Ville Valo & Agents

Agentsin ja Ville Valon pyhä liitto saatiin 20 vuoden odotuksen jälkeen keikkalavoille. Baddingia väännettiin rautalangasta varoen mutta tyylillä.

Agents näkee lähitulevaisuutensa Valoisana. Vuoden crossover-tapauksesta eli tyylilajit yhdistävää, kahta kohderyhmäyleisöä kosiskelevasta yhteistyöstä ei ole epäselvyyttä. Ville Valon lyöttäytyminen Agentsin kelkkaan on osapuolten mukaan lyhytaikainen syrjähyppy, joka päättyy elokuussa viimeiseen keikkaan.

Loppuunmyydyllä Pakkahuoneella poppoolla oli vyön alla jo lähes 20 keikkaa, joten pahimmat ramppikuumeet olivat jo selätetty. Jopa ylihillitysti ja vaatimattomuuttaan korostaen esiintynyt Valo taisi välillä unohtaa, että tällä kertaa yleisössä on myös käännytettäviä. Niitä, jotka eivät ole paikalla HIM-menneisyyden vuoksi eivätkä automaattisesti syö artistin kädestä.

Uuden albumin ja aiemmin Agentsin kanssa levytetyn materiaalin seassa oli ilahduttavasti myös harvinaisempia Badding-vetoja. Koko iltaa leimasi jopa liiallinen tyylikkyys, jos sellainen on ylipäätään mahdollista. Potkua olisi kaivannut hiukan enemmän, tietäen että sekä Agentsilta että Valolta sitä löytyisi.

Toisaalta, ehkä koko musiikillinen linja sovituksineen ja tulkintoineen perustuu siihen, että Agents ja Valo haluavat esitellä vain yhden Baddingin monista puolista: keskittyä ja ottaa kokonaisvaltaisesti haltuun se, mikä tältä kokoonpanolta parhaiten luonnistuu, sen sijaan että yrittäisi haukata koko kakkua kerralla, puolivillaisin tuloksin. Ja Baddingista kertoo aika paljon se, että miehelle tehdyt tribuutit nostavat hänen arvostustaan ja lahjakkuuttaan entisestään, silloinkin kun kunniaa tehdään onnistuneesti.

Ilta Pakkahuoneella toimi samanlaisena sykäyksenä kuin levykin. Albumia kuunnellessa tuli ajatus siitä, että livenä tämä toimii vielä paremmin ja paloi halu päästä keikalle. Paikan päällä syttyi palo saada tätä enemmän, tietoisena siitä että keikka ei varsinaisesti tajuntaa räjäyttänyt - mykistävää Valot-tulkintaa lukuun ottamatta. Ollaanko tässä siis silmänkääntötempun uhreja?

Teksti: Heikki Väliniemi
Kuvat: Kalle Tuominen