Selonteko vuoden 1672 tapahtumista -Rockmusikaali, Oulun ylioppilasteatteri

Näyttämö on synkkä. Kaksi hahmoa pilkahtaa punertavista varjoista, selät käännettyinä yleisöön. Verhojen välistä näen mustiin pukeutuneet, instrumentein aseistautuneet muusikot, joiden kasvot on maalattu kuoleman kalpeiksi. Istuimille on jätetty korvatulpat. On selvää, ettei kyseessä tule olemaan mikään tavanomainen musikaali.

Ensimmäiset rummuniskut osuvat syvälle ytimeen luoden vahvat perusteet tulevalle tapahtumalle. Näytelmän maailma on lohduton ja mätä, kuten vuosi 1672 oli. Rampjaar, hollantilaisten nimittämä tuhon vuosi. Tämä tunnoton, toivoton ja peruuttamaton aika huipentui silloisen pääministeri De Wittin teloitukseen nälkiintyneen siviiliarmeijan suorittamana. Niin aliravitun, että väkijoukko söi osan entisen pääministerinsä ruumiista. Käsikirjoittaja, Jussi Moilanen, on ottanut tämän karmean tarun ja venyttänyt totuutta sen äärimmäisyyksiin, luoden humoristisen kannanoton vallan voimaan, iki-ihanien zombien säestämänä.

Nykyaika ja menneisyys on yhdistetty nokkelalla tavalla käyttäen suoria lainauksia Suomen poliitikoilta osana näytelmän dialogia. Näytelmän teemat tuovat ilmi, kuinka helppoa valtaa on käyttää väärin, ja tätä kautta esitys myös kommentoi nykypäivän poliittista ilmapiiriämme. Tämän nokkeluuden huomaaminen ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Yleisön pitää olla kiinni Suomen politiikassa sekä hyvin tarkkakorvainen, sillä näyttelijöiden äänenkäyttö jää esityksen heikkoudeksi. Varsinkin laulunumeroiden sanoitukset olivat usein epäselviä livebändin pauhauksen alla.

Tästä huolimatta näytelmän musikaaliset osiot on toteutettu erinomaisesti. Useat musikaaliset numerot ovat ryhmälähtöisiä ja ne vievät tarinaa eteenpäin luovalla koreografialla. Musiikin synkkyys sopii esityksen tarinaan ja teemoihin täydellisesti, mutta ei ole kuitenkaan liian raskasta ja pysyy niin helposti lähestyttävänä popimmankin muusikin ystävälle. Jaetuille korvatulpillekaan ei loppujen lopuksi ollut käyttöä.

Näyttelijät välittivät hyvin zombien intensiivisyyden hyytävän katseen sekä fyysisen olemuksensa avulla. Kehon ilmaisu osoittautuu tärkeäksi näissä hahmoissa, sillä ne hädin tuskin pihahtavat sanaakaan. Sanat eivät kuitenkaan ole tarpeellisia. Hahmojen hiljaisuus tekee näistä olennoista vain pelottavampia, ja ne toimivat peilinä siviilikansan avuttomuudelle korruptoituneiden poliitikkojen maailmassa.

Tarinassa jää epäselväksi, miten tai miksi Haagin kansalaiset tarkalleen muuttuvat zombeiksi. Pääministerin keho raadellaan, minkä jälkeen muutos tapahtuu. Kenties elämän tuhoaminen oli niin konkreettista, että kannibalismiin osallistuneet tappoivat yhtä aikaa osan omaa ihmisyyttään. Samalla tapaa zombit eivät loppujen lopuksi vaikuta niin keskeisiltä tarinan osilta, vaan ennemmin taustalla häilyviltä metaforilta, poliittisen vallan väärinkäytön rinnalla. Zombien raakuus ja vaikutus eivät koskaan tunnu saavuttavan täyttä huipentumaa, ja niin näytelmän loppu tulee yllättäen ja jättää tarinan kaaren latteaksi.

Tästä huolimatta, ohjaaja Matias Tapaninen on tehnyt hyvää työtä puskien harrastajateatterin kaavaa ja ottaessaan poliittisen kauhumusikaalin haasteen vastaan. Musikaalin intensiivisiä teemoja käsitellään huumorin avulla, mikä tekee esityksestä monitahoisen ja viihdyttävän. Vaikka puolitoista tuntia ilman väliaikaa saattaa kuulostaa pitkältä ajalta, Selonteko vuoden 1672 tapahtumista nappaa yleisön mukaan toimintaan, ja aika kuluu nopeasti näiden elävien kuolleiden seurassa.

Heta Nikula
kuvat: Anniina Holappa