Haastattelut

Bailout – menevää ja maukkaan riffikästä

14.04.2020



Joel: - Teemallisesti nimi viittaa enemmän matkaan tai tiehen, joka ihmiskunnan tulisi kulkea hyvittääkseen tuleville sukupolville jätetyt ongelmat, mutta toisaalta nimi viittaa myös yksilötasolla ihmisen kehitykseen kohti eheämpää, "parempaa" itseään.

Teemu: - Vaikka tämä uusi levy on parasta, mitä olemme tehneet Bailoutin kanssa ja olemme siihen todella tyytyväisiä, tunnemme, että tämä on vasta alkusoittoa jollekin vielä suuremmalle tulevalle. Äänitimme levyn keväällä-kesällä 2018 ja koska levyn julkaisuprosessissa kesti näin kauan, kerkesi tänä "väliaikana" tapahtua uudistumista niin bändin luovissa näkemyksissä kuin jäsenistössäkin. Tämä levy tuli julkaistua ajankohtana, jolloin muutoksen tuulet olivat kerenneet puhaltaa jo hyvän aikaa. Levyn nimi viittaa osaltaan siis tähän bändin itsensä taittamaan matkaan kohti musiikillista uudistumista. Toisaalta taas tätä sangen, syystä tai toisesta, vääristynyttä maisemaa katsellessa voi löytää muitakin tulkintoja levyn nimelle eri kappaleiden lyriikoita tihrustaessa.

Uuden albumin biiseistä etenkin Ozymandias tarttuu tosi hanakasti ja 1999 iskee myös mielestäni tulta. Kummassakin numerossa on mielestäni myös sellaista mukavaa kasarivivahdetta havaittavissa pinnan alla. Pohdittaessa merkittäviä eroja neljän vuoden takaiseen ...As the Wind Blows On -debyyttialbumiin niin Simo kuin Teemu nostavat esiin biisinkirjoituksen jalostumisen. Kehitys on laukannut eteenpäin myös sovitusten ja soundien puolella, mutta päätitte kuitenkin julkaista uuden pitkäsoiton itse. Kuinka päädyitte tähän ratkaisuun ja mitä vapauksia se teille antaa?



Simo: - Kyllähän me promoja lähetettiin levy-yhtiöille ja vastauksiakin saatiin joiltakin yhtiöiltä. Mutta ei sopimukset olleet vaan sellaisia, joihin oltaisiin oltu halukkaita tarttumaan ja pohdittiin muutenkin että saadaan levy ihan hyvin itsenäisesti pihalle.

Teemu: - Joo tässä vaiheessa pitkäsoiton itse julkaisu tuntui järkevimmältä ratkaisulta. Kun ollaan kliseisen persaukisia muusikoita, niin kyseenalaisten diilien perinteinen "artisti maksaa" meininki ei oikein toiminut meille tässä vaiheessa. Mieluummin valittiin se "artisti käärii ne hihansa ja käy tekemään" -vaihtoehto. Itse tekemällä saa hyvin aikaiseksi, jos vain jaksaa kääriä hihat ja käydä toimeen. Itselleni on tärkeää, että saadaan musiikki ihmisten kuultavaksi ilman, että tarvitsee liian monia tekohampaita ostaa prosessin aikana. Musiikin pitää mielestäni tuntua bändille vielä suhteellisen uudelta, kun sen julkaisee.

Teemu: - Vaihtoehdot huomioon ottaen albumin omakustanteena julkaisu antoi meille siis ainakin jonkin verran taloudellista vapautta. Henkilökohtaisesti tämä antoi minulle myös vapautuksen kovalevyllä hitaasti homehtuvan julkaisemattoman uuden albumin tuomasta stressistä.

Bailout Tietysti ilman kaupallista tukea näkyvyys on rajallinen, joten bändi on valmis solmimaan kaupallisia suhteita. Nyt vain pitäisi löytyä oikea kumppani, joten ei muuta kuin ottamaan ryhmään yhteyttä.

