Tuomas Timonen tekee rakeista lastenmusiikkia aikuisille

Tuomas Timonen julkaisi taannoin riemukkaan erilaisen Talonmies Kalle C-kasetin, mutta herran taival musiikin parissa alkoi jo 80-luvun lopulla Joensuussa. Ensin metalli vei miehen, sitten tulivat toiset tuulet mm. avantgarden, paralleelimusiikin, noisen, countryn ja neofolkin alueilla. Mikä siis sai miehen tekemään nyt ns. lastenmusiikkia?

- Lastenlauluja aloin kirjoittaa noin viisi kuusi vuotta sitten, kun erosimme tyttäreni äidin kanssa. Aloin kirjoittaa lauluja silloin kolmivuotiaalle tyttärelleni, jota näin eron jälkeen harvoin ja johon yritin ikään kuin pitää yhteyttä laulujen kautta.

- Idea kasettijulkaisusta eteni, kun avatgardemuusikko, esitystaiteilija ja äänisuunnittelija Jussi Saivo ehdotti, että voisimme äänittää jotain lukuisista eri projekteistani. Tarkoitus oli ensin vain kokeilla äänittämistä ja soundeja, mutta koska homma sujui hyvin, päätimme tehdä kasettijulkaisun.

Julkaisit siis kasetillisen toisenlaista lastenmusiikkia. Tai ainakaan frööbelin hevisaurukset ja smurffit eivät kuulosta ihan tältä. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi kasetin lo-fi soundeihin ja huminoihin, aika paljon kaikuakin on käytetty ja vaikutelma on enemmänkin taiteellinen kuin disneymäisen lapsellinen. Onko tämä nyt lastenmusiikkia Eraserheadin ystäville, vai minkälaisen myyntipuheen pistäisit kassun kylkeen?

- Pidän kovasti tuosta Eraserhead-viittauksesta. Rakeisen lo-fi -soundin perustana toimi järkälemäinen putkinuppi, jossa oli itsessään nauhakaiku ja tremolo; sekä kitara että laulu menivät sen läpi. Tarkoitus oli hakea lauluihin soundi, josta pidimme; emme niinkään ajatelleet tekevämme juuri lastenlauluja. Yhdessä vaiheessa, kun hidastimme ja hidastimme tempoja, käytin työnimeä doomia lapsille. Mutta – Eraserheadiin palatakseni – kyse on kenties paitsi lastenmusiikista myös ja eritoten lastenmusiikista aikuisille.



Kappaleiden saamat muodot eivät ole mitenkään helppoja sulattaa ensikuulemalla, ovatpa ne joidenkin mukaan jopa hiukan synkkiä. Mikä kuitenkin on tärkeintä: lähipiirin lapset ovat tykänneet kasetista. Ja jatkoakin on jo luvassa. Kolme biisiä on jo tätä kirjoitettaessa valmiina, ja kaksinkertainen määrä raakileita on työn alla. Tyylikin saattaa hieman muuttua vastaisuudessa, sillä siinä missä aiemmin miehen kanssa äänessä oli kitara, voi seuraavaksi valokeilassa ollut mies & koskettimet.

Kasetin kappalemateriaali on tehty siten, että Timonen voi esittää ne keikoilla yksin akustisina versioina. Viralliselle julkkarikeikalle elokuussa sen sijaan on tulossa sähköä, sekä kaksi laulajaa ja rumpali. Tuolloin Timonen keskittyy itse soittamaan aina kulloisenkin tarpeen mukaan kitaraa, bassoa ja urkuja. Ja ehkä jopa paria soitinta samassa biisissä.

Tekstit tekevät myös vahvaa pesäeroa ns. normaaliin lastenmusiikkiin, mutta luomisprosessi ja erityisesti sanoittaminen ei ollut Timosen mukaan helpoimmasta päästä.

- Muuan rumpalituttuni, joka oli mukana laulujenkirjoitusringissä, korosti minulle sitä, miten laulussa ei saa olla liikaa asiaa tai sisältöä. Kaikki kasetilla olevat sanoitukset ovat saaneet alkunsa jostain lapsen kysymyksestä tai tekemisestä, mutta varsinaista kirjoitusapua en ole saanut lapsilta. Lapsen logiikkaan minun on melko helppo päästä kiinni, koska se on hyvin lähellä mielikuvituksen logiikkaa, joka taas on minulle hyvin tuttu klassisesta surrealismista, dadasta ja nonsensekirjallisuudesta.

