Luukas Oja – rämäistä ja hauskaa rockia terällä
02.10.2019
Ärhäkkää punkin katkuista rockia soittava Luukas Oja on potkinut ja iskenyt kipinää jo muutaman sinkun ajan. Alkujaan duona syntynyt ryhmä on tätä nykyä viisihenkinen yhtye, jonka neljää viidesosaa Desibeli.net pääsi haastattelemaan.
Käydäänkö aluksi läpi hieman historiaa. Julkaisitte ensimmäisen sinkkunne, Muijista, viime vuonna, mutta kuinka yhtye sai alkunsa?
Iita: - Asuttiin Jessican kanssa kämppiksinä lukioaikoina ja hommattiin katusoittamista varten akkarit: Suoli-Sami ja Munuais-Erkko. Kasattiin kiva arsenaali kotimaisia covereita meidän settilistaksi ja pyyhällettiin soittelemassa ympäriinsä kesät -13 ja -14.
Samalla myös omaa materiaalia ryhdyttiin tekemään, keikkasetti kehittyi ja kun kaksikkoa buukattiin jo tapahtumiin, oli aika keksiä projektille nimi. Ja näin Luukas Oja oli syntynyt.
Iita: - Vuosia homma oli vaan meidän kahden juttu, eikä siihen ketään muita haluttukaan. Muijista biisi ehkä vähän pakotti meitä muuttamaan ajatusmaailmaa sen suhteen ja -17 päätettiin, että etsitään bändi Helsingistä.
Kappaletta kuuntelutettiin muilla ja sitä kautta löytyivät Iivari (kitara) ja Ilkka (basso). Rumpali löydettiin vasta nettiin ladatun videon kautta, kun Olavi kyseli josko kannuttajalle on vielä tarvetta. Näin kasassa oli yhtye, jonka musiikki on Iivaria lainatakseni rämäistä, hauskaa ja ajoittain provosoivaakin punkkia, josta oikeat punkkarit eivät välttämättä perusta. Eli mihin siis oikein kuulutte genreruudukolla punkrocin lisäksi?
Olavi: - Ehkä vähän jopa semmoista powerpop-vibaa voi aistia esim. Luukasoja-kappaleessa. Uusin biisi Ei on ei taas puolestaan hyppää semmoseen modernisoundiseen Paramore-larppaamiseen. Me mietitään biisien sovitukset tosi usein vaan siltä pohjalta, et mitä ois siisti tehdä ja mikä kuulostaa hyvältä. Tekstit määrää lopullisen soundin biiseille. Rock genrenä toimii meidän bändille hyvin luontevasti, eli en itse lähtisi ainakaan vielä ekalle levylle tunkemaan träppihaikkoja tai satoja synalayereitä. Tai mistä sitä tietää, voisihan sekin olla ihan siistii.
Olette siis juuri julkaisseet Ei on ei -sinkun, jolla otetaan tiukasti kantaa seksuaaliseen häirintään. Miten nämä ongelmat koskevat teitä ja mihin suuntaan haluaisitte metoo-kampanjan käynnistämän muutoksen vyöryvän?
Jessica: - Kähmintää tanssilattialla, sanallista tungettelua kadulla ja sukuelinkuvia Instagramin inboxissa. Häirintä yltää nykyään yhä helpommin kotiin asti ja koskettaa omaa elämää säännöllisesti. Nykyään omat rajat on selvät ja niistä sanominen on helpottunut vuosi vuodelta.
Jessican mukaan keskustelu yleisesti araksi koetun aiheen ympärillä on kuitenkin menossa oikeaan suuntaan, kun esimerkiksi taidealoilla tapahtunutta häirintää ja ahdistelua auktoriteettiasemissa olevien henkilöiden toimesta on ryhdytty ruotimaan. Taide on taidetta, eikä sen vuoksi kenenkään tulisi suostua mihinkään, mikä ylittää henkilökohtaisen koskemattomuuden rajat. Lisäksi keskustelun olisi hyvä kattaa myös miehiin kohdistuvan häirinnän eri tasot.
Esikoisen ja tulevan sinkun välissä ilmestyi myös kahden biisin mittainen sinkku Luukasoja/Kupla. Biisien vahvasti toisistaan eroavat syntyhistoriat heijastavat osuvasti bändin matkaan nykyiseen pisteeseen.
Iivari: - Kupla oli Jessican ja Iitan vanha sävellys muutamien vuosien takaa, jota he olivat soitelleet akustisesti Joensuussa. Kasattiin sen pohjalta kimpassa tuo koko bändin versio melko kivuttomasti. Luukasoja on taas ehkä ensimmäinen tämän kokoonpanon alusta loppuun yhdessä duunaama pläjäys ja kiteyttää mielestäni hyvin meidän soundin vajaaseen neljään minuuttiin.
Bändin mukaan tuleminen onkin muokannut biisintekoprosessia melkoisesti ja jalostanut ryhmän soundia nykyiseen suuntaansa merkittävästi. Tästä mainio esimerkki on tuore Ei on ei -sinkku.
