Pienet

Sinkut IV - Toukokuu 2019

31.05.2019

Allas: Tuu mun mukaan

Kokeellisuutta syleilevä elektro-duo Allas yllätti alkuvuodesta ilmestyneellä Anan mulle se -sinkullaan. Synia luovasti käyttävä kaksikko kun oli luonut siinä määrin oudoille poluille karkailevan äänimassan, että moista kesti sulatella muutaman tovin. Toinen sinkku Tuu mun mukaan, on käynyt läpi parin vuoden tuotantolimbon, muotojen ja eri versioiden erottuessa toisistaan merkittävästi.

Kappale on kieltämättä rakenteeltaan hajanainen, soundeiltaan hämmentävä ja teemoiltaan vähintäänkin outo. Lähtökohtaisesti tämä on rakkausbiisi, jossa laulaja pyytää kumppaniaan seuraamaan itseään loppuun saakka. Elektroniset pulputukset, vingahdukset ja äänen jatkuva huojunta sotkevat vesiä, eikä lopun rankka rytinärytmittely sovi sanoihin väkevästä varhais-Nine Inch Nails -hengestään huolimatta. Tämän vuoden oudoimpia rakkausballadeja, joka saa vain pohtimaan entistä enemmän kaksikon huimaa potentiaalia. Mitä ne enää seuraavaksi keksivätkään siellä syvässä päädyssä?

Mika Roth

Crimson Peak: Come Alive
Ainoa Productions

Pitänee antaa heti reilu varoitus kaikille, sillä tämä kipale tarttuu kuin kulkutauti. Helsinkiläinen indierock-yhtye Crimson Peak sai jo ensimmäisen hittinsä vuoden 2018 maaliskuussa ilmestyneellä Mountainside-debyyttisinkullaan, eikä biisikynä ole ainakaan tylsistynyt tässä välissä.

Vajaan neljän minuutin mittainen poprockralli lähtee rullaten liikkeelle, massan ja soitinpaletin kasvaessa hiljalleen, kunnes koittaa taivaat yltä avaavan kertosäkeen aika. Ja siinähän se on. Naisvokalistin isosti laulama melodia ja sanat tippuvat kuin kultakolikot, bändin soiton kehystäessä laulua ja poprock-jumalten hymyillessä ympärillä tyytyväisinä. Säkeistöissä äänenpainetta helpotetaan ilman että sujuvuus ja vauhti kuitenkaan kärsisivät millään tavoin. Miksi me emme lähetä tällaisia kipaleita Euroviisuihin? Come Alive olisi tuonut takuuvarmasti voiton, vaikka itsensä Madonna olisi osallistunut myös kisan puolelle. Täydellisyyttä hipovaa modernia poprockia.

Mika Roth

EBO: High

Sanotaan ettei nimi pahenna jne., mutta EBO tunnettiin aiemmin nimellä Electric Beat Orgy, joten joskus sitä otsaketta on kyllä ihan hyvä hieman hoonata. EBOn tapauksessa osoitteleva nimi osoittaa tietysti yhtyeen beatboxaajaan, Samu Paanaseen, jonka taidot hakevat kieltämättä maamme rajojen sisäpuolella vertaistaan.

Orgaanisesti synnytetyt, groovaavat äänet toimivat siis jalustana ja tuota pohjaa rikastavat kitara, basso ja laulu. Näistä aineksista kasattu High-sinkku on tanssilattioille suunnattu kesäralli, joka sopii muotojensa puolesta ihan modernin popinkin pirtaan. Lisäväriä biisille antaa Markus Pajakkalan lämpöä hehkuva saksofoni, jonka suloäänet istuvat rakkauden ja kesän ylistykseen. Onhan saksofoni kuitenkin iltojen ja syvien tunteiden soitin, jonka spektristä löytyvät kaikki elon muruset. Kolmen minuutin mitta on lähellä optimia, ja saadaan sinne yksi kitara/boxaus -väliosakin mahdutettua mukaan, ettei totuus unohtuisi.

Mika Roth

Havut: Unessa
Lumpeela Julkaisut

Oululainen Havut aloitti taipaleensa vuonna 2015 instrumentaaliduona, mutta vasta täydentyneenä oikeaksi viisihenkiseksi orkesteriksi folkpalaset löysivät paikkansa. Viime vuoden lopulla julkaistu Muisteja EP-levy oli heleä annos nuotiofolkpoppia, jonka peilimäisen upeat pinnat eivät jääneet ainakaan kauneutta paitsi.

