Viitasen Piia

Hiljaisempaa eloa jonkin aikaa viettänyt Viitasen Piia esiintyi pistokeikalla ilman bändiä. Raukeasti maailmanloppua syleilevän folkin lisäksi artistin musiikista löytyi uusiakin puolia.

Koska artistit ovat usein lyyrisiä ja draaman päälle ymmärtäviä, he osaavat kiteyttää asioita osuvasti. Lainaan nyt poikkeuksellisesti esiintyjää itseään. Toivottavasti hän ei pahastu tästä. "On vaikea kuvailla sitä tunnetta mikä syntyy kun astelee yksin konserttisalin lavalle, ja soittaa niin hiljaa, että kuulisi jos nuppineula tipahtaisi lattialle. Se on tila jossa kuuluu oma hengitys, kitaran hihnan narahdus, tai se kun kitaran koppa liikkuu kylkeä vasten."

Se on todellakin juuri niin, kuten Viitasen Piia Facebook-tilillään Sellosalin konsertin jälkeen kirjoitti. Yleisöön asti kuului lavalta pienikin ääni, kun katsojat olivat hiiren hiljaa. Oletukseni vastaisesti Laulumaa-albumin (2016) laulut olisivat voineet olla peräisin 1800-luvun kansanmuusikon kynästä, "vittu carpe diem" -tyyppiset lasautukset tulivat puun takaa karvoja nostattamaan. Vaikka paremmin tunnetut, huolitellummat runot välttyivät paremmin kömpelyyksiltä, vihdoinkin Viitasen Piian musiikissa kuuluivat säröt ja ristiriidat! Tällaisten välipalojen ja pienten nyanssien ansiosta konserttitilanne ei tuntunut niin raskaalta vyörytykseltä kuin vaikkapa apokalypsin jälkeiseltä haudoilla tanssimiselta kuulostava Laulumaa.

Nainen ja kitara -konsepti jäi kuitenkin kaipaamaan lisäväriä siellä missä bändin loihtima dynamiikka vie paikkoihin joita ei tiedä olevankaan. Viitasen Piian tuotannon yksittäinen kohokohta Rukous rauhasta kaipasi orkesterin psykedeelistä vyörytystä, mutta osoitti silti tahtonsa ja voimansa.

Viitasen Piia esiintyi Sellosalissa Jarkko Martikaisen ja Luotettujen miesten lämmittelijänä. Koska Desibeli.net kirjoitti jo tämän kiertueen Tampereen-keikasta, oli aika nostaa valokeilaan nimenomaan Viitasen Piia. Todetaan kuitenkin pääesiintyjään liittyen, että ensimmäistä kertaa Sellosalissa oli rokkikeikalla timanttinen äänentoisto.

Teksti: Heikki Väliniemi
Kuva: Pietari Purovaara