Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & Von Hertzen Brothers

Oulun Qstockissa sirkustelttaan pystytetty lava on ääriään myöten täynnä. Vaikka paikalla on myös Kingston Wallin vanhan kaartin faneja, niin useista katsojista huomaa, että paikalle on saavuttu vain vilkaisemaan suuruus, jotta siitä myöhemmin voidaan kertoa lapsenlapsille, joista hyvällä tuurilla yksi on kiinnostunut. Siksipä keikan aikana vaihtuvuus on taajaa.

En näe kunnolla lavalle, mutta se ei haittaa. Näin Kingston Wallin jo maaliskuussa Oulun Teatrialla, joka oli mieletön elämys. Vaikken ollutkaan tarkasti tutustunut bändin katalogiin, niin pitkät soolot ja upeat melodiakuljetukset uivat väkisinkin liiveihin. Nyt oli vain tarkistettava, pystyvätkö Jukka Jylli, Sami Kuoppamäki ja Von Hertzenin veljekset vetämään uutta taikuutta silinterihatustaan.

Kuten viime kerrallakin, Kuoppis, Jylli ja Kristian ”Kie” Von Hertzen ovat liekeissä. Alkusetti on hallitumpaa kamaa, mutta pian setti lähtee rönsyilemään kohti hallitsematonta. Istwan kuulostaa mahtavalta ja Konevitsan Kirkonkellot-Kuusamo-I Feel Love-The Real Thing -potpuri raikastaa tunnelmaa ja sinkauttaa kuulijansa sfääreihin. Viimeistään Štüldt Håjtin, teknobiisinä lähtevän valtavan revittelyn aikana on päästetty ruorista irti. Musiikin tyylilaji muuttuu tunnistamattomaksi, loputtomasti uudelleen morfautuvaksi. Kuten Mikko Von Hertzen välispiikissä sanoo: ”Enää täällä ei ole bändiä ja katsojia, vaan ihmisiä jotka nauttivat musiikista.”

Tämän jälkeen intensiteetti vähän laskee, kun siirrytään Shine on Men kaltaisiin hitteihin ja lasketellaan loppua kohti. Kuitenkin keikasta jää hieno fiilis ja se toi esille uutta puolta kokoonpanosta. Kun viimeksi se soitti tiukasti, niin tällä kertaa se soitti pidäkkeettömästi. Puristit voivat valittaa Von Hertzen Brothersista, mutta kyllä he paikkansa täyttivät. Kuka olisi parempi kitaraan kuin Petri Wallin ystävä Kie. Ja Mikko laulaa teknisesti paremmin kuin Petri useimmiten. Hänhän oli kuitenkin – myönnettäköön se nyt – enemmän kitaristi ja biisintekijä kuin laulaja. Kuoppiksen rumpurevittelytkään eivät ärsytä enää läheskään niin paljon kuin nuorena, kun ne on ajettu vuosien tyylitajun kehittelyn läpi.

Kaikkiaan hieno esitys jättää kiitollisuuden tunteen, että sai nähdä suomalaisen rockin dinosauruksen puolielävänä.

Jussi Moilanen