Unessa-kappale liukuu halki eteerisen maiseman kuin, niin, unessa. Miltei kuuden minuutin mittakaan ei paina helmoja maahan Päivin laulaessa ilmavalla äänellä unista ja unelmista. Toteutus on tehty mitä herkimmin käsin ja kappaleen kauneus sulkee kulkijan silkkiseen syliinsä, kuin niissä upeimmissa unissa konsanaan. Sävellys ja soitto toistavat tekstin lumovoimaa, akustisen kitaran näppäilyn ja ohuen ohuiden taustaäänitapettien maalaillessa suurilla ja kiireettömillä teloilla. Jopa rummut asettuvat kuin luonnostaan mukaan ääniasetelmaan, jota voisi kuunnella omasta puolestani ikuisuuteen saakka. Rauhoittavaa, lohduttavaa, kaunista.

Mika Roth

Iron Country Sisters: Leaves
Soit Se Silti

Helsinkiläinen vuonna 2014 perustettu Iron Country Sisters on kolmen siskoksen muodostama folkyhtye. Reilun kolmen viime vuoden aikana trio on julkaissut nipun sinkkuja, sekä kerännyt hiljalleen itselleen kokemusta ja nimeä. Akustiset kitarat, viulu ja huuliharppu saavat keikoilla tarvittaessa tukea bassosta ja rummuista, mutta bändin ydin lepää selvästi akustisuudessa ja upeissa lauluharmonioissa.

Leaves-kappale on mielenkiintoinen ja kiehtova sekoitus pääosin folkin, rootsin ja hieman vaikeammin määriteltävän americanan aineksista. Rummut ja basso ovat läsnä, mutta huomion itselleen nappaa harmoninen laulu sekä pakahduttavan kaunis melodia, jota siskokset vaalivat ja vievät varoen eteenpäin. Ensimmäinen reilu minuutti kuljetaan oikeastaan pelkän laulun varassa, taustojen hitaasti täyttyessä pienistä soitinten piirtelyistä. Keskivaihe pulppuaa suuremman soundin harjanteilla, herkkyyttä kuitenkaan hukkaamatta. Kruununa vielä huuliharppusoolo, jonka voimaa ja tenhoa ei voi sanoin mitata. Tämä trio meni välittömästi tarkkaan seurantaan.

Mika Roth

Jankan Eläinpuisto: Kesätuulen henki
Tuore Records

Jankan Eläinpuisto kävi tutuksi pumpuksi, kun ryhmän Puistossa-sinkku puhalsi lämpöä keskelle talven hyytävää kylmyyttä jokunen kuukausi sitten. Kesätuulen henki on päässyt nyt ihan päärooliin, sillä uusi sinkku kertoo kesän saapumisesta ja kaikesta siitä, mitä uudelleenaktivoituessa tuleekaan taas tehtyä.

Ryhmän persoonallisen pirskahteleva kerrosdrinkki funkkaa, räppää ja rokkaa siten, että roiskeita lentää kattoon saakka, mutta niinhän siinä käy kun rockfunkräpätään hihat käärittyinä. Sähkökitara ja rytmiryhmä antavat kipaleelle kehykset, joita kaksi mc:tä sitten täyttävät kesää ja aurinkoa ylistävillä riveillä. Tulevan albumin valmistelut jatkuvat ja uudempi sinkku syventää yhtyeen soundikarttaa, kun puristus on asteen hellempää ja vokaaleissa uskalletaan ottaa enemmän riskejä melodisuuden saralla.

Mika Roth

Maria Lenn: Sun jälkeen

Modernia ja mennyttä popmusiikissaan yhdistävä Maria Lenn on aiemmin tehnyt uraa ihmisioikeusjuristina, mutta musiikki on viime vuodet vienyt neitoa omaan suuntaansa. Sun jälkeen -debyyttisinkku on kuuleman mukaan valittu runsaasta joukosta biisejä, joten loppuvuodeksi luvatun EP:n materiaali lienee jo tätä kirjoitettaessa valmista.

