Pienet

Sinkut II - Marraskuu 2019

20.11.2019

Be Silent: Shackles

Be Silent oli edellisen kerran esillä Desibeli.netin sivuilla reilu viisi vuotta sitten, kun ryhmän Everything Will Come to an End EP päätyi käsiini. Tuon jälkeen modernia, melodista rockmetallia takova yhtye on ehtinyt puuhaamaan monenlaista, mutta vaikka vuodet ovat vierineet ryhmän metallin perintötekijät ovat pysyneet suhteellisen muuttumattomina. Eli jenkkilän puolella viihdytään, eikä tarttuvuus on suinkaan synti, kun kertosäkeessä päästään revittelemään kaikki pellit avoimina. Yllätyksen tarjoa myös alun rakkausmetallitunnelmointi, joka ensimmäisellä soittokerralla sai kahvit lennähtämään ruudulle.

Onneksi vokalisti ei halua olla uusi Ville Valo sitten kuitenkaan, vaan suvantokohdat ovat ainoastaan luomassa kontrastia myllytysosuuksille. Hieman jaetun tuntuinen on biisi muutenkin, aivan kuin yhtye ei osaisi päättää mitä metallillaan tekisi. Tarttuvuutta löytyy, melodisuus luo hetkittäin puhdasta kultaa ja sounditkin kutittelevat mukavasti, mutta samaan aikaan lopputulema vaikuttaa sekavalta. Mikä saattaa tietysti olla hyväkin asia, kun pitää erottua miljoonasta kilpakumppanista.

Mika Roth

Blayann Babes: Find Me

Monikkomuotoisesta nimestään huolimatta Blayann Babesin takaa löytyy vain yksi henkilö, joensuulainen Anne Vänttinen. Tänä vuonna käynnistynyt sooloprojekti onkin Vänttisen keino luoda jotain omaa ja erilaista, jotain mitä eri bändien kautta ei ollut mahdollista aiemmin saavuttaa. Lisää materiaalia on luvattu ensi vuodeksi, tosin formaatista, kappalemääristä ja aikatauluista ei ole vielä tietoa.

Ensimmäinen sinkku maalailee tummasävyistä kuvaa, jossa pop ja jälkigrunge hakevat toisistaan tukea. Englanninkielinen laulu on kappaleen pääpilari, jota tukevat yhtä kohtalokkaasti soitetut kitarat. Kaiho ja kaipuu tihkuvatkin nuottien välistä biisin liukuessa kuin huomaamatta halki maiseman. Hetkittäin muut soittimet luovat jopa metallista fiilistä, mutta missään vaiheessa Find Me ei mene onneksi hukkaamaan haurautta henkivää sieluaan, jossa nimenomaan rauhallisuus on se avaintekijä. Kaunista, puhuttelevaa ja vahvaa, joten jatkoa odotellessa.

Mika Roth

Brother Alfred: Pack Your Bags
Playground Music

Kovisten mielestä pehmoilu on nössöä, mutta Brother Alfred ilmoittaa ylpeänä soittavansa juurikin nössöpoppia. Oman materiaalinsa luova duo on julkaisemassa debyyttialbumiaan ensi vuoden puolella ja kaiken kukkuraksi, kaksikolta on ilmestymässä vielä joulubiisikin, tuo pehmomerkeistä selvin. Avainkysymys kuuluukin: onko nössöilyssä riittävästi terää?

Okei, tunnustetaan heti alkuun, että tämä biisi tarttuu kuin purkka tukkaan ja Pack Your Bags kestää myös tehosoiton paineen suorastaan esimerkillisesti. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy pehmeisiin, toisinaan lähes kuiskattuihin vokaaleihin sekä hitaasti massaansa kasvattavaan taustaan, joka on kuin luotu elokuvien alku- ja lopputeksteihin. Jokainen palanen ja soundi on kohdillaan, palaset loksahtelevat kuin luonnostaan kohdilleen, eikä edes lopun paisutusvaihe vaikuta väkinäiseltä. Ilmavan keveyden luonti on aina haaste popin saralla, mutta asiansa osaavalla Brother Alfredilla ei ole hädän päivääkään.

