Pienet

Pienet - Huhtikuu 2020

16.04.2020

Darwin HC: Darwin HC
Tepa’s Tapas and Records

Darwin HC on muista yhtyeistä tutun Darwin Sorjosen uusi proggis, jossa hardcore on nimenmukaisesti se juttu. Tarina ei kerro, josko pääotsikko on Tasavallan Presidentin (henkilön, ei sen bändin) sanomisten innoittama, mutta niin tai näin, ruhjeille ja mustelmille tästä mäiskeestä jää taatusti.

EP:n kaikki neljä biisiä nuijitaan noin viiteen minuuttiin, mutta vaikka vauhti hirmuiseksi kasvaakin, ei mikään raidoista ole mikään ideaton lanaus. Tietysti äänitteen äärimmäisen matala teknologinen taso tekee materiaalista työläämmin sulateltavaa, mutta esimerkiksi Tummaa paahtoa osoittaa valehtelematta tarttumisen merkkejä. Kvartetin hardcorein on sysätty jostain syystä ankkuripaikalle. Päätöstä on pakko kummeksua, etenkin kun Etäilen on jo aiheensakin puolesta hohkaavan ajankohtainen, eikä tehoissakaan ole valittamista.

Ei mikään helppo pala purtavaksi, mutta ainakin pari asiaa tulee sanottua selkeästi – tai äänekkäästi nyt ainakin. Kyllä tästä selvitään.

Mika Roth

Fabulous Alaska: Smoking
V.R. Label Finland

Fabulous Alaska on jo nimestään lähtien outo lintu. Siis mitä ihmeellistä Alaskaa tässä tarkoitetaan? Jäätä, inuiitteja, öljyä, kullankaivajia, jääkarhuja? Turkulainen poprock-yhtye soi kieltämättä kuin mystisin ja myyttisin Amerikka, ollen silti pieni ja kaunis, mutta sijoittaisin orkesterin ennemminkin jonnekin Keski-Lännen tai Memphisin tienoille. Ryhmän esikois-EP soi kuitenkin valmiin ja vahvan tuntuisena, joten yllätyn melkoisesti, mikäli jäsenillä ei ole aiempaa kokemusta muista bändeistä tai projekteista.

EP:n kaikki kolme kappaletta kulkevat unenomaisesti amerikkalaisen poprockin lähiöiden halki, tummasävyisyyden ja eräänlaisen sivussa pysymisen yhdistäessä koko biisitrioa. Vokalisti/kosketinsoittaja Anna Peltomäki sijoittuu lauluineen tavallaan alati taustalle, mutta silti vokaalit nousevat samaan aikaan päärooliin, mikä entisestään korostaa biisien varjomaisuutta. Superoldin vihelletty melodia korvaa ovelasti säkeistöjen sanat pitkillä matkoilla, mutta EP:n kiistaton aarre on Moving Pictures, jolla kaikki palaset loksahtavat vastustamattomimmin kohdilleen.

Fabulous Alaska avaa julkaisuhistoriansa näyttävästi, vaikka jäinkin kaipaamaan kaiken tunnelmoinnin ja leijailun sekaan jotain ravistelevampaa ja enemmän läsnä olevaa elementtiä. Mielenkiintoista.

Mika Roth

Friend of God from the Oberland: Lands / Maat
AKTI Records

Joskus kappaleet voivat muodostaa niin tiiviin ryppään, että voidaan oikeutetusti puhua yhdestä teoksesta. Friend of God from the Oberland -kaksikon uudella EP:llä on periaatteessa viisi raitaa, mutta yhdessä ne muodostavat jotain huomattavasti osiaan suurempaa. Tämä 25 minuuttia ja 28 sekuntia kestävä EP onkin kiistatta teos, jonka purku osoittautui haastavaksi.

Pitkän esiintymisnimen takaa löytyvät Juho Toivonen ja Pasi Salmi halusivat luoda toiveikkaana virtaavaa tilamusiikkia ja sitä tämä massiivinen mutta keveä sävellystyö kieltämättä on. Ambientin rauhallisemmalla ja äärimmilleen virtaviivaistetulla laidalla pysyvä Lands / Maat on kiistatta suoraa jatkoa Brian Enon mestarilliselle Ambient-sarjalle, mutta samalla sen pohjoiset perintötekijät siirtävät äänet tummempien tähtitaivaiden ja valoisampien kesäöiden maisemiin.