Kappaleesta jäi ensimmäisenä mieleen dramaattinen kertosäe ja äärimmäisen vahva, persoonallinen ja mukaansa imaiseva soundi. Alussa enemmänkin modernilta ja vähäeleiseltä popilta kuulostava siivu yhdistää rohkeasti eri aikakausien fiiliksiä. Hieman alle minuutin kohdalla Lenn yllättää, äänivallin noustessa laulun ja James Bondin alkuperäisen tunnarin kitarasoundia muistuttavan yhdistelmän voimin aivan uudelle tasolle. Taustalla kun vielä rummut pärisyttävät draamaansa, niin johan lähtevät karvat kohoamaan niskassa silkasta mielihyvästä. Suurta ja henkilökohtaisen pientä samaan aikaan, eli kerrassaan lupaava alku julkaisu-uralle.

Mika Roth

Maustetytöt: Se oli SOS
Is This Art!

Maustetytöt kiteytti jotain olennaista suomalaisesta kansallispsyykeestä Tein kai lottorivini väärin -debyyttisinkullaan. Toisella julkaisulla panokset luonnollisesti kovenevat, eikä yskänlääkepulloista nousuja hakeva kertoja vedonne aivan yhtä laajoihin kansankerroksiin, mutta yhtä kaikki tämäkin melodinen kappale on viehättävä valioyksilö kitarapoprockia.

Kekkoslovakiaa tihkuva kitarasoundi, pienet maalailut koskettimilla, sekä synilla rakennetut rytmipohjat, vokaalien asettuessa tasaiseen riviin muiden palikoiden kanssa. Kertosäkeeseen päästään jo alle minuutissa, laulumelodian kaarrellessa kaunoluistelijan tavoin talvisessa järvimaisessa. Kyllä, taas ollaan lähellä Leevi and the Leavingsin tiluksia, mutta jälleen lopputuloksen erinomaisuus ostaa Maustetytöt vapaiksi. Lääkkeillä synnytetystä avunhuudosta kertova biisi hivuttautuu draamansa kummun päälle ja huippukohdissa kun lääkäritkin kättelevät ja halaavat, on kaikki hetken aikaa kuin Kaurismäen elokuvien onnellisimmissa lopuissa.

Mika Roth

NOOA: Will
Eclipse Music

Suomalais-italialainen elektropop-trio NOOA osui jo ensimmäisellä sinkullaan kutkuttavan lähelle napakymppiä. Miltei kuusiminuuttinen Did You Notice -sinkku ei kuitenkaan ollut sinkkuvalintana se kaikista toimivin viipale elektronisesti luodun popin kakusta, vaikka kappale positiivisen muistijäljen jättikin.

Nyt on kuitenkin aivan eri ääni kellossa, tai tarkemmin ottaen syntetisaattoreissa. Will näet osoittautuu välittömästi tarttuvaksi hittibiisiksi, jonka kertosäkeen laulukoukku yhdistettyinä kasaristi soiviin syntetisaattoreihin on silkkaa platinaa. Vahva on myös perusmelodia, jolle koko kappale pitkälti rakentuu, eikä tätä oikein osaa olla laulamatta mukana jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. Vokalisti Noora Salmi puristaa tekstiin ihailtavasti voimaa, sillä itsekin oravanpyörästä pois loikanneena hän on ymmärtänyt, ettei jokaisen elon hetken tarvitse olla niin mahdottoman some-täydellinen.

Mika Roth

Olivera: Small
Playground

24-vuotias espoolainen laulaja-lauluntekijä Olivera vakuutti virtaviivaisella elektropopillaan keväisellä Trust-sinkullaan. Viime aikoina kansainvälistäkin huomiota saanut artisti on vääjäämättä nousemassa eteenpäin useammallakin rintamalla, mutta mahdolliset paineet eivät kuulu millään tavoin tuoreella Small-sinkulla.

Olivera tuntuu jälleen laulavan suoraan sydämestään, kaivatessaan äitiään maailman myllerrysten ja muutosten keskellä. Tuo kuolematon rakkaus nostaa kipaleen siivilleen ja Oliveran laulu saakin kantaa lähes kaiken painon aina kahteen minuuttiin saakka, kunnes taustan konerytmit viimein nousevat hetkellisesti vokaalien rinnalle. Eihän Olivera äänensä puolesta mitään tukea tarvitsisi, mutta silkan monimuotoisuuden ja dynamiikan nimissä muutos on elintärkeä, koska sen kautta biisi saa kulminaatiopisteensä ja voi taas hiljalleen haipua kohti loppuaan. Upea balladi äidille, harmi että äitienpäivä ehti jo tältä vuodelta livahtaa ohitse.