Mika Roth

Jutta Rahmel: White Smoke
Eclipse Music

Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä Jutta Rahmel on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt vaikuttaa jo pohjoismaisen indiepopin kentillä. Vesalan riveissä kannuksiaan ansainnut Rahmel avaa soolouransa yllättävän tuoreella ja modernilla otteella, eikä neidon kansanmusiikkitaustoja voisi tämän kappaleen perusteella mitenkään arvata. Elektronisesti maustettu ja englanniksi laulettu eteerinen pop istuu kuitenkin ongelmitta Rahmelille, joka onkin valinnut itse kirjoittamalle kappaleelleen rohkeat kehykset.

Entä mitä löytyy kuoren alta, ja kantaako biisi vielä senkin jälkeen, kun huippuunsa hiotut soundit ovat menettäneet parhaimman loistonsa? Niin, alta paljastuu näppärä kappale, joka käyskentelee pääteemansa ympärillä varmoin askelin. Vokaaleja olisi voinut nostaa rohkeammin eteen, enkä ole varma kaikista taustan tuikahdusäänistä, mutta onhan tämä avauksena rohkea, persoonallinen ja lupauksia antava. Nyt vain vähemmän savua ja enemmän niitä tulkinnan liekkejä, kiitos.

Mika Roth

Katariina Valo: Elämä
Young Diamond Productions

Katariina Valo on kotkalainen laulaja/lauluntekijä, joka on aiemmin julkaissut jo pari kappaletta suoratoistopalveluissa. Tarina ei kerro tuleeko Elämä-sinkku saamaan lähitulevaisuudessa sisaruksia, ja jos niin missä muodoissa. Eikä artistin historiaa saati aikomuksia muutenkaan avata niukissa saatesanoissa, joten annetaan musiikin puhua tekijänsä puolesta.

Elämä rakentuu pitkälti Valon vahvan laulun ja säästeliään varoen soitettujen kosketinten rakentamaan draaman kaareen, vaikka toki taustalla on hieman muitakin rakenteita ryhtiä ja rytmiä luomassa. Lyriikat ovat otsakkeensa veroiset ja elon tarkoituksen jäljillähän tässä kiistatta ollaan, kun kertoja yrittää välittää viestinsä kohteelle. Äänekkäimmässä kohdassa taustan möyryntä kasvaa kenties tarpeettomankin väkeväksi, mutta muuta huomautettavaa tästä upeasta balladista ei sitten löydykään. Elämän kokoista musiikkia.

Mika Roth

Kehä: Sä meet, mä jään

Laitilassa noin tusinan vuotta sitten perustettu Kehä on ehtinyt julkaista yhtä jos toistakin, musiikin päälinjojen liikkuessa jossain popin ja poprockin tienoilla. Yhtye on parin viime vuoden aikana ehtinyt pistää ulos jo jokusen sinkun, joten kenties jopa neljän vuoden takainen kolmas pitkäsoitto on saamassa jossain vaiheessa jatkoa.

Sä meet, mä jään -sinkulla nelikko on ainakin saanut hiottua popkoukkunsa suorastaan vaaralliseen terään. Biisin säkeistön kentmäinen kulku jää ensi-iskusta kiinni, eikä Kehä ole kertosäkeessäkään pulassa, kun kuulijaa viedään kuin litran mittaa. Mehukkaan nykivästi etenevä kappale vetää linjaa kaupunkien betonihelvettien ja puhtaiden kylämaisemien välille, kertojan valitessa pienen paikkakunnan valkoiset lumet ja aukeat taivaat. Ja nuo avarat tilat kuuluvat totta tosiaan sovituksessa, jonka täydellisyyttä hipova soundimaisemointi ansaitsee syvimmän kumarruksen ja täydet pisteet. Liekö tuotantovastuun saanut Hannu Korkeamäki sitten se bändin oma Brian Wilson.

Mika Roth

Khroma: Kill the Friction

Helsinkiläinen Khroma on ensi keväänä julkaisemassa kolmatta pitkäsoittoaan, jonka ensimmäinen sinkkulohkaisu on Kill the Friction. Bändin kolmen ja puolen vuoden takainen Stasis on osoittautunut ajan hammasta vastustavaksi palaksi elektrometallia, modernin soundimyllytyksen tuntuessa edelleen raikkaalta ja ajankohtaiselta.