EP:n luvataan soivan parhaiten sisätiloissa, joten ehkäpä tämä on se karanteeniturvallinen tapa liikkua – suljet vain silmäsi ja olet jo matkalla. Eikä kaksikon musiikki vanhene edes silloin, kun kaikista ovista voi jälleen kulkea vapaasti.

Mika Roth

Henry K. Rock & Kovat Kivet: Paskat planeetat

Henry K. Rock & Kovat Kivet kuulostaa nimenä erittäin ulospäin suuntautuvalta, mutta todellisuudessa ryhmästä on kovin niukasti tietoa tarjolla. Nähtävästi kyseessä on Imatran suunnalta kotoisin oleva yhtye, jonka aiemmissa julkaisuissa on käsitelty melko rasvaisiakin aiheita.

Mennyt on kuitenkin mennyttä ja kolmen raidan mittainen Paskat planeetat EP esittelee meille bändin, jonka siistiksi suittu kitararock huokuu 80-luvun alun ahdistusta, melankoliaa ja melodisuutta. Etenkin toisena soiva Ei kukaan sua tänne kaipaamaan jäänyt kuulostaa silti kuin joku olisi onnistunut yhdistämään Leevi and the Leavings ja Kollaa Kestää -orkestereiden parhaita puolia toisiinsa. Eikä ympäristötietoinen nimibiisi Paskat planeetat ole sekään lainkaan hullumpi vetäisy. Toki tässä taiteillaan naiiviuden vaarallisilla rajoilla, mutta lopputulos kaatuu ainakin tällä erää voiton puolelle.

Bonuksena kuullaan turha Haloo Helsinki! -laina, sillä Maailman toisella puolen vedetään tarpeettoman suorana versiona. Onko tämä korona-karanteeni ironiaa? Mitään muuta käyttöä en numerolle keksinyt.

Mika Roth

Jari Uutela: Riisuttu EP

Folkahtavaa poppia rosoisilla pinnoilla tarjoileva Jari Uutela päätyi äänittämään uuden EP-levynsä muutamassa päivässä, eikä tällä erää studiossa tarvittu edes klikkiä. Myyntipuheissa vilautetaan jopa Nebraska-korttia, tosin aivan Springsteenin mestariteoksen rinnalle en tätä riisuttua kiekkoa nostaisi.

Kaiken pohjana toimii edelleen mies & kitara, eikä biiseihin ole lähdetty tunkemaan sen kummempia lisukkeita. Pisimmälle raastintouhu äityy nimestään huolimatta täysin suomenkielisellä Sex and the Cityllä, jossa Uutela kliimaksikohdassa suorastaan huutaa ja nuijii kitaraa kuin vierasta sikaa. Outoi liikkeitä pääsee tahollaan yllättämään autotune-leikillä, mutta nyt käsitelläänkin teinirakkauden kaltaista hullaantumista. Päälle vielä hiukan kornia syntetisaattorisoundia suoraan pelikonsolista ja jotenkin Uutela selviää tästäkin tempustaan kuivin jaloin.

Riisuttu EP paljastaa tekijänsä sydämen ja sisäisiä tuntoja, eikä materiaali voisi olla juuri tätä intiimimpää. Tavoitteena on kuuleman mukaan ollut fiilis, jossa Uutela soittaisi metrin päässä kuulijastaan, eikä yritys ole jäänyt ponnettomaksi. Teknisiä virheitä ja äänen säröä, mutta nehän ovat vain osa taikaa, ja tunteella kuitataan paljon muotovirheitä.

Mika Roth

Kamara: Vallan huoneissa

Keskisuomalainen metalliyhtye Kamara on saanut nakutettua täydet kaksi vuosikymmentä matkamittariinsa, mutta ikä ei herrojen hartioita paina. Tuore EP juhlistaa mennyttä matkaa versioimalla esikois-EP:n Tämäkin vielä -nimibiisin, ja nostalgiapläjäyksen lisäksi tarjolla on kolme uutta kappaletta.