Mika Roth

Oscar Raga: Summer Nights

Kesä on koittanut myös ruotsalais-suomalais-espanjalaiselle Oscar Ragalle, joka on tempautunut kuumien kesäöiden tunnelmiin supermonimuotoisen poppinsa lentävällä matolla. Ensimmäisten sekuntien aikana miehen ilmaisu lähentelee jopa ykkösluokan Brian Adamsia, kunnes ensimmäinen melodisempi osuus johtaa jo aatokset Amerikan länsirannikolle, loputtomien hiekkarantojen ja päättymättömien kesäpäivien pariin.

Ja jotta keitos ei jäisi ainakaan maustamisen puutteesta kiinni, hypätään kertosäkeessä retrojen viulukoneiden kera lähelle discon kimallelattiaa. Summer Nights on Ragan mukaan juuri sellaista, miltä kesäyöt kuulostavatkin, mutta kun loppukiihdytyksessä sekaan sullotaan jo sitaria ja eksoottisempaa naistaustalaulua, on tässä kyse enemmänkin kesäyöstä 24h-ostarin katon alla. Kesä merkitsee jokaiselle meistä jotain, mutta omaan makuuni tässä karattiin jo horisontin tuolle puolen – mikä ei ole välttämättä tietenkään mikään huono asia.

Mika Roth

Silentium: Empty

Kuudetta pitkäsoittoaan verkalleen valmisteleva goottimetalliveteraani Silentium päättää viimein päälle vuosikymmenen mittaiseksi venähtäneen julkaisutaukonsa, jonka aikana musiikkimaailmakin on ehtinyt muuttua melkoisesti. Ryhmän tummanpuhuva ja kohtalokas metalli ei sen sijaan ole vaihtunut miksikään, vaikka paluusinkun biisi onkin käännös Eva & Manu -duon kappaleesta. Kyllä, luit aivan oikein.

Kommentoimatta sen enempää alkuperäisen näkemyksen draaman kaaria ja jännitteitä on todettava, että Silentium on saanut kyllä luotua siivusta totaalisesti itsensä kuuloisen pienoisteoksen. Sanoituksen surumielisyys ei huku mahtipontiseen soundimyrskyyn, vaan ennemminkin päinvastoin. Viehättävän melodian kaihomielinen ja sydäntä puristava kauneus istuu kuin nakutettu vokalisti Riina Rinkiselle, eivätkä edes nykyttävien kitaroiden taakse loihditut jouset ja koskettimet vaikuta millään tavoin äiteliltä ratkaisuilta. Tervetuloa takaisin, Silentium.

Mika Roth

Small Peaces: Dark Winter

Loppuvuodesta 2016 alkunsa saanut Small Peaces on julkaisemassa kesän viimemetreillä ensimmäistä EP-levyään. Tuon kiekon ensimmäinen singlelohkaisu on lähes viiden ja puolen minuutin mittainen Dark Winter, jolla yhtyeen onnistuu ynnätä kattavasti vaikutteitaan.

Ensimmäiset kaksi minuuttia kuluvat varsinaisen aiheen ympärillä kiertelyyn, synapulputusten ja vokaalien hinatessa hitaasti kappaletta esiin. Rytmiryhmän ja kitaroiden antama lisä massaan ei ole aluksi kovinkaan merkittävä, kunnes vajaan kolmen minuutin kohdalla bändi saa ensimmäisen The Beatles/Radiohead -henkisen barokkipopkohtauksensa. Äänten kirkkoa rakennetaan ja vahvistetaan tämän jälkeen enemmänkin koskettimet edellä, surinan ja huminan täyttäessä väleihin jääviä tiloja. Kappale on täynnä mielenkiintoisia elementtejä ja palasia, mutta jää jotenkin täyttymättömäksi, kun sitä kaiken sitovaa ja sulkevaa solmukohtaa ei sitten tulekaan. Mielenkiintoinen tuttavuus silti ja jään odottamaan mielenkiinnolla luvattua EP:tä.

