja synkkä olet juuri nyt?
- En ole lainkaan surullinen tai synkkä luonteeltani, päinvastoin. Tunteet, kuten surullisuus tai viha, eivät ole hyviä tai pahoja, vaan ne ovat normaali osa kaikkien elämää - tunteet tulevat ja menevät. Elämän synkkä puoli on tärkeää.
Lehtinen on tehnyt paljon musiikkia kuville, mutta syystä tai toisesta musiikkivideoita ei ole vielä omaan tuotantoon syntynyt. Tilanne on tosin kuuleman mukaan muuttumassa, mutta mitään sen kummempia aikatauluja ei ole lyöty vielä lukkoon.
Uuden EP:n biisijoukosta on vaikea nostaa esiin yhtä, mutta Forbidden Planet on kenties se suosikkini. Onko tuo hieman sci-filtä soundaava numero kenties kunnianosoitus Leslie Nielsenin varhaiselle elokuvalle?
- Juu toki, viksahtaneella tavalla hieno elokuva (ja soundtrack). Elokuva on sovitus Shakespearen Myrsky-näytelmästä.
Yhteneväisyyksiä on tosiaan paljon, mutta mainitaan nyt kuitenkin, että Forbidden Planetin käsikirjoittajiksi on merkitty alkujaan Irving Block ja Allen Adler. Mutta eteenpäin…
Toinen todella tenhoava raita on mielestäni alussa kuultava nimibiisi. Voisitko hieman taustoittaa tätä kiehtovaa ja kenties hieman Wojciech Kilarinkin mieleen tuovaa numeroa?
- Levyn paras biisi omasta mielestäni. Lumettoman talven oivallus Helsingissä - on ihan ok olla nyt surullinen.
Soitinvalikoimaasi kuuluu olennaisena osana theremin. Kuinka olet päätynyt tämän erilaisen laitteen äärelle ja mitä sen avulla saat ilmaistua, mihin muut soittimet eivät pysty?
- Ajatus ihmiskehon pienillä liikkeillä kontrolloitavasta analogisyntetisaattorista on kaunis. Tosissaan innostuin (kuten monet muutkin) kun kuulin Clara Rockmoren soittoa. Thereminin rooli on muuttunut Playing theremin levyn soolo instrumentista uuden levyn soitimaisemia maalaavaksi elementiksi.
EP:n viimeisenä raitana kuuluva Sid plays serenade kaivaa arsenaalista legendaarisen Commodore 64 -kotitietokoneen. Miten ihmeessä tämä biisi syntyi ja kuka on otsakkeen Sid?
- Sid on siis Commodore 64:n äänipiiri. Omassa leipälaatikon näköisessä kuusnepassa on vanhempi piiri 6581. Sen sointi on todella karu ja tumma - yksi maailman kaunisäänisimpia syntetisaattoreita.
Kuinka kuvailisit omaa musiikkiasi? Onko tämä nyt retroa, elektronista, klassista, vai mistä aineksista ja millä suhteilla seos on syntynyt?
- Sävellykseni ovat selkeän melodisia. Klassinen elektroninen - ultrahifi retro?
Keitä ulkomaisia musiikintekijöitä ihailet, entä löytyykö kotimaasta varteenotettavia tekijöitä?
- Ryuichi Sakamoto on varmaan rakkain omasta genrestäni.
Takana on siis kolmen EP:n putki ja Lehtinen tulee omien sanojensa mukaan panostamaan täysillä kelpo vauhtiin päässeeseen soolouraansa. Pysytellään siis aktiivisina, vaikka livekeikkoja ei vielä olekaan luvassa. Verkossa tapahtuu aina kaikkea jännää, ties vaikka nettilivekeikkoja.
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Tero Honkaniemi
