Pienet
Sinkut - Syyskuu 2019
11.09.2019
Anthony Rausku: Kaukaiseen Galaksiin
Roisisti ja sopivan räkäisesti kieppuvaa indie/hard rockia soittava Anthony Rausku palasi muutama vuosi sitten ajassa taaksepäin vanhoista biiseistä kasatulla 1984-albumillaan. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Life on Earth jatkoi seikkailua kitararockin kentillä poimien palasia 70-, 80- ja 90-lukujen soundeista, ja antaen niille uuden elämän.
Tarina ei kerro onko uusi sinkku kenties seuraavan pitkäsoiton ensimmäinen maistiainen, mutta ajallisesti Rausku näyttää siirtyneen selvemmin 90-luvulle. Kaukaiseen Galaksiin yhdisteleekin jälkigrungen murinaa ja vuosituhannen vaihteen angstrirockin alhoja, kitarasoolon riuhtoessa aika-avaruuden riekaleiksi. Aiemmin Rausku on sortunut usein tarpeettoman venyttelyn sudenkuoppaan, mutta tuoreen sinkun kohdalla tuokin pulsari vältetään, vaikka mittaa biisille kertyy melkein täydet viisi minuuttia. Toimii ja jytisee, joten ei muuta kuin lisää biisejä eetteriin, kiitos.
Mika Roth
Bowman Trio: Mac ElliotWe Jazz Records
Rumpali-säveltäjä Sami Nummelan, basisti Joonas Tuurin ja trumpetisti Tomi Nikun muodostama Bowman Trio on julkaisemassa toista pitkäsoittoaan marraskuun alussa. Jo kansainvälistäkin mainetta niittäneen jazz-trion soundia kuvataan rahdun twinpeaksmaisella termillä ”loft jazz”, mutta nimittely ei suinkaan ole tässä tapauksessa pahansuopaa.
Mac Elliott hiippaile verkkaisena kudelmana eteenpäin, rytmiryhmän soittaessa viipyilevin, vaimein liikkein. Biisi svengaa ja tenhoaa öisillä askelillaan, trumpetin piirrellessä nuoteilla kuvioita samettisille kankaille. Tämä jos mikä on lupauksia täynnä olevan iltahämärän musiikkia, josta löytyy kuitenkin myös kiivautta ja voimaa etenkin matkan keskivaiheilla. Biisin perusrakenteet ovat harvoja, mutta kolmikon luoma taika täyttää tilan ja kappaleen muodostama kaari on osapuilleen täydellinen. Pidetään siis antennit herkkinä fyysisenä ja digitaalisena julkaistavan Persistence-albumin tiimoilla.
Mika Roth
Casey Bloom: Finding You
Casey Bloom on kokeneista muusikoista kasattu helsinkiläinen rock-yhtye, joka osoittaa omalla esimerkillään rockin elävän ikuisesti ja murikoiden pysyvän vastaisuudessakin sammalvapaina. Hard rockin auringon alla kaikki olennainen voidaan sanoa reilussa kolmessa minuutissa, eikä yhtye enempää tarvitsekaan voittaessaan ainakin allekirjoittaneen puolellensa.
Bändin paletissa eri aikakaudet ovat limittyneet ja osin sulautuneet toisiinsa, mutta jos tästä pitäisi yksi lanka erottaa muista ja kutsua sitä kaiken kantavaksi säikeeksi, niin 80-luvun hard rock olisi vahvoilla. Mukana on kuitenkin myös uuden vuosituhannen sinfonista paisuttelua, sekä kotimaisissa kiemuroissa harvemmin kuultua positiivisuutta. Omasta rakkaasta ja rakkaudesta kertovassa siivussa tunteet läiskyvät korkealle, biisin kerätessä massaansa hiljaa-kovaa vuorottelulla, kunnes on aika avata pellit ja polttaa raketin viimeinen vaihe kuumimmalla liekillä. Ja kyllähän kone nousee korkealle, eivätkä kosketinkoukutkaan kuulosta äiteliltä rankan rokkailun kyljessä.
Mika Roth
Heartquake: Heat
Muistan törmänneeni joskus Carrie and the Countdown Cafe -nimiseen yhtyeeseen, joka sorvasi settinsä Europen materiaalista. Sittemmin silkka ruotsalaisten coverointi on jätetty sikseen ja omaa materiaalia luovana yhtyeenä bändi sai nimekseen Heartquake. Heat on ryhmän ensimmäinen oma julkaisu ja lisää itse kirjoitettuja siivuja on nähtävästi luvassa myöhemmin.
