Lucy O’Brien: Madonna - elämäkerta

Popin kuninkaallisten ylimpään luokkaan jo aikaa sitten noussut Madonna saavutti loppukesästä 60-vuoden rajapyykin. Aika ei kuitenkaan hidasta ikuisessa liikkeessä olevaa artistia, joten Lucy O’Brienin kokoamaa elämäkertaa on pitänyt jälleen päivittää.

Like

Madonnan musiikillista uraa kuvaavat luvut ovat huimia. 13 studioalbumia, ja neljästoista kiekko on tätä kirjoitettaessa jo työn alla. 83 singleä, joista ensimmäinen julkaistiin jo vuonna 1982, ja jotka ovat myyneet tähän päivään mennessä tähtitieteelliset määrät. Lisätään siihen päälle vielä 70 musiikkivideota, sekä joukko erilaisia dokumentteja, promoja ja tietysti vielä nippu niitä ei-niin-kehuttuja elokuvia. On Madonnan musiikista sitten mitä mieltä tahansa, hänen merkitystään pop-musiikin kehitykselle etenkin 80- ja 90-luvuilla on mahdoton kiistää.

Englantilainen Lucy O’Brien on mitä selvimmin Madonna-fani, jolle tämän kirjan kirjoittaminen ja sen toistuva päivittäminen ovat mitä tärkeintä työtä. Hänelle Madonna näyttäytyy, ei vai loistavana artistina, tulkitsijana ja business-naisena, vaan myös timantinkovana feministinä, väärinymmärrettynä taitelijana sekä suurena provosoijana. O’Brien värittääkin kronologisesti etenevää tarinaa ärhäkästi omilla mielipiteillään, antaen mieltymystensä paistaa toisinaan tarpeettomankin selvinä läpi.

Esimerkkinä tästä puolisokeudesta mainittakoon vaikkapa uuden vuosituhannen ensimmäinen Madonna-sinkku American Pie. En itsekään pidä kyseistä versiota minään suurena onnistumisena, mutta ympäri maailmaa ykköstiloja kaapannut sinkku oli kaikkea muuta kuin totaalinen pettymys. Kyllä siinä jäivät ponneton Erotica ja helposti unohdettava Something to Remember kauas taakse. Kuinka Erotican kolkot soundit ja kylmä s/m-pop sitten ajoivat naisten asiaa, sen O’Brien tuntuu sopivasti unohtavan. Niin ikään epäonnistumiseksi luokiteltava American Life oli huti, turha sitä on peitellä. ’Ihan kiva’ kun ei riitä Madonnan kalibeeriselle esiintyjälle.

Suorastaan huvittavaksi lipsuu myös O’Brienin arvostelu Madonnan englannissa asumisen kautta kohtaan. Miksi kansainvälinen supertähti ei saa asua Englannin maaseudulla kartanossa, mutta voi omistaa vaikka kuinka monta luksus-lukaalia mistä tahansa muusta maasta? Miten kartanon omistaminen Englannissa on pröystäilyä, mutta esimerkiksi Los Angelesin paremmissa piireissä eläminen sitten ei ole vastaavaa?

O’Brien käyttää runsaasti sivuja, tutkiessaan, analysoidessaan ja avatessaan Madonnan albumeita, sekä yksittäisiä kappaleita. Onkin yllättävää, kuinka vähän artistia itseään kuullaan kirjassa ja kuinka etäisenä päähenkilö pysyy. Aivan kuin kyseessä olisi niin suuri ja mahtava ihminen, ettei hän voi olla enää tavallinen millään tavoin. Ääneen pääsevät useimmiten Madonnan kanssa studiossa puurtaneet soittajat, tuottajat ja muut yhteistyökumppanit, mielipiteiden erotessa joskus merkittävästikin toisistaan, mutta henkilönä ja persoonana Madonna pysyy mysteerinä. Tiedä sitten onko tämä ollut tarkoituskin.



Kirjan jälkimmäinen puolisko pyrkii olemaan kantaaottavampi, mutta käsiteltäessä esimerkiksi Madonnan omaksumaa kabbalismin muotoa, hänen Malawista adoptoimiaan lapsia, sekä viime aikoina nousseita poliittisia ja feministisisä kysymyksiä, on O’Brien lähinnä kritiikitön kannustaja. Kirjan ansioiksi on kuitenkin laskettava sen tarkkuus pikkuasioissa, sekä Madonnan musiikin analyyttinen tutkiminen, jossa kirjaimellisesti kiveäkään ei jätetä kääntämättä.

Mika Roth