Avauksena leukaperiin tärähtävä Uljas maailma on nimensä veroinen, sillä valehtelematta yllätyin ryhmän valtaisasta vimmasta ja biisin rullaavasta reippaudesta. Metallista massaa ja rokkaavaa raskautta löytyy hartioista kamaramaiseen tapaan yllin kyllin, mutta silti kipale kulkee eteenpäin vaivattomalla tavalla. Sama ilotulitus jatkuu kun Vallan huoneissa vyörytetään kuulijan niskaan. Kertosäe on täyttä timanttia ja säkeistöissä junttaus on armotonta, mutta ah, niin ihanan vetävää. Tuohon kun kipataan pinon päälle vielä ensiluokkainen kitarasoolo, niin sitä tarvitsee vain heiluttaa paitaa pään päällä.

Pehmeämpi Vastakuva luo tarvittavia vastavoimia, mutta todellinen kirsikka kakun päällä on ankkuriksi säästetty Tämäkin vielä, jolla tukea bändille antaa itsensä Timo Rautiainen. Tästä kelpaa lähteä kohti seuraavaa 20 vuotta.

Mika Roth

Kepa Lehtinen: It is ok to be sad and dark

Säveltäjä-muusikko Kepa Lehtinen pääsi kieltämättä yllättämään vuosi sitten, kun herran Helsinki in November EP-levy maalaili viiden kappaleen verran elokuvamaisia tunnelmia hyödyntäen mm. thereminiä.

Tällä erää EP koostuu kuudesta raidasta, jotka kaikki kestävät kahdesta kolmeen minuuttia. Elokuvallisuus on jälleen läsnä näissä instrumentaaliraidoissa, jotka rakentuvat lähinnä modifoidun thereminin, kontrabasson ja pianon luomista äänestä. Kuten otsakekin kertoo, on ihan ok olla surullinen ja synkkämielinen, joten kun 16mm pyörii puusta pudonneen lehden tavoin hiljalleen alemmas tai nimibiisi soi, niin melankolian voi suorastaan maistaa ilmassa.

Forbidden Planet on ehdottomasti toimivin Leslie Nielsenin ”oikeista elokuvista”, eikä iäkkäämipien sci-fi leffojen elektronisuutta korostava kappalekaan ole hullumpi, vaikka robottiäänet jäävätkin kuulematta. Mutta ei hätää: Sid Plays Serenade kaivaa arsenaalista legendaarisen Commodore 64 -kotitietokoneen, jonka pikselistä mutta iloista säksätystä sopii kuunnella thereminin rinnalla.

Helsinki in November oli hieno levy, mutta It is ok to be sad and dark nostaa mielestäni panoksia lähes jokaisella merkittävällä osa-alueella. Nyt voidaankin puhua jo käänteentekevästä materiaalista, joka ansaitsisi kaiken mahdollisen huomion.

Mika Roth

LUNK: Isku

LUNK on kulkenut pitkän matkan sitten vuoden 2010 C´mon EP-levyn. Tuon jälkeen Korsosta maailman toreille kulkenut vaarallinen ja kaunis rock-akti on julkaissut kolme pitkäsoittoa, sekä joitain pikkukiekkoja, joista viimeisin on Isku EP.

Neljän kipaleen mittainen Isku käynnistyy ymmärtääkseni parisuhdeongelman loppua ennustavalla Kuolettava isku -siivulla, joka on huomattavasti nimeään pehmeämpi tökkäisy silotellun brittiläisen kitarapoprockin laitaan. Huomionarvoisia ovat myös taustalla häilyvät elektroniset lisäkerrokset, joiden tehtävä on vain tukea pääsoittimia ja laulua. Vallankumous nostaa eppusuomirock-kierroksia, mutta puristus on edelleen herkkää ja rakastavaista, vailla sen kummempia tummuuden sävyjä.

Kolmas ikkuna jälleen uuteen suuntaan aukeaa Blondin takaa, LUNKin äityessä balladoimaan kovasti myöhemmän The Beatlesin hengessä, mikä on tässä yhteydessä osapuilleen korkein mahdollinen ylistys. Pistepotti karttuu taaskin pienten soundillisten viittausten ja loppuun saakka työstetyn sovituksen ansiosta. Pariminuuttiseksi menopalaksi puristettu Syntinen City täydentää nelikannan bluesimmalla rockilla, osoittaen historian muidenkin lukujen taittuvan kyllä ongelmitta. Neljä toisistaan eroavaa numeroa, jotka muodostavat erilaisuudestaan huolimatta ehyen nipun. Näin se sujuu kun asiat osaa.