Entä kuinka paljon sydänremmi sitten kuulostaa alkuesikuviltaan? Ei läheskään niin paljon, kuin ensi alkuun voisi uskoa. Tietysti Heat solahtaa kuin luonnostaan kimaltelevan kasari hard rockin virtaan, mutta ei tässä mistään pastisseista tarvitse puhua. Vokalisti Lilian Martinin äänessä on juuri tähän tyyliin optimaalinen määrä luonnetta ja kosketinsoittaja Jake Angervo pelaa kitaristi Jani Kuoppamaan kanssa loistavasti yhteen. Juustoista sanoo yksi, messevää toteaa toinen.
Mika Roth
Kirkkovene: Tervetuloa Radalle
Aiemmin tänä vuonna perustettu Kirkkovene syntyi alkujaan soittamaan Ripsipiirakka-yhtyeen covereita. Sittemmin Helsinki/Vantaa -akselilta kotoisin olevan punkrock-orkan materiaalin sekaan on livahdellut enemmän ja enemmän omia aineksia, uuden sinkun ollessa jo ryhmän 13. kappale ja ensimmäinen herrain itsensä kynäilemä julkaisu.
Eikä se omenainen Mehukatti-purkki ole kauas puusta tipahtanut, sillä bändin popahtava punkrokkis on mahdottoman melodista ja vastustamattoman tarttuvaa. Tervetuloa radalle -sinkku on bileisiin kutsu ja hilpeä mellastus-anthem, jonka takaa on turha etsiä mitään sen kummempaa viestiä, missiota tai maailmanparannussuunnitelmaa. Tällä radalla Kirkkovene pärjääkin vallan mainiosti, vokalistin asianmukaisen arrogantin/lakonisen ilmaisun ja kirskuvan kitarajuoksuttelun tuuppiessa ja töniessä toisiaan onnellisten kiljutuoppien äärellä. Helppoa, napakkaa ja niihin oikeisiin kohtiin osuvaa, joten kiitos tästä, vaikka omaperäisyyspisteet jäivätkin tällä erää vähiin.
Mika Roth
Kivesveto GoGo: Ei kiinnosta metriäkäänRock 'n' Roll Bullshit Recorsd / Blast of Silence
Yhden albuminkin viisi vuotta sitten julkaissut Kivesveto GoGo jatkaa tutuilla urilla, mikä tuskin yllättää tässä vaiheessa enää montaakaan kuulijaa. Kouvolalainen punk rock retkue on siis valmistelemassa uutta EP-levyä, jonka julkaisua ennakoi tämä tuore Ei kiinnosta metriäkään -sinkku, jonka nimi on muuten sama kuin tulevan EP:nkin.
Melodista, rouheaa ja vahvasti laulumelodiaansa nojaava punkkailu kertoo tietysti siitä, kun jokin asia ei kiinnosta pätkääkään. Tässä tapauksessa kappaleen virallinen syntyhistoria paljastaa, että bändin keikka ei kiinnostanut erästä henkilöä pätkääkään. Jotain Kivareiden asenteesta kertoo tietysti se, kun moisesta keskarin nostosta innostutaan tekemään biisi. Ja tietysti vielä mahdottoman tarttuva sellainen, joka taatusti kiinnostaa riehaantuneesta yleisöstä suurinta osaa. Punk! Lisää vain kaljaa pöytään, vähintäänkin neljän kappaleen myyntierissä, kiitos.
Mika Roth
Maiju Lehti: Mitä, jos?Eclipse Music
Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Maiju Lehti etsiskeli juhannuksen yöttömissä öissä juuri oikeaa miestä itselleen, kun Miehen metsästys intoutui yhdistelemään suomalaista iskelmää ranskalaiseen soundtrack-taiturointiin. Uusi sinkku jatkaa samoilla linjoilla ja kenties jopa saman tarinan reunoilla, tosin nyt folk-popin osuudet ovat lisääntyneet aiempaan verrattuna.