Kasetin nimibiisissä Talonmies Kalle on melkoinen lasten supersankari. Kalle pistää kiusaajat riviin, möröt ruotuun ja äidin mielen pahoittanut isäkin saa funtsia asioita toisesta kulmasta. Perustuuko Kalle johonkin oikeaan henkilöön, vai onko hän enemmänkin se sisäisen potentiaalimme optimi?

- Kallen esikuva on nykyisen taloyhtiöni talonmies. Tosielämässä hän on kenties enemmän aikuisten supersankari, ystävällinen ja huomaavainen tyyppi, joka osaa paitsi korjata mitä tahansa myös kuunnella ja keskustella. Laulussa halusin käyttää tällaista supersankarihahmoa lasten ja lapsiperheen maailman yhteydessä, että se on paitsi supersankari myös eräänlainen surperisä. Ja totta – niin kuin mainitsit – onhan siinä kyse myös kunkin meidän sisäisestä optimista ja potentiaalista.

Kasetin julkaisusta vastaa Meteorismo Records, jonka ruorin toisessa laidassa on Pasi "PAM" Mäkelä. Kuinka päädyit yhteyteen tuon suomalais-tsekkiläisen lafkan kanssa ja kuinka yhteistyö sujui?



- Pasi on itse asiassa ”syypää” siihen, että palasin aikuisiällä soittamisen pariin. Hänellä oli vuosituhannen vaihteessa yhdessä Tomi Suovankosken kanssa erittäin kokeellinen ja meluisa orkesteri nimeltä The Pale Rider And The Lonely Faggots. He etsivät basistia – ja pitivät ansionani sitä, että en ollut koskaan soittanut bassoa. Niin löysin itseni homeen läpitunkemasta Elimäenkadun treenikämpästä soittamassa Hank Williams -covereita mekko päällä. Myöhemmin yhtyeestä muodostui LÄSKI, joka julkaisi kaksi paralleelia musiikkia esittelevää levyä sekä yhden kasetin ja järjesti vuosittain vapaan musiikin tapahtumaa nimeltä Läski Fest. Yhteistyö Pasin ja Meteorismon kanssa on sujunut erinomaisesti.

Timosen mieltymykset ja musiikkimaku ovat herran itsensä mielestä tavanomaisia. Kolme tärkeintä yhtyettä ovat W.A.S.P., Carcass, ja Darkthrone, mutta myös Beethoven, Schubert, Tom Waits, John Zorn ja Napalm Death saavat erikoismaininnan. Eikä se jää edes siihen, sillä samaan hissiin ovat sullottavissa myös Impaled Nazarene, gospel ja valikoima virsiä.

Sinulla on työn alla ymmärtääkseni toinenkin projekti nimeltään TEXTORMANCE. Mistä tuossa on kyse ja koska pääsemme kuulemaan sen antamia hedelmiä?



- TEXTORMANCEN C-kasetti Vielä yksi kirje / One More Letter on itse asiassa juuri ilmestynyt samaiselta Meteorismo-lafkalta. Kyse on yhdentoista kappaleen kokonaisuudesta, joka on näkökulmasta riippuen joko kokeellista kirjallisuutta tai kokeellista musiikkia. Kokonaisuus syntyi näin: kirjoitin ensin yksitoista lukua proosaa mekaanisella kirjoituskoneella, jonka olin mikittänyt ja josta lähtevän ääneen tallensin. Toiseksi aloin käsitellä, lähinnä luupata ja efektoida, kutakin lukua niin, että sain aikaan erilaisia taustoja ja komppeja. Kolmanneksi lähetin sekä näin syntyneet taustat/kompit että niihin liittyvät tekstit eri muusikoille niin, että he tarttuisivat tekstistä syntyneisiin tunnelmiin ja soittaisivat sitten sooloraidan (tekstin/puheen sijaan) kuhunkin kappaleeseen. Ja lopuksi heitin kaikki tekstit roskiin. Eli kirjasta julkaistiin tavallaan vain sen kirjoittamisesta syntynyt ääni – tämän vuoksi kutsun sitä totaaliseksi äänikirjaksi erotuksena perinteisistä äänikirjoista, jotka ovat ääneen luettuja kirjoja.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Ei mitä, kiitos haastattelusta!

Haastattelu: Mika Roth
Kissakuva: Niina Lehtonen Braun, kasettikuva: Pasi Mäkelä