Mika Roth

Steel Mammoth: Friendly Aliens
Ektro

Jotkut parhaista ystävistäni ovat alieneita, toteaa Steel Mammoth tällä uusimmalla seikkailullaan syntetisaattoreiden ihmeellisessä retromaailmassa. Bändin lanseeraama ”synth wave of finnish heavy metal” saa vankkaa vetoapua Thunder Luhtasaaren ja Blizzard Määttäsen harmonisista taustalauluista, joiden voima kieltämättä nostaa avaruuspurren polttokennojen tehoja.

Friendly Aliens -biisin sisälle on itse asiassa piilotettu jotain herkullista, jonka kautta voi löytää reitin jopa Berliini-kauden David Bowien tekemisiin samaisten syntetisaattoreiden saralla. Rytmikuviot ja harkiten sirotellut synakoukerot rakentavat pyyteettömästi äänten basilikaa, jonka Garfield Steelin laulu saa sitten puoliksi pidätellen ja puoliksi saarnaten täyttää. Ei tämä nyt mikään hittibiisi ole, mutta selättää mennen tullen viime vuoden lopulla kuullun Machine of Constant Sorrow -sinkun. Suunta on näin oikea, joten nyt vain Amigasta lisää soundeja irti ja kauemmas tähtitarhojen taa.

Mika Roth

Tanssiva Karhu: Eilinen

Tanssiva Karhu ei nimestään huolimatta kuulu sirkuksen vahvuuksiin, vaan tämä nalle temmeltää vapaana luonnossa. Folkahtavaa, progehtavaa ja hiukan psykedeelistäkin poprockia luova orkesteri on kuuden jäsenen muodostama yhtye, jossa pääasiallisen vokalistin lisäksi on myös kolme taustalauluihin osallistuvaa soittajaa. Eli lauluharmoniat ovat vahvasti hallussa.

Masennus on meille suomalaisille kovin tuttu ja ehkä jopa turvallinenkin laulunaihe, mutta Tanssiva Karhu on löytänyt teemaan tuoreen kulman. Tai ainakaan itse en muista aiemmin kuulleeni näin auringonpaisteista ja 60-luvun kukkaispopin värittämää kipaletta aiheesta. Monikerroksinen äänikakku on täynnä rytmipuolta, koskettimia ja ties mitä, mutta todellinen taikatemppu on se, että biisi elää ja hengittää kepeästi. Mamas & the Papas ja Liekki kohtaavat jollain 70-luvun hippileirillä, Kasevan soittaessa taustalla.

Mika Roth

Tutu: Kuolematon

Tutun kahden vuoden takainen Sielun isku -albumi on osoittautunut luotettavaksi levyksi, jonka pop-palapeli sai niin soulin kuin jazzinkin palaset sointumaan toisiinsa lukuisin eri tavoin. Uudella Kuolematon sinkulla yhtyettä avustaa perkussionisti Sami Kontola, jonka avulla biisin vaatima latinogroove taittuu vielä luontevammin.

Alkujaan Espanjassa kirjoitettu kipale kertoo rakkauden upeudesta rahdun toisenlaisella tavalla kuin yleensä. Kertoja näet tietää kaiken joskus päättyvän, mutta rukoilee rakkaansa olevan kuolematon – eli tuulimyllyjähän vastaan tässä loppupeleissä taistellaan. Biisin groove ja pohjalle tiputetut koskettimet taikovat taivaalle etelän armottoman auringon, akustisen kitaran seilatessa vokaalien kera tulisissa pintavesissä. Kappaleen rahkeet venytetään äärimmilleen neljässä ja puolessa minuutissa, mutta viulusoolo, Kontolan taiat ja Lilli Aron vokalisointi pitävät kuitenkin sykkeen yllä finaaliin saakka.

Mika Roth

V. Härkönen: Ilman karttaa
Soit Se Silti

Itsensä ja musiikkinsa uudelleen löytänyt ja keksinyt V. Härkönen avasi nykyisen artistinimensä julkaisuhistorian aiemmin tänä vuonna, kun Sata kertaa liian naiivi -sinkku julkaistiin. Uusi kappale edustaa tekijänsä mukaan ”lyhytelokuvallista synafolkkia”, eli aiemman sinkun herkkyys ja pehmeys ne vain korostuvat entisestään.

