Tuomari Nurmio

Tuomari Nurmio ei ole hevillä sammaloitunut. Mies on nähnyt musiikissa viiden vuosikymmenen villityksien tulevan ja menevän, mutta Dumari on aina jäänyt pystyyn. Syitä tähän oli helppo löytää Tampere-talon soolokonsertissa.

Tuomari Nurmio (s. 1950) vietti 68-vuotissyntymäpäiviään - missäpä muualla kuin tien päällä. Bändin kanssakin kiertävä rock-legenda säesti Tampere-talon pienessä salissa itseään pelkällä rujosti rämisevällä koppakitaralla ja jalkarummulla.

Pienellä instrumentaatiolla käytiin läpi suuria musiikkiskaaloja. Väliaikoineen kahden tunnin konsertissa Nurmio siirtyi häkellyttävän vaivattomasti Olavi Virran ja monen muun korkealla käyneen kohtaloa kertailevasta tangoblueshybridistä minareettien rukouskutsua mukailevaan lähi-idän tunnelmaan.

Nurmio maalaili kuulijoille lapsuutensa Kallion katuja, vankilasellejä täältä ja tuolta, viinapirun viemiä, kaalimaan kansalaisia ja muita särmikkäitä tarinoita rouhealla otteella. Klassisen runonlaulaja-trubaduurin vuoden 2018 versio on äänekäs ja maltillinen, karski ja lempeä, armoton ja armollinen.

Nyrjähtäneiden rytmien ja muljahtelevien tarinoiden seurassa käytiin läpi Nurmion säveltaidetta 1970-luvulta tähän päivään. Miehen keikoilla on aina yhtä hätkähdyttävää tajuta, miten tasaisen hienoa materiaali on, riippumatta siitä onko se sävelletty vuonna 1979 tai 2017. Tai muotoillaanpa asia toisin: kuinka monen 1970-luvulla parrasvaloihin nousseen artistin encorestandardi on alle 20 vuotta vanha? Nurmion keikkafinaaliksi vakiintunut Dumari-räp sai ensijulkaisunsa vuosituhannen vaihteessa. Vaikka hip hop on sittemmin muuttunut, Dumari ei ole vanhentunut päivääkään. Ei biisi, eikä Hannu Nurmion lauluntekijähahmo.

Teksti: Heikki Väliniemi
Kuva: Perttu Saksa