Uusi sinkku puskee yhtäältä bändiä kohti genren suoraviivaisempaa laitaa, vaikka alla virtaavat synamassat nostavatkin pintaan yöpuolen tuntoja. Khroma onkin onnistunut selkeyttämään soundiaan ja palettiaan, kuulostaen silti entistäkin mystisemmälle, eikä moinen ole aivan helppo saavutus tässä genressä. Etenkin kertosäkeessä bändin kyky tukistaa ja silittää samaan aikaan saa haukkomaan henkeä, kun rouheat kitaravallit ja kromiset synasoundit eivät sodi toisiaan vastaan, vaan jotenkin täydentävät toisiaan. Vokaalien rosoisuus osuu myös kohdilleen, minkä ansiosta kontrasti ei polta kuvaa puhki.

Mika Roth

Kos Mos: Scattered Thoughts

Eihän se ole bändi eikä mikään, ellei omaa alagenreä pystytä keksimään musiikin alati enemmän ja enemmän pirstoutuvassa maailmassa. Kos Mos esittää omien sanojensa mukaan kosmista poppia, kuinkas muutenkaan, eikä nelikon kosminen kiertorata ole lainkaan hullumpi.

Nelihenkisen orkesterin ensimmäinen sinkku saa lupaavasti polvet notkahtelemaan svengaavan soiton tahtiin. Avaruudelliset teemat ovat toki läsnä lyriikoissa, mutta mielestäni ryhmän ympäristöksi sopii paremmin jokin kotoisa klubi kuin mikään avaruushallinnon loungetila. Vokalisti Krista Tiitinen saa puhallettua vokaaleihin soulin sielua ja rytmiryhmän jazzahtava pop-rullailu nojaa useampaan suuntaan lipsumatta ja luisumatta. Tuohon kun lisätään päälle vielä ysäriä kaikuvat kosketinpulputukset ja riittävästi hillittyä David Gilmour -kitaraa, niin johan on kosminen pop-posaus valmiina. Kos Mos saattaa vaikuttaa pienessä näennäisfuturistisuudessaan vaarattomalta, mutta kosmoilijat potkivat oikeasti kuin pangalaktinen kurlauspommi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tutustumaan jäsenten PowerPointilla luomaan animaatiosarjaan.

Mika Roth

Kuun Pimeä Puoli: Suojelusenkeli

Kuun Pimeä Puoli on vielä sangen nuori yhtye, sillä ryhmä perustettiin keväällä 2019. Suojelusenkeli on kuitenkin jo ryhmän toinen julkaistu sinkku, joten toimeen on tartuttu reippaasti ja hartiapankin voimiin uskotaan vankkumattomasti. Ja reipasta on myös bändin soittama altsurock, joka tummista sävyistään huolimatta kulkee vinhalla vauhdilla eteenpäin. Laulut kuun pimeältä puolelta voivatkin yllättää, eikä niillä ole oikeastaan mitään tekemistä Pink Floydin kanssa.

Suojelusenkeli on nidottu reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin, ja tässä ajassa biisin kertosäe ja melodia saadaan taottua kuulijan otsalohkoon riittävän suurilla nauloilla. Lyriikkapuoli saa pohtimaan, että minkälainen olento sellainen suojelusenkeli on, jota kutsutaan myös kuun pimeän puolen soturiksi. Tyylillisesti biisi lähentelee vanhan suomirockin hallaisia peltoja ja 80-luvun uutta aaltoa, etenkin kun tekstissä kulkee synkähkö pohjavire, mutta ei tämä mikään nostalgiatrippi silti ole.

Mika Roth

Merianna: Sudenhuuto

Suomalainen ja samaan aikaan andalusialainen Merianna osui kohdilleen aiemmin syksyllä ilmestyneellä Kuka mä oon -sinkullaan, joka pohti kertojan omaa identiteettiä sekä eri valintojen vaikeutta. Debyyttisinkun vanavedessä on nyt tarjolla toinen pop-helmi, jolla kuubalainen muusikko-pianisti Victor Azael on hakenut suomalaisesta pohdinnasta kaikupohjaa.

Sudenhuuto kertoo – ymmärtääkseni – rakkauden aiheuttamista kivuista, sekä siitä hitaasti sydämeen hiipivästä epätoivosta, joka kuiskii etenkin öisin epävarman korvaan. Ja eikö jokainen meistä koe noita hetkiä yön pimeinä tunteina? Kappale kulkee eteenpäin tarpeettomista painolasteista vapautuneena ja Meriannan laulu nousee yksityiskohdista runsaan taustan yläpuolelle vaivatta. Kivuliaiden sanojen väkevyys ja musiikin pehmeys ovat alkuun hieman oudolta tuntuva pari, mutta Azael ansaitsee lopulta kumarruksen, sillä vastavoimat ruokkivat toisiaan. Olkoonkin että koin hetkittäisiä epäilyksen hetkiä matkalla kohti tätä oivallusta.

