Skinjobs - musiikkia häpeämättömille draamakuningattarille

Skinjobs on bändi, jonka rockissa sävyt ovat tummia, mutta eivät suinkaan mitenkään lohduttomia. Yhtyeeltä ilmestyi taannoin Soothsayer-sinkku, jolla muutaman vuoden ikäisen ryhmän luoma valveunimainen fiilis lumosi. Desibeli.net haastatteli yhtyeen biisinkirjoittajaa ja vokalisti-kosketinsoittaja Katja Laaksosta sekä tuottaja-basisti Ville Leinoa. Näin hiljaisiksi yhtiömiehiksi jäivät kitaristi Arto Alho ja rumpali Antti Lustila.

Niin, käydäänkö aluksi läpi hieman yhtyeen historiaa, eli kuinka pitkälle juuret ulottuvat?

Katja: - Skinjobsin alkutaipaleella soittelimme yhdessä Vallilassa Villen, Arton ja Antin kanssa. Alkujännityksestä selvittyäni vein treenikselle tukun omia biisejäni, ja pari kuukautta myöhemmin olimmekin jo studiossa äänittämässä debyytti-EP:tämme. Nopeasti tuli sellainen fiilis, että käsissä on jotain hienoa ja omannäköistä.

Bändin nimi on Skinjobs ja minulle se tarkoitti heti alussa viittausta Philip K. Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep? mestariteokseen, josta syntyi myöhemmin eräskin Blade Runner -elokuva. Miten yhtye siis sai nimensä?

Katja: - Propsit nimen merkityksen bongaamisesta! Olemme kaikki Blade Runner -faneja, ja ainakin osa meistä uneksii myös Dickin sähkölampaista. Nimi syntyi yhteisessä nimenantosessiossa, ja siitä on kiittäminen Anttia. Meissä kaikissa on piilossa olevia voimia ja olemme salaa kapinallisia.

Todettakoon tässä välissä, että haastattelutilanteessa kenellekään ei muuten suoritettu Voight-Kampff-testiä, joten replikanttimaisuuden taso jäi arvoitukseksi.

Bändiltä ilmestyi vuonna 2016 sen itsensä mukaan nimetty EP, eikä yhtye ole suinkaan levännyt laakereillaan vaan tuon jälkeen uutta materiaalia on kirjoitettu, keikkoja heitetty ja soundia hiottu. Katja toteaakin kypsyttelyn tehneen bändille hyvää, soiton ruuvautuessa vain tiukemmaksi. Lisäksi studiossakin on ehditty poiketa tässä välissä.

Katja: - Edellinen sinkkumme Rachael ilmestyi syksyllä 2018. Kotimaisessa musamediassa julkaisu meni aika lailla ohi, mutta biisin dramaattinen syntikkameininki ja dystooppinen rakkaustarina upposivat ulkomaisiin musablogeihin. Nörtin sielua lämmitti, kun Rachael pääsi huhtikuussa Lorelai-kauhupelin loppukohtaukseen. Se on tuonut meille kuuntelijoita varsinkin ulkomailta.

Soothsayeria yhtye ryhtyi työstämään alkuvuodesta ja Lentävä Lehmä Filmsin kanssa syntyi myös ensimmäinen musiikkivideo, jonka ohjasi Juulia Klemola. Kasaripisteet ovat ainakin kohdallaan ja meininki on biisiin sopivasti vinksahtanutta. Enteileekö tämä uusi sinkku myös lisää sinkkuja, uutta EP-levyä, tai peräti kokonaista pitkäsoittoa?

Katja: - Kyllä! Elokuussa meiltä ilmestyy yllärijulkaisu ja syyskuussa seuraava sinkkumme Breathe. Työstämme parhaillaan myös useita muita biisejä. Haaveenamme on julkaista aikanaan pitkäsoitto vinyylipainoksineen.

Skinjobsin musiikillista tyyliä on vaikea naulata muutamalla nimikkeellä. Peruskivenä toimii perinteinen kitararock, mutta mukana on myös runsain mitoin mausteita muista genrelooseista. Katjan mielestä Skinjobs on lähinnä tummasävyistä vaihtoehtorokkia, tunteellista, herkkää ja intensiivistä ilman ironian häivääkään - musiikkia häpeämättömille draamakuningattarille.

Entä löytyykö taustalta mahdollisia vaikutteita tai verrokkeja, jotka ovat ohjanneet bändin ilmaisua tai soundia johonkin suuntaan?

Katja: - Kaikki bändin jäsenet ovat musiikin suurkuluttajia, jotka ovat tuoneet soundiin oman mausteensa. Oma musiikintekijyyteni nojaa vahvasti 90-luvun laulaja-lauluntekijöihin. En tiedä, tekisinkö musiikkia ilman Tori Amosta, PJ Harveyta ja Jeff Buckleyta. Villellä ja Antilla taas on vahva indie- ja brittipop-tausta, Arto puolestaan tykkää underground-meiningistä ja hoitaa meidän blues-osaston. Myös Villen konemusadiggailu näkyy meidän soundissa. Minusta on hirveän hauskaa, että meidän musiikkia on verrattu mm. Kate Bushiin, Dead Can Danceen ja Pearl Jamiin.

Entä kuinka tarkka visio teillä oli siitä, miltä Soothsayer tulee lopputuloksena kuulostamaan? Mielestäni olette panostaneet erittäin vahvasti etenkin soundimaailmaan, joka onkin ilahduttavan persoonallinen ja rakentavalla tavalla erilainen.