Lehti on kirjoittanut kappaleensa nopeaksi, napakaksi ja suoraan aiheeseensa sukeltavaksi. Käsittelyssä on jälleen rakkauden mukanaan tuomat ihanuudet, probleemat ja kaikki ne niin ihanat/raivostuttavat mutkat. Mitä jos kaikki on tarkoitettu näin? Ja onko se sitten niin paha asia, että rakkauden poluilla joutuu toisinaan lukitsemaan sarvet kumppaninsa kanssa? Nämä ovat niitä ikuisia kysymyksiä, joista Lehti on osannut punoa kasaan jouhevasti etenevän folkpoppiksen. Laulumelodia vie karavaania ehkä turhankin suoraviivaisesti eteenpäin, tai ainakin itse jäin kaipaamaan selvempää vaihdosta johonkin kohtaan.
Mika Roth
Maisemia: Toivo
Toisinaan bändien nimet ovat osuvampia kuin yleensä ja tähän joukkoon kuuluu myös tämänkertaisen sinkkunipun ilmavimman suomirock-annoksen tarjoava kokoonpano. Debyyttilevyään valmisteleva Maisemia pystyy toden totta luomaan maisemia sielun mittaamattomalle valkokankaalle, suuria kaaria suosivallaan kitarapoprockilla.
Sinkkubiisiksi kipale on melko pitkän puoleinen, mutta vajaassa viidessä minuutissa kuulija ei ehdi silti millään tavoin puutumaan pehmeän musiikin koukeroihin. Lyriikoissa käydään läpi elämän suuria ja pieniä ihmeitä, vokalisti Mikko Heinon pehmeän laulun asettuessa vaivattomasti rullaavan biisin ylle kuin mitä lohdullisimman tähtitaivaan. Tässä yhteydessä lienee tarpeen kertoa, että koko yhtye sai alkunsa kun Heinosta tuli isä ja hän halusi käydä läpi tuon syntymän ihmeen synnyttämiä tunnekuohuja. Toivo ei kuohu, mutta sen sisältä voi löytää elämän ikiaikaisia viisauksia pehmeään poprockiin käärittyinä. Kaunista, pakahduttavan kaunista.
Mika Roth
MAKD: Bounce 5Kieku Records
MAKD on neljän muusikon yhteenliittymä ja projekti, jossa muista yhteyksistä tutut Mikko Joensuu, Khide Monna, Koichi Yamanoha ja Dee Sada luovat elektronista ja kokeelliseksi laskettavaa äänimassaa. Kuten jäsenten nimetkin jo vihjaavat, on kyseessä monikansallinen ryhmä, jossa eri kulttuurit ja taustat hitsautuvat joksikin hieman erilaiseksi.
Lähemmäs viisiminuuttinen Bounce 5 on pitkälti instrumentaali, vaikka ääniaaltojen päällä kuullaankin englanninkielistä naisäänen huoletonta lausuntaa. Vähät tekstit kuulostavat enemmänkin runoudelta, mutta sanojen voimista huolimatta huomion varastavat vinkuvat, aaltoilevat ja jatkuvassa muutoksessa elävät äänet. Äänimaisema rakentuu lähinnä koneista, koskettimista ja rytmisoittimista, joiden virtaviivaisia paloja on hiottu, muokattu ja muunnettu siten, että lopputuloksessa vinkunasta syntyy soolosoittimia ja tunnelman vahvistajia, jotka kulkevat em. runon rinnalla. Hypnoottista, eriskummallista ja usvamaisen puhuttelevaa.
Mika Roth
Miseria Ultima: AllegianceInverse Records
Suomessa kovinkaan moni yhtye ja artisti ei ole uskaltautunut kulkemaan aggrotechin ja EBM:n hakkaavia konepolkuja pitkin. Itsensä dark-electro duoksi katsova Miseria Ultima on mielestäni hyvinkin tuolla puolen industrialin kolkompaa kaupunkimaisemaa, eikä jälki ole ainakaan heppoista. Bändin vajaan kahden takainen Phosphor-albumi oli genrelle uskollinen luenta, eikä Martikainen & Huhtala -duo ole lähtenyt merta edemmäs kalaan.
Miltei viisiminuuttinen konetamppaus on soundeiltaan hieman Suicide Commandoa kevyempää, mutta tanssittavuus ei tarkoita tässä tapauksessa vääränlaista helppoutta. Synilla luodut äänimaisemat säteilevät kylmyyttä ja vokaaleja on efektoitu eri asteisesti, minkä ansiosta rakenteet ja laulu eivät puuduta, ja kyllähän tässä kosketinkoukkuakin tarjotaan mukavasti. Toivottavasti sinkku saa toistaiseksi nimeämättömän ja julkaisupäiväänsä odottavan pitkäsoiton maailmaan, sillä Miseria Ultima vaikuttaa nostaneen pelinsä panoksia merkittävästi.