Mika Roth

Meri-Maaria: Tähdissä syntynyt

Tahaton lapsettomuus on arka ja monelle vaikea aihe, jonka tiimoilta ei ole tietääkseni kovinkaan montaa kappaletta tehty. Meri-Maarian uusi laulu on omistettu kaikille heille, jotka odottavat tähdistä laskeutuvia ihmeitä luokseen. Noista pienistä Kuutamotytöistä ja Komeettapojista kertova kappale on yhden naisen laulama laulu, tyylinä on a cappella, eli esitys on soitinsäestyksetön.

Kaksi ja puoli minuuttia, ja muutama sekunti siihen päälle. Enempää ei tosin edes tarvita, kun Meri-Maaria ohjaa kansanmusiikistakin innoittuneen esityksensä alusta luonnolliseen päätökseensä saakka. Vokaaleja on useampi kerros, mutta efektimäiset suhinat ja hiljaiset taustalaulut ovat vain kehystä päälinjalle. Onko tämä nyt sitten laulelmaa vai poppia – mitäpä väliä tuolla on, kun lopputulos puhuttelee ja puhuu omalla vahvalla äänellään.

Mika Roth

NEVA: Vuodenajat ovat hylänneet meidät

Modernia suomenkielistä poprockia vailla menneisyyden painolasteja luova NEVA nousi muutama kuukausi sitten Ilmalaivaan-sinkullaan korkealle kesäiselle taivaalle. Yhtyeen kolmas sinkku on viimeinen ennen tulevaa pitkäsoittoa ja ryhmä ajaa entistä kevyemmällä kaasulla kohti eteerisen popprogerockin hattarataivaita. Tuleva albumi tuleekin näiden näytteiden perusteella olemaan tyylikirjoltaan sangen lavea.

Verkkaisesti kappalettaan avaava NEVA onnistuu kuulostamaan samaan aikaan melankoliselle ja toiveikkaalle, mikä on suomenkielisessä musiikissa melkoinen saavutus – on kyse sitten vaikka kuinka modernista materiaalista tahansa. Hieman takavuosien Anatheman mieleen tuova kudelma nojaa vahvasti kerrokselliseen vokalisointiin, aaltoilevaan rytmiin sekä kudoksen pinnalle sijoittuviin eri soitinten luonnosmaisiin vetoihin, jotka rakentavat miltei hartaan tunnelman. Vuodenajaton maailma onkin kiireetön, kiintopisteetön ja rahdun kummastuttavalla tavalla lohduttavan tuntuinen paikka, jossa voisi viettää toisenkin viisi ja puoli minuuttia.

Mika Roth

Ode Of Disgrace: The End

Vuoden 2011 loppupuolella perustettu Ode Of Disgrace on runtannut halki vuosikymmenen metalcoren alkukantaisella voimalla. Järvenpääläisten vuosi 2019 on kulunut sangen nousujohteisesti, kun kolme digisinkkua on seurannut toinen toistaan. Tarina ei kerro tullaanko sinkuroita paketoimaan tulevaisuudessa esimerkiksi EP-muotoon, mutta moiselle olisi ainakin tämän näytteen perusteella eväitä.

Metalcore toimii siis pohjana, mutta Ode Of Disgrace ei anna yhden genren vangita itseään vaan sujahtaa toistuvasti metallin muiden raskaampien rajojen ylitse kuin huomaamatta. Yhtäällä elektroniset efektit antavat modernia industrialkiiltoa, kun taas über-raskaat vokaalit mureine murinoineen heiluttavat hakkua deathin suuntaan. Neliminuuttinen The End ei myöskään haaskaa aikaa, vaan pysyy hyökkäysasemissa halki mittansa. Alkuun bändin vyörytys uhkaa jopa litistää varomattoman kuulijan, mutta höykytykseen kyllä tottuu nopeasti. Ärhäkkää.

Mika Roth

Penni: Juhlaviikot
Soundhill Music

Penni on helsinkiläislähtöinen naisartisti, jonka musiikki liikkuu jossain modernin popin ja rytmimusiikin epäselvillä ja vaikeasti määriteltävillä rajavyöhykkeillä. Esikoissinkulleen Penni on saanut tuottajaksi Jouko Lavosen, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä monien kotimaisen populaarimusiikin raskassarjalaisten kanssa.

Soundiensa puolesta Juhlaviikot onkin yhtä elektronista juhlaa. Jo ensimmäiset sekunnit luovat vahvan mielikuvan urbaanista yöstä ja aamupuolen usvaisesta, ehkä vähän kohmeloisestakin koleudesta, eli niistä täsmälleen samoista maisemista missä tekstikin liikkuu. Epävarmuutta omien tunteiden äärellä ja kaiketi tästäkin johtuvaa tuntemattoman syliin silmät kiinni hyppäämistä, näistä usvaisista syövereistä on syntynyt elokuvien puolella La Dolce Vitan ja À bout de soufflen kaltaisia mestariteoksia, joille Juhlaviikot tekee tavallaan kunniaa. Vokaalit ja vain tarvittava määrä elektronista tukea, sekä puolittain hälyltä tuntuvaa maisemointia ja se on siinä.

Mika Roth

Resonance: Out of the Silence
Inverse Records

Resonance on helsinkiläinen modernia metalcorea soittava yhtye, joka uskaltaa viskata raskaan metallin silppuriin mm. ambient-suvantoja ja murskaavaa rytmittelyä. Debyyttialbuminsa vielä kuluvan vuoden puolella julkaiseva yhtye on ehtinyt jo pyöriä muutaman vuoden metallin kentillä, julkaisuketjun ulottuessa ainakin vuoteen 2016 asti.

Kokemusta on siis kertynyt jo jonkin verran, mikä kuuluu positiivisena rutinoitumisena, mielenkiintoisina sovitusideoina sekä tarkkaan aseteltuna soundimaailmana. Biisin ensimmäinen vajaa minuutti onkin mielenkiintoinen matka, joka alkaa synamaisemoinnista, helkkyvistä kitaroista ja elektronisen eteerisistä fiiliksistä. Pian seuraan liittyy elävä basso, vokaalit kääntyvät raaoiksi ja varoittamatta metalcore-keskitys onkin jo täydessä käynnissä. Albumikehyksestään irrotettuna biisi luultavimmin kärsiikin pienestä hajanaisuudestaan, joka ei ehdi eheytyä näissä vajaassa neljässä minuutissa. Resonancen ote on kuitenkin siinä määrin persoonallinen, että jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa pitkäsoittoa.

Mika Roth

Scure (feat. Ventovieras): Rotta
3rd Rail Music

Scure on hyvinkääläinen rap-artisti, joka on pistänyt materiaalia pihalle aina vuodesta 2010 saakka. Herran Sisältä kuollut -pitkäsoitto ilmestyi alkuvuodesta, ja nyt on koittanut seuraavan syklin aika. Rotta onkin ensimmäinen uusi sinkku, jonka voimin Scure lähtee tähyämään uuden vuosikymmenen alkua.

Eikä tämä rotta ole mikään mukava lemmikkisiimahäntä, vaan nyt on kyseessä ikävä tuholainen, jonka soisi päätyvän poistetuksi. V-sanaa viskotaan jo ensimmäisten rivien kohdalla, mutta voimasanat ymmärrettäneen, kun joku on kaiken tämän sanallisen ryöpytyksen arvoinen. Musiikissa torvet törähtelevät mojoa tihkuen ja kappale kulkeekin keinuen raiteillaan kuin täyteen vauhtiin päässyt Nykin metro konsanaan. Pinnat myös Loasteezen kirkassoundiselle tuotannolle, jonka ansiosta jokainen palanen erottuu selvästi soundimaisemasta. Oleellinen on puristettu reiluun kahteen minuuttiin, mutta tässä tapauksessa tiivistäminen on kannattanut ja rivit toimivat.

Mika Roth

Sonus Corona: Illusions
Inverse Records

Turkulainen vuonna 2011 perustettu Sonus Corona liikkuu progehtavan rockin ja metallin aukeilla mailla toisinaan raskaammin askelin, toisinaan taas hieman kevyemmin hypähdelleen. Tuore Illusions-sinkku pohjustaa bändin toista pitkäsoittoa, joka on saanut kasteessa hieman synkän nimen: Time Is Not On Your Side. Bändin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa täysin akustinen kappale on singlevalintana aavistuksen kummastuttava, mutta ehkä koko albumin mitassa palanen asettuu kohdilleen.

Illusions onkin oikeastaan lähes välisoittoon verrattava hiljainen fiilistely, jonka tekstissä päähenkilö pääsee pois masentavasta ympäristöstään unenomaisessa tilassa. Vokaalit kaikuvat ja leijuvat avaruudessa, akustinen kitara soi ympärillä ja kaikujen ristiaallokossa suunnatkin tuntuvat hetkittäin katoavan. Ei mikään toimivin numero sinkkuna, mutta varmasti tärkeä palanen albumikokonaisuudesta.

Mika Roth

Tiisu: Kuollaan me kaikki
LEFT

Sanovat että Tiisu on tekemässä paluuta. Itse en pitäisi taukoa kovinkaan mittavana, kun toissa vuonna ilmestynyt Tänne ei jää kukaan -albumi on vielä tuoreessa muistissa, ja esikoisen jälkeenkin kului sopivat kaksi vuotta ennen jatkoa. Uutta levykokonaisuutta täysin omin voimin luova bändi avaa pelin ensimmäisellä sinkulla, joka käsittelee kuoleman realiteetteja. Sekä tietysti kaikkea siihen liittyvää touhotusta, joka sotkee useammin kuin siivoaa.

Niin, kuolema – tuo suuri esirippu – vie monelta fokuksen tästä hetkestä, siinähän voi ihan unohtua elää ja hengittää, kun moista pohtii tarpeettomasti. Tuohon oivallukseen ja toimivaan melodiakulkuun perustuva biisi lähtee tiisumaisesti matkaan, ensin hiljaisemmin ja siitä hiljakseen massaa keräten. Vokalisti Henrik saa taakseen taustalaulajia, rytmiryhmä nakuttaa alati kovemmin ja kielisoittimetkin pitävät entistä jykevämpää möykkää, kunnes vajaan kolmen minuutin kohdalla kaikki kukat puhkeavat kukkimaan ja melodia vie kuulijaa kuusi nolla. Tervetuloa takaisin, Tiisu.

Mika Roth

Tuomo & Markus: Predator
Grandpop Records

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama Tuomo & Markus on julkaisemassa ensi vuoden puolella toista albumiaan. Kaksikko jatkaa, ainakin tämän sinkun perusteella, harmonisen ja amerikkalaistyylisen pop-musiikin luomista. Soundillinen pehmeys ja kuulaus eivät kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, etteikö kantaa voisi siinä samalla ottaa terävämmin ja käsitellä vaikeampiakin aiheita.

Predator ei siis kerro ulkoavaruudesta saapuneen metsästäjän ja erikoisjoukkojen kehonrakennusta harrastavan sotilaan mittelystä jossain viidakossa, vaan sen aiheena on suurvaltojen drone-iskut. Kuinka suhtautua taivaalta tulevaan kuolemaan ja mitä näistä isoveljien suorittamista laittomista teloituksista pitäisi olla mieltä? Maailma on totta tosiaan muuttumassa entistäkin vaikeammaksi paikaksi, mutta Tuomo & Markus ovat innoittuneet tekemään aiheesta dynaamisen, sävykkään ja soundeiltaan lavean pop-helmen. Amerikkalaistuottaja Jonathan Wilson ansaitsee myös kumarruksen viimeisen päälle hiotuista soundeista sekä syvästä äänimaisemasta.

Mika Roth

Vitun Ninjat: Mestari takoo

Vitun Ninjat on voimallista rockia luova mystinen, suomalainen yhtye, jonka jäsenten pukeutumiskoodi on luonnollisesti ninjamaisen musta. Tai siis ainakin ihan sellainen, minkä alan elokuvat ovat meille välittäneet. 90-luvulla musiikillisen herätyksensä kokeneet Ninjat käyttävät rockin perinteistä terää, jossa merkittävin iskuvoima uskotaan riffeille ja rytmiryhmän tehtävä on saada hartiat helliksi. Omat hartiat siis.

Mestari takoo -biisissä on kieltämättä ensiluokkaista junttaamisen tuntua. Raskaassa rockissa on metallista vahviketta, mutta Ninjat eivät ole uhranneet musiikkinsa joustavuutta raskauden alttarille. Tämähän on vähän kuin Kotiteollisuus yrittäisi soittaa AC/DC:tä, mutta ei pääsisi omista maneereistaan eroon, tosin ilmassa on selvempää punkin ja garagen löyhkää. Eli toisin sanoen: erittäin lupaavan kuuloista mätkintää.

Mika Roth

Lukukertoja: 4692