Ville: - Soothsayerissä oli oikeastaan neljä merkittävää tekijää lopputuloksen kannalta. Ensimmäisenä oli Arton kitarariffi, joka toimi koko kappaleen alullepanevana voimana. Tähän Katja sitten kirjoitti itse biisin päälle. Tuotannollisena seikkana tärkeä oivallus oli introssakin kuultava synasoundi. Se määritteli biisin soundimaailman hyvin pitkälle. Sen jälkeen tiesimme, että biisistä tulee synavetoinen ja vahvasti analogiseen soundimaailmaan perustuva. Soothsayerin merkittävimmät tuotannolliset seikat studiossa olivat kertsin synakuvio ja kitarasoolo, joka koostettiin luuppaamalla satunnaisia kitarasampleja.

Kappaletta kuunnellessa minulle tulee toistuvasti siitä hieman outo ja vino olo, ja sanon tämän nyt siis vain positiivisessa mielessä. Biisin tunnelma kun on hieman valveunimainen ja toisesta maailmasta peräisin olevan tuntuinen. Miten tämä Katjan kirjoittama ja sanoittama kappale kehittyi lopulliseen muotoonsa?



Katja: - Treeniksellä kuultu Arton Uncle Acid -tyylinen kitarariffi jäi soimaan päähäni, ja tein biisin, josta tuli jotain ihan muuta kuin stoneria. Soothsayerissä käsittelen nautinnon ja rajojen asettamisen teemoja. Valveunimaisuus on hauska ja oivaltava tulkinta, varsinkin kun biisissä aikatasot risteävät ja menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat kaikki läsnä. Villen luoma vino soundimaailma tukee teemoja täydellisesti.

Ville: - Yleisesti ottaen kappaleidemme sovitukset syntyvät aika kivuttomasti. Katjan demot ovat usein nainen ja piano -henkisiä, mutta niistä kuulee aika selvästi, millainen Skinjobs-biisi on tulossa. Jokainen bändin jäsen tuo sitten oman panoksensa sovituksiin. Lopullisen muotonsa tämä biisi, kuten muutkin meidän biisit, saa kotistudiossa, jossa pohjanauhoituksia viilataan ja hinkataan, usein vähän liikaakin tuottajan mielenterveyttä ajatellen.

Soothsayer on henkilö joka pystyy näkemään tulevaisuuteen, tai joidenkin mielestä hän on vain suora totuudenpuhuja. Kumpaa tulkintaa itse puollatte ja missä hantissa tuleva ja totuus ovat tällä hetkellä mielestänne tässä maailmassa?

Katja: - Laulun Soothsayer on epäluotettava kertoja, jonka ennustusten varaan en laskisi. Hän näkee merkkejä ja kohtaloita itselleen suotuisasti. Samalla tavoin epäluuloisesti suhtaudun myös vaikka poliittisiin totuudentorviin. Tällä hetkellä käydään aikamoista kamppailua totuudesta, kielestä ja vallasta: mikä on totta, kenen totuus saa eniten sijaa julkisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa. Populististen profeettojen sijaan on syytä luottaa tieteellisesti tutkittuun tietoon ja tutkijoiden ennustuksiin.

Entä miltä bändin oma tulevaisuus näyttää? Onko keikkakalenterissa vielä tilaa ja joko seuraava studiosessio on buukattu?

Katja: - Vuodesta 2019 on näillä näkymin tulossa meidän aktiivisin keikkavuosi. Syksyä kohti on luvassa useita keikkoja Helsingissä, ja lähdemme myös ainakin Tampereen ja Jyväskylän suuntaan.

Keikoilla Katja lupaa Skinjobsin olevan vielä rokimpi ja rujompi kuin levyllä. Kappaleet muistuttavat silti vahvasti studioversioitaan, vaikka joihinkin vanhoihin biiseihin onkin upotettu uusia sovituksellisia palasia.

Entä mikä on livetilanteissa ykkösbiisinne? Millä väki saadaan heräämään, jos mikään muu ei tunnu toimivan? Turvaudutaanko silloin jopa coveriin, ja jos niin mihin?



Katja: - Rachael ottaa yleisöltä luulot pois joka kerta. Uusi tulokas ja monien viime keikkojen päätös Dream Brother taas vetää yleisön hartaaksi ja hiljaiseksi. Covereita emme harrasta, joskin aivan ensimmäisellä keikallamme soitimme Throwing Musesin Cottonmouthin. Hairahdus johtui vain siitä, ettei meillä ollut vielä tarpeeksi omaa materiaalia. Olen kyllä aina halunnut esittää sensuellin version Tšingis-Khanista. Eihän sitä tiedä, millaisiin hullutuksiin bändin saa mukaan.

Okei, Khanin paluuta odotellessa. Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Katja: - Tänä kesänä polkaisimme pystyyn indie- ja vaihtoehtorockin minifestarin Kimairan. Saimme tosi myönteistä palautetta Stoan aukiolla järjestämästämme leppoisasta päivästä, ja aiomme jatkaa ensi vuonna hyvin alkanutta perinnettä. Tarkoituksena on tuoda matalalla kynnyksellä eloa kaupunkitiloihin ja tietysti julistaa suomalaisen vaihtoehtomusan ilosanomaa.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Tiia Öhman