Ilman karttaa -kappale kertoo yksinkertaisesti halusta päästä vain kävelemään jonnekin itsekseen ja irtautumaan kaikesta. Tässä tapauksessa sopiva ympäristö on miljoonakaupunki, jossa luultavimmin kukaan vastaantulijoista ei puhu samaa kieltä kertojan kanssa. Laulun alla lepäävät synamatot, joiden tarkoitus on ainoastaan myötäillä sävyisästi laulumelodiaa ja sanoja. Lisänä kuullaan aavistuksen verran kitaraa ja taustalaulua, mutta kaiken polttopisteenä toimivat lyriikat. Minimalistisuus ja eteerisyys pelaavat tällä erää Härkösen eduksi, sillä ainakin omaan korvaani nämä harvat äänet luovat pienen ihmeenkaltaisen hetken.

Mika Roth

Vaasa Palaa: Haamukipua

Kevytheviä takova Vaasa Palaa ei ole iällä pilattu orkesteri, sillä bändin syntysanat lausuttiin vasta viime vuonna. Haamukipua on oletettavasti Vaasan suunnalta kotoisin olevan viisihenkisen ryhmän ensisinkku, jolla Vaasa Palaa sihtaa jonnekin Happoradion ja Saran välimaastoon.

Kunnianhimoa siis löytyy, mikä ei ole koskaan paha asia musiikin saralla. Ryhmä lupaakin antaa soundtrackin kaikelle sille, mitä me kannamme mukanamme kaikessa hiljaisuudessa. Mitä siis on tuo haamukipu, jonka voi tuntea joka paikassa? Melodisen ja häpeilemättömän tarttuvan siivun mukaan se on tuolle puolen siirtyneiden läsnäoloa ja heidän kokemaansa kipua siitä, että elämä on väistämättä ohitse eikä rakkaimpaansa voi enää koskea. Romantiikkaa, kuolemaa, kaipuuta ja suudelmien muistoja – eikä edes pieni heavymättökohta pyi vastaan, joten suositellaan käytettäväksi harkiten etenkin sydänsuruihin ja melankoliapuuskiin.

Mika Roth

Vili Mustalampi: Liian ihana
Rumba-Akatemia

Aina sitä oppii jotain uutta, kuten esimerkiksi sen, että minkälaista musiikkia bachata onkaan. Vili Mustalampi laulaa uudella Liian ihana -sinkullaan rakkaudesta, mutta muoto on totutusta poikkeava. Näin pohjoisilla seuduilla nyt ainakin. Taustaksi kerrottakoon, että Dominikaanisesta tasavallasta lähtöisin olevan bachatan supertähtiä ovat mm. Prince Royce ja Shakira.

Enkeliääninen Mustalampi on siirtänyt bachatan soundiin modernia klubisoundia, mutta vokaalien rinnalla päähuomion nappaavat rytmiryhmän perkussioseikkailut. Tahti-ilottelu ei kuitenkaan varasta huomiota itse aiheesta, mistä lisäpinnat tuotantopuolelle. Helkkyvän kitaran ja koskettimien tehtäväksi jää tahollaan lähinnä reunustaa ja täyttää vähät hiljaisemmat kohdat kipaleesta yhdessä maustemaisesti ripoteltujen taustalaulujen kanssa. On se rakkaus vaan kuumaa ja polttavaa.

Mika Roth

Walka: Vapaus ja nuoruus
Särki Entertainment

Walka on suomenkielistä positiivista poprockia aurinkoisella asenteella soittava orkesteri, joka on virittynyt sangen kesäiselle tuulelle. Julkaistuaan muutaman viime vuoden aikana nipun sinkkuja, mutta nyt on koittanut aika koskea suomalaiseen instituutioon: kesäfestareihin. Laulaja Joni Liikala ei ole kuuleman mukaan koskaan käynyt moisilla, vaikka tahtoa olisi ollutkin, mutta kavereiden puheista on opittu kaikki oleellinen. Vai onko?

Neljään minuuttiin pakattu Vapaus ja nuoruus kertaa siis muutamastakin eri lähteestä koostettua tarinaa festarirakkaudesta, joka saa täyttymyksensä pienessä teltassa kitarasoolon raikuessa taustalla. Positiivista, puhdasotsaista ja melodista poprockia ei ole kai koskaan liikaa, eivätkä übernaiivit lyriikatkaan haittaa – kun itse sitä kuitenkin on tullut käytyä lukemattomia kertoja festareilla. Walka julistaa käynnistävänsä näin neljän julkaisun ketjun, eikä avaus ole lainkaan hullumpi.

Mika Roth

Lukukertoja: 5264