Tenho Immonen: Meidän laulumme – Simon & Garfunkelin tarina

Simon & Garfunkel on kasvanut vuosikymmenten saatossa yhdeksi 60-luvun folkrockin suurimmista ikoneista, jonka kuuluisimpia kappaleita voi oikeutetusti kutsua jopa kokonaisen sukupolven tunnuslauluiksi. Kaksikon yhteinen tie on kuitenkin ollut alusta saakka kuoppainen, eivätkä toistuvat riidat ja näkemyserot ole ainakaan tasoittuneet viime vuosina. Yleensä miltei kaikesta kappalemateriaalista vastannut Paul Simon on nostettu duon merkityksellisemmäksi puoliskoksi, mutta Tenho Immonen pyrkii käymään läpi myös Art Garfunkelin musiikillisen uran kirjassaan, joka kompaktista koostaan huolimatta piirtää tarkan kuvan kaksikon kummastakin puoliskosta.

Sammakko

Immonen on valinnut kirjaansa perinteisen kronologisen muodon, eikä Simon & Garfunkelin lyhyttä Tom & Jerry -vaihetta ja herrojen muita puuhia ennen duo-aikoja ja vuoden 1964 Wednesday Morning, 3 A.M -debyyttialbumia lähdetä sen tarkemmin ruotimaan. Opuksen nimi on tietysti ovela viittaus vuoden 1958 Our Song -sinkkuun, mutta toisaalta Simon & Garfunkel oli alkuaikoinaan aina lauluun nojaava yhtye, jossa Simonin akustinen kitara oli ainut tukeva elementti. Meidän laulumme – siitähän kaikessa oli alkujaan kyse.

Simonin ura musiikkibisneksen liukuhihnatyön puolella tuodaan toki esiin, samoin kuin tämän raadollisemman puolen mahdollinen vaikutus Simonin moraaliin – herrahan on ollut kautta aikain herkkä pistämään nimiinsä sellaistakin materiaalia, jota hän ei ole itse välttämättä edes tehnyt. Garfunkel esiintyy sen sijaan matematiikkaan viehättyneenä rakkauslaulujen ystävänä, joka ei alun alkujaankaan ollut niin varma koko musiikkiurasta ja sen kestävyydestä.

Duon kultakausi käynnistyi The Sound of Silencen sinkkujulkaisusta, jolle levy-yhtiö tunki tekijöiltä sen kummemmin lupaa kysymättä tuhdin folkrock-soundin mukaan. Tuo versio on kuitenkin se ikoninen kappale, jonka yleisesti tunnemme ja vaikka Simon ei ensin pitänyt muutoksesta lainkaan, ymmärsi hän huimien dollarivirtojen myötä olla valittamatta asiasta liikaa. Jos ihmiset tätä kerran haluaisivat, niin sitä he myös saisivat. Siinä missä esikoisalbumi oikeastaan floppasi ilmestymisaikanaan, kääntyi tilanne nopeasti täysin päälaelleen ja vuoden 1966 Sounds of Silence sekä Parsley, Sage, Rosemary and Thyme -pitkäsoitot betonoivat Simon & Garfunkel -soundin.

Immonen käy läpi jokaisen levyjen kappaleen, mutta ei lähde ylitulkitsemaan asioita sen kummemmin. Edes duon viimeiseksi yhteiseksi studioalbumiksi jäänyt Bridge over Troubled Water ei saa sen suurempaa sijaa, painopisteen siirtyessä nopeasti kaksikon soolotuotantoon ja Garfunkelin elokuvauran eri vaiheiden seuraamiseen. Ja näiltä osin kirjan anti onkin raikkainta, sillä kummankin soololevyt ovat – Simonin kiiteltyä Gracelandia lukuun ottamatta – jääneet usein tarpeettoman vähäiselle huomiolle.

Itse olen ohittanut Garfunkelin soolotyöt tähän mennessä miltei tyystin, eikä tutustuminen herran balladimaailmaan varsinaisesti murtanut suuria patoja sieluni joissa. Miehen ääni ja kyky tulkita sentimentaalista materiaalia on kuitenkin kiistaton, ja juuri hänenlaistaan tulkkia Simon olisi kaivannut monille soolotöilleen. Niinpä on suuri harmi, että vuoden 2003 kiertue tuleekin näillä näkymin olemaan kaksikon viimeinen yhteinen saavutus. Heidän yhteislaulullaan kun olisi ollut mielestäni tilausta vielä tälläkin vuosikymmenellä.

Mika Roth