Iivari: - Iita toi kertsin idean ja intron riffin treeneihin ja fiilailtiin sitä Olavin kanssa tosi paljon. Ei kuitenkaan keksitty, mihin biisin voisi viedä siitä, joten kappale jäi muhimaan. Parin kuukauden jälkeen jäätiin Olavin kanssa hikoilemaan treenikselle ja saatiin säkeistöt kasaan.
Mikäli ryhmä esittäisi kaikki koskaan tekemänsä kipaleet, saattaisi setti olla Iitan mukaan ehkä jo tunnin mittainen. Uudet biisit ovat kuitenkin hiljalleen syrjäyttäneet vanhoja, ”löysemmiksi” koettuja kipaleita, joten A-materiaalista saadaan arviolta reilun puolen tunnin mittainen annos kasaan.
Iita: - Ollaan koettu se myös siinä mielessä hyväksi, että ollaan julkastu nyt neljä biisiä ja ihmisten voi olla vaikeaa keskittyä tunnin ajan about tuntemattomien biisien kuuntelemiseen.
Muijista on tiukka raita ja se kertoo lapasesta karanneesta mustasukkaisuudesta, jota löytyi jossain vaiheessa lähipiiristä tarpeettoman runsaasti.
Iita: - Kerättiin siihen todellisiakin laineja siitä, mitä kaikkea jengi on mustasukkaisuuspäissään tehnyt. Toivon, että se biisi on kolahtanut joihinkin sydämiin kiusallisena merkkinä siitä, että nyt on menty liian pitkälle. Biisiä julkaistessa me pitkään pohdittiin sitä, että saadaanhan me se oikea viesti välitettyä ja tehtiin sitä alleviivataksemme tarinallinen musavideo.
Kuten aiemmin jo ilmeni, sävellysvastuu on levinnyt hiljalleen niin, että kaikki paitsi Ilkka ovat jo tuoneet sävellyksiään treeneihin. Tekstit ovat puolestaan Iitan ja Jessican käsialaa. Sävellystyö voi myös olla ryhmätyötä.
Iita: - Nykyään tehdään varsinkin Iivarin ja Olavin kanssa kolmestaan sävellystyötä yhdessä ja se onkin tosi hyvä. Pojat on tosi hyviä pohjissa ja mä oon melodianatsi.
Sovitukset on usein Iivarin ja Olavin vastuulla, kaksikon jäädessä treenikselle funtsimaan kikkoja ja koukkuja raakoihin biisin raameihin. Todellisen muotonsa kipaleet saavat kuitenkin vasta live-kokeilujen jälkeen.
Iivari: - Moni nytkin setissä olevista biiseistä tulee varmasti muuttamaan muotoaan tavalla tai toisella, jos ne äänitteelle päätyvät. Halutaan seisoa 100% kaikkien julkaistujen biisien takana ja keikoilla soittamalla usein selviää mikä toimii ja mikä ei.
Olavi: - Joka keikalla tulee vähintään jostakin biisistä semmonen fiilis, että pakko tehä sovitus kokonaan uusiks. Kaikkia meijän biisejä vois versioida maailman tappiin asti, mutta joskus tekee myös hyvää antaa niiden vaan elää just sellaisina kun ne on. Aina voi tehdä uusia biisejä ja kokeilla uusia siistejä juttuja niiden kanssa. Biisejä versioidaan siihen asti et niistä tulee vitun hyviä.
Omaa materiaalia on siis jo mukavasti, mutta toisinaan tartutaan myös coveriin. JGV:n Tarkenee ja Kalle Päätalon Lootusasentoon taittuvat ryhmältä. Olette saaneet jo mukavasti huomiota mediassa, mutta näettekö itsenne haastajan roolissa vai oletteko jotain aivan muuta.
Olavi: - Mediahuomio on ihan kiva plussa. Se auttaa jengii löytää meidän biisejä ja keikkoja. Ja äiti ja mummi pääsee lukee haastatteluita netistä, se on tosi tärkee. En mä ainakaan haluu haastaa ketään.
Entä mitä leimaa ette missään nimessä halua itsellenne?
Jessica: - Musta olisi kamalaa jos meidät tunnettaisiin joukkona ikäviä ihmisiä jotka kukkoilee ja tekee muuta mälsää eikä kunnioita kuuntelijoita, keikkapaikkoja tai ylipäätään mitään tai ketään. Hyvältä musiikiltakin katoaa pohja ja fiilis, jos ihmiset sen takana on kurjia.
Mitä seuraavaksi on kiikarissa? Joko studiota on buukattu ja kuinka keikkakalenteri voi?
Jessica: - Syksylle on vielä tiedossa muutamat keikat ainakin Tampereella, Helsingissä ja Turussa. Lisää saattaa mahdollisesti vielä ilmaantua joten kuulolla kannattaa pysyä! Seuraavaksi keskitytään kasailemaan debyyttialbumia ja valikoimaan seuraavia sinkkuja. Hyvää pöhinää ja tekemistä siis piisaa!
Haastattelu: Mika Roth
Kuvat järjestyksessä: Nelli Kenttä, Valtteri Lahikainen ja Lisa Nikula