Mika Roth
Myyy: Heart of GoldSoundhill
Heart of Gold on nimiä, joista syntyy välittömästi parikin vahvaa ajatusta. Ensinnäkin se on tietysti keskeinen avaruusalus Hitchhikers Guide to the Galaxy -kirjasta, eikä Blondien ja Neil Youngin samannimisiä biisejä ole myöskään helppo ohittaa. Syntikkavetoista ja kepeää indie poppia soittava Myyy onkin härskisti tarttuvan kipaleen jäljillä ja ryhmä kuulostaa aivan kultasydämiltä. Eikä tämä lopputulema edes vaikuta lainkaan epätodennäköiseltä, kun sen numeroihin vain tutustuu kunnolla.
Kaikista em. nimistä huolimatta biisistä nousee vahvimmin mieleen 80-luvun huolettomin The Cure, sekä tarpeettomasta mahtipontisuudesta riisuttu The Human League, ilman ilmeistä ja läheistä perässä hiihtoa. Tähän kun yhdistetään pohjoinen sipaus shoegazen melankoliaa ja dream popin keveyttä, niin siinähän on voittava kaava valmiina. Tai siis ainakin tämän debyyttisinglen perusteella, joten ei muuta kuin lisää samaa herkkua, kiitos.
Mika Roth
O Samuli A: TorspopipoSvart Records
O Samuli A on helsinkiläinen elektronisia ääniä, äänimaisemia ja äänikerrostumia luova artisti/tuottaja. Tämän nimen alla on julkaistu musiikkia jo miltei vuosikymmenen ajan, neljän vuoden takaisen Field Trip -albumin saadessa viimein tässä kuussa jatkoa uudesta levystä.
En tiedä minkälainen päähine Torspopipo ihan tarkalleen ottaen on, mutta mikäli kyseessä on sinkun kannessa komeileva ilmestys, niin minäkin olen lapsena sitten kantanut torspopipoa kutrieni yllä. Minimalisesti nakuttava elektrokipale seuraa päähinettä ja sen kantajaa, joka nähtävästi samaistuu päähineeseensä siinä määrin, että kahdesta on syntynyt yksi. Hiukan samplattuja lauseita ja isolla kaarroksella kiertävä biisi, jonka raivostuttava tarttuvuus raivostuttaa vain muutamalla ensimmäisellä kierroksella. Jurnuttaa, kurnuttaa, jankkaa ja saa himoitsemaan kunnon pipoa omaankin päähän.
Mika Roth
PH: JustifiedSvart Records
Aiemmin Mr. Peter Hayden -nimellä toiminut PH hurmasi alkuvuodesta 2017 kollega Aleksi Leskisen neljännellä albumillaan. Eternal Hayden viljeli ääniään pitkinä, ambientin yhdistyessä rockin ja metallin universumeista tuttuihin osasiin. Syksyllä 2019 rock ja metalli ovat tippuneet entistä selvemmin joko taka-alalle, tai tyystin pois päivittyneestä kyydistä, elektronisuuden laskiessa ilmaston lämpötilaa merkittävällä tavalla.
Justified ei ole kappale perinteiseksi ymmärretyllä tavalla, sillä siitä ei löydy selkeitä osia, eikä tarttumapintaa varsinaisesti tyrkytetä kuulijoille. Kertosäkeet ja pyöreän miellyttävät melodiat jäävät siis muille, kolkon kalvaiden soundien, rosoisen harmaiksi hiottujen äänimaisemien ja suoranaisen junnaavuuden edustaessa PH:n nykypistettä. Tulevalta Osiris Hayden -levyltä lohkaistu sinkku on siinä määrin osa suurempaa kokonaisuutta, että sinkkuna raita saattaa toimia vain reittimerkkinä ja suuntaviittana.
Mika Roth
Pimeys: Pidä lujaa musta kiiM.dulor
Pimeys on valmistautunut pitkän kaavan kautta neljännen pitkäsoittonsa julkaisuun. Nostettuaan kesän tuoksinassa Aivot narikkaan ottaa trio uusimmalla sinkullaan huomattavasti rauhallisemmin. Tulevan Delta-albumin neljäs ja viimeinen ennakkosinkku onkin vähäeleinen rakkauslaulu, jossa mittaviin äänivalleihin ja vahvasti elektroniseen muotokieleen mieltynyt trio uskaltautuu pitämään soundillisen liekkinsä soman pienenä.