Nyt kun keikkailut ovat ainakin jonkin aikaa jäissä pitää keksiä muita keinoja yleisöjen saavuttamiseksi. Mitä Bailout on tehnyt karanteenissa ja tullaanko vastaisuudessa näkemään esimerkiksi livestream-keikkoja ja some-spesiaaleja tms.?

Simo: - Joitain uusia biisi-ideoita ollaan Teemun kanssa väkerretty ja heitelty ideoita puolin ja toisin. Eli ihan hyödyllisesti on karanteeni aikaa saatu käytettyä kun ei pahemmin keikoillekkaan pääse. Ja kyllä yksi streamkeikka on suunnitelmissa todennäköisesti lähiaikoina jos vain nämä voimassa olevat rajoitukset ei nyt sotke suunnitelmia.

Teemu: - Juuri näin. Uutta materiaalia on syntynyt suhteellisen paljon ja seuraava albumi on jo täysillä työn alla. Bändin kanssa ei olla kokoonnuttu, mutta katsotaan kun tilanne rauhoittuu. Polte on kova päästä treenikämpälle pitämään meteliä uuden materiaalin tiimoilta, hypistelemään muiden soittimia, niistämään Simon hihaan ja yskimään bänditovereita kohti vapaasti. Yhteisen hyvän vuoksi nämä toimet saavat nyt odottaa.

Yhdeksän biisiä ja 41 minuuttia ovat melko perinteisiä pitkäsoiton mittoja. Esikois EP:n jälkeen ryhmä on julkaissut vain albumeita ja yhden biisin sinkkuja ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että albumi on formaattina edelleen niin siisti ja sopiva. Teemu korostaa sinkkujen musiikkivideoiden kykyä tuoda uusia kulmia esiin, kun taas Simo korostaa albumikokonaisuuksien hienoutta.

Ja näin suuremmista kokonaisuuksista puhuttaessa: albumin sulkee kappale Raison D'être, eli siinä pohditaan ymmärtääkseni olemassaolon merkitystä. Mikä siis on kaiken tarkoitus ja esimerkiksi Bailout-yhtyeen olemassaolon tehtävä?

Simo: - Olemassaolon tehtävä? Hmm. No toivottavasti Bailout antaa hyviä fiiliksiä kuuntelijoille. Sitä ainakin oman lempimusiikin ja bändien kuuntelu itselleni yleensä antaa ja tottakai sitä toivoo että oman bändin musiikki välittäisi edes jotenkin sitä samaa. Mutta Raison D'etre kappaleen sanomaan uskoisin että Joel osaa vastata paremmin.



Joel: - Kyllä, olemassaolon tarkoitusta tai oikeastaan tarkoituksettomuutta nykymaailmassa biisissä pyöritellään. Summataan myös levyn teemaa yhteen toivomalla, että ihmisten välinen ikiaikainen pelon, egoismin ja vihanlietsonnan kierre pystyttäisiin katkaisemaan. Löytämään olemassaololle jotain syvempää tarkoitusta sekä oppimaan menneistä virheistä, jotta pystyisimme selviämään myös tulevaisuuden haasteista.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, sinkkuja, musavideoita?

Teemu: - Levyn nimikkokappaleesta Road to Redemption vastikään julkaistun musiikkivideon lisäksi ajattelimme työstää vielä yhden musiikkivideon levyltä. Tämän kuvaamisen ajankohdasta ei voida tässä tilanteessa sanoa vielä mitään tarkkaa. Toivottavasti alkukesästä pääsisi hommiin!

Kolmas albumi on työn alla ja tästä varmasti tulee lisäinfoa somessa, kun asiat alkavat konkretisoitumaan.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Teemu: - Jos jollakulla on jotain kysymyksiä, yhteistyöehdotuksia tai muuta sellaista meille, niin laita ihmeessä sähköpostia ([email protected]). Ja käykäähän kuuntelemassa uusi albumi Spotifysta tai Bandcampista, tai bändin omilta sivuilta.

Teemu ja Simo: - Pysykää terveinä!

Juuri näin ja livevetoja odotellessa, voi tosiaan uuden kiekon vaikka kuunnella Bandcampin kautta.

bailoutrockband.bandcamp.com

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Manu Mäkinen




Lukukertoja: 4450
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös