Tenho Immonen: The Beach Boys – Kalifornian bändi

Wilsonin veljesten ja näiden serkun Mike Loven alkuun paneman The Beach Boysin kulta-aika sijoittuu eittämättä 60-luvulle, vaikka yhtye pystyi myöhemmilläkin vuosikymmenillä saavuttamaan kohtuullista suosiota. Tenho Immonen rakastaa mitä selvimmin aihettaan, mutta ei anna rantapoikien sokaista arvostelukykyään. Yhtyeen eri jäsenten historiat ja tarinat yhteen kutova teos pyrkiikin rohkeasti olemaan rehellinen, suora ja tarpeen vaatiessa jopa säälimätön.

Omakustanne

Yksi pop-kulttuurin suurista kysymyksistä on se, kuinka asiat olisivat voineet kehittyä, mikäli The Beach Boysin alkuperäinen nokkamies Brian Wilson olisi saanut pidettyä pakkansa kasassa ja yhtye olisi julkaissut Smilen, tuon toteutumattoman mestariteoksensa vastineeksi The Beatlesin rajoja rikkoneelle musiikille. Fab Four kuitenkin tuli, teki Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin ja vei pop-musiikin uusille tasoille, kun taas psyykeensä pirstonut Wilson hävisi jonnekin sielunsa syövereihin, josta hän ei enää koskaan palannut täysin takaisin.

Immonen nostaa tämän kriittisen vaiheen tietysti valokeilaan kirjassaan, kun sen aika koittaa, mutta kronologisesti etenevä teos ei jää jumiin Smilen ja siitä kummunneen puolivillaisen Smiley Smilen kohdalle, vaan jatkaa eteenpäin. Samalla Smile asettuu vain albumiksi muiden joukossa, mahdollisuudeksi joka ei vain koskaan toteutunut ja jota ei pitäisi vatvoa loputtomiin.

Kirjan tarkkuus ja ennakkoluulottomuus pyyhkivätkin pois pienet kauneusvirheet (kuten Wilsonien äidin nimen kirjoitusmuodon hypähtelyn), koska Immonen esittää omia näkemyksiään, mutta ei tunge niitä lukijan kurkusta alas totuuksina – synti, johon tarpeettoman monet kriitikot syyllistyvät toistuvasti. Samalla kirjoittaja heittää ilmoille osuvia kysymyksiä, huomioita, näkemyksiä ja ajatuksia.

Merkittävää on myös se, että Wilsonin veljeksistä traagisen kohtalon kokenut Dennis ja isoveljiensä taakse usein jäänyt Carl saavat ansaitun tunnustuksen työstään. Brianin romahduksen jälkeen nämä ’muut Wilsonit’ väänsivät peistä usein Mike Loven ja Al Jardinen kanssa, mikä johti bändin jakautumiseen, mutta samalla The Beach Boys pysyi elossa ja jatkoi eteenpäin. Näinä riitaisina vuosina syntyi mm. Hollandin kaltaisia onnistumisia, jotka historia on vain suurimmaksi osaksi unohtanut.

The Beach Boysin kyvyttömyys tehdä vahvoja albumikokonaisuuksia on riivannut yhtyettä aina, mutta Immonen käy silti jokaisen kiekon läpi raita raidalta. Olkoon materiaali sitten täytettä tai ei. Samalla keskusjäsenten soolojulkaisut ruoditaan niiltä osin, kuin niillä on merkitystä The Beach Boysin suhteen. Kirjan tinkimättömyys, rehellisyys ja aitous voittavatkin hieman karsitun muodon, joten opusta voi ilman muuta suositella pukinkonttiin niin itselleen kuin muillekin.



Mika Roth