Rakkaus on läpitunkevaa elämän voimaa tässä kylmässä ja armottomassa maailmassa, saatesanoja mukaillakseni. Tuon lisäksi tekstissä korostetaan hyvien tekojen ja rakkauden taipumusta heijastaa sitä samaa hyvää takaisin antajalle. Näistä ikuisista viisauksista ja ajatuksista on saatu kasaan miellyttävän vähäklisheinen biisi, jossa vokaalit ymmärretään pitää halki matkan valokeiloissa. Tietysti elektronisesti luotuja rytmejä ja mausteita kuullaan siellä täällä, mutta keskiöön jää lopulta vain itse kappale, johon myös uskotaan loppuun saakka.
Mika Roth
SundaySong: HopeInverse Records
Sanotaan että toivoa on aina, eikä se koskaan kuole täysin, mikä johtunee jo ihan ihmisen perusluonteesta ja eloonjäämiseen liittyvistä vaistoista. Kotkalaisen tunnelmointiryhmä SundaySongin Hope-kappale ei juuri päivänpaisteessa kylve, eli keväisen Firechild-sinkun jäljillä tässä jatketaan, mutta ei sentään aivan prikulleen samalla ladulla. Henkisesti tässä ollaan tukevasti shoegazen ja tunnelmametallin äärellä, vaikka muoto onkin tässä tapauksessa äärimmäisen pehmyt, sulava ja melodinen.
Siinä missä tulilapsi kärsi kulminaatiopisteensä puuttumisesta ja aavistuksen verran liian pitkäksi venytetystä mitastaan, on tämä tulevan albumin kolmas ja viimeinen sinkkulohkaisu ytimekkäämpi. Jos ei paljoa, niin sen tarvittavan rahdun verran nyt kuitenkin. Toivon nostattavassa kaavassa yhtä merkittäviä osasia ovat vokalistin hillitty ilmaisu, bändin vähäeleisen tyylikäs soitto, taustalle sijoitetut koskettimet, sekä tietysti itse kappaleen sulavalinjaisuus.
Mika Roth
Tuomo: TindercaustKieku Records
Kiihkeää ja silti niin hillittyä soulia luova Tuomo on jo pidempään kulkenut kiippareineen Curtis Mayfieldin ja Stevie Wonderin jalanjäljissä. Debyyttialbumi My Thingin jälkeen Tuomo, eli Tuomas Prättälä, julkaisi nipun eripituisia kiekkoja, kunnes koitti useamman vuoden mittainen kuivempi kausi.
Nyt hiljaisuus on viimein murtumassa ja Tindercaust pureutuu suoraan nykymaailman erääseen ongelmapisteeseen: deittailukulttuurin murrokseen ja sen luomiin ongelmavyyhteihin. Tuomon soundi ei ole juuri muuttunut vuosituhannen vaihteen neosoulista, mitä nyt pientä päivitystä ja hinkkausta on tapahtunut siellä täällä, mutta siirtymät ovat todellisuudessa lähinnä kosmeettisia. Rytmi naputtaa kulmia mukavasti ja monikerroksiset vokaalit vuoraavat biisin sisustan kuin mitä silmiä hivelevin afgaaniturkki, jos tiedätte mitä tarkoitan. Ja mikä tärkeintä: kipaleen ytimessä sykkii melodinen ja vahva sydän, joten tervetuloa takaisin, Tuomo.
Mika Roth
Tuple: Demon Alcohol
Jykevän ja luotettavan hard rock -lauluäänen omaava Tuple pohjusteli tulevaa soolokiekkoaan jo keskikesällä ilmestyneellä Togehter-sinkullaan. Ensimaistiainen oli hieman yllättäen makoisa slovari, mutta toisella sinkkulohkaisulla Tuple bändeineen lähtee revittelemään rockimman materiaalin kanssa.
Kuningas alkoholi on tunnetusti monen rokkarin probleema, eikä tuo suorastaan demoninen neste jätä meitä muitakaan aina rauhaan. Tuliliemen tuottamista ongelmista kertova Demon Alcohol on taatusti ainakin osittain omaelämäkerrallinen, mutta Tuple ei sorru yksipuiseen saarnaamiseen ja tulikiven viskomiseen, vaan kääntää negatiivisen positiiviseksi. Katsokaas, kun tämä kappale on mitä upein kasari-Rainbow’n huippuhetkiä toistava makupala, joka tarttuu melodiallaan suupieleen ja riffeillään korvaan. Astetta raskaampi ote istuu Tuplen pirtaan siinä määrin luontevasti, että toivon tulevan albumin kallistuvan selvemmin tällaisen rokkaavamman materiaalin puolelle.
