27.07.2019
Puntala/Lempäälä
Lauantai
Aurinko porotti pistävästi kun Vallanhimo aloitti päälavalla. 80-luvun hengessä mentiin ja sitä mielikuvaa täydensi kitaristin Varaus –paita. Soitto on kylläkin huomattavasti paremmin kontrollissa kuin 35 vuoden takaisilla bändeillä. Aika vakuuttunut fiilis jäi.
Klimax tekee tasaisen varmaa jälkeä keikoillaan. Edes helle ei häirinnyt ex-pieksämäkeläisiä vaan jouhevasti kulki punkrock. Tämä bändi se vaan paranee vanhetessaan. Ai että Raportti Stuthoffin kuuleminen aina vaan sävähdyttää. Setti oli sekoitus uutta ja vanhaa. Olen kaikkiruokainen kun kyseessä on Klimax.
One Hidden Frame edusti melodisempaa osastoa. Harmittavan vieraaksi jäänyt bändi. Biiseissä on potentiaalia vaikka mihin. Mieleen tulvii ne Bad Religion –huumassa kasatut Suomi –bändit, joita 90-luvulla riitti. Huumasta on enää muisto, mutta hyvä että melodinen punkrock hengittää edelleen.
Korkkivika soitti Pää Kii/Kakkahätä-77 –tyylistä punkkia, sanoituksia myöten. Pieni hikinen klubi olisi otollisin paikka Korkkivialle, mutta nyt oltiin ulkona hiostavassa helteessä. Juopon sinfonia –niminen biisi kuului ohjelmistoon. Mielestäni Puntalassa pitää olla tilaa myös vähemmän poliittisille bändeille.
Espanjalaisen Antidoton aikana turnauskestävyys oli koetuksella. Istuessakin tuli kuitenkin selväksi ettei bändi tehnyt hukkareissua Suomeen. Naislaululla ryyditetty latinopunk sopi hyvin alkuiltaan. Harmi vaan kun tämäkin bändi oli melkein outo, bandcamp –tyypit sentään tuli otettua ennen Puntalan reissua. Tauko oli taas paikallaan tähän väliin.
Perinteinen –köydenvetokisa nähtiin ja Tampere korjasi potin Helsingistä. Tässä kyllä syrjitään muuta Suomea pahasti. Hius oli yksi omaperäisimmistä bändeistä. Jämähdin paikoilleni katsomaan tätä esitystä. Biisit olivat monotonisia purkauksia ja oikeastaan tuntui siltä että puoli tuntia soitettiin vain yhtä ja samaa biisiä. Laulajatytön liikehdintä oli kuin aerobic –tunnilta. Monotonisuus voi olla hyve kun sitä käyttää taidokkaasti. Hius toimii näin.
Aivolävistys oli tuttu takavuosilta samoista maisemista. Ei tätä turhaan kehuttu ennen keikkaansa. Vihaiset ja nopeat biisit seurasivat toinen toistaan. Vuosien kokemus näkyi ja kuului Tampereelle asti. Sitten oli aika metallistien kokoontumisajolle kun Fosforos tykitti ilmoille hidasta ja raastavaa äänimaailmaa. Vokalistin virkaa hoitava tyttö päästi kurkustaan sellaista kuolonkorinaa ettei paremmasta väliä. Alaan perehtymättömänä en osaa luokitella musiikkiaan. Sinikkäästi kuitenkin keikkansa katsoin vaikken suuria elämyksiä kokenut. Ehkä jotkut tästä nauttivat ja hyvä niin.
Espanjalaisia bändejä on Puntalassa viime vuosina näkynyt. Anti/Dogmatikss oli tämän vuoden toinen vieras Espanjasta. Antitodon tavoin vain hätäinen tutustuminen oli pohjalla. Siitä huolimatta tämä nelikko naulitsi katsomaan koko hela setin. Pelkästään Espanjasta tuntuu tulvivan toinen toistaan kovempia bändejä.
Maailmanloppu löi seuraavaksi tiskiin reilun kahdenkymmenen minuutin pyörremyrskyn. Siinä mentiin eikä meinattu. Laulaja Jasse eläytyy joka solullaan. Post-punkimpi matsku oli jäänyt Kouvola-Puntala –välille eli nyt mentiin hc-vaihteella. Komea esitys ja pulinat pois. Aina yhtä sävähdyttävä fiilis kun Enää kiväärit laulaa –biisi käynnistyy.
Puntalan vakiesiintyjiin kuuluva Juggling Jugulars on minulle varsinkin livebändi. Erittäin harvoin olen kotona muutamia levyjään jotka omistan laittanut levylautaselle. Jälleen kerran Jugut heittivät hyväntuulisen keikan. 80-luvun lopulta pitkä matka takana eikä loppua näkyvissä. Bratakus Skotlannista on kahden tytön muodostama duo. Basso, kitara ja rumpukone. Veikeää elämöintiä ja sopiva välipala ennen loppuhuipennusta.
Harmi kun tuli missattua osittain kanadalainen Career Suicide. Vanhaa jenkki-hardcorea on joskus kuunneltu ja näemmä myös Englanti-punkkia. Settiin sisältyi nimittäin Partisansin Police Story –biisi. Näiden musiikkiin lupaan palata mahdollisimman pian. Discogs paljastaa että back kataloogissa löytyy. Ruotsin Crutches jyräsi hämärtyvässä yössä crustcorea niin taidokkaasti että jopa minäkin pääsin melkein kärryille. Laulaja kiipeili lavarakenteissa ja hoiti samalla oman tonttinsa. Pieninä annoksina jaksan crustia kuunnella ja ruotsalaisten puolituntinen oli sopiva kerta-annos.
Ensimmäistä kertaa (!) Brasilian ulkopuolella soittanut Inocentes sai kunnian päättää vuoden 2019 Puntala-Rockin. Kunniakkaasti nämä todelliset veteraanit sen tekivätkin. Vuonna 1981 perustettu bändi soitti punkkia ja hardcorea laidasta laitaan. Välillä mentiin letkeämmin ja sitten taas hardcore –jyystöä. Sitten vaikkapa rokimpi vaihde päälle. Tässä jos missä oli nähtävissä vuosien tuoma rutiini. Rutiininomaisuus ei onneksi paistanut soitosta. Brassit ovat umpiystävällinen kansa ja tämä oli aistittavissa myös Inocentes –äijistä. Encoret tulivat vielä heittämään ja sitten se oli loppukuulutuksia vaille valmis.
Kiitokset niille joille se kuuluu eli Puntalan työryhmälle hyvin toimineesta festarista. Koivuluoman Mikko on jaksanut vuodesta toiseen porukkansa kanssa tehdä Suomen parasta kesätapahtumaa. Eihän tätä voi jättää väliin ensi vuonnakaan.
Palaa tästä Puntalan perjantaihin.
Teksti ja kuvat: Jouko ”Jokke” Lehtinen
