Jeff Apter: Angus Young – Kohtalona AC/DC
15.03.2018
AC/DC kuuluu rockin jättien joukkoon, se on kiistaton fakta. Bändin hittibiiseillä pystyy täyttämään parikin pidempää keikkasettiä, eikä maailmassa ole montaa samaan kokoluokkaan yltävää yhtyettä – kaikki genret mukaanluettuina. Suuren bändin pieni mies, Angus Young, on loikkinut ikonisessa koulupuvussaan jo pitkälti yli 40 vuoden ajan, ollen tätä nykyä ryhmän ainoa alkuperäisjäsen. Jeff Apter keskittyy kirjassaan kitarasankarin tarinaan, josta ei puutu kummallisia käänteitä, outoja tilanteita ja aina uusia nousuja.
Minerva Kustannus
Mikä on rockin tarkoitus? Miksi yhtyeet jotka ovat soittaneet tuota ”kolmen soinnun renkutusta” jo loputtoman pitkään, vain jatkavat ja jatkavat, vaikka kassaholvi on jo aikaa sitten täyttynyt mammonasta? Onko tilanne tosiaan se, että kierivän kiven ei kuulukaan pysähtyä?
Jeff Apterin asianmukaisesti kasaamassa kirjassa Angus Young – Kohtalona AC/DC (suom. Päivi Paju) näitä asioita pohditaan useampaan otteeseen, ja eri suunnista. Erityisen kiinnostavaksi kysymykset tekee Youngin kohdalla se, että tuo lavalla räiskyvä ja estottomasti mesoava mies on estradien ulkopuolella helposti syrjäänvetäytyvä, hiljainen ja suoraan sanottuna puolittain näkymätön mies.
Young ei aiheuta lööppejä. Hän ei vieraile juuri kovinkaan usein toisten rokkareiden keikoilla, eikä tunnu elävän vaarallista rock’n’roll elämää. Absolutistina (paria poikkeusta lukuun ottamatta) ja huumeet toisille jättäneenä soittoniekkana koko ikänsä viettänyt Young ei voisikaan olla juuri kauempana siitä mielikuvasta, jota eräät kiihkouskoivaiset lahkot ja muutamat erittäin vaikutusvaltaiset kukkahattutädit hänestä maalasivat 80-luvulla. Tuolloinhan mm. yhtyeen nimen katsottiin merkitsevän jotain aivan muuta kuin vaihtovirtaa ja tasavirtaa, ja sanoituksiakin syynättiin sieluvihollisen viestejä haistellen.
Apter kulkee Youngin kanssa kronologisesti etenevän kirjan sivuilla kuin väsymätön dokumenttikuvaaja. Asiat nähdään toistuvasti Youngin kulmastaan, miehen omia intressejä korostaen. Näin hänen reaktioitaan, ajatuksiaan ja pohtimisiaan pyritään luotaamaan mahdollisimman tarkasti, jotta mies (esiintymislavan ulkopuolisen) hiljaisuuden takaa paljastuisi enemmän. Ja jopa ne kipeimmät vaiheet bändin historiassa, kuten Bon Scottin ja Malcolm Youngin kuolemat, kaupalliset ongelmat, sekä kaikki musiikkibisnekseen liittyvä loka, käsitellään pienikokoisen kitaristin silmin.
Apter on bändin, ja erityisesti Angus Youngin, fani, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta herran kunniaksi on laskettava se, ettei hän myöskään nosta Youngia tarpeettoman korkealle jalustalle. Kirjan alkuperäinen pitkä nimi, High Voltage: The Life of Angus Young – AC/DC’s Last Man Standing, paljastaa jo osissaan paljon. High Voltage on bändin debyyttialbumi, mutta se kuvaa myös Youngin räväkkää esiintymistyyliä mitä osuvimmin. Ja kyllä: hän on viimeinen pitkänlinjan mies bändissä. Basisti Cliff Williamsin ja vokalisti Brian Jonesin jäätyä eläkkeelle, sekä toistuvasti sekoilevan rumpali Phil Ruddin saatua kenkää ryhmästä, jälleen, on Young ainoa 70-luvulta asti mukana oleva mies. No, Joneshan liittyi itseasiassa ryhmään vuonna 1980, mutta kantavia voimia hänkin on ollut jo loputtoman pitkään.
Onko AC/DC:n tarina sitten lopussa, vai jatkaako Young Axl Rosen kanssa eteenpäin? Guns N’ Rosesin sumusireenihän riensi auttamaan bändiä, kun Johnson joutui astumaan sivuun vokalistin paikalta kuulo-ongelmien vuoksi. Viimeisinä vuosina bändin rytmikitaristina toimi puolestaan Youngien veljenpoika Stevie Young, ja rumpujen takaa löytyy jo aiemmin ryhmässä viisi vuotta kannuja hakannut Chris Slade. Eli kun kortit levittää pöydälle ja tarkastelee niitä, niin periaatteessa mitään reittiä ei tarvitse vielä sulkea pois.
Aika näyttää mitä tapahtuu, mutta kenties kirjan suomennettu nimi on vieläkin osuvampi. Angus Young on kitaristi ja biisinkirjoittaja, jonka kohtaloksi kasvoi AC/DC – yhtye jonka hän rakensi veljensä kanssa tyhjästä ja nosti maailman huipulle. Ei mikään hullumpi kohtalo, sanoisin.
Mika Roth
