Jeff Apter: Bon Scott ja AC/DC 1973-1980

Bon Scott ja AC/DC lukee kirjan otsakkeessa, mutta osuvampi nimijärjestys olisi ollut Angus Young ja Bon Scott. Jeff Apterin vaatimaton tavoite on ollut legendaarisen aussiebändin alkuhistorian tarkka ylöskirjaus. Eikä yritys ole lainkaan hullumpi, sillä kuuden ensimmäisen studiolevyn ajoista on harvemmin kronikoitu näin tarkasti, ja vieläpä upean kuvamateriaalin kera.

Minerva Kustannus

Olisiko AC/DC pystynyt koskaan murtautumaan kansainväliseen menestykseen vain Angus Youngin showna? Tuota kysymystä on palloteltu ahkerasti aina sen jälkeen, kun Bon Scott tukehtui omaan oksennukseensa auton takapenkillä Lontoon hyisessä helmikuun aamuyössä vuonna 1980. Musiikkihistoria on nostanut Scottin kuolemaan nopeasti seuranneen Back in Black -albumin yhdeksi 80-luvun suurista kiekoista, eikä syyttä, mutta kyseessä oli lopulta vain reaktio jo tapahtuneeseen sekä yhden kasvulinjan huipentuma.

Kotitehtävänsä tarkkaan tehnyt Apter lähtee kirjassaan liikkeelle kesäkuun 23. päivästä vuonna 1963. Tuona nimenomaisena päivänä näet Youngien perhe saapui Skotlannista Australiaan. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä mm. Isosta-Britanniasta värvättiin mainoskampanjoiden avulla miljoonittain uudisasukkaita uusien mahdollisuuksien maahan, josta myös Youngien isä sai itselleen myyntipuheissa luvattua työtä.

Angus ja Malcolm Young löysivät nopeasti uudessa ympäristössään rockmusiikin ihmeellisen maailman, etenkin kun voimaveljesten vanhempi veli George Young pääsi ensin maistamaan menestystä The Easybeats -yhtyeensä kautta. Katsellessaan kirkuvia teinityttöjä veljekset pohtivat, että moinen kelpaisi heillekin – ja kuinkas lopulta kävikään?

AC/DC:n matka yhdeksi Australian suurimmista rock’n’roll koneista oli kuitenkin kaikkea muuta kuin vaivaton, vaikka kantapään kautta asioita oppinut George tuotti albumeita ja osasi ohjeistaa pikkuveljiään välttämään monet musiikkiteollisuuden sudenkuopat. Apter kulkee kirjassaan kronologisesti eteenpäin, toisinaan jopa päivä kerrallaan opuksen muistuttaessa eräänlaista päiväkirjaa tai poikkeuksellisen tarkkaa kiertuekirjaa.

Ja kiertämään AC/DC tottuikin jo varhaisessa vaiheessa, niin kotimaassaan, Euroopassa, Britanniassa kuin lopulta myös myyttisessä Amerikassakin. Ja joka kerta kaikki piti aloittaa alusta, pakkaamalla kamat pakuun ja kiertämällä ensin pienet paikat, sitten hieman suuremmat ja vieläkin suuremmat, kunnes 70-luvun lopulla yhtye saavutti jo stadionmittasuhteet.

Pikkutarkkuus ja keikkapaikkojen listaus saattavat osalle lukijoista tuntua jopa hieman puuduttavilta, mutta vastavuoroisesti Apter osaa tuoda esiin 70-luvun takakireän tunnelman, joka sai toisinaan jopa humoristisia piirteitä. Tosin perutuissa keikoissa ja jatkuvissa ongelmissa median kanssa päreet kärvähtivät taatusti useammankin kerran, minkä lisäksi murheena olivat yli-innokkaat viranomaiset.



Nämä tarinat ovat jo moneen kertaan kerrottuja ja kuultuja, mutta Apterin kirjan poikkeuksellinen muoto sekä jo edellä ylistetty runsas kuvamateriaali tekevät kirjasta pakkohankinnan bändin faneille. Eikä opusta ole vaikea suositelle kenelle tahansa rock’n’rollin ystävälle.

Mika Roth