Mika Roth

Minna Ora: Forest / Metsä
Puuma Records

Aiemmin jo kannukset erilaisissa rock-projekteissa kannuksensa ansainnut laulaja-lauluntekijä Minna Ora on julkaisemassa debyyttipitkäsoittoa ensi vuoden puolella ja Forest / Metsä on sen ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevalta soololta.

Tilanne on hieman kumma, sillä kappaleesta on tarjolla kaksi versiota niin englannin- kuin suomenkielisenä. Eli sama biisi neljään kertaan, mutta pienin ja vähän isomminkin eroin, mistä tulee mieleen ainakin Depeche Moden tapa julkaista materiaaliaan.

Itse biisi ei sitä vastoin voisi olla kauempana brittielektropoppareista, sillä Forest / Metsä on samaan aikaan vähäeleinen ja eeppisiä pensseleitä käyttävä folkpop-balladi, jossa on kuitenkin mitä selvin annos rock-asennetta. Talvinen metsä toimii tarinan paikkana, mutta kyse on todellisuudessa tarina rakkaudesta ja siitä, mitä kumpikin toiselta saa. Hiljaisena käynnistävä kappale kerää verkkaisesti massaa ja voimaa, mutta ei – onneksi – räjäytä missään vaiheessa kattoaan paikoiltaan, vaan pysyy ihmisen kokoisena raitana. Jos näistä neljästä versiosta olisi pakko valita yksi, niin kääntyisin pidemmän suomenkielisen puoleen, koska ensimmäisellä kotimaisella lyriikat yksinkertaisesti toimivat pari prosenttia tehokkaammin. Hyytävän kaunista.

Mika Roth

Möyhy-Veikot: Pako Hesasta 2020

Ajat ovat sangen poikkeukselliset ja myös Möyhy-Veikot ovat reagoineet siihen möyhyisen sutjakkaasti. Pako Hesasta 2020 on kuuleman mukaan mahdollisesti ensimmäinen suomalainen korona-aiheinen levy, joka julkaistiin siis alkujaan jo 7. huhtikuuta. Sen kummemmin faktoja tarkistamatta todetaan, että EP on äänitetty salaisessa bunkkerissa tasavaltamme pääkaupungissa, jossa Veikot pakenivat mieleen maaliskuussa 2020. Kyllä, luit oikein.

Kolme raitaa pääosin instrumentaalista, progehtavaa ja niin muodoiltaan kuin teemoiltaan vaeltelevaa rockia, jossa fiilis on tärkeämpi kuin hifiys. Samoin matka on klisheisesti merkittävämpi osa kokonaisuutta kuin itse perille pääsy, biisien kasvaessa ja rönsyillessä pidäkkeettömän orgaanisen tuntuisesti. Krauteimmin junnaava Adrenokromi jää reilun viiden minuutin mitassaan joukon lyhimmäksi, kun taas Pöpöttäjä paukkuu porukan metallisimmin räyhäkohdissaan.

Pinnat vielä Velipuolikuu-samplesta, jolla EP käynnistyy. Paljon muuta puhetta, laulua tai lausuntaa ei sitten kuullakaan, mutta onko moiselle edes tarvetta näinä korona-aikoina.

Mika Roth

Osteri: Elämä-trilogia

Helsinkiläinen kitararockbändi Osteri oli esillä reilu vuosi sitten, kun Kiire EP pyöritteli A-luokan palasia konkareiden ottein. Ikäähän bändillä on jo vuosikymmenen verran taulussa, ja vuosien saatossa alun punkahtavuus on jalostunut joksikin suomirockmaisemmaksi.

