Heart: Live in Atlantic City

Pitkän ja kunnioitettavan päivätyön rockin saralla tehnyt Heart nousee Atlantic Cityn estradille puhtaana voittajana. Juhlien johtajan roolia eivät himmennä edes lukuisat, erittäin nimekkäät vieraat, jotka saavat tarpeettomankin runsaasti tilaa ja aikaa.

Ear Music

Atlantic Cityn keikka on todellinen nostalgiatrippi, sillä merkittävä osa kuultavasta materiaalista on peräisin vuosilta 1975-1980. Heartilla voidaan totta kai laskea olleen useampikin kultakausi uransa saatossa, mutta rockin historian näkökulmasta katsottuna nuo viisi ensimmäistä vuotta lienevät ne kaikista merkittävimmät.

Niinpä Dave Navarron avustuksella esitetyt Bébé le Strange, Straight On ja Crazy on You saavat heti varauksettoman vastaanoton. Eikä yleisön tarvitse edes pinnistää aplodeja itsestään, koska Ann Wilsonin lauluääni on edelleen kuosissa ja Nancy Wilson osaa soittaa mitä tahansa kitaraa asenteella sekä taidolla. Muu bändi siskosten ympärillä on vaihtunut jo niin moneen kertaan, että Heartista puhuttaessa puhutaan aina Wilsoneista.

Vuoden 2004 Jupiters Darling -kiekolta mukaan kelpuutettu Lost Angel taitaa olla setin tuorein numero. Hienosti esitetty balladi toki otetaan vastaan kohteliaasti, mutta kun vuoden 1980 Even it Up päästetään ilmoille, on ero mitä selvin. Atlantic Cityn katsojat haluavat kuulla ’vanhaa hyvää kamaa’ ja sitä he myös saavat. Eikä siinä mitään, sillä selvästi isommasta konsertista pätkitty Live in Atlantic jättää vielä lukuisia alkuvuosien helmiä esittelemättä.

70-luvun rock-taivaissa leijailu kokee tosin yllättävän stopin, kun lisää vieraita kuulutetaan sisään. Guns´N´Rosesista paremmin tunnetun Duff McKaganin vahvistama Alice in Chains tuntuu päätyneen Rooster ja Would? -kappaleineen vääriin bileisiin. Krediiteissä mainitaan myös itsensä Phil Anselmo, mutta itse en pystynyt Panteran kultakurkkua näissä kohdin havaitsemaan.

Yhdysvaltalainen country-laulaja Gretchen Wilson (ei sukua Heartin Wilsoneille) sen sijaan sopii mukaan karavaaniin rouhealla äänellään, joka tekee kunniaa Rock’n’Roll -siivulle, tuolle legendaariselle Led Zeppelin -lainalle . Toinen brittisuuruuden kipale, Misty Mountain Hop, ei sen sijaan tunnu istuvan Heartille aivan yhtä ongelmitta, vaikka yritys kovaa onkin.

Muuten setistä ei sitten huomautettavaa löydykään ja kun loppuun paiskataan ensin Dreamboat Annie ja kirsikaksi kakun päälle vielä Barracuda - omasta mielestäni Heartin suurin kappale, niin täydellisyyttä hipova tunnelma on valmis. Lauteilla riehuu näissä kohdin kokonaista viisi kitaransoittajaa, mutta tärkeintähän on osallistuminen – eikö vain?

Julkaisu on saatavissa vinyyli, CD, BD ja DVD -formaateissa. Arvioitavaksi saatu Blu-ray on teknisesti moitteeton kuvan ollessa todellista silmäkarkkia, eikä jykevä stereoääni jätä naputtamisen varaa. Toki monikanavainen toisto voisi olla mukavaa, mutta näin suorassa rokissa valitsisin itse konstailemattoman stereon aina. Ekstroina on lyhyt haastattelukooste, jossa vierailijat kilvan kehuvat bändiä, kuten amerikkalaiset nyt vain osaavat toisilleen tehdä.

Mika Roth