Mika Roth
Unimyrsky: Sydän virtaa voimaa
Toisille omat juuret ovat voimaa, kun taas toisille ne ovat puolestaan heikkouden siemen. Tamperelainen Unimyrsky kuuluu selvästi ensinnä mainittuun joukkoon, sillä trio julistaa soittavansa manserockia ja vieläpä valmistelevansa sen uutta tulemista. Voimaannuttavasti nimetty Sydän virtaa voimaa -debyyttisinkku on kuluvan vuoden alussa perustetun ryhmän ohjelmajulistus, jonka perusteella suomenkielinen hard rock saa taas loistaa kirkkaana Pirkanmaan – ja koko Suomen – yllä.
Kovat ovat siis puheet, eikä itse biisikään jää juuri julistusten jalkoihin. Ensi sekunneistaan saakka palasiinsa uskova melodinen, runsaskitarainen ja silti vokaaleille riittävästi tilaa jättävä numero soi kuin sen suuren tamperelaisen rock-bändin tekemiset konsanaan. Arvaatte varmaan mitä pedaa tässä tarkoitan. Miehekkäästi soivan rockin taustalle on viskottu myös koskettimia, eivätkä herrain taustalaulutkaan potki lainkaan hullummin. Kyllähän tästä sydän voimaa saa, kun ollaan jälleen ylpeitä itsestään, juuristaan sekä sydämellä valitusta tiestä. Rock!
Mika Roth
Velvet Ocean: Truth or IllusionHelsinki Records
Muutaman vuoden ajan omakustanteita työstänyt Velvet Ocean on hiljalleen saanut valmiiksi pitkäsoittonsa, jolle on nyt löytynyt myös julkaisija. Ryhmän musiikki on melodista ja perinteistä metallia puhtaalla mies- ja naislaululla, tosin perinteiden kunnioittaminen ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi sellisteiltä pyydettäisi tarvittaessa apua.
Tulevaa albumia on pohjustettu jo aiemmin yhdellä sinkulla ja nyt lyöntivuoroon pääsee kolmen minuutin mittainen Truth or Illusion. Soundiensa puolesta lievästi sinfonisen metallin suuntaan kallistuva numero on ensiluokkaista korvakarkkia, mutta tuhti soundiannos ei vie huomiota pois itse pääasiasta. Nopeahko kipale kulkee raiteillaan junan lailla, keveästi ja samaan aikaan raskautta uhkuen. Vokalistien vuorottelu toimii ja satunnaiset Lacuna Coil -vibat eivät ole tässä yhteydessä ainakaan huono asia. Vauhti pitää loppuun saakka, eikä rinnasta pistä vaikka viimeiset rynnistykset ovatkin jo melkoisia. Pitkäsoittoa odotellessa.
Mika Roth
Äkäne: Vihaa sinua ja lapsia kohtaan
Äkäne lupaa soittavansa Jyväskylän kovinta suomipunkkia, joten tuore sinkku puristetaan kiivaaseen puoleentoista minuuttiin. Bändi on perustettu viime vuonna, mutta esikuvat löytyvät taatusti aikaisempien vuosikymmenten lehdiltä. Retroutta korostaa vielä tinkimätön musiikkivideo, joka on tietysti kuvattu VHS:lle ja kuviin on jätetty sopivasti huojuntaa sekä räpsyntää.
Entäs sitten se itse pihvi? Hmm, Vihaan sinua ja lapsia kohtaan -sinkulla bändi lätkii päämelodiaa etenkin kertosäkeissä voimalla. Kitarat sahaavat jyrkästi, mutta äänivalli ei kaadu kuitenkaan päälle ja vokalistin puolittaisesta huudosta saa hyvin selvää. Rauhallisemmin kiskottavat säkeistöjen kohdat ja myllytys vuorottelevat mukavasti, tosin kontrastia olisi voinut korostaa rohkeamminkin. Jäin myös kaipaamaan jonkinlaista solmukohtaa tai yllätystä, joka olisi erottanut ja nostanut biisin ’ihan kiva’ laarista korkeammalle. Kaavat ovat hallussa, nyt vain rohkeammin sahaamaan uusia kuvioita niistä.
Mika Roth
Lukukertoja: 5519
Artistihaku
Pieniss� my�s