Elämä-trilogia on nimensä mukaisesti kolmen biisin mittainen sinkku, jolla elon mankelia ja ikuista sekoitinta tarkastellaan eri kulmista. Minkälainen se kuuluisa ja kadehdittu hyvä elämä oikein on? No, siitähän kertoo tietysti Elä hyvä elämä, mutta ironian kartasto tiukasti rintataskuun taiteltuna. Vielä hilpeämmäksi sanalasketteluksi äityy Strateginen aikajänne, jonka dirlan-darlanit ja rapu-rallaat, sekä loppua kohden kiihtyvä nyintä saa pään jymisemään infoähkystä. Ykkösluokan sävellys ja oikeasti aivan järjettömän toimivat lyriikat, tunnustan. Tässä seurassa Seinä hakkaa päätä on tuomittu perässähiihtäjäksi, tosin suomalaisen psyykeen kuvaus on näilläkin filttereillä osuva.

Onko tämä älykkörockia? Ja jos on, niin onko se ensinnäkään negatiivinen asia? Loistavia kappaleita ja mieleen painuvia tekstejä, joten kurssi on kohoamaan päin, sanoisin.

Mika Roth

Rebekka Holi: Auringon ympäri
Soundhill Music

Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi yllätti iloisesti allekirjoittaneen viime kuussa, kun Huvipuisto-sinkku pisti pään maailmanpyörässä sekaisin. Nyt musiikillinen annos on viiden biisin mittainen ja em. Huvipuisto edustaa edelleen terävää päätä, soiden jo toisena vetona.

Yllätys on kuitenkin melkoinen, kun folkahtavalla ja bluegrassahtavalla otteella laukkaava Kun saisin tajuttua muuttaa luomusoundeillaan ja vihellyskoukullaan koko asetelman päälaelleen heti kärkibiisin jälkeen. Seuraavassa mutkassa Auringon ympäri viskaa heilurin progehtavan ja jazzahtavan popin laitaan, minkä jälkeen Vieraassa kaupungissa kertoo kuusiminuuttisen iltasadun varjojen unisilta mailta. Tässähän on olo kuin katselisi 70-luvun tsekkoslovakialaista taideleffalyhäriä, josta ovat unohtuneet käännöstekstit.

Auringon ympäri EP kiehtoo monipuolisuudellaan ja tempaa kuulijansa tanssiin, jossa askelmerkit vaihtuvat varoittamatta. Silti kaikkea sitoo kehys, Holin monivivahteisen laulun toimiessa eräänlaisena ohjenuorana. En edelleenkään osaa oikein sanoa, mitä mieltä olen tästä kaikesta – eli kerrassaan lupaavaa ja ehdottomasti tiiviin seurannan arvoista.

Mika Roth

Tienhaara: Tienhaara
Luova Records

Jokaisessa pienjulkaisukoosteessa tuntuu olevan se yksi, jota ei oikein saa sijoitettua mielen kartastossa tunnetuille alueille. Tienhaara lähestyy musiikkia erittäin uniikista kulmasta. Artistinimen takaa löytyvä Hilla Väyrynen näet katsoo, että laulu on pienoisnäytelmä. Ja minkälainen näytelmien sarja tämä viiden biisin mittainen EP lopulta onkaan?

Olen kuunnellut ja kuunnellut näitä pitkälti lauluun ja pianoon rakentuvia kerroksellisia ja vetovoimaisia kappaleita. Avaa hiukset, Medusa porautuu entistä syvemmälle mielikuvituksen loputtomiin kankaisiin, muinaisen rytmikuvion ja hauraan, hauraan rakenteen kestäessä hädin tuskin kuiskausta muistuttavan laulun painon. Huumaava painottomuus onkin Tienhaaran merkittävimpiä ominaisuuksia, mikä kannattelee jopa päälle kuusiminuuttisen Jääkausi-raidan ongelmitta. Se saa Preerian pensaspallot tanssimaan aavemaisesti valokeilojen rajoilla ja Mata Harin kulkemaan raskaissa huoneissa kevein askelein. Kaksi naista kulkee pianon ja peilien kanssa kuin keinuen, vaikka en tiedä onko kyseessä enemmänkin draama kuin tragedia.

Toisinaan kerrostettu, toisinaan lähes yksin jätetty laulu on voima. Säästellen käytetyt koskettimet rytmittävät kappaleet, ja etenkin kun kaikkea kuuntelee rauhassa kuulokkeilla, voi löytää vielä kokonaisia pienoismaailmoita hiljaisuuden reunoilta.

Mika Roth

Lukukertoja: 4519